Levoton prinssi

Talosta ei voi erehtyä. Pihaan on pysäköity valkoinen katumaasturi – GL-sarjan Mercedes-Benz, jonka rekisterinumero on DAN-1. Sekä terassilla että oven päädyssä heiluu Ghanan punakeltavihreä lippu.
Oven avaa iso, hyväntuulinen mies, jonka vaaleansininen kauluspaita on sävy sävyyn silmien kanssa. Danhammerin – tai Callen, niin kuin häntä täällä Ylöjärven Ylisen kylässä kutsutaan – kättely on jämäkkä, katse silmälasien takana kuin innostuneella lapsella.
Hän tervehtii minua lämpimästi kuin vanhaa tuttua, vaikka emme ole aiemmin tavanneet.
Danhammer ohjaa suoraan rappusia pitkin yläkertaan, suureen vinttihuoneeseen. Se on hänen valtakuntansa, pyhä alue, eikä hän pidä siitä, että muut perheenjäsenet oleskelevat siellä. Huone on hulvaton – kuin lappilaisen mökin ja ghanalaisen majan irtaimisto olisi heitetty sekaisin samaan huoneeseen: afrikkalaisia tyynyjä, Timo K. Mukan maalausten jäljennöksiä, täytettyjä krokotiileja, pahkaesineitä. Pienen kirjahyllyn näkyvimmällä paikalla on kaksi elämäkertaa henkilöiltä, joita isäntä ihailee: toinen on Rasputin ja toinen Hitler. Television kaukosäätimiä on seitsemän.
Seinälle on ripustettu afrikkalaisten presidenttien ja ministereiden valokuvia. Danhammer esittelee niitä ylpeänä.
”Tapasin viikko sitten Kofi Annanin. Ghanassa on paljon tilaisuuksia, jotka valtio järjestää, ja yleensä minut kutsutaan. Siellä ovat kaikki parlamentin puheenjohtajat, koko valtiovalta. Tunnen heidät kaikki...”
Pöytälaatikossa on kuulemma diplomaattipassi, jolla Danhammer pääsee rivakasti rajojen yli. Hän ei kuitenkaan suostu näyttämään passia. Omien sanojensa mukaan hän on vienyt Ghanaan suomalaisia yrityksiä, mutta nimiä hän ei halua kertoa.
”Isoja firmoja.”
Danhammer kehuu, ettei ole joutunut elämässään hikoilemaan: työkalua hän on pitänyt kädessä viimeksi lapsena – se oli vesuri, jota tarvittiin risusavotassa.
”Ajattelin: ei saatana, tämä on työkalu! Tälläkö pitää elämä vesoa eteenpäin, perkele! Päätin sillä hetkellä, että tämä poika ei tartte työkalua elämässä. Enkä ole tarttenut eikä ole verokirjaa ollut. Käsistä voi katsoa, känsiä ei saatana ole ollut!”
Se lapsuudesta, siitä hän ei halua enempää puhua. Danhammer hakee huoneen perältä valtavan kansion ja laskee sen pöydälle. Se on täynnä lehtileikkeitä. ”Näissä ovat kaikki jutut, jotka on kirjoitettu aikanaan. Kaikissa leikkeissä oon minä.”
Hän selaa kansiota vauhdikkaasti. Lauseet jäävät kesken.
”Tämä tässä väittää, että minä välitän naisia… Tässä partnerini Petteri Jussila kuoli… Oli aseenkantoluvat, yksi kävi päälle, otin aseen esille… Perustin Viroon oman puolueen… Kun Estonia upposi, järjestin konsertin.”