Lyhyet
Mitä Markus J. Rantalasta pitäisi ajatella, Oskari Onninen?
Turkulainen evoluutiopsykologian tutkija Markus J. Rantala väitti alkuvuodesta selvittäneensä, mistä kaksisuuntainen mielialahäiriö johtuu. Asia uutisoitiin näyttävästi, mutta sittemmin Rantalan tutkimuksesta ja siitä tehdystä lehdistötiedotteesta on löydetty ongelmia. Long Playn uusin pitkä juttu, Oskari Onnisen kirjoittama ”Aurajoen Darwin” kertoo Rantalan urasta ja ajatuksista.
Oskari, miksi tämä juttu piti tehdä?
Ideaa ehdotettiin toimituksesta. Valo syttyi päässäni välittömästi. Tämähän on tyypillisin mahdollinen ison jutun aihe eli sellainen, joka on odottanut vuosikaudet silmien alla. Olen seurannut passiivisella kummastuksella, mikä Rantalassa herättää näin moninaisia intohimoja.
Tieteenalojen välisillä kiistoilla ja luonnontieteiden ja ihmistieteiden välisellä polarisaatiolla on toki pitkä historia, mutta etäältä katsottuna asetelma kummastuttaa. Kyse näyttää olevan enemmän ihmisten riitelystä kuin asioiden – ja tätä kehityskulkua sosiaalinen media kiihdyttää.
Mikä sinut yllätti sinut juttua tehdessä?
Se, millaisia intohimoja ilmeisen monissa herättää se, että joku edes tutkii evoluutiopsykologiaa tai sukupuolentutkimusta. Nämä intohimot tuntuvat lietsovan näiden kahden pienen tieteenalan vastakkainasettelua. Tutkijoiden julkiset puheenvuorot ja muu toiminta voivat provosoida, mutta en pidä lainkaan fiksuna ajatteluketjua, jossa yksittäisten henkilöiden tutkimusten saati heidän yksityisajattelunsa pohjalta tuomitaan koko tieteenala ”saastuneeksi”.
Rantala sai viime kesänä Turun yliopistolta moitteet hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Mitä päätöksen taustalla oli?
Rantala oli tiedottanut bipolaaritutkimuksensa tuloksista harhaanjohtavasti. Tiedotteessa väitettiin, että hän oli ratkaissut kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin, vaikka kyse oli vain lyhyestä kirjallisuuskatsauksesta eikä mitään empiiristä tutkimusta ollut tehty.
Ongelma ei ole pelkästään Rantalan toiminnassa. Juttu paljastaa, miten huonosti julkisuuden ja tieteen mekaniikat sopivat yhteen. Median toimintalogiikka ja yliopistojen rimpuilu vaikuttavuusmittareiden ja näkyvyyden kanssa vääristävät tutkijoiden insentiivejä puhua tuloksistaan, mikä voi johtaa ylilyönteihin. Ja se taas rapauttaa tieteen uskottavuutta.
Miten asioita pitäisi muuttaa?
Parhaassa tapauksessa tästä seuraa itsereflektointia. Ehkä toimituksissa mietitään, millaisia juttuja yksittäisten tutkimustulosten pohjalta tehdään. Ehkä muistetaan paremmin terve skeptisyys tilanteissa, joissa jokin vaikuttaa liian siistiltä jutulta ollakseen totta. Ehkä tutkijat miettivät, mihin sävyyn tutkimuksistaan puhuvat. Ja ehkä tutkijat ja toimittajat tajuavat, miten tärkeää tiedejournalismissa on pyrkiä tarjoamaan lukijalle kontekstia eikä niinkään yksittäisiä tuloksia.
Lue ”Aurajoen Darwin” osoitteessa Longplay.fi
Long Play julkaisee syksyn aikana useita juttuja tieteestä ja sen kipupisteistä. Lue lisää aiheesta:
Anu Silfverberg: "Niin totta kuin osaamme"
Sivuääni: Miten tiede pelastetaan, Anu Silfverberg?
Sivuääni: Jussi Valtonen: ”Ei aivokuvasta näy, miten sinun pitäisi kasvattaa lapsesi”
Perjantaikirje: Tutkimuksen hyötyä ei voida mitata Twitterin huutoäänestyksessä
Oskari Onninen: "Aurajoen Darwin"
Sivuääni: Mitä Markus J. Rantalasta pitäisi ajatella, Oskari Onninen?
Perjantaikirje: Tutkimustiedotteisiin pitäisi suhtautua yhtä kriittisesti kuin muuhunkin viestintään
Sivuääni: Mistä tiedevastaisuudessa on kysymys?