Ilmaista työtä tarjolla

AAMUKAHDEKSALTA PÄIVI on jo kirjastossa.
Ensimmäiset tunnit hän hyllyttää. Se on ihan mieluisaa, vaikkakin hiukan yksitoikkoista. Sen jälkeen Päivi muovittaa ja korjaa kirjoja. Siinä on enemmän vaihtelua: joskus vaikkapa lemmikkieläin on purrut kirjan hajalle ja se pitää korjata.
Eniten Päivi nauttii satutuntien ja muiden tapahtumien järjestämisestä. Sellaista hän tekisi mielellään työkseenkin. Päivi on työtön, mutta hänen on silti mentävä aamuisin kirjastolle. Muuten hänen työttömyystukensa katkaistaan. Päivi tekee kirjastossa aivan samoja töitä kuin kollegansa, mutta hänelle ei makseta palkkaa eikä hänelle kerry lomia eikä eläkettä. Hän ei syö lounasruokalassa, koska siellä lounas maksaa yhdeksän euroa – tismalleen saman verran kuin hänelle maksetaan päivässä niin sanottua kulukorvausta. Nuo yhdeksän euroa on kaikki, mitä hän työstään saa työttömyystuen lisäksi.
Tuhansien suomalaisten pitkäaikaistyöttömien tavoin Päivi on ”kuntouttavassa työtoiminnassa”. Lain mukaan kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on ”parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle”.
On selvää, että Päivi ei ole minkäänlaisen kuntoutuksen tarpeessa eikä hänellä ole elämänhallintaongelmia; hän on täysin työkykyinen, vilkas ja puhelias nainen. Vapaa-ajallaan hän lukee englanninkielistä kirjallisuutta. (Päivi ei halua esiintyä oikealla nimellään haitallisten seuraamusten pelossa.)
Päivi on tehnyt palkatonta työtä ennenkin.
Yhdessä vanhusten ryhmäkodissa Päivi vastasi vanhusten kuntoutuksesta, vaikka oli itsekin viranomaisten papereissa kuntoutuja. Työ oli raskasta, eikä siihen perehdytetty. Päiville ei opetettu nostotekniikoita, mikä aiheutti vaaratilanteita: kerran pyörätuolilla liikkuvaa vanhusta vessaan auttaessa molemmat olivat kaatua.
Kun ryhmäkoti sai toisen – myös kuntouttavassa työtoiminnassa olevan – työntekijän, Päivi siirrettiin vaativampiin tehtäviin.
Hän oli päävastuussa vanhusten liikunnasta ja sai myös oman kuntoutettavan, Matin. Matin mahdollinen kotiinpääsy oli kuntoutumisesta kiinni, ja Päivi taas oli vastuussa siitä, että mies liikkui säännöllisesti. Matti inhosi liikuntaa.
Vastuullisten tehtävien ja oman aseman yhdistelmä vaivasi Päiviä. Lisäksi oli selvää, ettei työ johtaisi ikinä työpaikkaan. Päivi oli nimittäin aiemmin hakenut lähihoitajakoulutukseen ja hänet oli todettu soveltumattomaksi alalle. (Hän arvelee, että syynä voivat olla selkäongelmat tai diagnosoitu paniikkihäiriö, joka on nyt Päivin mukaan täysin hallinnassa.) Soveltumattomuus ei kuitenkaan muodostanut estettä vanhusten hoitamiselle palkatta.
Kerran Päivi sai pestin eräässä yhteiskunnallista työtä tekevästä suuresta ja tunnetusta yhdistyksestä, jossa hän oli toiminut aiemmin vapaaehtoisena. (Päivin pyynnöstä yhdistystä ei nimetä tässä, mutta Long Play on varmistanut, että Päivi on työskennellyt siellä niissä tehtävissä, joista kertoo.)
Hän sai tehtäväkseen erään uuden toimintamuodon aloittamisen ja vastasi sen johtamisesta muutaman vuoden ajan. Työ oli vastuullista, ja siitä sai kiitosta; paikallislehteen tehtiin juttuja. Kuvissa Päivi näyttää iloiselta ja ylpeältä.
Mutta Päivin sopimuksessa luki, että hänet oli työllistetty aivan muihin tehtäviin. Kun pesti loppui, hän ei koskaan saanut tehtäviään vastaavaa työtodistusta. Päivi arvelee sen johtuvan siitä, ettei työnantaja voinut virallisissa papereissa myöntää, että kouluttamaton ja työtön ihminen oli vetänyt vastuullista projektia ja toiminut käytännössä esimiehenä, vaikka oli itse kuntouttavassa työtoiminnassa.
Tuosta pestistä on nyt melkein kaksi vuotta, mutta asia kalvaa yhä. Järjestö oli Päiville tärkeä. Hän oli ihaillut sen työtä ja kokenut tekevänsä itsekin jotain merkityksellistä. Päivin lähdettyä hänen tilalleen palkattiin koulutettu ihminen oikeaan työsuhteeseen. Nyt toiminta jatkuu ikään kuin Päiviä ei olisi koskaan ollutkaan, mikä tuntuu kipeältä.
”Olen yrittänyt sitä jäsentää päässäni, että he ovat he, minä olen minä, me emme ole enää me. Se ei liity minuun enää. Aina minä kuitenkin yritän olla neutraali. Kehun muille ihmisille, että hyvää työtähän me teemme... Niin, siis he tekevät.”