Mikä suomalaisessa metsäpolitiikassa mättää, Mari Pihlajaniemi ja Hanna Nikkanen?

Long Playn uusin pitkä juttu ”Aivan erityinen metsäsuhde” kertoo suomalaisesta metsäpolitiikasta. Sen ovat kirjoittaneet Mari Pihlajaniemi ja Hanna Nikkanen. Mari, miksi tämä juttu piti tehdä?

Mari: ”Metsäluonto uhanalaistuu valtavaa vauhtia, ja samaan aikaan ilmastonmuutos tuo uusia vaatimuksia metsien käytölle. Metsissä on siis valtavan paljon pelissä. Suomessa on jo kauan kiistelty siitä, kuka puusta saa hyötyä ja kenen etua ajetaan. Nyt metsään liittyvät kysymykset ovat politisoituneet entistä näkyvämmin, ja niihin liittyvät kysymykset ovat eri tavoin tärkeitä eri puolueille. Viime aikoina myös EU:ssa on tapahtunut metsien suhteen paljon, kuten taksonomia-asetus ja metsästrategia.”

Jutusta ilmenee, että suomalainen metsäpolitiikka on perustunut pitkään sille, että puu on saatava kasvamaan mahdollisimman nopeasti, jotta se saadaan myös mahdollisimman nopeasti hakattua ja myyntiin. Mitä tästä on seurannut?

Mari: ”Valittu linja on johtanut siihen, että Suomen luonnontilaisista metsistä on jäljellä vain rippeet. Metsäteollisuus on pilannut ojituksilla laajoja vesistöalueita ja hävittänyt kokonaisia suoekosysteemejä. Metsistä vähenee nopeasti paljon lajeja, myös sellaisia ihan tavallisia kuin mustikka tai hömötiainen. Tämä kehityskulku on seurausta menneistä päätöksistä ja valinnoista, ja se pitäisi saada käännettyä, kun luonnonmetsiä ja uhanalaisia metsälajeja on vielä edes jonkin verran jäljellä. Metsillä on tärkeä rooli myös hiilen sidonnassa. On täysin selvää, että ilman hiilinieluja ilmastonmuutoksesta ei selvitä, ja siksi etenkin metsien hakkaamista polttoon on rajoitettava.”

Mikä yllätti juttua tehdessä?

Hanna: ”Kun haastattelin hallituspuolueiden sisäpiiriläisiä ja jäljitin EU:n taksonomiaan liittyvien päätösten syntyä, päädyin katsomaan hallitukseen liittyviä draamoja metsälinssien läpi. Se antoi uutta perspektiiviä: aiemmin olin ajatellut, että hallituksen olennainen jännite on Sanna Marinin ja keskustan välillä. Keskustahan on aktiivisesti viestinyt joutuvansa koko ajan taistelemaan Marinin, vihreiden ja vasemmiston muodostaman blokin kanssa.”
”Mutta ilmastoasioissa Marin on itse asiassa ollut hyvin lähellä keskustapuoluetta – joku voisi sanoa, että talutushihnassa. Vihreät ja vasemmistoliitto on pelattu paitsioon, he eivät saa ääntään kuuluviin eivätkä aina edes tiedä, mitä SDP-keskusta-akseli puuhaa. Hallituksen alkutaipaleella puhuttiin maailman kunnianhimoisimmasta ilmasto-ohjelmasta, mutta se puhe on kyllä jo täysin jäänyt taakse. Tämä on mielestäni muutos, joka on kotimaassa jäänyt koronan varjoon.” 

Jutusta käy ilmi, että Suomi on pyrkinyt vaikuttamaan EU:ssa hyvin voimakkaasti metsän käytön sääntelyyn. Mitä Suomi siis ajaa?

Hanna: ”Suomi käyttää tällä hetkellä poliittisia muskeleitaan saadakseen ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan liittyvät mittarit määriteltyä sellaisiksi, että näyttäisi siltä kuin Suomi ja suomalaiset yritykset toimisivat esimerkillisesti. Esimerkiksi puun poltto on tällä hetkellä määritetty EU:ssa uusiutuvaksi energiaksi ja ilmastonmuutoksen torjunnaksi. Suomi lobbaa, jotta näin olisi jatkossakin. Tutkimus ei tue tällaista määritelmää. Ei ole ilmastoystävällistä kaataa puita vain, jotta niiden sitoma hiili voidaan samantien tuprauttaa ilmakehään! Mutta niin kauan kuin vanha määritelmä on voimassa, Suomen energiantuotanto näyttää paperilla hyvältä. Jos taas bioenergian määritelmää muutetaan sellaiseksi kuin tutkijat vaativat, Suomi on kusessa, koska maamme on naimisissa bioenergian kanssa. Jutun myötä hahmotin, että tällä voi olla laajemmat vaikutukset kuin olin aiemmin ymmärtänyt.”

Millä tavalla?

”Voi olla odottamattoman vaarallista, jos Suomi luisuu jonkinlaiseksi kiukkuiseksi pieneksi banaanivaltioksi, jonka metsälobbauksen ytimessä on muutosvastarinta ja usko siihen, ettei Suomen päättäjien tarvitse kuunnella metsiin liittyvissä asioissa ketään – ei edes tutkijoita.”
”Tähän asti Suomella on ollut tärkeä rooli EU:n ilmastopolitiikassa, koska unionissa on tarvittu maita, joilla on asiantunteva virkakunta ja halu asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Totta kai Suomi on samalla vetänyt kotiinpäin: on ajettu vähän tiukempia tavoitteita niille aloille, jotka eivät ole meille kovin tärkeitä. Ruotsi on ollut toinen tällainen maa, joka on osannut yhdistää maailmanparantamisen ja omien etujen valvonnan aika ovelasti.” 
”Nyt metsäasiat ovat saaneet sekä Suomen että Ruotsin luopumaan rakentavasta roolistaan ja liittymään niiden maiden joukkoon, joilla on yhden teollisuudenalan intressit ensimmäisenä mielessä. Se voi vaikeuttaa EU:n ilmastopolitiikkaa paljonkin. Jos kaikki maat käpertyvät suojaamaan teollisuuttaan, mikään ei liiku eteenpäin. Samalla Suomi voi joutua itse kärsimään. Metsäteollisuuden intressi ei ole ainoa suomalainen intressi. Suomelle olisi oman etunsa kannalta tärkeää vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten EU:n ilmastotavoitteet saavutetaan. Tärkeää on esimerkiksi se, miten suuri vastuu on maataloudella ja liikenteellä ja miten paljon kuitataan päästökaupalla. Osa  haastattelemistani lähteistä koki, että näihin asioihin vaikuttaminen on jäänyt jalkoihin, kun pääministeri on käyttänyt aikansa metsäteollisuuden etujen puolustamiseen. Se on sitten heti näkynyt Suomen kannalta huonompina päätöksinä. Näyttää siis siltä, että metsälobbarit ovat ikään kuin kaapanneen Suomen poliittisen painoarvon omaan käyttöönsä.”