Kaksinkertaista, rakas Watson

VUODEN 2016 JOULU oli juuri vietetty, kun Erkki Alaja vetäytyi kirjoittamaan muistelmiaan kotiinsa Töölöön. Alaja oli tekemässä kirjaa, joka kertoi hänen elämästään ja suomalaisen urheilun kehityksestä. Hän tunsi urheilumaailman hyvin, sillä hän on entinen jalkapalloilija ja käsipalloilija, josta sittemmin tuli yksi suomalaisen urheilumarkkinoinnin uranuurtajista.

Illalla hänen äitinsä soitti: Alajan 64-vuotiaalla kaksosveljellä Pertti Alajalla oli diagnosoitu mahalaukun syöpä. Joulun alla veli oli mennyt lääkäriin. Syksyn aikana hänelle ei ollut maistunut ruoka ja hän oli laihtunut.

Pertti Alaja oli tunnettu jalkapallovaikuttaja. Entinen maajoukkuemaalivahti oli uransa jälkeen työskennellyt tärkeissä luottamustehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Viime vuodet hän oli toiminut Suomen Palloliiton puheenjohtajana.

Ennen äidin puhelinsoittoa Erkki Alaja ei ollut koskaan ajatellut, mitä elämä ilman identtistä kaksosveljeä tarkoittaisi.

 

EVOLUUTION NÄKÖKULMASTA identtisissä kaksosissa ei tunnu olevan järkeä. Ajatus kahdesta geneettisesti samanlaisesta ihmisestä sotii lajin sisäistä monimuotoisuutta vastaan. Identtisiä kaksosia pidetäänkin eräänlaisena luonnonoikkuna, metkana sattumana, joka osuu noin joka 250–300. syntymän kohdalle. Jostain syystä, jota ei tunneta, hedelmöittynyt munasolu vain jakaantuu kahdeksi alkioksi.

Kaksosia esiintyy jo antiikin myyteissä ja muissa vanhoissa tarinoissa. Suhtautuminen kaksosiin on vaihdellut eri kulttuureissa: jossain kaksosten on ajateltu tuovan hyvää onnea, mutta toisaalla kaksosten syntymä on ollut huono merkki ja lapset on saatettu antaa pois tai jopa surmata.

Tiedemaailma kiinnostui kaksosista vuonna 1875. Silloin englantilaisessa Fraser’s Magazine -lehdessä ilmestyi sir Francis Galtonin kirjoittama artikkeli ”The History of Twins”. Galton oli Afrikkaa ja Lähi-itää kiertänyt tutkimusmatkailija ja tieteilijä, joka oli innostunut perinnöllisyydestä luettuaan serkkunsa Charles Darwinin kirjan Lajien synty.

Galtonia eivät kiinnostaneet niinkään kaksoset itsessään vaan
se, mitä kaksoset voisivat paljastaa ihmisten välisistä eroista. Kun kerran kaksi ihmistä oli vauvasta asti tismalleen samannäköisiä, heitä tutkimalla voitaisiin kenties selvittää, mitä ominaisuuksia ihminen saa syntyessään ja mihin taas kasvatus ja elinolosuhteet vaikuttavat. Samalla Galton tuli kuin vahingossa luoneeksi kysymyksen, josta myöhemmin tuli yksi tieteenhistorian suurimmista kiistoista: määrittävätkö ihmistä enemmän ne ominaisuudet, jotka hän
saa ennen syntymäänsä, vai ne, jotka hän hankkii myöhemmin elämässä?

Tuohon aikaan ei vielä tiedetty geenien olemassaolosta. Silti Galton oletti aivan oikein, että identtisten kaksosten perimän täytyi olla keskenään samanlainen ja että tietyt ominaisuudet, esimerkiksi suun muoto ja silmien väri, siis periytyvät. Hän päätteli myös, että ainakin osittain synnynnäisiä täytyi olla sellaisten ominaisuuksien, jotka identtisillä kaksosilla olivat useammin samanlaisia kuin epäidenttisillä kaksosilla. Hän huomasi senkin, että identtiset kaksoset sairastivat useammin samat taudit kuin ei-identtiset kaksoset.

Siitä asti kun Galton alkoi selvittää perinnöllisyyden saloja, kaksostutkimukseen on kohdistunut monenlaisia aatteellisia ja poliittisia toiveita. Galton itse halusi osoittaa kaksosten avulla, että perinnöllisyydellä on ympäristöä suurempi merkitys ihmisen luonteelle ja kyvyille ja että älykkyys on vahvasti periytyvä ominaisuus. Hän halusi kehittää väestön perimää niin, että kaikkia terveitä, viisaita ja lahjakkaita ihmisiä kannustettaisiin lisääntymään. Vuonna 1883 häneltä ilmestyi kirja, jossa hän esitteli termin eugeniikka eli rodunjalostusoppi.

Traagisimmillaan sen seuraukset nähtiin natsi-Saksassa, jossa Auschwitzin kuolemanenkelinä tunnettu lääkäri Joseph Mengele teki julmia ihmiskokeita identtisillä kaksosilla.

Se varjosti kaksostutkimusta pitkään. Vielä 1970-luvulla Yhdysvalloissa ahdisteltiin tutkijoita, jotka tutkivat älykkyyden periytyvyyttä. Heidän tekstejään revittiin kampuksilla, ja heitä syytettiin rasisteiksi.

Elettiin aikaa, jolloin geenien vaikutusta ei vielä hyvin tunnettu. Ajan ihmiskuvaan sopi ajatus siitä, että jokainen ihminen on syntyessään tyhjä taulu – tasa-arvoisessa yhteiskunnassa voi kuka vain kukoistaa.

 

LAPSENA 1950-LUVUN Helsingissä Erkki Alajan elämä oli tismalleen samanlaista kuin hänen veljensä Pertin. Heidän vanhempansa halusivat kohdella heitä mahdollisimman tasapuolisesti: pojat puettiin samanlaisiin vaatteisiin, heille puhuttiin vuoron perään samat asiat samoilla sanoilla, ja kaikki muukin oli jaettua: huone, ystävät, koulu. Yhdessä veljekset harrastivat myös urheilua.

He pelasivat ahkerasti pallopelejä kerrostalon sisäpihalla Etelä- Helsingin Ullanlinnassa. Juoksukisoissa Erkki antoi Pertin voittaa, koska tälle oli tärkeämpää tulla maaliin ensimmäisenä. Pertti oli kaksosveljeään kahdeksan minuuttia vanhempi ja pyrki määräilemään tätä.

Molemmista tuli lopulta huipputason pelaajia sekä jalkapallossa että käsipallossa.

Erkki keskittyi enemmän käsipalloon, Pertti taas jalkapalloon, ja siinä Pertistä tulikin tähti. Hän pelasi maalivahtina ensin SM-sarjassa ja sittemmin ammattilaisena Tanskassa, Kanadassa ja Ruotsissa.

Erkki Alaja oli veljestään hyvin ylpeä.

”Vaikka me olemme elämässämme kilpailleet, olemme
osanneet kannustaa toisiamme ja elää toisten pärjäämisissä ja epäonnistumisissa. Kaksosen elämä on siinä mielessä rikasta, että sitä elää omaa elämäänsä mutta siinä sivussa tiivisti myös toisen elämää”, Erkki Alaja sanoo kahvilassa kotikulmillaan Helsingin Töölössä.

Kun Pertti pärjäsi, Erkkiäkin tultiin kiittelemään kadulla hyvin menneestä ottelusta: he olivat vanhempanakin niin samannäköisiä.

”En aina viitsinyt pilata onnittelevan ihmisen iloa”, Erkki Alaja kertoo.

Nuorina Alajan veljekset käyttivät joskus yhdennäköisyyttään hyväkseen. Eräässä tärkeässä käsipallo-ottelussa Erkki, joukkueen tähtipelaaja, sai kahden minuutin jäähyn. Silloin Pertti hiippaili jäähypenkille ja meni istumaan Erkin tilalle, jotta tämä pääsisi takaisin kentälle. Vilppi huomattiin, ja Alajat ajettiin ulos kentältä. Myöhemmin Pertti sai kuukauden pelikiellon mutta joukkueelleen tärkeämpi Erkki ei, mikä johtui Erkki Alajan mukaan ilmeisesti siitä, että veljesten isä pastori Martti Alaja istui Käsipalloliiton hallituksessa.

Kaikesta yhdessä koetusta huolimatta Erkki Alaja halusi aikuisiällä elää myös omaa elämäänsä.

”Meille muodostui omat reviirit. Kerran kuulin, että Pertti etsii asuntoa Töölöstä. Sanoin vaimolle, että hitto, että toivottavasti ei tule tänne.”

Aikuisina Alajat eivät olleet sellaisia kaksosia, jotka soittelevat toisilleen päivittäin. Mutta tavatessa tuntui aina siltä kuin he olisivat nähneet toisensa edellisenä päivänä.

”Se identtisyys on minusta vähän niin kuin veriside, jota ei voi selittää.”

 

HELMIKUUSSA 1979 Minnesotan yliopiston psykologian professori Thomas J. Bouchard luki Minneapolis Star Tribune -lehdestä jutun identtisistä kaksosista nimeltä James ”Jim” Lewis ja James ”Jim” Springer.

Heidät oli adoptoitu eri perheisiin vain muutaman viikon vanhoina, ja he olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran 39-vuotiaina. Nopeasti kävi ilmi, että he jakoivat paljon muutakin yhteistä kuin geenit.

Jimit ajoivat samanlaista autoa, polttivat samanmerkkisiä savukkeita ja pitivät molemmat puutöistä. He purivat kynsiään, narskuttivat öisin hampaitaan ja kärsivät migreeneistä. Kumpikin oli työskennellyt osa-aikaisesti poliisivoimissa ja lomaillut säännöllisesti samoilla nurkilla Floridassa.

Oli myös paljon oudompia yhtäläisyyksiä: Molemmat miehet olivat olleet ensin naimisissa Linda-nimisen naisen kanssa, sen jälkeen eronneet ja menneet naimisiin Betty-nimisen naisen kanssa. Toisen Jimin pojan nimi oli James Alan ja toisen James Allan.

Oli selvää, että identtiset kaksoset olivat tehneet elämässään hyvin paljon samankaltaisia valintoja, vaikka he eivät tunteneet toisiaan.

Bouchard kutsui veljekset tutkimuksiin ja ällistyi. Kuinka oli mahdollista, että geenit pystyisivät vaikuttamaan siihen, minkä nimisen puolison ihminen valitsee? Onko geenien voima niin suuri?