Laitos

HELMIKUISENA keskiviikkoiltapäivänä Helsingin Malmilla Kelan toimipisteestä kannettiin ulos sekava mies.

”Tule ulos, vittu!” mies kähisi vartijalle vielä ovensuusta. Hetkeä aiemmin hän oli yrittänyt tunkeutua väkipakolla asiakaspalvelijan koppiin.

Muut asiakkaat eivät jaksaneet reagoida möykkääjään. Heillä oli omat murheensa. Yksi mies oli pudottanut hakemuksensa postilaatikkoon ja halusi nyt onkia sen takaisin, koska tärkeä liite oli unohtunut. Virkailija kielsi koskemasta palautettuihin hakemuksiin, koska ei voitu tietää, mitkä paperit olivat kenenkin.

Asiakkaita oli jonossa viitisenkymmentä. Erilaisia lomakkeita lojui puolittain täytettyinä ympäri ahdasta ala-aulaa, jossa haisi viina ja hiki. Asiakaspäätteellä supatettiin venäjää, huoneen toisella laidalla somalia, ja yhtäkkiä tuulikaapista porhalsi nuori nainen, jonka suupielestä roikkui sytyttämätön savuke väärin päin.

Vuoden alussa toimeentulotuen maksaminen oli siirretty kuntien sosiaalitoimistoista Kelan vastuulle, ja Kelan toimistoissa oli alkanut käydä täysin uudenlaisia asiakkaita.

Jonot olivat pitkät muuallakin kuin Malmilla. Uudistuksessa mikään ei ollut mennyt niin kuin piti. Kymmenettuhannet ihmiset eivät olleet saaneet rahojaan ajoissa, ja sen vuoksi heiltä oli jäänyt laskuja rästiin ja lääkkeitä hankkimatta.

Monilta tuki oli myös evätty väärin täytettyjen hakemusten tai puuttuvien liitteiden vuoksi. Aiemmin toimeentulohakemuksen oli saanut jättää vaikka paperille käsin kirjoitettuna. Ei enää. Kela halusi, että ihmiset siirtyisivät käyttämään sen sähköistä asiointipalvelua, mutta kaikille se ei ollut helppoa. Pelkästään tammikuussa hakemuksia oli hylätty yli 30 000, ja sen jälkeen tilanne oli vain pahentunut.

Ongelmat olivat nousseet julkisuuteen yhden yleisönosastokirjoituksen vuoksi. Sosiaalityöntekijä Heini Saikkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa 16. helmikuuta näin: ”Toimeentulotuen Kela-siirron seurauksena esiin tulleet ongelmat kaipaisivat kipeästi laajempaa yhteiskunnallista reagointia. Asia koskettaa kaikista huono-osaisimpia, yhteiskuntamme äänettömimpiä, ja on ehkä siksi jäänyt vähälle huomiolle. Uudistuksella pyrittiin muun muassa vähentämään byrokratiaa, jouhevoittamaan etuuksien käsittelyä yhden luukun kulttuurilla ja vähentämään toimeentulotuen alikäyttöä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että on käymässä päinvastoin.”

Toimittajat havahtuivat, ja Kelan sotkuista tuli hetkeksi valtakunnan ykkösuutinen.

Samana päivänä, jona Heini Saikkosen mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa, vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen kysyi eduskunnan kyselytunnilla, mitä hallitus aikoo tehdä Kelan ongelmille. Pekosen kysymykseen vastasivat sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.). Kumpikaan ei näyttänyt täysin ymmärtäneen, että uudistus ei ollutkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

”En tarkkaan tunne tietenkään niitä yhteydenottoja, joita olette saaneet. Kuvaatte, että ne ovat hätääntyneitä, ja niitä tulee tietysti kuunnella”, Mattila sanoi. ”Varmasti Kela haluaa hioa järjestelmänsä niin hyvin kuntoon, että kaikki käsittely on joustavaa.”

Keskustelu eduskunnassa kesti vain neljä minuuttia. Sen jälkeen poliitikot ovat olleet asiasta kummallisen hiljaa.

Edes vasemmistoliitto tai muut oppositiopuolueet eivät ole kyseenalaistaneet itse uudistusta. Nekin olivat olleet mukana valmistelemassa sitä, kuten olivat olleet kaikki eduskuntapuolueet.

Kelan pääkonttorissa Helsingin Nordenskiöldinkadulla on aavemaisen hiljaista. On keskiviikkoiltapäivä huhtikuun lopulla, ja pääjohtaja Elli Aaltonen on hieman myöhässä sovitusta tapaamisajasta. Peräti kolme eri ihmistä ehtii huolehtimaan, että löydämme tiemme kuudennen kerroksen aulaan.

Aulavahtimestarien ja sihteerien lisäksi talossa ei tunnu olevan ketään muita. Hissit seisovat kerroksissa. Katosta roikkuu messinkisiä valaisimia, jotka Alvar Aalto on varta vasten suunnitellut tähän taloon. (Koko rakennus on Aallon piirtämä, ja sitä pidetään yhtenä hänen merkkitöistään.)

Neuvotteluhuoneen pöytään on katettu valmiiksi kahvia, teetä, lajitelma voileipiä sekä mustikoita ja vadelmia mintunlehtien kera. Tuoleilla meitä odottaa kaksi lahjakassia, joiden sisällä on puiset designpannunaluset, jotka palkittiin Alvar Aallon syntymän satavuotispäivän kunniaksi järjestetyssä lahjaesinekilpailussa 19 vuotta sitten.

Hiljaisuuden katkaisee korkokenkien kopse. Tulija on keski- ikäinen nainen, joka näyttää säikähtävän meitä.

”Minä vain tästä menen...”, hän mutisee ja katoaa pääjohtajan sihteerin huoneeseen.

Sitten on taas täysin hiljaista.

Lopulta pääjohtaja Aaltonen saapuu. Hänellä on kädessään moniste, jonka otsikko on ”Näin Kela valmistautui toimeentulotuen muutokseen”.

Aaltonen ilmoittaa ensi töikseen, että kriisi on nyt ohi.

”Tämä viikko ollaan menty valssin askelin”, hän sanoo ja hymyilee.

Aaltonen perustelee tanssivertaustaan tilastolla, joka kertoo toimeentulohakemusten keskimääräisen käsittelyajan päivän tarkkuudella. Haastattelua edeltävänä päivänä se on ollut 5,2 arkipäivää, kun vielä edeltävällä viikolla ratkaisun tekemisessä kesti yli yhdeksän arkipäivää. Lain mukaan hakemus pitää ratkaista seitsemässä päivässä.

Aaltosen esittelemä tilasto ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Siinä ei oteta lainkaan huomioon laskujen käsittelyyn kuluvaa aikaa. Toimeentulotuen hakijat joutuvat toimittamaan Kelalle laskunsa tai kuitit jo maksamistaan laskuista, ja Kelalta vie pahimmillaan kolme viikkoa saada laskut maksetuiksi tai rahat ihmisten tilille.

Käytännössä ruuhka ei siis ole kadonnut mihinkään. Juuri ennen Elli Aaltosen haastattelua eräs toinen haastateltava lähetti tekstiviestin, jonka mukaan Kelan Malmin-toimistossa oli jonossa 56 ihmistä, ja kolmessa neljännestunnissa jono oli edennyt kuusi numeroa, mikä oli tavallista ripeämpi tahti.

Aaltonen myöntää ruuhkien olemassaolon, mutta korostaa, että kaikkialla Suomessa tilanne ei ole yhtä paha kuin pääkaupungissa. Hän kertoo Kelan etsivän uusia asiakaspalvelutiloja Helsingistä, mutta vielä niitä ei ole löytynyt.

Kelan henkilökunta on ollut kovilla koko alkuvuoden. Pahimmillaan palvelunumeroihin tuli 30 000 puhelua päivässä. Asiakaspalvelijat ovat joutuneet tekemään työtään väkivallan pelossa. Maaliskuun loppuun mennessä Kelan konttoreissa tehtiin kolmesataa uhkailmoitusta, mikä on enemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä.

”Sairauslomat ovat lisääntyneet jonkin verran, mutta yllättävän vähän. Ihmeen hyvin henkilökunta on jaksanut”, Aaltonen sanoo. ”Olemme antaneet pieniä huomioita, jotka ovat tukeneet yhteisöä.”

Millaisia nämä huomiot ovat olleet?

”No, esimerkiksi kynttilöitä. Ja sitten on ollut jotain yhteistä ruokailua.”

Aaltonen sanoo, että Kela heräsi ruuhkaan heti vuoden vaihduttua – puolitoista kuukautta ennen kuin ongelmat nousivat julkisuuteen.

”Hakemuksia tuli sisään niin paljon, että niitä ei ehditty käsitellä. Loppiaisen jälkeen ryhdyimme ensimmäisen kerran johtoryhmässä pohtimaan, että pitää saada päätös lisärekrytoinnista.”

Julkisuuteen kerrottiin eri tarinaa. Kela tiedotti 2. tammikuuta, että mitään ongelmia ei ole: ”Asiakkaille muutos näyttäytyy myönteisenä.”