Vangin dilemma

JOS MINULTA KYSYTÄÄN, mikä länsimaissa omana elinaikanani eli 40 viime vuoden aikana tapahtunut muutos on jäänyt merkitykseensä nähden kaikkein vähimmälle huomiolle, minulla on tarjota yksiselitteinen vastaus. Se, miten suurta hämmästystä tuo vastaus todennäköisesti herättää, kertoo jo itsessään, miten vähälle huomiolle asia on jäänyt.
Tarkoittamani muutos on seuraava. Rikollisuudesta ja sen aiheuttamasta huolesta on muutamina viime vuosikymmeninä tullut länsimaissa päivänpoliittinen (ja puoluepoliittinen) lyömäase. Yhteiskunnallisiin ongelmiin suhtaudutaan rikoksina, kansalaisiin joko rikoksen uhreina tai rikollisina ja ongelmien ratkaisuihin rangaistuksina. Tämä kehityskulku on historiallisesti uusi, ja sillä on ollut todella suuren mittakaavan seurauksia.
Monissa länsimaissa ehdottomia vankeusrangaistuksia on käytetty viime vuosikymmeninä yhä enemmän ja ne ovat olleet keskimäärin yhä pidempiä. Tästä on seurannut epäsuorasti, että 1970-luvulta lähtien vankien määrä asukasta kohti on monissa maissa puolitoistakertaistunut tai kaksinkertaistunut. Yksittäisissä maissa kehitys on ollut tätäkin hurjempaa. Esimerkiksi Espanjassa ja Uudessa-Seelannissa vankien määrä on kolminkertaistunut ja Yhdysvalloissa yli viisinkertaistunut.
Useimmissa maissa eletään epäilemättä jonkinlaisessa kansallisessa kuplassa sen suhteen, miten paljon niissä ajatellaan olevan vankeja verrattuna muihin maihin. Käytännössä kenenkään suomalaisen mielikuvaan Espanjasta ei varmasti kuulu, että se on maa, jossa vankien määrä on melko nopeasti kolminkertaistunut. Väitän, että juuri tällaisista syistä tämä aihepiiri onkin niin kiinnostava. On erikoista, että näin suuria yhteiskunnallisia muutoksia voi tapahtua ilman, että ne herättävät juuri minkäänlaista huomiota.
Miksi siis vankien määrä on lähtenyt maailmalla kasvuun juuri viime vuosikymmeninä? Muutos johtuu monista eri syistä, jotka esiintyvät eri maissa erilaisina yhdistelminä ja joiden voimakkuus myös vaihtelee.