Faktoja huumeista rokin säestyksellä

Long Playn keskiviikkona ilmestyvä juttu ”Vauhdin maailma” kertoo suomalaisten ja amfetamiinin erityisestä suhteesta. Amfetamiini eli piri eli vauhti on Suomen suosituin kova huume.

Nyt aineen käyttö keskiluokkaistuu, ja verkosta voi tilata vauhtia vaikka kotiinkuljetuksella. Samaan aikaan pitkäaikaiskäyttäjillä menee edelleen hyvin huonosti. Perttu Häkkinen haastatteli käyttäjiä, kauppiaita ja tutkijoita – ja Jari Aarnion.

Perttu Häkkinen, millainen huumemaa Suomi on?

”Suomi on poikkeuksellinen maa. Meillä ei juurikaan ole heroiinikulttuuria, mutta amfetamiinia käytetään Hollannin ja Viron ohella eniten koko Euroopassa. Aika uniikkia on sekin, että moni aloittaa kovien huumeiden käytön korvaushoitolääkkeillä. Tilastojen valossa viina ja rauhoittavat bentsodiatsepiinit ovat täällä hirvittävän suosittuja, ja niihin suomalaiset kuolevatkin. Ruotsikin on pirimaa, mutta ei tarvitse mennä kuin Tanskaan, ja piri vaihtuu heroiiniin. Se on Keski-Eurooppaa, ja ihan toinen juttu.”

Juttusi alkaa hetkestä, jolloin kohtasit amfetamiinin ensimmäistä kertaa. Oli vuosi 1992, ja olit 13-vuotias, ostamassa kaverin kanssa pilveä Sörnäisten metroasemalta. Millainen ilmapiiri huumeiden ympärillä tuolloin vallitsi?

”Huumevalistusta tekevät poliisit ja päihdetyöntekijät olivat silloin aika pihalla. Se oli semmoista tyypillistä: poltat pilveä ja joudut loppujen lopuksi kadulle. Valistus oli niin kornia ja naurettavaa, että jollain tavalla se muutti ilmapiiriä päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Ihmiset alkoivat ottaa sen pelkkänä vitsinä.”

”Uskoakseni harva, joka ensimmäistä kertaa kokeilee pilveä tai nuuskaa piriä tai syö essoja, kokee sen hirvittävän epämiellyttävänä. Useimmille eka kokemus on positiivinen, ja silloin sellainen hyvin dramaattinen huumevalistus näyttää typerältä.”

”Lahdessa huumerikollisuus on lisääntynyt kahdeksassa vuodessa 71 prosenttia, ja nyt sinne tuodaan poliisisoittokunta kertomaan faktoja huumeista rokin säestyksellä. Se on ihan ysäriä, montypython-velipuolikuuosastoa.”

Miten tähän on tultu?

”Suomalaiset huumeasenteet juontavat juurensa sotienjälkeiseen aikaan ja 1960-luvulle. Suomalainen huumekeskustelu otettiin silloin suoraan Yhdysvalloista. Politiikassa vedenjakajahetki oli vuonna 1972, kun huumausainelaki säädettiin. Silloin erimielisyydet tiivistyivät siihen, pitäisikö käyttäjiä rangaista. Hallitus esitti, että käyttöä ei kriminalisoitaisi. Eduskunnassa valiokunnat jakautuivat: talousvaliokunta oli hallituksen esityksen puolella, lakivaliokunta kannatti kriminalisointia. Suuri valiokunta joutui ratkaisemaan kantansa arvalla ja päätyi kriminalisoinnin puolelle. Lopulta kriminalisointi voitti eduskunnan täysistunnossa. Ero oli vain 12 ääntä.”

Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Virossa on EU:n keskiarvoon nähden korkea huumekuolleisuus. Hollannissa huumeiden käyttäjiä on paljon, mutta huumeisiin kuollaan harvemmin. Miten erot näkyvät kulttuurissa?

”Tutustuin tähän aiheeseen, kun vaimoni työskenteli veteraaninistien kanssa Hollannissa. Siellä katsotaan, että huumeiden käyttö on yksilön henkilökohtainen eettinen päätös, eikä sairaus, kuten monessa muussa paikassa ajatellaan. Mitä valistukseen tulee, Briteissä ja Hollannissa on puhuttu paljon huumeiden demystifioinnista. Siellä yritetään puhua huumeista sellaisella tavalla, että ne ikään kuin menettävät merkityksensä.”

Haastattelit juttuun Tor-verkossa toimineen Sipulikanavan ylläpitäjää Kim Holvialaa, jota epäillään nyt törkeästä huumausainerikoksesta. Mistä siinä tapauksessa on kyse?

”Oikeastaan siinä on kyse rikosvastuun käsitteen laajuudesta. Holviala on moderoinut keskustelupalstaa, jolla ostajat ja myyjät ovat tavanneet toisiaan. On kiinnostavaa jos oikeus katsoo, että Holviala on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen. Se voisi periaatteessa tarkoittaa, että jos joku myy varastettua maastopyörää tori.fi:ssä, sivuston moderaattori tai jopa perustaja joutuisi vastuuseen.”

Käsittelet jutussasi myös amfetamiinin käytön keskiluokkaistumista, johon verkkokaupan lisääntyminenkin liittyy. Onko se näkynyt omassa tuttavapiirissäsi?

”Olen joitain vuosia työksenikin soitellut elektronista musiikkia ja elänyt sellaisessa maailmassa, jossa käyttö on ollut melko yleistä jo pitkään. Tyypit olivat keskiluokkaisia, itsestään huolta pitäviä ihmisiä, joista suurimmalla osalla oli työpaikat. Vaatteet olivat puhtaat ja luultavasti aika kalliit. Siksi omien havaintojeni perusteella en puhuisi mistään tuoreesta ilmiöstä. Mutta tähän juttuun tekemieni haastattelujen perusteella uskallan sanoa, että muutos on olemassa. Aivan jokainen haastateltava sanoi, että asenteet ovat muuttuneet todella paljon. 1990-luvulla amfetamiini oli stigmatisoitunut huume, heroiinista seuraava. Nyt haastateltavien mukaan kukaan ei katso pirin käyttöä pahalla, kunhan et rännää. Olin yhdessä mainosalan tapahtumassa muutama vuosi sitten. Jossain vaiheessa menin käymään kusella, ja viiden metrin matkalla minulle tultiin kaksi kertaa tarjoamaan nenähuumeita.”

Mikä juttua tehdessä tuli yllätyksenä?

”Olin yllättynyt Jari Aarnion suhtautumisesta käyttäjiin. Hän kertoi täysin avoimesti siitä, että huumepoliisi on katsonut esimerkiksi julkisuuden henkilöiden käyttöä sormien läpi. Hän vaikutti vilpittömältä siinä. Kysyin Aarniolta, että puhuuko hän muusikoista. Hän vastasi, että puhuu myös poliitikoista.”