Puhdistus

VIIME KEVÄÄNÄ Piritori oli paljon otsikoissa.

Pienikin tökkäys ja nyrkit on esillä, raportoi Helsingin Sanomat huhtikuussa.

Yritykset lähtevät Kurvista pelon vuoksi, se kertoi toukokuussa.

Seuraavan päivän pääkirjoituksessa lehti linjasi: Piritorin häiriöt ovat karanneet käsistä.

Jutuissa kuvailtiin seikkaperäisesti Helsingin Sörnäisissä vallitsevaa pelon ja epämiellyttävyyden ilmapiiriä. Sen syyksi paikannettiin ”laitapuolen kulkijat”, jotka ”norkoilevat” alueella. Kahvilaketju Picnicin osakas ja ravintolapäällikkö pahoitteli, että asiakkaat joutuvat näkemään huumekauppaa ja arveli myynninkin kärsivän siitä.

Samaan aikaan sosiaalisen median kaupunginosaryhmissä vaadittiin kuria ja järjestystä. Ihmiset raportoivat varastetuista pyöristä, käyttöhuoneiksi muuttuneista vessoista, rapussa nukkuvista ihmisista. Moni kyseli, onko kaduilla turvallista liikkua pimeällä. Toiset hakivat vimmatusti ratkaisuja. ”Mitä vittua noille nisteille vois tehdä”, yksi kirjoitti Jodelissa. Poliisiakin huudettiin apuun.

(Koska Helsingin kaupunginosat ja niiden osa-alueet ovat hieman epäselviä ja herättävät paljon intohimoja, käydään asia lyhyesti läpi: Kallio, Sörnäinen ja Alppiharju ovat Helsingin itäisen kantakaupungin vierekkäisiä kaupunginosia, joissa asuu yhteensä noin 40 000 ihmistä. Arkikielessä niitä kaikkia kutsutaan usein Kallioksi tai vitsikkäästi Suur-Kallioksi. Piritorin nimi on oikeasti Vaasanpuistikko ja se sijaitsee Alppiharjun kaupunginosassa, vaikka torilla hämäävästi onkin Sörnäisten metroaseman sisäänkäynti. Metroaseman kulmat tunnetaan myös nimellä Kurvi.)

Helsingin poliisissa alueen erityispiirteet kyllä tunnettiin. Kurvin seudulla on pitkä historia päihteidenkäyttäjien kokoontumispaikkana, ja 2000-luvulla huumeiden käyttämisestä ja myymisestä on tullut entistä näkyvämpää. Viime keväänä valituksia ja havaintoja häiriöistä alkoi tulla selvästi entistä enemmän. Asukkailta, yrittäjiltä, vartijoilta, poliisipartioilta, vihjeistä ja palautepostista.

Poliisi teki asukkaille kyselyn. 2 800 ihmistä vastasi, ja yli 60 prosenttia heistä oli täysin samaa mieltä siitä, että huumeiden näkyvä käyttäminen aiheuttaa häiriöitä.

Poliisi päätti ryhtyä toimiin. Toukokuussa se tiedotti puuttuvansa Kallion alueen häiriöihin. Se aloitti tehovalvontaoperaation, jonka tavoitteena oli  huumausaineiden myyntiin, käyttöön ja käytöstä aiheutuviin häiriöihin puuttuminen. Kestoksi ilmoitettiin kolme viikkoa. Piritorin lisäksi poliisi ilmoitti valvovansa erityisesti Pengerpuistoa, Dallapénpuistoa ja Katri Valan puistoa.

Tehovalvonta näkyi niin, että poliisi partioi alueella tavallista enemmän. Piritorilla seisoi maija parkissa niin usein, että se pisti silmään. Poliisit myös poistuivat autoistaan kadulle tavallista useammin.
Tehovalvonta päättyi kesäkuun alussa. Jo muutaman päivän kuluttua Helsingin Sanomat ilmoitti sen onnistuneen.

Poliisin tehovalvonnan seuraukset näkyvät jo kaduilla Sörnäisissä, lehti otsikoi. HS:n haastattelema yrittäjä kuvaili tehovalvontaa ”positiiviseksi kokemukseksi, joka paransi tilannetta heti”.

Seuraavalla viikolla poliisi tiedotti valvonnan tuloksista.

Tehovalvonnan aikana kirjattiin 45 huumausaineen käyttörikosta, 28 huumausainerikosta ja yksi törkeä huumausainerikos. 

Huumeita takavarikoitiin alle kilo, siitä yli puolet kannabista. Amfetamiinia löytyi hieman alle 90 grammaa ja kokaiinia 16 grammaa. Huumaavia lääkkeitä poliisi takavarikoi satoja tabletteja: rauhoittavia Ksaloleita 215 kappaletta ja Subutexia 193 kappaletta.

Lisäksi poliisi tiedotti, että alueelta poistettiin 1 166 henkilöä. Se on lähes saman verran kuin Suomen pienimmässä kaupungissa Kaskisissa asuu ihmisiä ja lähes kymmenesosa kaikista Alppiharjun kaupunginosan asukkaista.

Minne heidät oikein vietiin?

 

SYYSKUUSSA PIRITORILLA järjestettiin yleisötilaisuus, jossa poliisi ja järjestöt juttelivat kansalaisten kanssa ja paistoivat makkaraa.

Torilla norkoillessani tapasin kolmikymppisen Jessen, joka oli yksi tehovalvonnan aikana poistetuista ihmisistä. Hän esitteli itsensä narkkariksi ja pummiksi. Jessen naama oli vähän veressä ja silmillä isot aurinkolasit. 
”Mut poistettiin sillee, et mult poistettin huumeet, laitettiin auton takapenkille ja annettiin sakko, sit päästettiin.”
Poistaminen on poliisin pakkokeinojen lievimmästä päästä. Se ei tarkoita sitä, että epäilyttävät henkilöt lastataan autoon ja muilutetaan jonnekin, jossa he eivät ole häiriöksi, vaan sitä, että häiriötä aiheuttavaa ihmistä kehotetaan poistumaan paikalta. 

Jesse kertoi palanneensa Piritorille jo samana päivänä katsomaan, onko siellä ketään tuttuja. Hänellä ei kuulemma ole oikein muutakaan paikkaa.

”Tää on suhteellisesti vapain tila, missä voi olla.”

Jesse vaikutti olevan poliisin operaatiosta hieman huvittunut ja sanoi, ettei siitä ollut mitään hyötyä.
Paikalle kurvasi tummiin pukeutunut nainen aurinkolasit päässä. 

Pienikin tökkäys ja nyrkit on esillä, raportoi Helsingin Sanomat huhtikuussa.

”Tässähän tää, ei tarvi ees vittu kämpäst lähtee nii rahat lähtee saatana”, hän vastasi, kun kysyin kuulumisia. 
Nainen kertoi olevansa 37-vuotias ja tekevänsä seksityötä läheisessä Dallapénpuistossa. Häntä kutsutaan tässä jutussa Sannaksi, mutta se ei ole hänen oikea nimensä.

Sanna kertoi, että tehovalvonta häiritsi hänen elämäänsä ja huumeiden käyttöään. Välillä hänen oli hankala löytää tarvitsemiaan aineita: Ksaloleita, Lyricoita ja Subutexia. Hän sanoi kuitenkin käsittävänsä, miksi tehovalvonta oli joistakin tarpeen.

”Kyllä mä ymmärrän, että ihmisiä pelotti kävellä täällä, kun porukka pyörii sekaisin, mutta ei se valvonta vie niitä pois. Ne vain etsii uuden paikan, mihin ne kerääntyy.”

Saman huomion tekivät monet muutkin. Kun valvonta alkoi, sen kohteet oppivat nopeasti välttämään Piritoria ja muita poliisin valvomia paikkoja. Huumeita käyttävät ihmiset siirtyivät käymään kauppaa ja tapaamaan tuttujaan muualle.

Piritorilla ja sen ympäristössä liikkuu huumekauppiaiden lisäksi paljon sosiaalihuollon ja järjestöjen työntekijöitä. He tekevät kohtaavaa ja etsivää työtä, eli jalkautuvat kadulle ja jakavat esimerkiksi puhtaita käyttövälineitä, vaatteita ja ruokaa. He voivat myös neuvoa siinä, miten vaikkapa korvaushoitoon hakeudutaan, missä Helsingissä on hätämajoituksia ja miten pääsee asumisneuvojan puheille.

Tehovalvonnan alettua asiakkaat piti etsiä muualta, esimerkiksi muilta metroasemilta tai Rautatieasemalta. 
“Monesti, kun tultiin Vaasanaukiolle, ja siinä oli hyvä kontakti tai kohdattiin ihmisiä kiireettömästi, viereen tuli poliisiauto, ja kaikki vain häipyivät johonkin. Siihen loppui meidän mahdollisuus vaikuttaa mihinkään tai ohjata ketään minnekään”, kertoi A-klinikkasäätiöllä työskentelevä Kajsa Santonen. 

Monet muutkin tätä juttua varten haastatellut kolmannen sektorin työntekijät suhtautuivat tehovalvontaan erittäin kriittisesti. Jotkut olivat suorastaan tuohtuneita ja sanoivat, että poliisin toiminta haittasi heidän työtään.
Poliisi korosti tehovalvonnan aikana, että sen intresseissä ei ole jahdata käyttäjiä, vaan auttaa heitä hakeutumaan hoitoon. Hoitoonohjauksia kirjattiinkin tehovalvontajakson ajalta 40. 

Hoitoonohjaus ei tarkoittanut sitä, että poliisi olisi toimittanut kymmeniä päihdeongelmaisia kuntoutuslaitokseen, vaan sitä, että lievistä huumausainerikoksista epäiltyjen kanssa keskusteltiin avun hakemisesta päihdeongelmaan ja heille annettiin osoitteita ja puhelinnumeroita ”asiakkaan halukkuuden mukaan”.

Poliisi ei myöskään – ymmärrettävästi – valvonut mitenkään, onko ihminen oikeasti hakeutunut hoitoon vai nakannut saamansa puhelinnumerot roskikseen. 

Päihdetyöntekijöiden mukaan hoitoonohjaus olikin lähinnä kosmeettinen toimi.

Ensinnäkin monella hoitoon “ohjatulla” todennäköisesti oli jo ennestään jokin hoitokontakti. He saattoivat olla esimerkiksi korvaushoidossa. Osa taas ei ole hoidossa siksi, että hoitoon pääseminen on Suomessa hankalaa, eikä siihen auta poliisin ojentama lehtinen. Lisäksi monen käyttäjän elämäntilanne on niin sekava tai