Miksi ryhdyit Wolt-kuskiksi, Joel Karppanen?

Long Playn uusin pitkä juttu ”Ruokalähetin päiväkirja” kertoo neljästä viikosta, jotka taiteilija Joel Karppanen toimi Wolt-kuskina Helsingissä. Joel, mistä sait idean tähän juttuun?

”Taiteilijana olen kiinnostunut yhteiskuntaluokista ja työstä. Kun muutin Helsinkiin keväällä 2021, etsin näkökulmaa uuteen valokuvasarjaan. Aloin valokuvata muuttunutta Helsinkiä, jota Pitkäsilta ei enää jaa, mutta jossa luokkarajat ovat yhä olemassa. Artesaanipizzaa upouusiin pilvenpiirtäjiin kuljettavat aikamme proletaarit, ruokalähetit. Halusin keskittyä yksilöön, joten kuvasin vuoden ajan tsekkiläistä ruokalähettiä Krystofia. Hän on ikäiseni ja oikelta ammatiltaan kuvataiteilija. Ruokalähettejä ja taiteilijoita yhdistää toimentulon epävarmuus sekä väliinputoaminen työehdoissa ja työttömyysturvassa. Yhteistyömme perustui vastavuoroisuuteen. Osana prosessia työskentelin Krystofin sijaisena: kuskasin ruokaa kuukauden ajan ja lahjoitin tienestit hänelle, jotta hän saisi puolestaan keskittyä omaan taiteeseensa. Työjakson aikana pidin päiväkirjaa, josta syntyi tämä juttu.” 

Miksi tämä aihe on tärkeä?
 

”Euroopassa on jo yli viisi miljoonaa alustatyöläistä, jotka luokitellaan väärin perustein yrittäjäksi. Määrä kasvaa koko ajan. Moni läheteistä on erityisen haavoittuvaisessa asemassa esimerkiksi maahanmuuttajastatuksensa vuoksi. He tekevät töitä olemattomin työhehdoin pienellä palkalla. Samalla kun palkkioita on leikattu, inflaation myötä muut elinkustannukset ovat nousseet.”
”Työolosuhteiden heikentyminen ja työn psykososiaalisten riskien lisääntyminen eivät ole vain ruokalähettien ongelmia, vaan digitalisaation mahdollistamana ne voivat levitä myös muille aloille. Tuntuu, että nollatuntisopimusten täyttämä työelämä on etenkin monille nuorille ihmisille jo oletusarvoista.” 
 
Mikä yllätti sinut juttua tehdessä? 
 

”Isoin yllätys oli henkilökohtainen. Tajusin kuvaavani ruokalähettien kautta isovanhempiani. He muuttivat Ruotsiin suuren muuton aikaan ja tekivät pätkätöitä siivoamalla muun muassa Tukholman metroa. Suomeen palattuaan he siivosivat rappuja Rovaniemellä. Siellä minäkin sain ensikosketukseni työelämään luutuamalla lattioita mummon ja vaarin mukana 12-vuotiaana. Vaikka rakastin isovanhempiani, häpesin sitä, että he ovat “vain siivojia”. Ruokalähetteihin suhtaudutaan usein samalla tavalla alentuen. Hän vain jättää toimituksen oven taakse kohtaamatta asiakasta. Monelle on itsestäänselvyys, että vettä tulee hanasta ja sähköä pistorasiasta ihan itsestään… ja nyt sitten ruokaa kotiinkuljetuksella. Olisi syytä puhua enemmän tuotantoketjusta ja ihmisistä työn takana.” 

Ruokalähettien asemasta on puhuttu julkisuudessa paljon. Jos saisit itse päättää, miten muuttaisit asioita?

”Olennaisinta eivät ole lähettien pienet palkat, vaan huonot työehdot. Kannatan ruokalähettien statuksen muuttamista yrittäjästä työsuhteiseksi. Näin heidät saadaan työehtosopimusten piiriin. Joissain maissa niin onkin jo tapahtunut. Työolot ja työn kannattavuus paranee. Myös läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä, sillä tällä hetkellä algoritmeistä ei anneta juuri tietoa ulkopuoliselle saati alustatyöläisille itselleen.”

Muuttiko asiaan perehtyminen omia näkemyksiäsi?

”Työhön liittyvät lait on laadittu, jotta työläistä ei alistettaisi, mutta liikehdinnän lakien muuttamiseksi ovat saaneet aikaan työläiset ja kansalaiset itse, eivät lainsäätäjät. Siksi en itse enää aio käyttää Woltin tai Foodoran palveluita.” 

Lue ”Ruokalähetin päiväkirja” täältä