Voittava hevonen

ASIA NOUSI otsikoihin viime keväänä.

Ylen uutiset julkaisi huhtikuussa jutun yrityksistä, jotka ovat saaneet viime vuosina eniten yritystukia.

Listan kärjessä oli UPM-Kymmenen ja Outokummun kaltaisia suuryrityksiä, mutta sijalta kymmenen löytyi yllättäen Vermon Ravirata Oy. Vuosina 2020–23 valtio oli tukenut Vermoa yhteensä 25 miljoonalla eurolla. 

Samoina vuosina Tampereen Ravirata Oy oli saanut yritystukia lähes 15 miljoonaa euroa.

Yli viiden miljoonan euron tuet oli maksettu Lahden Hevosystäväinseuralle, Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitolle, Valkealan Hevosystäväinseuralle, Turun Hippokselle, Pohjolan Hevosystävät ry:lle, Keski-Suomen Ravirata Oy:lle, Kuopion Ravirata Oy:lle, Mikkelin Ravirata Oy:lle ja Porin Ravit Oy:lle. 

Yle haastatteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtajaa Heli Koskea, joka on pitkään tutkinut yritystukia. Hän ihmetteli hevosalan avokätistä rahoitusta.

”Nämä raviradat on kyllä yksi outous. En näe, että sieltä tulisi mitään uusia innovaatioita, mitä voisi laajemmin yhteiskunnassa hyödyntää”, Koski sanoi. ”Jos näitä raviratatukia ei tällä hetkellä olisi olemassa, ja pitäisi miettiä että mihin ne noin 40 miljoonaa vuodessa laitetaan, niin laitettaisiinko ne tässä tilanteessa tosiaan hevosurheiluun vai esimerkiksi vanhusten huoltoon, nuorisotyöhön, koulutukseen vai johonkin muuhun.”

Pian hevosalan miljoonatuista uutisoivat myös iltapäivälehdet. Ja sitten alkoi julkinen sanasota.

Hevosurheilu-lehti kirjoitti Heli Kosken ”hyökänneen rajusti hevosalan valtiontukia vastaan”. Lehden päätoimittaja Jari-Pekka Rättyä syytti Koskea asioiden sotkemisesta. Hänen mukaansa raviratojen nauttimat valtiontuet eivät ole yritystukia, vaikka ne raportoidaankin työ- ja elinkeinoministeriön yritystukijärjestelmään. Hän korosti, että tuki rahoitetaan alan omilla pelituotoilla.

Hevosurheilua julkaisevan yhtiön omistaa hevosalan keskusjärjestö Hippos. Sen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo komppasi Rättyää  Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa. Lehtisalo kertoi vaatineensa Yleltä oikaisua ja olleensa yhteydessä ”Etlan toimijoihin”.

Heli Koski vastasi syytöksiin Etlan blogissa. Hän kirjoitti: ”Hippoksen mukaan raviurheilun tuki ei ole yritystukea, koska tuki rahoitetaan alan omilla pelituotoilla. Tämän lauseen kahdesta osasta kumpikaan ei pidä paikkaansa.”

Koski totesi, että ”Hippos tai ravilehdet” eivät voi itse määritellä, mikä on yritystukea ja mikä ei, sillä määrittely perustuu Euroopan unionin valtiontukisääntöihin. EU on linjannut, että suomalaisten raviratojen tuet perustuvat lakiin valtionavustuksista eikä niillä ole linkitystä Veikkauksen pelituottoihin.

Sekä ravikansa että Heli Koski ovat tavallaan oikeassa. On totta, että ravivedonlyönti on tuottanut valtion kassaan vuosittain noin 60 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin mitä raviradoille on tukina maksettu. Mutta todellisuudessa vajaa puolet vedonlyöntirahoista tulee Ruotsin raveista.  Lisäksi Koski on oikeassa siinä, että  hevosalan yrityksille maksettavat valtiontuet eivät riipu siitä, kuinka ahkerasti suomalaiset lyövät vetoa raveista.

Tukia on maksettu vuodesta toiseen 40 miljoonan euron edestä, koska sellaisesta summasta sovittiin, kun Hippoksen omistama Fintoto, Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys vuonna 2017 fuusioitiin.

Samalla Hippokselle annettiin oikeus itse päättää, miten nuo 40 miljoonaa euroa jaetaan. Varsinaiset päätökset teki maa- ja metsätalousministeriö – Hippoksen esityksen pohjalta.

Hippoksen ylin päättävä elin on valtuuskunta, ja siellä istuu edustaja kaikilta suurilta raviradoilta. (Vermolla on valtuuskunnassa kaksi edustajaa.) Tukien saajat ovat siis itse tehneet esityksen siitä, kenelle tukia pitäisi jakaa.

Tämä järjestely oli voimassa vuoden 2023 loppuun saakka. Sen jälkeen laki muuttui.

Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski on aiemminkin arvostellut hevosalan tukia – eli yhden alan yritysten erityistä asemaa julkisen rahan saajana. Mutta tällä kertaa vastareaktio oli poikkeuksellisen raju.

Kevään uutisjuttujen jälkeen Koski alkoi saada erikoisia yhteydenottoja. Yksi niistä tuntui verhotulta tappouhkaukselta.

JOS HALUAA tietää, mitä hevosihmiset ajattelevat, on syytä matkustaa Ypäjän hevosopistolle. Siellä järjestetään joka vuosi syyskuun alussa suuri varsahuutokauppa. Sitä pidetään hevosalan ilmapuntarina. Jos kauppa käy, tulevaisuuteen luotetaan. Ja toisin päin. Tänä vuonna myytävänä on yli sata varsaa. Niistä toivotaan kasvavan tulevien vuosien ravien voittajahevosia.

Ajaessani kohti Ypäjää pyydän päätoimittajaa hankkimaan minulle varsahuutokauppaan VIP-lipun. Se maksaa sata euroa. Sillä saa syödä ja juoda huutokauppa-alueella niin paljon kuin haluaa. Lippurahat saa takaisin, jos ostaa varsan.

VIP-lipulla pääsee tietysti myös istumaan erilliseen VIP-katsomoon. Olen varma, että tapaan siellä tunnettuja poliitikkoja, sillä heidän joukossaan on paljon ravi-ihmisiä.

Esimerkiksi keskustan Mika Lintilä toimi vuosikausia Hippoksen hallituksen puheenjohtajana. Hän luopui tehtävästä vuonna 2019, kun hänestä tehtiin elinkeinoministeri. Koronapandemian vuoksi Lintilä ehti jakaa enemmän yritystukia kuin kukaan muu ministeri Suomen historiassa.

Olen kuullut, että hän on ostanut joskus Ypäjältä varsan.

Kenties paikalla on myös Lintilän puoluetoveri, entinen kansanedustaja Timo Kalli. Hän on omistanut ravihevosia vuodesta 1963. Nykyisin hän toimii Porin Ravit Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Ypäjän keskustan liikenneympyrässä patsastelee hevonen. Se on vain patsas, elävät hevoset ovat muutaman kilometrin päässä hevosopiston tallirakennuksissa.

Auto täytyy jättää isolle hiekkakentälle, joka on iltapäivällä vielä lähes tyhjä.

Talleilta kuuluu hirnuntaa. Hevosten kasvattajat availevat pilttuiden ovia ostajaehdokkaiden pyynnöstä ja taluttavat varsoja ulos pienelle pyörähdykselle.

Ostajat katselevat hevosten jalkoja. Onko niiden asento juoksuun sopiva? Pilttuiden ovissa on tärkeitä tietoja – ketkä ovat varsojen emä ja isä? Opin nopeasti yhden hevosihmisten perusopin: emälinja on se juttu. Jos on oikein hyvä emä mutta huono isä, niin varsa juoksee rahaa. Mutta jos on hyvä isä ja huono emä, vauhdista ei ole mitään takeita.

Alkusyksyn iltapäivä on poikkeuksellisen lämmin, aurinko kiiltelee varsojen kyljistä. Ihmiset hymyilevät ja tervehtivät jatkuvasti toisiaan. Kasvattajia on Suomessa satoja, mutta hevospiirit ovat pienet.

Varsinainen huutokauppa alkaa vasta parin tunnin päästä. VIP-katsomo on täysin tyhjä. Missään ei näy Mika Lintilää eikä Timo Kallia.

Päätän soittaa Timo Soinille. Hänetkin tunnetaan ravimiehenä. Olisiko edes Soini tulossa Ypäjälle? Mutta ei hän ole.

”Mä olen pesemässä mökillä mattoja.”

Soini kertoo, ettei käy enää raveissa kovin usein. Ypäjän varsahuutokaupan hän toki tietää. Hän varoittaa, ettei kannata VIP-lipun innoittamana käyttää liikaa alkoholia. Ettei tule humalapäissään ostaneeksi varsaa.

”Et olisi ensimmäinen mies, joka on tuhlannut kaikki rahansa nopeisiin naisiin ja hitaisiin hevosiin.”

Kerron olevani kiinnostunut yritystuista. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Soini ehdotti yritystuista leikkaamista, koska piti niitä tehottomina. Seuraavat neljä vuotta Soini ja hänen puoluetoverinsa istuivat hallituksessa, mutta yritystukiin ei koskettu. Miksi ei?

"En pystynyt siinä pistämään vastaan. Olin samaan aikaan ulkoministeri, ja pöydällä oli kaikkea muutakin”, Soini sanoo puhelimessa.

Sen sijaan, että yritystukirahoja olisi leikattu, niitä lisättiin. Eikä Soinin oma puolue ollut pekkaa pahempi. Soini sanoo, että hallituspuolueiden kansanedustajia pidetään tyytyväisinä sillä, että he pääsevät jakamaan rahaa haluamiinsa kohteisiin. 

Puhelun aikana hän tulee maininneeksi tuoreen uutisen miljoonan euron tuesta, jonka hallitus myönsi pohjoispohjanmaalaiselle Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle. Asiasta nousi häly, sillä keskuksen hallituksen puheenjohtaja on perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula. Toimittajat kysyivät Simulalta, vaikuttiko kaksoisrooli asiaan, ja Simula myönsi auliisti: ”Tietenkin edistän sitä, että tämä hanke saadaan maaliin ja rahoituskanavia hyödynnetään.”

Soini sanoo, että ei hän itsekään ole toiminut toisin.

”Näin tämä bullshit-bingo siis toimii. Mutta olinhan siellä minäkin – vai miten se nykyään pitää sanoa? Käsi nousee virheelle!”

Päästän Soinin jatkamaan mattojen pesua ja kävelen markkinateltalle, joka on pystytetty maneesin kupeeseen. Siellä tapaan Jari Haanniemen. Hän on Hippoksen entinen raviurheilujohtaja ja entinen ravitoimittaja. Nyt hän on sapattivapaalla ja jakaa ruotsalaisen TR Auktioner -firman esitteitä. Yritys huutokauppaa varsoja internetissä ja laajentaa tänä syksynä toimintansa myös Suomeen. Haanniemi on palkattu osa-aikaisesti auttamaan asiassa.

Haanniemi on nähnyt läheltä ravimaailman kultaiset ja vähemmän kultaiset vuodet. Hän vietti lapsuutensa 1980-luvun Oulussa, ja kymmenvuotiaana hän matkusti kummisetänsä kanssa elämänsä ensimmäisiin raveihin Rovaniemelle. Hän oli kerrasta myyty: upeita eläimiä nuo hevoset, ja kuinka jännittävää olikaan lyödä vetoa siitä, kuka minkäkin lähdön voittaa.

Haanniemen lapsuudessa raviurheilu oli katsojamäärillä mitattuna Suomen ykköslaji. Parhaina vuosina raveissa kävi reippaasti toista miljoonaa katsojaa. Televisiossa luettiin parhaaseen katseluaikaan ääneen V5-veikkausrivejä.

Nyt ravit ovat menettäneet hohtoaan. Raveissa käy vähemmän ihmisiä, eivätkä ne innosta etenkään nuorempia sukupolvia. 

Ja nyt myös niihin raviratojen yritystukiin ollaan kajoamassa. Elokuussa valtiovarainministeriö esitti budjettiesityksessään, että hevos- ja ravialan 39 miljoonan euron tukipotista pitäisi leikata 14,5 miljoonaa euroa, siis yli kolmannes.

Ehdotus pillastutti monet. Ravivalmentajien yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kauhanen totesi yhdistyksen tiedotteessa, että ”säästöt tuhoaisivat elinkeinon, autioittaisivat maaseutua ja vaarantaisivat kansallisrotumme suomenhevosen”.

Timo Kalli epäili Ylen haastattelussa, että pelkkä leikkauksen uhka voi vaikuttaa ravihevosten hintoihin ja kysyntään.

Se selviää ihan pian, sillä varsahuutokauppa on alkamaisillaan.

”Kyllähän nuo leikkaukset täällä puhuttavat, kun puhutaan kuitenkin ravien tuottamista rahoista”, Jari Haanniemi sanoo.

(Syyskuun lopussa hallitus ilmoitti leikkaavansa hevosalan tukia lopulta 8,5 miljoonalla eurolla. Helsingin Sanomien jutusta selvisi, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli pitänyt hevosalan puolia. Hän vetosi hallitusohjelmaan, jossa lukee, että ”suomenhevosen asema kansallisrotuna turvataan”. Essayah omistaa osan ravihevosesta.)

HEVOSALAN yritystukirahoista noin puolet menee ravien palkintorahoiksi. Kaikista hevosista ravihevosia on reilusti alle kymmenen prosenttia, eli jokainen niistä saa myös ensi vuonna tukea keskimäärin 6 200 euroa.

Pienemmissä kisoissa voittajahevonen saa muutamia tuhansia euroja, mutta lajin suurkisoissa eli Kuninkuusraveissa kaikki osalähdöt voittamalla hevonen voi ansaita jopa 100 000 euroa. Voittajahevosen omistaja saa aina suurimman potin, mutta pieni siivu maksetaan myös hevosen kasvattajalle.

Haanniemi pelkää, että koko ala näivettyy, kun palkintorahat pienenevät. ”Siinä on sellainen kierre: kun on vähemmän rahaa, on vähemmän lähtöjä, sitten on vähemmän raveja, sitten niin moni ei enää kasvata hevosia”, hän sanoo.

”Mutta on tässä huonoja vuosia nähty ennenkin niiden neljänkymmenen vuoden aikana, kun olen hevosten kanssa puuhaillut.”

Kun huutokauppa alkaa, Timo Kallin pelot osoittautuvat todeksi. Kauppa ei käy. Ensimmäisen puolen tunnin aikana useampi varsa talutetaan esittelykierroksen jälkeen pois maneesista ilman, että kukaan on tarjonnut niistä edes tuhatta euroa. Se on monen varsan lähtöhinta.

Myynti on heikointa sitten vuoden 2008.

Muutama varsa huudetaan yli 10 000 euron hinnalla, mutta alan ihmisille on selvää, että monet näistä huudoista ovat niin sanottuja sisäänhuutoja. Se tarkoittaa, että kasvattaja ostaa varsansa takaisin itselleen, koska ei halua myydä sitä liian halvalla.

Kalleimmasta varsasta huudetaan 26 000 euroa. Joskus parhaista varsoista on maksettu tuplasti enemmän.

Päivän kääntyessä iltaan VIP-katsomossa on kymmenkunta ihmistä. VIP-lipulla saa ilmaiseksi muun muassa kanansiipiä. Wings-kojulla keski-ikäinen nainen tilaa ananaslonkeron. Hän on pettynyt: kukaan ei tarjonnut mitään hänen kasvattamastaan varsasta.

”Kyllä kannustaa kasvattamaan”, nainen puhisee wingsejä myyvälle naiselle.

Myyjä asettelee porkkanalohkoja uppopaistettujen siipien viereen ja toteaa myötätuntoisena: ”Nii-in. Eikä hallituskaan auta. Mutta tämä hallitus ei auta näköjään yhtään ketään muutakaan.”

PARI VIIKKOA myöhemmin tapaan Etlan tutkimusjohtajan Heli Kosken yksityisasunnossa Helsingin Kruununhaassa. Hän on yhä vähän ihmeissään niistä reaktioista, joita hän keväällä ravipiireissä herätti.

”Se hevosalan esiin nostaminen oli vaan sellainen sivulause ja esimerkki”, Koski sanoo.

”Poliittiset päättäjät saavat demokratiassa tietysti päättää mitä päättävät. Mutta minä katson asioita työni vuoksi vain taloudellisesta näkökulmasta.”

Koski on tutkinut nimenomaan yritystukien vaikuttavuutta. Yleensä tutkijat ovat tarkastelleet yritystukia yritysten menestyksen näkökulmasta. Koskea kiinnostaa enemmän, millaiset yritystuet hyödyttävät laajemminkin yhteiskuntaa.

Rekisteriaineistojen avulla hän on kollegoidensa kanssa yrittänyt selvittää, millaisille yrityksille julkista rahaa kannattaisi antaa.

Valikointi on tärkeää, sillä pelissä ovat isot summat.

Kuinka suuret – se riippuu vähän, keneltä kysyy. Yritystukia määritellään ja tilastoidaan monella tavalla.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa myönnettiin suoria yritystukia kansallisista rahoista 2,7 miljardin euron edestä.

Mutta tuo summa ei kata kaikkia tukia.

Heli Koski kertoo, että Suomessa on viimeisten kymmenen vuoden aikana jaettu yritystukia keskimäärin runsaat kymmenen miljardia euroa vuodessa. Niistä yli kolme neljäsosaa, eli reilu seitsemän miljardia euroa, on erilaisia verotukia. Jäljelle jäävästä