Aurajoen Darwin

HOTELLIN RAVINTOLASSA Kupittaan asemalla Markus J. Rantala sylkee suustaan loputtoman syheröistä biologiajargonia. Hän puhuu sytokiineistä, tryptofaaneista, dysbiooseista, vagushermosta, matala-asteisista tulehduksista, dopamiineista, serotoniineista... Omaa taustaansa koskeviin kysymyksiin hän vastaa niukasti. Hän on 45-vuotias, syntynyt vuonna 1976 ja kasvanut Mäntässä uskonnollisessa perheessä.

Hän harrastaa taekwondoa ja vaeltamista. Facebookiin hän postaa jatkuvasti kuvia kansallispuistoista eri puolilta Suomea. Hän on Kaarinan luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Vuonna 2017 hän oli Kaarinassa vihreiden kuntavaaliehdokas, mutta ei tullut valituksi. Nykyisin hän asuu Turussa.

Biologi Rantalasta tuli Charles Darwinin ja brittiläisen professorin Richard Dawkinsin ansiosta. Hän kertoo lukeneensa Lajien synnyn parikymppisenä matkalla armeijaan ja uravalinta oli selvä.

Rantala opiskeli ensin biologiaa Jyväskylässä ja teki vuonna 2002 ensimmäisen väitöskirjansa, jonka otsikko oli Immunokompetenssi ja seksuaalivalinta hyönteisillä.

Pian sen jälkeen hän siirtyi Turun yliopistoon jatkamaan hyönteistutkimuksiaan. Hänen ylivoimaisesti viitatuimmat artikkelinsa käsittelevät jauhopukin ja erään hentosudenkorentolajin immuunikompetenssia. Hän on julkaissut ne jo 2000-luvun alussa.

Opiskeluaikoinaan Rantala innostui yliopiston kirjastosta löytämistään yhdysvaltalaisen tutkijan David Bussin teoksista, ja alkoi jo fuksivuonna soveltaa tämän evoluutiopsykologisisia ajatuksia koulutöihinsä.

Evoluutiopsykologia on hyvin pieni tieteenala, jolla on raskas historiallinen painolasti: geenipuheella on perusteltu ”rotujen” ja sukupuolien välisiä eroja esimerkiksi älykkyydessä, mistä on seurannut jopa kansanmurhia. Evoluutiopsykologia-termin kehitti yhdysvaltalainen kotilotutkija Michael Ghiselin vuonna 1973 Science-tiedelehdessä julkaisemassaan artikkelissa, jossa hän esitteli Darwinin ajatuksia.

Evoluutiopsykologiaa ei voi opiskella pääaineena Suomessa missään yliopistossa, mutta näkyvyyttä sen harrastajat ovat saaneet kosolti.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla suomalaisissa tiedelehdissä, erityisesti Tieteessä tapahtuu -julkaisussa käytiin pienimuotoisia tiedesotia. Vastakkain olivat erityisesti evoluutiopsykologiasta innostunut tietokirjailija Osmo Tammisalo ja Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen professori Petter Portin. Eräässä paljon metakkaa herättäneessä Tammisalon artikkelissa toinen kirjoittaja oli nuori hyönteistutkija Markus J. Rantala.

Portin kirjoitti vuonna 2003, että jostakin syystä Tammisalo pitää edelleen Dawkinsin geenikäsitystä tieteen viimeisenä sanana, vaikka genetiikka on kehittynyt siitä paljon. Hän myös huomautti, että sosiobiologiassa ja  ja evoluutiopsykologiassa on taipumus sivuuttaa ympäristön vaikutus yksilön kehitykseen ja rajuimmillaan vetää suora yhteys geenien ja vaikkapa köyhyyden välille.

Rantala ja Tammisalo vastasivat hänelle täyslaidallisella.

Tapa,  jolla Portin jankuttaa täydellisiä itsestäänselvyyksiä siitä, että luonnossa kaikki ei ole tarkoituksenmukaista, on kuin kehotus nuorelle biologille: ”Luovu toivostasi ymmärtää biologista maailmaa, painu kotiisi ja opiskele postmodernia filosofiaa ja vapaita taiteita!”

Päädyttyään mukaan evoluutiopsykologisiin porukoihin Rantala halusi levittää sanaa. Hän ryhtyi luennoimaan evoluutiosta Turun yliopistossa – ilman korvausta.

”Opetin harrastuksena sitä. Mulla ei ollut opetusvelvollisuutta, mutta mä sanoin, että haluan pitää luentoja, ja kaikki olivat tyytyväisiä”, hän sanoo.

Rantala piti luentojaan kahdeksan vuoden ajan. Samaan aikaan hän valmisteli toista väitöskirjaansa. Se valmistui kesällä 2014. Psykologian alan tutkimuksen Physical Attractiveness as a Signal of Biological Quality keskeinen havainto oli se, että fyysinen puoleensavetävyys kuvastaa henkilön laatua pariutumiskumppanina.

Helsingin Sanomat otsikoi: Testaa, millaiseen mieheen nainen lankeaa.

Rantala palkittiin uurastuksestaan Suomen ensimmäisellä evoluutiopsykologian dosentuurilla. Turun yliopisto aloitti samalla maailman ensimmäisen evoluutiopsykologian sivuaineohjelman, josta Rantala vastaa yhä.

”Silti tää on ollut harrastus, tää tiede. Mun on ollut hankala ymmärtää, minkä takia joku maksaa tästä palkkaa.”
Jo ensimmäisenä syksynä Rantalan sivuaineesta tehtiin kantelu yliopiston johdolle. Kantelija piti koko ainetta tasa-arvolain vastaisena ja naisvihamielisenä. Toimenpiteitä ei seurannut.

Tuohon aikaan Rantala kertoi haastatteluissa joutuneensa salaamaan osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Hänen autonsa renkaat kuulemma puhkottiin. Rikosilmoitusta hän ei tehnyt.

”Mitä iloa rikosilmoituksesta olisi? Ei siellä parkkialueella ollut mitään kameroita. Autoliikkeen kuitti löytyy jostakin. Epäilen, että sen tekivät samat henkilöt, jotka sanovat julkisuudessa olevansa feministejä”, Rantala sanoo. ”Heidän mukaansa evoluutiopsykologia rikkoo tasa-arvolakia, kun se väittää sukupuolten olevan lähtökohtaisesti erilaisia.”
Sukupuolikysymys johti myös siihen, että Rantalalta meni into politikointiin.

”Vihreissä ihmisiä tuli väittämään, että sukupuoli on jotakin, minkä ihminen voi valita. Se voi ollakin niin, mutta silloin meidän pitää muuttaa sanan merkitystä niin, että se ei viittaa biologiseen sukupuoleen.”

Lopullisesti sukupuolisota leimahti, kun Rantala alkoi tutkia lesboutta. Vuonna 2018 hän julkaisi evoluutiopsykologian tutkijan Severi Luodon ja latvialaisen ekologin Indrikis Kramsin kanssa tieteellisen artikkelin, jonka mukaan sikiön hormonialtistus selittää, tuleeko lapsesta lesbo, ja vielä tarkemmin, tuleeko hänestä femme- vai butch-lesbo. Heidän mukaansa lesbouden laadun voi päätellä vartalosta, leuasta ja jopa sormista. Esimerkiksi butcheilla nimetön sormi on keskimäärin pidempi ja etusormi lyhyempi.

Helsingin Sanomat otsikoi: Suomalaiset tutkijat loivat teorian butch- ja femme-lesbouden biologisesta alkuperästä – ”Tämän suorempia todisteita tiede ei voi koskaan tarjota”.

”Facebook-keskusteluissa tuli kommentteja, että miten tämä miehillä sitten. Vastasin siihen lähinnä vitsinä, että olen heteroseksuaali, en ole kiinnostunut miesten homoseksuaalisuudesta tällä tavalla. Silloin näki, että evoluutiopsykologian vastustajat eivät ole tutustuneet aiheeseen lainkaan. Voisi kuvitella, että mentäisiin eteenpäin, kun ihmiset uskoo tieteeseen. On osa porukkaa, joka elää omassa kuplassaan. Musta mustamaalattiin joku pervo.”

Rantalan tutkimusaiheet ovat liittyneet huomattavan usein sukupuoliasioihin ja eritoten naisiin. Vuosien saatossa hän on tutkinut esimerkiksi immuunipuolustuksen paranemisen vaikutusta naisen vetovoimaan ja siihen, kuinka miehen testosteronitasot vaikuttavat naisen kiinnostumiseen. Naisten mieltymyksistä miesten partaan tai rintakarvoihin hän on ollut tekemässä useita tutkimuksia. Miksi naiset kiinnostavat näin paljon?

Rantalan mielestä vastaus on ilmiselvä.

”Seksuaalivalintaa tutkitaan yleensä juuri naaraan valintana. Miksi toiset naiset tykkäävät miehekkäämmästä ja toiset feminiinisemmästä miehestä? Mä tiedän, miten miesten mieli toimii, olenhan mies. Siksi mua kiinnostaa enemmän tutkia, miten naisten seksuaalinen suuntautuminen määräytyy kuin miten miesten”, hän sanoo.

Viimeisen viiden vuoden aikana Rantala on laajentanut alaansa evoluutiopsykologiasta evoluutiopsykiatriaan. Kyse on evoluutiopsykologian keinojen soveltamisesta psykiatriaan. Sekään ei ole laajalle levinnyt tai etabloitunut tieteenala. Suomessa Rantala on käytännössä sen ainoa edustaja.

Haastatteluissa hän on puhunut, että tekeillä on kolmas väitöskirja, tällä kertaa lääketieteen alalta. Erityisen kiinnostunut hän on ollut mielenterveyshäiriöistä, joita hän tutkii samasta immuunijärjestelmien näkökulmasta kuin aiemmin hyönteisiä. 
Aluksi psykiatrit olivat halukkaita tekemään Rantalan kanssa yhteistyötä, nekin jotka myöhemmin kääntyivät häntä vastaan. Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson ei tuntenut Rantalaa, kun tämä otti yhteyttä. Voitaisiinko tutkia yhdessä sitä, mistä masennus johtuu, Rantala kysyi. Monitieteellistä. Psykiatriaa ja evoluutiopsykologiaa. Synergiaetuja luvassa.

Vuonna 2017 Karlsson, Rantala, Severi Luoto ja Indrikis Krams julkaisivat tutkimusartikkelin, jossa esitettiin evoluutiopsykologiaan pohjautuva teoria masennuksen 12 syystä.

”Se oli vain yksi hypoteesi, joka olisi tarvinnut lisätukea, mutta pian Rantala kiersi  ympäriinsä luennoimassa hoidoista sen pohjalta”, Karlsson sanoo.

Hän kysyi Rantalalta sähköpostitse, että tietäähän tämä, mitä on tekemässä. Hän pelkäsi Rantalan ylittävän rajoja tavalla, joka ei ole hyväksyttävää.

”Ei neurobiologian lehden pohjalta voi arvioida psykiatristen sairauksien hoitokeinoja”, Karlsson sanoo. 
Rantala jatkoi masennuksesta luennoimista, ja tässä vaiheessa hänen kertomukseensa ilmestyi uusi kulma: psykiatrit yrittävät vaientaa hänet.

Turkulaishotellin aulabaarissa hän esittelee sähköpostia, jonka kertoo saaneensa eräältä professorilta televisioesiintymisensä jälkeen. Siinä lukee: Totta kai masennuslääkkeillä [sic!] on sivuvaikutuksia, mutta vakavan masennuksen hoito ei ole mitään lastenleikkiä, etenkään nuorten masennuksen, ja kaikki keinot ovat tarpeen. Siinä ei paljoa hyödytä, että evoluutiobiologi valittelee televisiossa, että nuorille syötetään lääkkeitä, jotka estävät heitä ihastumasta. Ihan vakavissani olen, kun sanon, että pari kolme tarpeetonta itsemurhaa saat kyllä omalletunnolle ottaa tuolla lausunnolla.

”On helppo ymmärtää, minkä takia tällainen ihminen ottaa yhteyttä muhun. Joku lääkefirman tyyppi on sanonut, että otapa yhteyttä ja hiljennä toi. Näitä tulee koko ajan. Mua maalitetaan ja pommitetaan.”

--

Tilaa Long Play ja lue koko juttu täältä.