Ei koiria, ei suomalaisia

Jokainen suomalainen osaa kertoa, mitä Nokia teki, ennen kuin se alkoi valmistaa kännyköitä. Niitä kumisaappaita.
Totuus on hieman monisyisempi. Nokian nousun taustalla oli muitakin tekijöitä, ja yksi niistä oli yhteistyö elektroniikkayhtiö Saloran kanssa. Nokia ja Salora sopivat vuonna 1975 yhteistyöstä radiopuhelimien kehittämisessä.
Samana vuonna Salora lähti omin päin valloittamaan Afrikan markkinoita. Yhtiö rakensi oman televisiotehtaan pieneen ja  eristäytyneeseen Swazimaan kuningaskuntaan. Ajatuksena oli myydä Swazimaassa valmistetut televisiot rajan yli Etelä-Afrikkaan, joka oli tuohon aikaan huonossa maineessa harjoittamansa rotusorron vuoksi. Long Playn uusin single ”Maassa maan tavalla” kertoo Saloran värikkäästä Afrikan-seikkailusta.

Swazimaassa työskenteli enimmillään viitisenkymmentä suomalaista. Salora maksoi työntekijöilleen suomalaiset palkat, takasi autolainat ja hankki asunnot. Mistään ei tarvinnut huolehtia itse. Palvelijat pesivät pyykit ja kuurasivat vessat.
Itse bisnes ei luistanut. Holtittomasti johdettu tehdas meni nopeasti nurin ja aiheutti Saloralle miljoonatappiot.
Suomalaiset palasivat vähin äänin kotiin – mutta eivät ihan kaikki. Jorma Tulonen on elänyt Swazimaassa jo lähes 40 vuotta. Hän pyörittää pientä tv-korjaamoa maan pääkaupungissa Mbabanessa, ja hänen tyttärensä Colleen Tulonen on kruunattu Miss Swazimaaksi.

Viime kesänä matkustin Swazimaahan tapaamaan Jorma Tulosta. Kiersimme Saloran tehtaan jäljillä, ja kuulin juttuja yksityislentokoneilla suhanneista Salora-pomoista, Etelä-Afrikan viranomaisten lahjomisesta ja suomalaisten suosimasta Happy Valley -hotellin diskosta, jossa televisiot tuuttasivat pehmopornoa ja viina virtasi.
Meno on ollut melkoista. Suurin osa Swazimaahan lähtijöistä oli Tulosen tapaan nuoria poikamiehiä, eikä rajuunkaan juopotteluun puututtu. Ja kuka olisikaan puuttunut, sillä Saloran johtajat rellestivät yhtä lailla.
Pitkään Swazimaassa asunut Suomen kunniakonsuli Tuire Linnovi-Thatcher kertoi nähneensä 1970-luvun lopulla erään baarin ovessa kyltin, jossa luki: No dogs, No Finns.
Kunniakonsuli kertoi haastattelussa paljon muutakin, muun muassa sen, että Swazimaassa saattaa pian tapahtua vallankumous. Sellaista ennustivat myös kielletyn oppositiopuolueen edustajat, jotka tapasin puolueen salaisessa piilopaikassa yöllä ennen heidän aamulla alkavaa oikeudenkäyntiään.
Swazimaata hallitsee itsevaltaisin ottein kuningas Mswati III, joka on tunnettu toisinajattelijoiden jahtaamisesta ja pröystäilevästä elämäntyylistään.
Kuningas käyttää henkilökohtaisiin menoihinsa kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, kun suurin osa Swazimaan asukkaista elää kansainvälisen ruoka-avun varassa ja kuolee nuorena.
Salora teki aikoinaan bisnestä Mswati III:n isän, kuningas Sobhuza II:n, kanssa. Vanha kuningas oli kumonnut perustuslain, kieltänyt poliittiset puolueet ja julistanut maahan poikkeustilan, joka oli voimassa Saloran tehtaan koko olemassaolon ajan.
1970-luvulla ei puhuttu vielä yritysvastuusta eikä hyvän hallinnon globaaleista periaatteista. Salora sai kaikessa rauhassa myydä diktatuurivaltiossa valmistamiaan televisioita Etelä-Afrikkaan, valtioon jossa mustat eivät saaneet matkustaa samoissa busseissa valkoisten kanssa.
Täysin vapaa apartheid-ajattelusta ei tainnut olla Salorakaan: yhtiön sisäisissä asiakirjoissa Swazimaan-tehtaan mustia työntekijöitä luonnehdittiin laiskoiksi, työtä vieroksuviksi ja epäsiisteiksi.

Saloran pahasti epäonnistunut Afrikan-retki oli osaltaan ajamassa yhtiötä kohti tuhoa. 1980-luvulla Salora sulautui osaksi Nokiaa, ja osa Swazimaan-veteraaneista oli keskeisessä roolissa, kun Nokian kännykät myöhemmin valloittivat maailman.
Sillä kertaa hommat hoidettiin jo vähän asiallisemmin.

Lue Ilkka Kariston Maassa maan tavalla