Päätös

Lomakkeessa Suostumus sikiön ruumiinavaukseen ja ilmoitus hautaamisesta annetaan seuraavat vaihtoehdot: 1. Yhteissiunaus sairaalan toimesta. 2. Vanhempi järjestää siunaamisen. 3. Ei siunausta.

Sairaalan henkilökunta täyttää lomakkeen.

Mika ja Laura olivat valinneet kohdan yksi, yhteissiunaus. Ajatus jostakin vakiintuneesta, instituution järjestämästä tilaisuudesta oli tuntunut hyvältä. Siinä tilanteessa kun ei ollut mitään tuttua kaavaa, johon tarttua.

Kuolleiden sikiöiden joukkosiunaukset järjestetään kerran kuussa HUS:n patologian laitoksen kappelissa, joka sijaitsee Helsingin Taka-Töölössä. Yhteissiunaukseen voivat osallistua vanhemmat, joiden sikiö on kuollut raskausviikoilla 12–24 eli raskauden toisella kolmanneksella. Osa äideistä on saanut keskenmenon, osa tehnyt abortin. He kaikki kohtaavat pienessä karussa huoneessa patologian laitoksen kellarissa. Huoneeseen kävellään ovesta, jossa lukee: ei vainajaliikennettä tämän oven kautta. Seinät ovat valkoiset, lattialla on ruskea matto ja yhdellä seinällä puinen hylly, jolla on risti ja kynttilöitä. Nurkassa on ruukullinen hiekkaa ja siro lapio.

Joskus tilaisuudessa on vain yksi siunattava, mutta päivänä, jolloin Laura ja Mika tulivat huoneeseen, pahvilaatikoita oli useampia. Ne oli peitetty valkoisella kankaalla. Yksi laatikoista oli heidän. Paikalle tulleista ihmisistä suurin osa oli pariskuntia. Yksi nainen oli tullut vanhemman naisen kanssa, ehkä äitinsä. Joillain oli mukanaan pieniä lapsia.

Tilaisuus oli lyhyt. Nauhalta soitettiin rauhallista klassista musiikkia, sairaalapastori puhui. Sitten vanhemmat saivat kävellä laatikoiden luo vuorotellen ja laskea kukkansa. Laura ja Mika olivat tuoneet kukkakimpun, vaikka eivät olleet varmoja, kuuluuko se asiaan – sairaalan antamassa esitteessä asiasta ei mainittu. He laskivat kukat, halasivat toisiaan ja itkivät, mutta eivät puhuneet. Pappi siunasi vainajat ja soitti nauhalta Armas Järnefeltin Kehtolaulun. Hän sanoi, että tilaan voi jäädä hetkeksi jos haluaa.

Laura ja Mika odottivat hetken. Sitten he saivat pastorilta oman laatikkonsa ja lähtivät autolleen. Yleensä tuhkauksesta huolehtii sairaala ja sikiöiden tuhkat lasketaan lasten muistolehtoon Honkanummen hautausmaalle, mutta Laura ja Mika olivat halunneet tuhkat lähemmäs kotiaan, Hietaniemen hautausmaalle. Laura istui pelkääjän paikalle laatikko sylissään. Mika avasi radion. Sieltä tuli ohjelma, jossa kerrottiin äitiyspakkaukseen lisätyistä uusista tuotteista.

TAPAAN LAURAN ja Mikan eri päivinä heidän kodissaan Helsingissä. Olemme sopineet erilliset tapaamiset pariskunnan toivomuksesta. He arvelevat, että niin voisi olla parempi: kuluneet vuodet ovat olleet raskaita, ja yhteishaastattelussa lähimenneisyyden asetelmat voisivat nousta ikävästi pintaan. Haastattelun aikana molemmat viittaavat tämän tästä toisen kokemukseen: he tiedostavat, että asiat voi tulkita ja muistaa eri tavoin.

Mika ja Laura ovat käyneet läpi abortin, mutta he olivat päätöksestä eri mieltä. Mika olisi halunnut pitää lapsen.

Laura ja Mika eivät ole heidän oikeat nimensä, ja joitain muitakin tunnisteita on muutettu. Mikalle tunnistettavuus ei olisi ongelma. Hän sanoo, ettei ”ole mitään hävettävää”. Laura taas ei halua, että edes tutut voisivat tunnistaa heidät jutusta.

Aivan ensimmäiseksi pyydän heitä molempia miettimään, mistä he itse aloittaisivat kertomuksensa. He aloittavat samalla tavalla. Neljä vuotta sitten he alkoivat ensi kertaa puhua mahdollisuudesta, että heistä tulisi vanhempia.