Tämä mies on vaarallinen

KESÄLLÄ 2014 moni turkulainen elokuvien ystävä innostui: kaupungin keskustassa sijaitseva vanha ja perinteikäs elokuvateatteri Domino ilmoitti aloittavansa säännölliset elokuvaesitykset vuosikymmenten tauon jälkeen.
Ja mikä parasta ohjelmistoon kuului lähes yksinomaan Hollywood-klassikoita, sellaisia kuin Casablanca, Sound of Music ja Tuulen viemää. Vanhat elokuvat sopivat hyvin teatterin arvokkaaseen tyyliin. Vuonna 1956 avattu Domino oli sisustukseltaan yhä komeassa alkuperäisasussaan. Seinillä oli suuria jalopuupaneeleja. Saleihin ohjaavat kyltit ja pelkistetyt kellotaulut muistuttivat funktionalismin periaatteista. Valmistuessaan Domino oli Helsingin Bio Rexin jälkeen Suomen suurin elokuvateatteri. Moni luuli sitä Alvar Aallon suunnittelemaksi, vaikka rakennuksen oli piirtänyt Aallon aikalainen Pekka Pitkänen.
Turkulaisissa lehdissä ilmestyneistä jutuista saattoi päätellä, että Dominossa pääsisi katselemaan klassikkoelokuvia perinteiseltä filmiltä. ”1950-luvun asussa olevan teatterin autenttiseen kalustoon kuuluu myös projektorinhoitaja Reino Vahteri. 66 vuotta saman yrityksen palveluksessa ollut mies auttaa uusia aktiiveja edelleen vanhan hiililamppuprojektorin käytössä, 35 millimetrin kinofilmien näytöksissä”, Turun Sanomat kirjoitti heinäkuussa 2014.
Todellisuus oli toisenlainen. Kun esitykset alkoivat, valkokankaalta näki, että kuvaa toisti tietokoneen VLC-mediasoitin. Kuvanlaatu oli surkea: leveys- ja korkeussuhteet olivat vääristyneet. Elokuvia ei pyöritetty edes dvd-levyiltä, vaan ne olivat huonolaatuisia, netistä ladattuja piraattitiedostoja.
”Vajaatehoisella videotykillä näytettiin kämmenenkokoisena kuvana netistä kaapattua Sound of Musicia. Ihan hirveää”, muistelee Pekka Nummelin, joka johtaa nykyisin Varsinais-Suomen elokuvakeskusta. Hänelle Domino oli tuttu paikka. Hän oli järjestänyt siellä elokuvakerhojen näytöksiä 1970-luvulta aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka.
Nummelin ja muut elokuva-alan ammattilaiset olivat ihmetelleet uutisia Dominon henkiin herättämisestä. He tiesivät, että vanhoista klassikkoelokuvista ei ole enää filmikopioita saatavilla, ainakaan pitkäaikaiseen käyttöön. Esitysoikeudet ovat niin kalliita, että jokaisessa näytöksessä olisi pitänyt olla satoja katsojia, jotta toiminta olisi kannattanut. Casablancan, Sound of Musicin ja muiden klassikkojen esittäminen viikosta toiseen koko kesän olisi maksanut lisensoituna vähintään satatuhatta euroa.
Oli selvää, että pienellä budjetilla toimineella Dominolla ei ollut lupia elokuvien esittämiseen.
Loppukesästä Dominossa esitettiin ranskalaista 1960-luvun elokuvaa Vanha hävytön nainen, ja mainoksissa luvattiin aitoa filmikopiota. Katsojat kuitenkin huomasivat, että suttuinen kuva tuli videotykiltä ja se oli selvästi kuvattu videokameralla valkokankaalta. Ääntä ei oikein kuulunut. Joku oli päättänyt säästää elokuvakoneenkäyttäjä Reino Vahterin palkkiossa.