Kun mennään viidakkoon, on osattava puhua urdua

KYMIJOKI VIRTAA Loikalan kartanon kohdalla niin leveänä, että se näyttää enemmän järveltä kuin joelta. Kartanon keltainen päärakennus seisoo mäen laella Mankalan kylässä, kymmenen kilometrin päässä Iitin kuntakeskuksesta Kausalasta.

Vielä syksyllä 2019 Loikalan kartano oli 14 nuoren sijoituskoti – sijaishuoltoyksikkö, joka oli tarkoitettu erityisen vaikeasti oireileville nuorille. Kunnat lähettivät sinne nuoria, joiden kanssa muut laitokset eivät pärjänneet. Nyt päärakennuksessa kuljeskelee muutama ihminen, mutta pihapiirin muissa rakennuksissa ei näy ketään. Koululuokkana toimineen huoneen tavarat on jo pakattu pahvilaatikoihin. Toimistohuoneen televisioruudut näyttävät valvontakameroiden kuvia eri puolilta Loikalaa, mutta kukaan ei enää istu tarkkailemassa niitä.

Lokakuun 3. päivänä Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) määräsi Loikalan keskeyttämään toimintansa marraskuun alusta lähtien. Sijoitettujen lasten turvallisuus oli avin mukaan vaarantunut: laitoksen toimintaa pyörittäneen Pro Manors -yhtiön toiminnassa oli ollut vuosien ajan vakavia puutteita, joita ei korjattu useista huomautuksista huolimatta.

Avin raportti on karua luettavaa. Kaikki työntekijät keittäjästä alkaen ovat päässeet lukemaan lasten luottamuksellisia ja arkaluontoisia tietoja, mikä on lainvastaista. Työntekijöiden koulutuksessa on ollut pahoja puutteita, ja esimerkiksi pelkän liikunnanohjaajan tutkinnon suorittaneet ihmiset ovat hoitaneet nuoria ja jopa jakaneet lääkkeitä. Lapset kertoivat työntekijöiden kiroilevan ja huutavan heille.

Loikalan sulkeminen oli valtakunnallinen uutinen. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun paikka nousi otsikoihin. Toukokuussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi Loikalalle vakavan huomautuksen edellisenä syksynä tehdyn yllätystarkastuksen perusteella. Apulaisoikeusasiamiehen raportissa kerrottiin, että Loikalassa muun muassa riisutettiin ja eristettiin lapsia lainvastaisesti. Yksi Loikalassa vuonna 2008 eristyshuoneessa pidetty lapsi kertoi, että hän oli yrittänyt lievittää koti-ikäväänsä puhumalla eristyshuoneensa yksinäisyydessä seinälle. Hän oli kirjoittanut siihen sanan äiti ja piirtänyt viereen sydämen.

Apulaisoikeusasiamies teki keväällä rikosilmoituksen Pro Manorsista. Poliisin esitutkinta asiassa on kesken. Viimeiset kolme lasta lähtivät Loikalasta lokakuussa.

PRO MANORS -YHTIÖN omistaja ja johtaja Heidi Rauha, 57, istuu pöydän ääreen kartanon päärakennuksen tyhjässä ruokasalissa. Hän on tuohtunut avin päätöksestä ja kertoo valittaneensa siitä hallinto-oikeuteen.

”Miksi vain meidät suljettiin? Ei voi välttää ajatusta, että tässä on ajojahti.”

Rauhan mukaan monilla muilla laitoksilla on ollut samoja käytäntöjä kuin Loikalalla, mutta silti ne jatkavat yhä toimintaansa. Aluehallintovirastoa hän luonnehtii ”juoksutytöksi, jolle joku muu on sanonut, mitä täällä tehdään”.

”He olivat peloissaan, kun tulivat tänne.”

Haastatteluun on tullut mukaan myös Loikalassa vuodesta 2008 työskennellyt kasvattaja-ohjaaja Jukka Palin. Hän sanoo, että on kyllästynyt Loikalasta käytävään keskusteluun ja haluaa nyt kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Palin väittää, että Loikalassa asuneet lapset ovat valehdelleet viranomaisille.

”Jos nämä lapset eivät valehtelisi, ne eivät olisi olleet täällä. Viranomaiset eivät tiedä heidän taustoistaan eivätkä sitä, mitä agendaa he ajavat”, hän sanoo.

Palinin mukaan lasten tavoitteena oli Loikalan sulkeminen. Hän sanoo, että yksi Loikalan nuorista perehtyi tarkasti lastensuojelulakiin sen jälkeen, kun Muhoksella toimiva Pohjolakoti nousi uutisotsikoihin. Eduskunnan oikeusasiamiehen alkuvuonna 2018 tekemä tarkastus paljasti laitoksen toiminnassa lukuisia laittomuuksia.

Loikalassa ollut nuori yllytti Palinin mukaan muita mustamaalaamaan Loikalaa, jotta se saataisiin suljettua. Sitten nuoret ottivat omatoimisesti yhteyttä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon. Palin paheksuu sitä, että toimistosta kerrottiin sijoituslasten oikeuksista ja neuvottiin esimerkiksi kanteluiden tekemisessä.

”Sen jälkeen kukaan ei ollut täällä tyytyväinen enää mihinkään.”

Myös Heidi Rauha puhuu mustamaalaamisesta, valheista ja ymmärtämättömyydestä. Hän sanoo, että Loikalasta yritetään rakentaa nykypäivän Tummien perhosten kotia. (Hän viittaa Leena Landerin romaaniin, joka kertoo ankaraan poikakotiin joutuneen pojan elämästä.)

Rauha sanoo, että on pelastanut vuosien varrella monia nuoria, jotka ovat joutuneet äärimmäisiin vaikeuksiin. Pitkän haastattelun aikana esiin tulee vain yksi asia, jota hän harmittelee – tamponien käytön kieltäminen. Loikalassa oli sääntönä, että sijoitettujen tyttöjen oli käytettävä siteitä tamponien sijasta. Tamponeja sai käyttää vain urheillessa tai saunassa.

”Se oli typerä ja vanha käytäntö, ja siitä olisi voinut luopua ajat sitten. Harmi, että se oli sinne jäänyt”, Rauha sanoo.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen raportissa todetaan, että sääntö kuvastaa nuoriin kohdistetun kontrollin laajuutta sekä sitä, että nuorten yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta rajoitettiin ihmis- arvoa loukkaavalla tavalla.

Rauhan mukaan tamponikiellolla haluttiin estää se, että tytöt käyttäisivät viinaan kastettuja tamponeja päihtymistarkoituksessa. ”Se oli tyhmä sääntö”, hän toistaa.