Voittava hevonen

ASIA NOUSI OTSIKOIHIN viime keväänä.

Ylen uutiset julkaisi huhtikuussa jutun yrityksistä, jotka ovat saaneet viime vuosina eniten yritystukia.

Listan kärjessä oli UPM-Kymmenen ja Outokummun kaltaisia suuryrityksiä, mutta sijalta kymmenen löytyi yllättäen Vermon Ravirata Oy. Vuosina 2020–23 valtio oli tukenut Vermoa yhteensä 25 miljoonalla eurolla.

Samoina vuosina Tampereen Ravirata Oy oli saanut yritystukia lähes 15 miljoonaa euroa.

Yli viiden miljoonan euron tuet oli maksettu Lahden Hevosystäväinseuralle, Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitolle, Valkealan Hevosystäväinseuralle, Turun Hippokselle, Pohjolan Hevosystävät ry:lle, Keski-Suomen Ravirata Oy:lle, Kuopion Ravirata Oy:lle, Mikkelin Ravirata Oy:lle ja Porin Ravit Oy:lle.

Yle haastatteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtajaa Heli Koskea, joka on pitkään tutkinut yritystukia. Hän ihmetteli hevosalan avokätistä rahoitusta.

”Nämä raviradat on kyllä yksi outous. En näe, että sieltä tulisi mitään uusia innovaatioita, mitä voisi laajemmin yhteiskunnassa hyödyntää”, Koski sanoi. ”Jos näitä raviratatukia ei tällä hetkellä olisi olemassa, ja pitäisi miettiä että mihin ne noin 40 miljoonaa vuodessa laitetaan, niin laitettaisiinko ne tässä tilanteessa tosiaan hevosurheiluun vai esimerkiksi vanhusten huoltoon, nuorisotyöhön, koulutukseen vai johonkin muuhun.”

Pian hevosalan miljoonatuista uutisoivat myös iltapäivälehdet. Ja sitten alkoi julkinen sanasota.

Hevosurheilu-lehti kirjoitti Heli Kosken ”hyökänneen rajusti hevosalan valtiontukia vastaan”. Lehden päätoimittaja Jari-Pekka Rättyä syytti Koskea asioiden sotkemisesta. Hänen mukaansa raviratojen nauttimat valtiontuet eivät ole yritystukia, vaikka ne raportoidaankin työ- ja elinkeinoministeriön yritystukijärjestelmään. Hän korosti, että tuki rahoitetaan alan omilla pelituotoilla.

Hevosurheilua julkaisevan yhtiön omistaa hevosalan keskusjärjestö Hippos. Sen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo komppasi Rättyää Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa. Lehtisalo kertoi vaatineensa Yleltä oikaisua ja olleensa yhteydessä ”Etlan toimijoihin”.

Heli Koski vastasi syytöksiin Etlan blogissa. Hän kirjoitti: ”Hippoksen mukaan raviurheilun tuki ei ole yritystukea, koska tuki rahoitetaan alan omilla pelituotoilla. Tämän lauseen kahdesta osasta kumpikaan ei pidä paikkaansa.”

Koski totesi, että ”Hippos tai ravilehdet” eivät voi itse määritellä, mikä on yritystukea ja mikä ei, sillä määrittely perustuu Euroopan unionin valtiontukisääntöihin. EU on linjannut, että suomalaisten raviratojen tuet perustuvat lakiin valtionavustuksista eikä niillä ole linkitystä Veikkauksen pelituottoihin.

Sekä ravikansa että Heli Koski ovat tavallaan oikeassa. On totta, että ravivedonlyönti on tuottanut valtion kassaan vuosittain noin 60 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin mitä raviradoille on tukina maksettu. Mutta todellisuudessa vajaa puolet vedonlyöntirahoista tulee Ruotsin raveista. Lisäksi Koski on oikeassa siinä, että hevosalan yrityksille maksettavat valtiontuet eivät riipu siitä, kuinka ahkerasti suomalaiset lyövät vetoa raveista.

Tukia on maksettu vuodesta toiseen 40 miljoonan euron edestä, koska sellaisesta summasta sovittiin, kun Hippoksen omistama Fintoto, Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys vuonna 2017 fuusioitiin.

Samalla Hippokselle annettiin oikeus itse päättää, miten nuo 40 miljoonaa euroa jaetaan. Varsinaiset päätökset teki maa- ja metsätalousministeriö – Hippoksen esityksen pohjalta.

Hippoksen ylin päättävä elin on valtuuskunta, ja siellä istuu edustaja kaikilta suurilta raviradoilta. (Vermolla on valtuuskunnassa kaksi edustajaa.) Tukien saajat ovat siis itse tehneet esityksen siitä, kenelle tukia pitäisi jakaa.

Tämä järjestely oli voimassa vuoden 2023 loppuun saakka. Sen jälkeen laki muuttui.

Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski on aiemminkin arvostellut hevosalan tukia – eli yhden alan yritysten erityistä asemaa julkisen rahan saajana. Mutta tällä kertaa vastareaktio oli poikkeuksellisen raju.

Kevään uutisjuttujen jälkeen Koski alkoi saada erikoisia yhteydenottoja. Yksi niistä tuntui verhotulta tappouhkaukselta.

JOS HALUAA TIETÄÄ, mitä hevosihmiset ajattelevat, on syytä matkustaa Ypäjän hevosopistolle. Siellä järjestetään joka vuosi syyskuun alussa suuri varsahuutokauppa. Sitä pidetään hevosalan ilmapuntarina. Jos kauppa käy, tulevaisuuteen luotetaan. Ja toisin päin. Tänä vuonna myytävänä on yli sata varsaa. Niistä toivotaan kasvavan tulevien vuosien ravien voittajahevosia.

Ajaessani kohti Ypäjää pyydän päätoimittajaa hankkimaan minulle varsahuutokauppaan VIP-lipun. Se maksaa sata euroa. Sillä saa syödä ja juoda huutokauppa-alueella niin paljon kuin haluaa. Lippurahat saa takaisin, jos ostaa varsan.

VIP-lipulla pääsee tietysti myös istumaan erilliseen VIP-katsomoon. Olen varma, että tapaan siellä tunnettuja poliitikkoja, sillä heidän joukossaan on paljon ravi-ihmisiä.

Esimerkiksi keskustan Mika Lintilä toimi vuosikausia Hippoksen hallituksen puheenjohtajana. Hän luopui tehtävästä vuonna 2019, kun hänestä tehtiin elinkeinoministeri. Koronapandemian vuoksi Lintilä ehti jakaa enemmän yritystukia kuin kukaan muu ministeri Suomen historiassa.

Olen kuullut, että hän on ostanut joskus Ypäjältä varsan.

Kenties paikalla on myös Lintilän puoluetoveri, entinen kansanedustaja Timo Kalli. Hän on omistanut ravihevosia vuodesta 1963. Nykyisin hän toimii Porin Ravit Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Ypäjän keskustan liikenneympyrässä patsastelee hevonen. Se on vain patsas, elävät hevoset ovat muutaman kilometrin päässä hevosopiston tallirakennuksissa.

Auto täytyy jättää isolle hiekkakentälle, joka on iltapäivällä vielä lähes tyhjä.

Talleilta kuuluu hirnuntaa. Hevosten kasvattajat availevat pilttuiden ovia ostajaehdokkaiden pyynnöstä ja taluttavat varsoja ulos pienelle pyörähdykselle.

Ostajat katselevat hevosten jalkoja. Onko niiden asento juoksuun sopiva? Pilttuiden ovissa on tärkeitä tietoja – ketkä ovat varsojen emä ja isä? Opin nopeasti yhden hevosihmisten perusopin: emälinja on se juttu. Jos on oikein hyvä emä mutta huono isä, niin varsa juoksee rahaa. Mutta jos on hyvä isä ja huono emä, vauhdista ei ole mitään takeita.

Alkusyksyn iltapäivä on poikkeuksellisen lämmin, aurinko kiiltelee varsojen kyljistä. Ihmiset hymyilevät ja tervehtivät jatkuvasti toisiaan. Kasvattajia on Suomessa satoja, mutta hevospiirit ovat pienet.

Varsinainen huutokauppa alkaa vasta parin tunnin päästä. VIP-katsomo on täysin tyhjä. Missään ei näy Mika Lintilää eikä Timo Kallia.

Päätän soittaa Timo Soinille. Hänetkin tunnetaan ravimiehenä. Olisiko edes Soini tulossa Ypäjälle? Mutta ei hän ole.

”Mä olen pesemässä mökillä mattoja.”

Soini kertoo, ettei käy enää raveissa kovin usein. Ypäjän varsahuutokaupan hän toki tietää. Hän varoittaa, ettei kannata VIP-lipun innoittamana käyttää liikaa alkoholia. Ettei tule humalapäissään ostaneeksi varsaa.

”Et olisi ensimmäinen mies, joka on tuhlannut kaikki rahansa nopeisiin naisiin ja hitaisiin hevosiin.”

Kerron olevani kiinnostunut yritystuista. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Soini ehdotti yritystuista leikkaamista, koska piti niitä tehottomina. Seuraavat neljä vuotta Soini ja hänen puoluetoverinsa istuivat hallituksessa, mutta yritystukiin ei koskettu. Miksi ei?

”En pystynyt siinä pistämään vastaan. Olin samaan aikaan ulkoministeri, ja pöydällä oli kaikkea muutakin”, Soini sanoo puhelimessa.

Sen sijaan, että yritystukirahoja olisi leikattu, niitä lisättiin. Eikä Soinin oma puolue ollut pekkaa pahempi. Soini sanoo, että hallituspuolueiden kansanedustajia pidetään tyytyväisinä sillä, että he pääsevät jakamaan rahaa haluamiinsa kohteisiin.

Puhelun aikana hän tulee maininneeksi tuoreen uutisen miljoonan euron tuesta, jonka hallitus myönsi pohjoispohjanmaalaiselle Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle. Asiasta nousi häly, sillä keskuksen hallituksen puheenjohtaja on perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula. Toimittajat kysyivät Simulalta, vaikuttiko kaksoisrooli asiaan, ja Simula myönsi auliisti: ”Tietenkin edistän sitä, että tämä hanke saadaan maaliin ja rahoituskanavia hyödynnetään.”

Soini sanoo, että ei hän itsekään ole toiminut toisin.

”Näin tämä bullshit-bingo siis toimii. Mutta olinhan siellä minäkin – vai miten se nykyään pitää sanoa? Käsi nousee virheelle!”

Päästän Soinin jatkamaan mattojen pesua ja kävelen markkinateltalle, joka on pystytetty maneesin kupeeseen. Siellä tapaan Jari Haanniemen. Hän on Hippoksen entinen raviurheilujohtaja ja entinen ravitoimittaja. Nyt hän on sapattivapaalla ja jakaa ruotsalaisen TR Auktioner -firman esitteitä. Yritys huutokauppaa varsoja internetissä ja laajentaa tänä syksynä toimintansa myös Suomeen. Haanniemi on palkattu osa-aikaisesti auttamaan asiassa.

Haanniemi on nähnyt läheltä ravimaailman kultaiset ja vähemmän kultaiset vuodet. Hän vietti lapsuutensa 1980-luvun Oulussa, ja kymmenvuotiaana hän matkusti kummisetänsä kanssa elämänsä ensimmäisiin raveihin Rovaniemelle. Hän oli kerrasta myyty: upeita eläimiä nuo hevoset, ja kuinka jännittävää olikaan lyödä vetoa siitä, kuka minkäkin lähdön voittaa.

Haanniemen lapsuudessa raviurheilu oli katsojamäärillä mitattuna Suomen ykköslaji. Parhaina vuosina raveissa kävi reippaasti toista miljoonaa katsojaa. Televisiossa luettiin parhaaseen katseluaikaan ääneen V5-veikkausrivejä.

Nyt ravit ovat menettäneet hohtoaan. Raveissa käy vähemmän ihmisiä, eivätkä ne innosta etenkään nuorempia sukupolvia.

Ja nyt myös niihin raviratojen yritystukiin ollaan kajoamassa. Elokuussa valtiovarainministeriö esitti budjettiesityksessään, että hevos- ja ravialan 39 miljoonan euron tukipotista pitäisi leikata 14,5 miljoonaa euroa, siis yli kolmannes.

Ehdotus pillastutti monet. Ravivalmentajien yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kauhanen totesi yhdistyksen tiedotteessa, että ”säästöt tuhoaisivat elinkeinon, autioittaisivat maaseutua ja vaarantaisivat kansallisrotumme suomenhevosen”.

Timo Kalli epäili Ylen haastattelussa, että pelkkä leikkauksen uhka voi vaikuttaa ravihevosten hintoihin ja kysyntään.

Se selviää ihan pian, sillä varsahuutokauppa on alkamaisillaan.

”Kyllähän nuo leikkaukset täällä puhuttavat, kun puhutaan kuitenkin ravien tuottamista rahoista”, Jari Haanniemi sanoo.

(Syyskuun lopussa hallitus ilmoitti leikkaavansa hevosalan tukia lopulta 8,5 miljoonalla eurolla. Helsingin Sanomien jutusta selvisi, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli pitänyt hevosalan puolia. Hän vetosi hallitusohjelmaan, jossa lukee, että ”suomenhevosen asema kansallisrotuna turvataan”. Essayah omistaa osan ravihevosesta.)

HEVOSALAN YRITYSTUKIRAHOISTA noin puolet menee ravien palkintorahoiksi. Kaikista hevosista ravihevosia on reilusti alle kymmenen prosenttia, eli jokainen niistä saa myös ensi vuonna tukea keskimäärin 6 200 euroa.

Pienemmissä kisoissa voittajahevonen saa muutamia tuhansia euroja, mutta lajin suurkisoissa eli Kuninkuusraveissa kaikki osalähdöt voittamalla hevonen voi ansaita jopa 100 000 euroa. Voittajahevosen omistaja saa aina suurimman potin, mutta pieni siivu maksetaan myös hevosen kasvattajalle.

Haanniemi pelkää, että koko ala näivettyy, kun palkintorahat pienenevät. ”Siinä on sellainen kierre: kun on vähemmän rahaa, on vähemmän lähtöjä, sitten on vähemmän raveja, sitten niin moni ei enää kasvata hevosia”, hän sanoo.

”Mutta on tässä huonoja vuosia nähty ennenkin niiden neljänkymmenen vuoden aikana, kun olen hevosten kanssa puuhaillut.”

Kun huutokauppa alkaa, Timo Kallin pelot osoittautuvat todeksi. Kauppa ei käy. Ensimmäisen puolen tunnin aikana useampi varsa talutetaan esittelykierroksen jälkeen pois maneesista ilman, että kukaan on tarjonnut niistä edes tuhatta euroa. Se on monen varsan lähtöhinta.

Myynti on heikointa sitten vuoden 2008.

Muutama varsa huudetaan yli 10 000 euron hinnalla, mutta alan ihmisille on selvää, että monet näistä huudoista ovat niin sanottuja sisäänhuutoja. Se tarkoittaa, että kasvattaja ostaa varsansa takaisin itselleen, koska ei halua myydä sitä liian halvalla.

Kalleimmasta varsasta huudetaan 26 000 euroa. Joskus parhaista varsoista on maksettu tuplasti enemmän.

Päivän kääntyessä iltaan VIP-katsomossa on kymmenkunta ihmistä. VIP-lipulla saa ilmaiseksi muun muassa kanansiipiä. Wings-kojulla keski-ikäinen nainen tilaa ananaslonkeron. Hän on pettynyt: kukaan ei tarjonnut mitään hänen kasvattamastaan varsasta.

”Kyllä kannustaa kasvattamaan”, nainen puhisee wingsejä myyvälle naiselle.

Myyjä asettelee porkkanalohkoja uppopaistettujen siipien viereen ja toteaa myötätuntoisena: ”Nii-in. Eikä hallituskaan auta. Mutta tämä hallitus ei auta näköjään yhtään ketään muutakaan.”

PARI VIIKKOA MYÖHEMMIN tapaan Etlan tutkimusjohtajan Heli Kosken yksityisasunnossa Helsingin Kruununhaassa. Hän on yhä vähän ihmeissään niistä reaktioista, joita hän keväällä ravipiireissä herätti.

”Se hevosalan esiin nostaminen oli vaan sellainen sivulause ja esimerkki”, Koski sanoo.

”Poliittiset päättäjät saavat demokratiassa tietysti päättää mitä päättävät. Mutta minä katson asioita työni vuoksi vain taloudellisesta näkökulmasta.”

Koski on tutkinut nimenomaan yritystukien vaikuttavuutta. Yleensä tutkijat ovat tarkastelleet yritystukia yritysten menestyksen näkökulmasta. Koskea kiinnostaa enemmän, millaiset yritystuet hyödyttävät laajemminkin yhteiskuntaa.

Rekisteriaineistojen avulla hän on kollegoidensa kanssa yrittänyt selvittää, millaisille yrityksille julkista rahaa kannattaisi antaa.

Valikointi on tärkeää, sillä pelissä ovat isot summat.

Kuinka suuret – se riippuu vähän, keneltä kysyy. Yritystukia määritellään ja tilastoidaan monella tavalla.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa myönnettiin suoria yritystukia kansallisista rahoista 2,7 miljardin euron edestä.

Mutta tuo summa ei kata kaikkia tukia.

Heli Koski kertoo, että Suomessa on viimeisten kymmenen vuoden aikana jaettu yritystukia keskimäärin runsaat kymmenen miljardia euroa vuodessa. Niistä yli kolme neljäsosaa, eli reilu seitsemän miljardia euroa, on erilaisia verotukia. Jäljelle jäävästä neljänneksestä reilu puolet on maataloustukia. Loput annetaan yrityksille suoraan avustuksina ja muun muassa lainojen korkoetuna. Näiden tukimuotojen kautta rahaa menee erilaisiin energiatukiin, asuntorakentamisen tukemiseen ja yritysten kansainvälistymiseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Tukimuotoja tosiaan riittää: on tuotantotukea, investointitukea, tutkimus- ja kehitystukea, työllistämistukea, palkkatukea, yrityksen perustamistukea, vientitukea ja kansainvälistymistukea.

Raviratojen saamat tuet ovat siis vain pisara suuressa meressä. Yritystukia maksetaan tuhansille yrityksille – suurille ja pienille. Viime vuonna suurimman tukipotin, runsaat 20 miljoonaa euroa, sai Viking Line.

Koski kertoo, että ”todella yleisesti ottaen” tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotuet (eli ns. tki-tuet) ovat järkevää rahankäyttöä.

”Muilla tuilla ei ole havaittu merkittäviä kilpailukykyvaikutuksia”, hän sanoo.

Tki-tukia pyöritetään valtion omistaman Business Finlandin kautta. Viime vuonna Business Finland tuki suomalaisten yritysten tki-toimintaa suoraan 300 miljoonalla eurolla. Lisäksi se myönsi lainoja 121 miljoonan euron edestä.

Mutta myös tki-tuissa ja niiden kohdentamisessa on ongelmansa. Kosken mukaan näillä rahoilla pidetään myös pystyssä yrityksiä, jotka muuten olisivat jo kuolleet ja poistuneet markkinoilta.

”Osaavat työntekijät olisivat paremmassa käytössä firmoissa, joilla olisi todellista kasvupotentiaalia.”

Kosken mukaan näyttää siltä, että Business Finlandin jakamia tki-tukia käytetään aluepolitiikan välineenä. Paljon tukia jaetaan Itä-Suomeen ja Lappiin, vaikka siellä ei synny innovaatioita läheskään niin paljon kuin eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa. Sen näkee patenttien määrästä.

”Tutkimusten mukaan julkista rahaa kannattaisi antaa alueille, joihin on keskittynyt paljon saman alan tutkimusta ja yritystoimintaa”, Koski sanoo.

Koski näkee myös tki-toiminnasta tehtävät verovähennykset osin ongelmallisina. Vuodesta 2023 asti yritykset ovat saaneet tehdä verotuksessa 50 prosentin lisävähennyksen t&k-menoistaan miljoonaan euroon asti.

Ajatuksena on tietysti kannustaa kehitystoimintaa ja saada aikaan kasvua, mutta Kosken mukaan moni yritys olisi käyttänyt rahat tutkimukseen ja kehitykseen ilman veroporkkanaakin.

”Laskimme, että Suomessa on noin 230 sellaista yritystä, jotka joka tapauksessa käyttävät jo nyt kehitystoimintaan miljoonan verran.”

Se tarkoittaa, että valtio menettää pelkästään näiden yritysten osalta vuosittain 23 miljoonaa euroa verotuloja.

”Epäsuora kustannus voi olla huomattavasti suurempi, koska tällaiset tuet saattavat vääristää kilpailua antamalla etua isoille etabloituneille yrityksille.”

YRITYSTUKIEN julkilausuttu tarkoitus on edistää yritysten pitkän aikavälin tuottavuutta. Työ- ja elinkeinoministeriön oman arvion mukaan suorista yritystuista 40 prosentilla on tällainen vaikutus.

Se ei ole ihan huono tulos mutta ei järin hyväkään.

Vielä huonommalta tilanne näyttää, jos vertaillaan maksettuja yritystukia ja tuottavuuden kasvua pidemmältä ajanjaksolta. Viimeisen 12 vuoden aikana valtio on maksanut pelkkiä suoria yritystukia yli 20 miljardia euroa. Suomen kokonaistuottavuus ei ole tällä ajanjaksolla kasvanut lainkaan.

Ei, vaikka yritystukiin on käytetty vuosi vuodelta enemmän ja enemmän rahaa.

Näyttäisi siis siltä, että yritystuet eivät toteuta perustehtäväänsä. Suomessa maksetaan vuosittain satoja miljoonia euroja yritystukia, jotka eivät tuota sitä tulosta, jota niiltä odotetaan – tai jotka toimivat jopa tarkoitustaan vastaan. (Aina voi tietysti sanoa, että vielä huonommin menisi, jos tukia ei olisi maksettu.)

Yritystukien karsimista tai ainakin parempaa kohdentamista ovat vaatineet viime aikona esimerkiksi Teknologiateollisuus ry, Suomen Ekonomiliitto, johtaja Mika Maliranta Laboresta (entinen Palkansaajien tutkimuslaitos) sekä tietysti lukuisat oppositiopoliitikot.

Viime keväänä hallitus päätti kehysriihessään leikata yritystuista noin 70 miljoonaa euroa. Samaan aikaan hallitus ilmoitti tekevänsä sosiaali- ja terveyspalveluihin 600–700 miljoonan euron lisäleikkaukset.

Suomen Ekonomien pääekonomisti Elias Erämaja sanoi Iltalehden haastattelussa, että yritystuista olisi hyvin voinut leikata viisi kertaa enemmänkin.

Ja vaikka joistain yritystuista nyt leikattiinkin, tukiin käytetty rahamäärä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2012 lähtien – ja sen on tarkoitus kasvaa myös tulevina vuosina. Yritystukiin on pumpattu lisää rahaa riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat olleet vallassa. Hallituksen vaihdokset eivät ole myöskään vaikuttaneet siihen, mitä yrityksiä tuetaan.

AINA VÄLILLÄ poliitikot ovat kyllä yrittäneet karsia yritystukia. Yllättävän huonolla menestyksellä siihen nähden, että asia on täysin heidän vallassaan.

Syksyllä 2017 Juha Sipilän (kesk.) hallitus perusti yritystukityöryhmän. Sen oli tarkoitus tehdä ensin esitys siitä, mitä yritystukia voisi karsia tai supistaa. Työryhmän toiseksi tehtäväksi hallitus antoi tukijärjestelmän kehittämisen: toiveena oli, että työryhmä esittäisi keinoja, joilla yritystuista saataisiin enemmän irti ja tukien vaikuttavuutta pystyttäisiin arvioimaan paremmin.

Työryhmässä oli edustus kaikista eduskuntapuolueista. Niiden lisäksi ryhmään kutsuttiin myös yritystukien saajien edustajia: muun muassa Suomen Varustamot, Stora Enso Oyj ja Metsäteollisuus ry. (Juuri varustamot ja metsäteollisuus ovat suurimpia yritystukien saajia.) Puheenjohtajaksi nimettiin elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Viisi kuukautta myöhemmin työryhmä luovutti loppuraporttinsa. Työryhmä oli tullut siihen tulokseen, että mitään yritystukia ei pitäisi leikata.

Kaikki sai siis jatkua entiseen malliin – paitsi yhdeltä osin. Työryhmä esitti, että työ- ja elinkeinoministeriöön pitäisi perustaa riippumaton yritystukien tutkimusjaosto. Ajatus oli, että se voisi teettää tutkimuksia ja antaa lausuntoja päätöksenteon tueksi.

Yritystukien tutkimusjaosto aloitti toimintansa vuonna 2019. Työryhmälle annettiin 140 000 euron vuosittainen määräraha tutkimusten tilaamista varten.

Lähes ensi töikseen tutkimusjaosto tilasi tutkimuksia energiatuista ja korona-ajan tukien jakamisesta Aalto-yliopistolta ja Valtion taloudellisesta tutkimuslaitokselta (VATT). Ensimmäiseen vuosiraporttiinsa se kokosi kattavan selvityksen yritystukien vaikutuksista.

Tulokset olivat aika karua luettavaa. Vain 11 prosentilla tuista oli taloutta uudistava vaikutus. Tällaisiksi tuiksi laskettiin esimerkiksi Business Finlandin myöntämät tki-avustukset ja lainat, uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituki sekä pääomasijoitukset yrityksiin. Ministeriössä toivottiin, että näihin satsattaisiin entistä enemmän ja muista yritystuista voitaisiin leikata.

Leikkauksia ei tehty. Vuoden 2020 loppuraportissaan yritystukien tutkimusjaosto totesi, että ”erityisesti kustannuskilpailukykyä parantavien tukien leikkaaminen on kuitenkin osoittautunut hyvin vaikeaksi ja tämä vaikeus korostuu heikossa suhdannetilanteessa”.

Kustannuskilpailukykyä parantavia tukia maksetaan tyypillisesti suurille vientiyrityksille.

Vuoden 2023 marraskuussa Heli Koski nimitettiin yritystukien tutkimusjaoston puheenjohtajaksi. Tämän vuoden alussa hänelle selvisi, että jaoston rahat oli yllättäen jäädytetty. Puhelimessa työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Ilona Lundström kertoi, että itse asiassa koko tutkimusjaosto aiottiin lakkauttaa.

Pian tämän jälkeen tutkimusjaoston hallitus kokoontui viimeiseen kokoukseensa. Läsnä olivat Kosken lisäksi professori Timo Kuosmanen Turun yliopistosta, professori Topi Miettinen Svenska Handelshögskolanista sekä professori Hannu Vartiainen Helsingin yliopistosta. Pöytäkirjaan merkittiin, että hallitus suhtautui ennakkotietoon jaoston lakkauttamisesta hämmennyksellä. Tutkijat kokivat, että rahojen jäädyttäminen ennen virallista lopettamispäätöstä oli loukkaus heidän riippumattomuudelleen.

Lisäksi hallitus muistutti – ilmeisen närkästyneenä sivalluksena – että tarve seurata yritystukien kehitystä ja vaikuttavuutta ei suinkaan ollut vähenemään päin.

Yritystuet ovat yhä miljardien menoerä vuositasolla valtiolle, ja kun valtion TKI-rahoitusta ollaan lisäämässä 280 miljoonalla vuosittain vuoteen 2030 asti, samalla myös yritystukien määrä kasvaa.

Virallinen päätös tutkimusjaoston lakkauttamisesta tuli huhtikuussa. Se oli tehty elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) nimissä. Päätösmuistiossa oltiin eri mieltä tutkimusjaoston kanssa. Siinä sanottiin, että ”tutkimusjaoston toiminta ei ole valtioneuvoston näkökulmasta täysin välttämätöntä ministeriön tukemana toimintana”.

Heli Koski kysyi sähköpostitse työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Timo Jaatiselta lakkauttamispäätöksestä. Jaatinen vastasi lyhyesti. Hän totesi, että päätös oli tehty ”ministeriön johdossa”. Ministeriön työtä johtaa kansliapäällikkö, siis Jaatinen itse. Hän aloitti virassa marraskuussa 2023. Jaatinen on pitkän linjan kokoomusvaikuttaja. Vuosina 2010–2022 hän työskenteli Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana – siis suurimpien yritystukien saajien edunvalvojana.

Timo Jaatinen, miksi halusit lakkauttaa yritystukien tutkimusjaoston?

”Miksi kysyt: ’halusit lakkauttaa?’”

Kuka teki päätöksen?

”Ehkä huomasit, tai jos et ole huomannut, niin katso – meillä on käynnissä yt-neuvottelut tässä. Tämä päätös on taloudellinen, tämä ei liity sinänsä yritystukiin mitenkään. Täällä alkoi jo ennen minun tuloani säästöohjelma, jossa kaikki käytännön toimintamenot ja muut arvioitiin erittäin kriittisesti. Kyseinen osasto näki, että siitä voidaan säästää ja valmisteli asian ja esitteli sen ministerille. Ministeri päätti.”

Osasto esitti ja ministeri päätti. Sinä et siis ollut mukana sitä esitystä tai päätöstä tekemässä?

”Totta kai olen sillä tavalla ollut mukana niin kuin kaikkia muitakin päätöksiä. Se oli hyvä esitys. Ministeri on päättänyt, mutta olen samaa mieltä, että se on oikea päätös. Sinänsä yritystukia pitää tutkia. Sehän on ihan selvä asia. Meillä on sitten Vatt ja Etla ja monet muut, jotka sitä tekevät. Se ei ole ministeriön ydintoimintaa.”

Olet työskennellyt pitkään metsäteollisuuden palveluksessa, ja tiedetään, että metsäteollisuuden firmat ovat suurimpien yritystukien saajia. Vaikuttiko se kantaasi?

”Ei tietenkään.”

VIIME KEVÄÄNÄ pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi, että yritystukien leikkaamista on helppo esittää ratkaisuna kaikkeen. Samalla Orpo muistutti, että kyseessä on monimutkainen kokonaisuus eivätkä aiemmatkaan hallitukset ole kajonneet yritystukiin.

Se on aivan totta.

Mutta aivan yhtä helppoa on esittää yritystukien säilyttämistä ratkaisuna kaikkeen.

Keväisessä lausunnossaan Orpo jatkoi, että yritystukiin ei kosketa, koska niillä on ”työllisyysvaikutuksia”. Hän ei kertonut, minkälaisia vaikutuksia.

Orpon argumentti oli aivan sama viime vuosikymmenellä, kun hän toimi valtiovarainministerinä Juha Sipilän hallituksessa. Silloin hän perusteli STT:lle yritystukien tarpeellisuutta sillä, että ilman niitä terästeollisuus tai metsäteollisuus voisivat siirtää tuotantoaan muihin maihin, ja työpaikat katoaisivat. Mitään näyttöä siitä ei ole, että näin todella kävisi nimenomaan tukien leikkaamisen vuoksi.

Mutta jos jokin suuryritys todella häipyisi Suomesta, se olisi tietysti taloudellinen katastrofi. Tuetaanko suuryrityksiä siis siksi, että poliitikot pelkäävät, että sellainen katastrofi osuisi heidän valtakaudelleen? Eikö se tarkoita, että metsäteollisuuden jätit voivat kiristää hallitusta uhkauksillaan mielin määrin?

Kysymyksenasettelu on niin populistinen, että on soitettava taas Timo Soinille.

Tällä kertaa Soini vastaa kotonaan Espoossa. Hän sanoo, että yritystukien leikkaamista eivät vastusta pelkästään tuista nauttivat yhtiöt tai niitä edustavat etujärjestöt.

”Siellä on suurempi voima takana. Se on se koko aluskasvillisuus. Esimerkiksi metsäteollisuus tai firma saa kyllä sen tuen, mutta siitä hyötyvät myös puun myyjä ja metsänhoitoyhdistys, joka sitten valvoo, että metsität sen metsän uudestaan. Kaikki osalliset saavat paketista siivunsa: koko seutukunta, koko tämä rakenne… Onko tämä nyt sitä hyväveli-Suomea?”

Soini selittää monin esimerkein, kuinka eri puolueet huolehtivat omasta aluskasvillisuudestaan. Kaikesta käydään kauppaa, asioita koplataan toisiinsa ja lopulta mitään tukia ei saada puretuksi.

”Siinä on puolueita mukana, siinä on kaupunkeja ja yhteisöjä. On ne monopolituottajat, jotka saa aika vähällä vaivalla rahansa, kun tuetaan kotimaista työtä, työllisyyttä ja aluetta, taloutta ja aluepolitiikkaa.”

Kuviosta tulevat mieleen hyvinvointivaltio ja sen joka suuntaan rönsyilleet sosiaali- ja terveyspalvelut. Myös ne paisuivat vuosikymmenten kuluessa monimutkaiseksi himmeliksi, jossa monella eri taholla on omat panoksensa ja rahansa pelissä. Nyt sote-järjestelmää uudistetaan raha edellä ja palveluja karsitaan. Yritystuissa vastaavanlaiseen remonttiin ei ole ryhdytty. Ehkä on vain ollut helpointa jatkaa niin kuin ennenkin.

JOS ASIAA KATSOO globaalista näkökulmasta, näyttää siltä, että yrityksiä tuetaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen. USA ja Kiina käyvät omaa kauppasotaansa, ja EU pelkää jäävänsä niiden molempien jalkoihin.

Seurauksena on ollut protektionismin näyttävä paluu. Kaikkialla syydetään yrityksille rahaa oman kansallisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.

Aiemmin EU katsoi kansallisia yritystukia pahalla, koska näki niiden vääristävän kilpailua. Valtiontuille piti löytyä aina erityinen peruste. Nyt on toisin. Koronapandemian aikana EU-maat jakoivat yrityksille satoja miljardeja euroja elvytysrahaa, ja se levy on jäänyt päälle. Määräaikaisia poikkeuksia tukikieltoihin on jatkettu. Käynnissä on kilpailu, jossa valtiot houkuttelevat yrityksiä sijoittamaan juuri heidän maahansa. Siinä kisassa suuret taloudet kuten Saksa ja Ranska ovat vahvoilla, koska ne pystyvät lupaamaan yksittäisille yrityksille satojen miljoonien eurojen tukia. Suomi sen sijaan vastustaa oikeutta jakaa näin suuria kansallisia tukia, koska sillä itsellään ei ole niihin varaa.

Sinänsä Suomella ei tietenkään ole mitään omien yritystensä tukemista vastaan.

Päinvastoin: Suomi on kautta historian ollut valmis tukemaan suomalaisia yrityksiä hyvinkin avokätisesti. Sotien jälkeen suomalaisten elintaso nousi nimenomaan valtiojohtoisella teollisuuspolitiikalla, kun muitakaan pääomia ei ollut. Monet suurimmista ja menestyksekkäimmistä yrityksistä olivat valtion perustamia: Outokumpu, Valmet, Rautaruukki…

Omalla tavallaan myös Nokian 1990-luvun ihme oli valtion ansiota: Nokian puhelinverkkotoiminnan takana oli alun perin valtionyritys Televa Oy:n ja Nokia Oy:n yhteisyritys.

Yrityksiä tuetaan myös tavoilla, joita ei välttämättä heti edes tunnista yritystuiksi. Yksi esimerkki ovat alennetut arvonlisäverokannat. Esimerkiksi kirjojen ja lehtien alv-prosentti on nyt 10, kun se muuten on 25,5. Tästä edusta nauttivat vaikkapa kirjoilla ja lehdillä bisnestä tekevät yritykset, esimerkiksi tämän artikkelin julkaiseva Long Play Media tai WSOY, joka kustantaa muun muassa Jane Austenin, minun ja Janne ”Nacci” Tranbergin kirjoja. Alennettujen arvonlisäverokantojen ja muiden verotukien vuoksi valtiolta jää joka vuosi saamatta arviolta noin seitsemän miljardin euron verotulot. Tuo summa on yli kolme kertaa enemmän kuin yrityksille viime vuonna suoraan maksetut tuet.

Yritystukia on helppo arvostella rahanhaaskuuksi. Usein kuulee väitettävän, että yritysten pitäisi pärjätä omillaan. Se on aika huono argumentti. Suomi olisi hyvin erilainen yhteiskunta, jos valtio ei tukisi yrityksiä lainkaan. Ei Suomessa olisi maataloutta, jos sitä ei pidettäisi pystyssä tukirahoilla.

Kyse on valinnoista. Siitä, mitä demokraattisesti valitut päättäjät haluavat tukea ja millaisilla summilla. Suomessa on katsottu, että valtion on syytä tukea lehtitaloja ja kustantamoja. Ja metsäteollisuutta, varustamoja, tv-tuotantoyhtiöitä, sähköfirmoja, paperikirjeiden jakelijoita – sekä tietysti raviratoja.

”VIISITOISTA SEKUNTIA LÄHTÖÖN!”

Kuuluttajan ääni on kiihkeä. Syyskuisena lauantaina Lappeenrannan raviradalla on käynnissä vuoden päätapahtuma, Villinmiehen Tammakilpa. Alkamassa on viisivuotiaiden suomenhevosten lähtö, pääpalkintona 28 000 euroa.

Radalla hölkyttelee kaksitoista hevosta. Kisan ylivoimainen ennakkosuosikki on hevonen numero kaksi, Villilotta. Sen vedonlyöntikerroin on 1,9.

”Matkaa lähtölinjalle on sata metriä…”

Johtoauto kiihdyttää vauhtiaan, ja hevoset seuraavat perässä.

Ulkoilmakatsomossa istuu runsas sata ihmistä. 47-vuotiaana olen nuorimmasta päästä.

Lisää katsojia on ravintolarakennuksessa, jossa voi nauttia 50 euron hintaisen lounaan. Ravintolassa on nelisensataa istumapaikkaa, ja tänään se on loppuunmyyty.

Pelkällä ravintolakatteella ravirata ei kuitenkaan pärjää. Tällä vuosikymmenellä se on saanut valtiolta yli kolme miljoonaa euroa tukea.

Lappeenrannan ravirata on rakennettu vuonna 1973. Vanha ravirata sijaitsi toisella puolella kaupunkia, Harapaisten kaupunginosassa. Samalla suunnalla ovat Kaukaan paperitehtaat. Ne ovat tuoneet leivän monen lappeenrantalaisen perheen pöytään jo yli sadan vuoden ajan.

Ensimmäisenä selluloosaa Kaukaalla keksi valmistaa eversti Hugo Standertskjöld. Hän oli monin tavoin eksentrinen hahmo ja harrasti muun muassa ananaksen viljelyä. Kaukaan tehtaan hän osti vuonna 1896. Standertskjöld osti tehtaan läheltä valtavasti maata ja tarjosi sitä työväelle erittäin halvalla. Hän rakennutti tehtaiden työntekijöille asuntoja ja järjesti heille terveydenhoitopalvelut. Se oli siihen aikaan tavallista; julkiset palvelut olivat olemattomat.

Nyt Kaukaan tehtaat ovat UPM-Kymmenen omistuksessa. Paperiteollisuuden kulta-ajat ovat kuitenkin jo kaukana takana. UPM-Kymmene on saanut valtiolta 2020-luvun aikana yritystukea 81 miljoonaa euroa.

”Lähtö on hyväksytty!”

Heti ensimmäisessä kaarteessa tapahtuu jotain odottamatonta. Hevonen numero viisi, Cajsa Rok, ampaisee kärkeen. Se ei ole koskaan voittanut yhtään kisaa. Ja sitten ennakkosuosikki Villilotta laukkaa!

”Laukka on pahanpäiväinen! Villilotta on edelleen laukalla ja jää takajoukkoihin… johtopaikalla viisi Cajsa Rok! Lähinnä tulee sisärataa yhdeksän Juulia Domna ja Akvarelli. Akvarelli painostaa johtavaa Cajsa Rokia… Viisisataa metriä täyttyy!”

Viimeinen kierros. Katsomossa kohistaan. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni raveissa mutta ymmärrän heti, että nyt on tapahtumassa jotain yllätyksellistä, ravien ja kaikkien kilpailujen herkuinta herkkua. Kuuluttajan kiihtyvä ääni ja into sekoittuvat yleisön yltyviin taputuksiin ja voimistuvaan puheensorinaan.

”Runsaat kaksisataa metriä matkaa maaliin! Pakka on erittäin tiiviisti kasassa. Cajsa Rok johtaa ja koettaa tehdä historiaa, se ei ole ikinä voittanut urallaan… Ottaako se ensimmäisen ykkösensä heti suurkilpailussa? Akvarelli kolmannella ulkopuolella… Keisarinna johtavan takana… Mutta Cajsa Rokilla on ote!”

Enää kymmenen metriä maaliin. Katsomo on suhteellisen kaukana radasta, eikä tottumaton silmäni erota, mitä maalilinjalla tapahtuu, mutta yleisön huudoista ja taputuksesta voin päätellä sen, minkä kuuluttaja varmistaa muutaman sekunnin päästä: ”Cajsa Rok, uran ensimmäinen voitto Villinmiehen tammakilvassa!”

Palkintojen jaon jälkeen lyöttäydyn Cajsa Rokin omistajan seuraan. Hän on 83-vuotias Pertti Rantala Kaustiselta.

Hän ei ole ensimmäistä kertaa juhlimassa kasvattamansa hevosen voittoa Villinmiehen Tammakilvassa. Edellinen voitto tuli 38 vuotta sitten. Vuosi oli 1987, ja silloin voittajahevosen nimi oli Totina. Muutamaa vuotta myöhemmin Totina kruunattiin vielä ravikuningattareksi Jyväskylän Kuninkuusraveissa. Se on suurinta, mitä suomenhevostamma voi voittaa.

Ja Cajsa Rok polveutuu samasta suvusta!

Rantala on omistanut ja kasvattanut ravihevosia yli 50 vuoden ajan.

Nyt koko hevosala on muutosten edessä. Pian on tultava toimeen vähemmällä julkisella tuella.

Rantala pitää asiaa ikävänä, mutta hän ei halua jäädä surkuttelemaan. Tärkeämpää olisi, että raviväki itse saisi houkuteltua uusia ihmisiä mukaan harrastukseen.

Ja toisaalta Rantala on nähnyt nekin ajat, jolloin valtion maksamista palkintorahoista ei ollut vielä tietoakaan.

”Minä olen maalastalon poika, joka on parihevosilla opetellut kyntämään, kun ei ollut traktoria talossa. Silloin raviharrastajat tulivat maatiloilta. Ajettiin erimuotoisia kyläkilpoja ilman palkintoja. Itse kilpailu oli se juttu.”

Viime vuosikymmenten aikana jossain päin Suomea on järjestetty ravit käytännössä joka ilta. Mutta nyt raviväki on mukana ihan uudessa kisassa: onko sillä edelleen oikeus saada valtion tukia ravitapahtumien järjestämiseen?

Viimeisen lähdön jälkeen siirryn raviradan ravintolaan. Ravijatkojen ohjelmassa on kaksi liveorkesteria ja karaoke. Yleisöä on vain kourallinen. Asetelma ikään kuin alleviivaa koko ravialan alhoa.

Ravintola itsesssään on puitteiltaan suurellinen: nouseva katsomo, eri seurueille omat pöytäryhmät, joihin tarjoilija kantaa shottitarjottimia. Tunnelma on hyvin 1980-lukulainen, kuten on myös bändien soittama musiikki.

Mutta ihmisillä näyttää olevan hyvin hauskaa. Loppuillasta uskaltaudun itsekin tanssilattialle. Kun yhtye soittaa viimeisen kappaleensa, me kaikki laulamme kertosäettä yhteen ääneen.

Kappale on Europen ”The Final Countdown”.