Monia armorikkaita vuosia

Pitkät - LP 89

Perinpohjainen selvitys ortodoksikirkon riidoista ja taloussotkuista.

Arkkipiispa Leon kaudella Suomen ortodoksikirkossa on ollut vakavia työsuhderiitoja ja talousepäselvyyksiä. Osa niistä on päätynyt oikeuteen asti, osa on paineltu hiljaiseksi. Riitoihin ja taloussotkuihin on ajautunut myös arkkipiispan johtama Karjalan kielen seura, joka valtion miljoonatuella on saanut itselleen monopoliaseman karjalan kielen elvyttäjänä.

TOUKOKUUSSA 2019 kotkalainen Anna-Maria Osola-Tähtinen erosi ortodoksisesta kirkosta. Se oli vaikea päätös Kotkan ortodoksisessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa kastetulle seurakuntalaiselle.

Osola-Tähtinen on äitinsä puolelta perinteikästä ortodoksista pappissukua. Hänen äitinsä perhe oli tullut evakkona Karjalasta Kotkaan ja asettunut asumaan pappilaan Pyhän Nikolaoksen kirkon viereen. Pappina aiemmin työskennellyt isoisä palveli Kotkassa kanttorina.

Lapsuudessaan Osola-Tähtinen kävi seurakunnan lastenkerhossa joka toinen sunnuntai. Kirkossa perhe kävi harvemmin, sillä se sijaitsi kaukana kodista. Isä oli merillä, eikä äidillä ollut ajokorttia.

Kirkon tunnelma oli lapsesta juhlava ja hieno. Äiti tilasi proskunan eli ehtoollisleivän etukäteen. Se piti syödä murentamatta, sillä se oli siunattu.

Myöhemmin Osola-Tähtinen toimi useana kesänä Kotkan kirkon kesäoppaana.

Kun hän helmikuussa 2015 aloitti Kotkan ortodoksisen seurakunnan emäntänä, työ tuntui aluksi lähes unelmatyöltä. Leipuriksi opiskellut Osola-Tähtinen sai hoitaa seurakunnan kerhojen, vierailujen ja ortodoksiseen kirkkovuoteen kuuluvien tilaisuuksien kahvitukset ja ruokailut. Tehtävä sopi rytminsäkin puolesta nelilapsisen perheen äidille.

Hänet oli pyytänyt töihin Kotkan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Aleksander Hautamäki, joka oli nähnyt Osola-Tähtisen järjestävän juhlatarjoilun äitinsä 70-vuotispäiville seurakunnan Nikolaossalissa.

Osola-Tähtinen sopi kirkkoherran kanssa suullisesti 20 euron tuntipalkasta, jonka hän laskuttaisi toteutuneiden työtuntien mukaan. Hänelle luvattiin maksaa myös kilometrikorvaukset työajoista.

Lähes ensi töikseen hän järjesti ruokailun Kotkaan vierailulle tulleelle metropoliitta Ambrosiukselle ja tämän delegaatiolle.

Tilaisuuksien järjestelyssä riitti työtä: Osola-Tähtinen suunnitteli ruokalistoja, osti ainekset, pilkkoi juurekset, kattoi pöydät, keitti, paistoi, tiskasi, pyykkäsi, mankeloi, silitti, siivosi.

Kirkkoherra kehui vuolassanaisesti hänen osaamistaan ja ahkeruuttaan onnistuneiden tilaisuuksien jälkeen.

Mutta Hautamäki ei suostunut tekemään Osola-Tähtiselle kirjallista työsopimusta. Usein kirkkoherra ilmoitti esteeksi sen, että oli matkoilla. Hän ei myöskään maksanut Osola-Tähtiselle ilta- ja pyhälisiä vedoten seurakunnan käytäntöön. Eikä hän lupauksistaan huolimatta hoitanut seurakunnan taloustilille tarpeeksi rahaa, joten Osola-Tähtisen oli pakko välillä ostaa ruokaa laskulle tai lainata äidiltään.

Kirkkoherra ei vastannut viesteihin tai puheluihin. Hän saattoi luvata seurakuntasalin muiden käyttöön ilmoittamatta siitä Osola-Tähtiselle, minkä vuoksi tilaisuuksien valmistelu vaikeutui ja työvuorot pitkittyivät.

Osola-Tähtinen koki, että kirkkoherra suhtautui ylimielisesti ja mitätöivästi hänen työtään haitanneisiin ongelmiin.

Kesäkuussa 2015 kirkkoherra lomautti Osola-Tähtisen, mutta edellytti silti tämän tekevän kesän ajan työtä työttömyyskorvauksella.

Kaikkia sovittuja kilometrikorvauksia Osola-Tähtinen ei saanut koskaan, ja hän joutui lähettämään kirkkoherralle useita viestejä ennen kuin sai palkkojaan.

Kirkkoherra piti luksustuotteista. Kotikutsuilla hän esitteli Osola-Tähtiselle, tämän puolisolle ja muille vieraille auton hintaiseksi väittämäänsä Cartier-merkkistä kynttilänjalkaa. Hän kertoi omaavansa kreivilliset sukujuuret.

Hautamäki arvosteli Osola-Tähtisen ja muiden kuullen seurakuntalaisia. Puhelimen soidessa hän saattoi jättää vastaamatta todeten, että soittaja oli häiriintynyt ihminen.

Joulukuussa 2015 Osola-Tähtinen tunsi itsensä loppuun ajetuksi. Hän vetosi sähköpostilla Hautamäen esimieheen ja hyvään tuttavaan, metropoliitta Ambrosiukseen. Viestissään hän kertoi kaikesta: työn huonosta organisoinnista, petetyistä lupauksista ja siitä, ettei hänellä vieläkään ollut työsopimusta.

Ambrosius valitteli tilannetta ja velvoitti Hautamäen hoitamaan työsopimuksen kuntoon viimeistään 22. joulukuuta, lähes vuosi töiden alkamisen jälkeen. Kirkkoherra Hautamäki kutsuikin Osola-Tähtisen allekirjoittamaan sopimusta 21. joulukuuta. Tämä jännitti tilaisuutta niin, että otti puolisonsa mukaan.

Kirkkoherra oli laatinut työsopimuksen valmiiksi ja lupasi tarkentaa sitä vuoden 2016 puolella. Yllättäen hän oli määritellyt sen tarvittaessa töihin tulevan työntekijän ttt-sopimukseksi. Työsopimuksessa oli lisäksi ehto, ettei Osola-Tähtinen saanut vastaanottaa mitään muuta työtä ilman työnantajan kirjallista lupaa.

Osola-Tähtinen kuitenkin allekirjoitti sopimuksen. Hän uskoi asioiden järjestyvän, sillä samalla sovittiin lukuisten tilaisuuksien hoitamisesta seuraavana vuonna. Osola-Tähtisen puolison läsnä ollessa ne merkittiin myös seurakunnan kanslian kalenteriin. Myöhemmin kalenteri katosi kansliasta.

Osola-Tähtinen oli pitänyt tarkkaa tuntikirjanpitoa töistään, ja tässä vaiheessa hänellä oli palkkasaatavia tuhansia euroja. Se oli sotkenut perheen talouden. Myös henkinen paine oli käynyt kovaksi.

Kun Osola-Tähtinen oli joitakin päiviä sairaalassa tammikuussa 2016, kirkkoherra ei pyynnöstä huolimatta järjestänyt hänelle sijaista. Jotta sovittuja syntymäpäiväjuhlia ei olisi tarvinnut peruuttaa, Osola-Tähtinen tilasi tiputuksessa ollessaan juhliin kukat, suunnitteli ruokalistan, pyysi sijaisekseen kokin ja järjesti tämän palkanmaksun.

Hän toipui pian työkuntoiseksi, mutta sen jälkeen kukaan seurakunnasta ei enää vastannut hänen puheluihinsa ja viesteihinsä.

Osola-Tähtinen ei enää koskaan tehnyt emännän työtä, vaikka hänellä oli voimassa oleva työsopimus ja kirkkoherran kanssa oli sovittu tilaisuuksien järjestämisestä. Hän ei hakenut muuta työtä, koska sopimuksen mukaan hän ei saanut vastaanottaa sellaista ilman seurakunnan lupaa. Työsopimuksen vuoksi hän ei saanut työttömyyspäivärahaakaan.

Osola-Tähtinen vetosi uudelleen sähköpostilla Ambrosiukseen.

”Terveydentilani ei kestä tätä painetta ja jatkuvaa epätietoa ja pahaa mieltä. En tunne olevani minkään arvoinen työyhteisössäni”, hän lopetti viestinsä.

Kuusi päivää myöhemmin metropoliitta vastasi:

”Kristus on keskellämme! Kiitos viestistänne. Palaveeraan Kotkan kirkkoherran kanssa näistä asioista pian. Seurakunnan tulee olla esimerkkinäkin totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siunauksin, Ambrosius.”