Lapsioikeuden asiantuntija tutustui Long Playn selvitykseen: ”Ei valitettavasti yllättänyt”

Lastensuojelu on kriisissä, mutta päättäjät eivät kuuntele asiantuntijoita, ja ongelmia kohtavaat työntekijät uskaltavat harvoin puhua julkisesti.

”Tunnistettavaa”, sanoo Helsingingin yliopiston lapsioikeuden dosentti Virve-Maria Toivonen luettuaan Long Playn jutun ”Tämä paikka on nyt suljettu”. 
Juttu kertoo lastensuojeluyksiköstä, jonka Helsingin kaupunki perusti kärkihankkeena mutta sulki jo puolen vuoden päästä vähin äänin. Oli johtamisongelmia, työvoimapulaa, työturvallisuushaasteita. Ja taustalla laajempi yhteiskunnallinen ongelma: tällä hetkellä lastensuojelu paikkaa puuttuvia peruspalveluita jopa lainvastaisesti. Lasten pitäisi saada esimerkiksi päihde-, mielenterveys- tai vammaispalveluita, mutta kun näitä ei ole tarjolla, he päätyvät suljettuihin lastensuojelulaitoksiin, joihin eivät kuuluisi.
”Mikään tässä ei valitettavasti yllättänyt – en tiedä yllättääkö ketään lastensuojelua tuntevaa”, Toivonen sanoo. ”Kaikista vaikeimmin oireilevien nuorten kohdalla voidaan puhua poislähettämisen kulttuurista. Nuoret joutuvat laitoslimboon, jossa he kiertävät kuulumatta minnekään. Laitos toisensa perään lähettää lasta eteenpäin, aina vähän tiukempaan ja tiukempaan paikkaan. Kun tehdään tarkastuksia lastensuojelulaitoksiin, siellä on nuoria, jotka kertovat, että tämä on kuudes paikka missä olen.”

Tarvittaisiin yhteiskunnallisesti selkeä suunnanmuutos, Toivonen sanoo.
Hän tuottaa työssään tietoa päätöksentekijöille, ja sanoo, että se on usein hieman turhauttavaa. Usein hänelle selviää, että lainsäätäjät eivät tunne lastensuojelun maailmaa lainkaan, vaikka päättävätkin lasten asioista.
”Kun esimerkiksi olin eduskunnassa puhumassa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan tarkistamisesta, ymmärsin, että siellä moni luulee, että lapsia puskaraiskataan… Kun oikeasti tämä tapahtuu lähisuhteissa tai erilaisissa instituutioissa, joissa lapsista pitäisi pitää huolta – vaikka kouluissa tai hoitolaitoksissa.”
Toivosen mukaan turhauttavinta lastensuojelussa on se, että tuotettua tietoa ei käytetä päätöksenteossa eikä hyviä hankkeita jatketa. Ratkaisuja toisin sanoen olisi, mutta ne vain valuvat jonnekin.
”Mitä järkeä on tuottaa tietoa ja tehdä kehityshankkeita, jos ne eivät päädy mihinkään?”
Nuorten rikollisuuden yhteydessä poliitikot puhuvat paljon rangaistuksista ja kovemmasta kurista. Se on monelle poliitikolle houkutteleva tie, koska ratkaisu vaikuttaailmeiseltä ja se vastaa tunteisiin.
”Mutta se mitä tiedämme rangaistuksen vaikutuksesta rikollisuuteen on, että ankaroittamisella ei ole juurikaan vaikutusta”, Toivonen sanoo. 
”Kyllä tässä palaudutaan siihen, että mitä me ajattelemme lasten kasvatuksesta yhteiskuntana. Ajattelemmeko, että pakolla, voimalla ja väkivallalla saadaan jotain aikaiseksi kasvavan lapsen kanssa?”
Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, viime vuosina nuorten tekemät rikokset ovat Suomessa vähentyneet. Toisaalta ne ovat keskittyneet pienemmälle joukolle nuoria, joka tekee enemmän ja vakavampia  rikoksia. 
”Jos tarkastellaan lastensuojelusijoitusten ja rikosten välistä yhteyttä, niin sijoitettuna on entistä enemmän rikoksilla oireilevia lapsia.”

Toivonen sanoo, että lastensuojelun ongelmien julkiseen käsittelyyn sisältyy aina eräs ristiriita, niin Long Playnkin jutussa: kun kaikkein vaikeimmassa tilanteessa elävien lasten ongelmat kaatuvat juuri lastensuojeluun, myös suurin kritiikki kohdistuu aina siihen.
”On tärkeää puhua näistä epäkohdista, mutta kuka sitten haluaa tehdä raskasta työtä jota vaan haukutaan?”
Lastensuojelussa tehdään myös paljon hyvää, mikä julkisuudessa unohtuu.
Toivonen sanoo ilahtuneensa, että Long Playn jutussa osa työntekijöistä puhuu epäkohdista nimellään. 
Se ei ollutkaan itsestään selvää: monia työntekijöitä arvelutti julkisesti puhuminen, ja johtajat kieltäytyivät kommentoimasta. Haastattelupyynnöt keskitettiin Helsingin kaupungin lastensuojelun pomolle, joka ei hänkään kommentoinut suoraan laitoksen tapahtumia.
Toivonen kouluttaa itse sosiaalityöntekijöitä ja sanoo, että alalla työskenteleviä mietityttää todella paljon se, mitä työstä uskaltaa sanoa julkisesti. Miten johto suhtautuu?Ei kai vain vahingossa tule käsitelleeksi luottamuksellisia asioita? Työntekijät pelkäävät myös työpaikan menetystä tai epäasiallista kohtelua.
Toivonen ihmettelee Helsingin kaupungin niukkaa viestintälinjaa Long Playn jutussa. Lastensuojelussa johto menee hänestä liian herkästi sen taakse, että mitään ei kommentoida, koska asiakastiedot ovat luottamuksellisia.
”Täytyisihän näistä epäkohdista pystyä puhumaan. Eivät ne ole yhden lapsen tapauksesta koskaan kiinni, vaan ongelmat ovat rakenteellisia. Kun lapset päätyvät sijaishuollon asiakkaiksi, se tarkoittaa usein, että palvelujärjestelmä on pettänyt. Lastensuojelu on se, joka ottaa kopin kaikesta. Ja jos ajatellaan lastensuojelun perinteistä tehtävää – joka on turvattomien lasten huolenpitoa, kun vanhemmat eivät siihen pysty –, niin nyt ollaan monissa tilanteissa todella kaukana siitä.”

Lue koko pitkä tutkiva juttu ”Tämä paikka on nyt suljettu” täällä.