Pään avaus

NEUVOLASSA EI HUOMATTU mitään poikkeavaa. Sami oppi kääntyilemään samassa iässä kuin muutkin vauvat. Kävely tuli hiukan myöhässä, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen.

Lasten kanssa työskentelevä äiti kuitenkin vaistosi, että kaikki ei ole kunnossa. Ongelmat alkoivat, kun Sami oli kaksivuotias. Hän alkoi oksennella automatkoilla. Sami pelkäsi korkeita paikkoja, näki painajaisia ja nukkui muutenkin huonosti, eikä univaikeuksille löydetty mitään syytä.

Kaikki oli niin kummallista: Päiväkodissa poika töni muita aggressiivisesti, mutta välillä halusi syliin ja tuli sinne lujaa, mikä sekin pelotti muita lapsia. Nelivuotiaana hän rakensi 12-vuotiaille tarkoitettuja avaruuslegoja keskittyneesti ja taitavasti, vaikka motoriikka oli muuten kankeaa. Hän oli älykäs, kömpelö ja äkkipikainen.

Äiti oli neuvoton. Sami oli käynyt kolmivuotiaasta lähtien tutkimuksissa käytöshäiriöiden vuoksi. Häntä olivat vuorotellen tutkineet lääkärit, psykologit ja fysiatrit eli fysikaalisen lääketieteen erikoislääkärit. Kaikki sanoivat, ettei pojassa ole mitään erityistä vikaa. Yhden psykologin mukaan Sami oli vain ”persoonallinen lapsi”. Kotona tämä persoonallinen lapsi oli levoton ja ahdistunut, itki usein yöllä ja valitti päänsärkyä. Viimeisenä keinona äiti kaivoi esiin Pegasus-hevosen, hampurilaisravintolan kylkiäislahjana saadun pehmolelun, joka oli Samille tärkeä. Nuhjuisella hevosella oli siivet selässä ja mulkosilmät. Sami puristi sen käteensä ja äiti lupasi:

”Pegasus vie kaikki ne pahat unet pois.”

Niin ei käynyt.

Levottomuus voimistui ja tilanne vain paheni. Sitä paitsi Samin pää näytti jotenkin oudolta. Kasvot ja kallo kiersivät hiukan vinoon. Samin isoisä oli pohtinut, olisiko samalta puolelta imettäminen painanut lapsen päätä. Oikea korvakin vaikutti olevan vähän alempana kuin vasen.

Neuvolan viisivuotistarkastuksessa äiti pyysi lähetettä jatkotutkimuksiin.

”Ei minulla ole 20 minuutissa mahdollista tutkia ja antaa lähetettä”, sanoi lääkäri, ja niin kaikki jatkui ennallaan. Sami jatkoi päiväkodista kouluun, missä nahistelua ja tappeluita alkoi olla jatkuvasti.

Tuli ensimmäisen luokan kevään lääkärintarkastus. Aluksi kaikki meni niin kuin ennenkin: Samin kuulumiset ja vointi käytiin vastaanotolla nopeasti läpi. Mutta lopuksi naislääkäri pyysi Samia astumaan lähemmäksi.

”Kokeilen vähän sinun kalloasi.”

Nainen laittoi kädet Samin pään ympärille, liikutti niitä hiukan. Hänen ilmeensä muuttui.

”Saatan tietää, mistä tässä on kysymys”, hän sanoi.

Juuri tällaisesta hän oli kuullut jatkokoulutusluennolla vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Luennon aiheena oli ollut kraniosynostoosi. Se tarkoittaa yhden tai useamman kallon sauman ennenaikaista luutumista. Luennon oli pitänyt kirurgi Jyri Hukki – mies, joka tietää kaiken kalloista.

”MUISTAN HYVIN minkä näköinen Sami oli”, Jyri Hukki sanoo Töölön lasten ja nuorten sairaalan leikkausosaston kahvihuoneessa kahdeksan vuotta myöhemmin.

”Selvä lambda.”

Lambda on toispuolisen takaraivosauman luutumishäiriö, hän selittää. Suomeksi sanottuna sauma oli luutunut liian aikaisin. Samin kallo ei antanut aivoille tilaa vaan puristi niitä. Pää oli selkeästi kiertynyt ja toiselta puolelta litteä. Niskassa oli kyhmy, joka oli syntynyt, kun aivot olivat etsineet tilaa kasvaa.

”Ja poika piti päätään vinossa”, Hukki muistelee.

Hukki on kuusissakymmenissä, hitusen harmaantunut, rauhallisesti puhuva herrasmies, jonka silmät kuitenkin vilkkuvat välillä innostuksesta. Tavaramerkkinsä, baskerin, hän on jättänyt pukuhuoneen kaappiin.

Hukki tietää miltä tuntuu, kun ”vanne puristaa päätä”. Hän on kuullut sadoilta vanhemmilta, joiden lapsen kallo ei ole antanut aivoille niiden tarvitsemaa tilaa. Sellaisia kalloja Hukki on avannut, purkanut osiin ja muotoillut uudestaan kahdenkymmenen vuoden ajan Töölön kraniofasiaalisessa keskuksessa, jota hän oli itse perustamassa.

Hukilla on maailmassa vain muutamia kymmeniä kollegoja, kirurgeja ja tutkijoita, ja he kaikki tuntevat hyvin toisensa. Hukki saa ulkomailta yhteydenottoja myös potilailta ja heidän omaisiltaan. Hiljattain puertoricolainen mies oli kuullut Hukista ja kirjoitti kysyäkseen kolmevuotiaan lapsensa ongelmista. Lapsella oli lättänä pää, ja pikkuhiljaa hänelle oli kehittynyt liike- ja puhehäiriöitä.

Täällä Töölössä kalloja leikataan lähes viikoittain. Hukin lisäksi kirurgitiimissä on kaksi muuta alan konkaria, Junnu Leikola ja Piia Saarinen. Yleensä he leikkaavat yhden sauman luutumishäiriöitä. Niiden syy jää usein selvittämättä. Harvinaisimpia ovat kraniosynostoosioireyhtymät, joiden tausta on geneettinen. Niihin liittyy usein paljon muitakin poikkeavuuksia kuten epämuodostumia kasvoissa. Sellaiset lapset tunnistaa maallikkokin.

Yksinkertaisia kraniosynostooseja havaitaan usein liian myöhään, jos ollenkaan. Saminkin olisi ollut hyvä päästä Töölöön leikattavaksi jo vauvana. Lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana aivojen tilavuus kolminkertaistuu. Jos aivot eivät pääse kasvamaan, ne ottavat tilaa sieltä, missä kasvu onnistuu.

Aivojen voima on hillitön: ne syövyttävät pikku hiljaa kalloa niiltä kohdin, joissa kallo ei anna tietä. Lopulta aivot voivat mennä kallosta läpi. Saminkin kallossa oli jo aivopoimujen jättämät syvät syöpymät, ”sormenjäljet”, kuten Hukki ja hänen kollegansa niitä joskus kutsuvat.