”Mitä huonompaa hoitoa sijaishuollon lapset saavat, sitä enemmän meillä on ennen pitkää yhteiskuntaan sopeutumattomia aikuisia”

Long Playn uusi juttu ”Kun mennään viidakkoon, on osattava puhua urdua” kertoo Loikalan lastensuojeluyksikön tarinan. Laitoksen toiminta keskeytettiin marraskuussa viranomaisten määräyksestä, koska sijoitettujen lasten turvallisuus oli vaarantunut. Toimittaja Outi Salovaara, miksi tämä juttu piti tehdä?

”Aiempien Loikala-uutisten syventämiseksi ja jotta sijaishuollon ongelmat tulisivat käsiteltyä vähän laajemmin myös viranomaisnäkökulmasta, ei vain yhden laitoksen ihmisten ja siellä kärsineiden lasten näkökulmasta.”

Miksi tällä asialla on väliä?

”Ei ole samantekevää, mitä näille laitoslapsille tapahtuu ja saavatko he hoitoa vai eivät. Mitä huonompaa hoitoa lapset saavat, sitä enemmän meillä on ennen pitkää yhteiskuntaan sopeutumattomia aikuisia. On järkyttävää, että muutenkin kärsineet lapset joutuvat vielä laittomia kasvatusmenetelmiä käyttävien laitosten armoille, ja kaiken lisäksi me veronmaksajat maksamme näiden laitosten toiminnan.”

Mitä juttuprosessin aikana selvisi?

”Esimerkiksi se, että kuntien ja aluehallintovirastojen valvonta on retuperällä. Lapsia ja nuoria ei ole kuultu, ja vaikka he olisivatkin kertoneet viranomaisille kaltoinkohtelustaan, sitä ei ole otettu todesta. Laitosten todellisuus on tullut julki eri tavalla kuin ennen sen jälkeen, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen toimisto muutti tarkastuskäytäntöjään.”

Mikä yllätti sinut juttua tehdessä?

”Se, miten vakuuttuneita Loikalan ihmiset olivat metodiensa oikeutuksesta ja siitä, että he eivät ole tehneet mitään väärin. Olin järkyttynyt siitä, miten johtaja ja työntekijä normalisoivat käyttämänsä rasistisen kielenkäytön ja käänsivät vastuun siitä laitoksessa asuneelle mustalle pojalle. Yllätyin miten voimakas pahoinvoinnin tunne minussa nousi, kun johtaja ja työntekijä selittivät asian vain ’läpäksi’. Oli käsittämätöntä, että nämä ihmiset eivät olleet ajatelleet, että pojan itsensä heittämät rasistivitsit olivat luultavasti vain suojakeino: kun heittää ensimmäisenä itse rasistivitsin, kenenkään muun vitsi ei enää voi loukata niin paljon. Siinä paikassa, minkä piti olla turvasatama ja hoitopaikka, hän joutuikin kuuntelemaan hoitajiltaan alatyylistä rasistista kieltä.”

Mikä mahdollisti sen, että nuorille saattoi tapahtua tällaista? 

”Jos oikein laajasti katsoo, niin takana on tietysti se, että lasten ongelmiin ei ole puututtu ajoissa. Perheiden ongelmien on annettu kasvaa, kunnes ne ovat lähes mahdottomia hoitaa, jolloin viimeinen mahdollisuus on laittaa vaikeasti oireileva nuori Loikalan kaltaiseen laitokseen. Loikalassa taas nähdäkseni on alusta pitäen vallinnut kuriin, rangaistuksiin, pakkoon ja jopa fyysiseen kajoamiseen perustuva kulttuuri, jota johto tai työntekijät eivät ole missään vaiheessa kyseenalaistaneet. Sen jatkuminen on ollut mahdollista, koska valvonta on ollut olematonta, eikä lapsia itseään ole kuultu tai kuunneltu. Suljetussa työyhteisössä, jossa hoidettavat ovat äärimmäisen haastavia nuoria, työnohjaus ilmeisen vähäistä ja työntekijät johtoa myöten vaatimattomasti koulutettuja, on helppo päätyä sairaalloisiin menetelmiin.”

Mikä tämän jutun tekemisessä oli sinusta vaikeinta?

”Vaikeinta oli tasapainoilla sen välillä, että ei ole liian kriittinen Loikalaa kohtaan ja liian lempeä siellä olleita nuoria kohtaan. Loikalan väki on saanut jossain mielessä viranomaisilta valtakirjan toiminnalleen. Kukaan ei ole selkeästi pistänyt peliä poikki silloin, kun ongelmia ensimmäisen kerran ilmeni. Tämä on asia, jossa valvovilla tahoilla on iso vastuu. On selvää, että jos valvonta ei pelaa, laitoksissa voi kehittyä millaisia tahansa kieroutuneita kulttuureita.”

Lue Outi Salovaaran kirjoittama juttu täällä tai kuuntele se äänikirjana.