Ikäviä veroseuraamuksia

VANHA SANONTA kuuluu, että lahna kutee tuomen kukkiessa. Lahnan ja muiden särkikalojen kutuaika sijoittuu yleensä kevään loppuun ja kesän alkuun.

Silloin niiden kalastaminen on vaivatonta. Jos ammattikalastaja jättää rysän oikeaan paikkaan, hänellä voi olla iltaan mennessä kasassa tuhansia kiloja kalaa. Siksi valtaosa vuoden saaliista nostetaan kesän korvalla. Särkikaloja hyödyntävälle elintarvikeyrittäjälle tämä muodostaa helposti liiketaloudellisen haasteen: jos mielii myydä särkituotetta läpi vuoden, se vaatii ison varaston.

Tämä asia on askarruttanut Särkifood Oy:n toimitusjohtajaa Paavo Vallasta lähes siitä asti, kun hän perusti firmansa 23-vuotiaana vuonna 2016.

Vallas opiskeli tuolloin biotuotetekniikkaa Aalto-yliopistossa. Hän oli alkanut ajatella särkikaloja, kun yrittäjyyskurssilla puhuttiin kasvuyrittäjyydestä ja globaaleista megatrendeistä. Vallasta mietitytti lihankulutuksen kasvu: maailma ei enää kestäisi lihantuotantoa, mutta ihmiset kuitenkin tarvitsevat proteiinia. Ympäristön kannalta olisi järkevämpää, että ihmiset söisivät enemmän luonnonkalaa.

Vallas ryhtyi suunnittelemaan liiketoimintamallia ja tekemään erilaisia kokeiluja. Hän esimerkiksi keitteli laboratoriossa lahnan ja särjen uimarakkoja selvittääkseen, kuinka helposti niistä voisi eristää liivatetta. Sitten huomio kiinnittyi jauhelihaan. Voisiko särkikaloista valmistaa tuotetta, jolla pystyisi korvaamaan sen ruokaresepteissä?

Vallas sai kalajauhelihan ensimmäisen version valmiiksi syksyllä 2018. Se sai nimen Särvin. Sen kanssa Vallas nähtiin Suomalainen menestysresepti -nimisessä tv-sarjassa, jossa sparrattiin pieniä ja keskisuuria elintarvikevalmistajia kehittämään tuotteitaan. Näin tuote päätyi S-ryhmän ruokakauppojen hyllyille, mikä oli pienelle firmalle valtava juttu.

Mutta särkikalojen varastointi tuotti ongelmia. Vallasta mietitytti, haluaisiko hän oikeasti investoida kalliiseen varastoon. Siksi hän alkoi harkita, pitäisikö myydä firma tai osa siitä jollekin suuremmalle toimijalle.

Marraskuussa 2019 hän lähetti Long Playlle sähköpostia mahdollisesta juttuaiheesta:

Olen myymässä perustamaani yritystä. Yritysmyynnissä muodostuu pääomatuloja. Haluan ehdottomasti maksaa veroni Suomeen. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että verojen välttely olisi ihan laillisestikin hyvin yksinkertaista esimerkiksi ulkomaisen holding-yhtiön kautta. Minua kiinnostaisi selvittää, mitä mahdollisuuksia verovälttelyyn on. Konkreettisen yritysmyyntitilanteeni johdosta pääsisin varmasti neuvottelemaan erilaisten konsulttien ja pankkien kanssa verovälttelymahdollisuuksista.

Kiinnostavaa tosiaan. Vaihdoimme viestejä ja tapasimme lopulta. Sovimme Vallaksen kanssa, että Long Play lähtisi hänen kanssaan mukaan neuvotteluihin.

KUN VEROKIKKAILUSTA puhutaan, on aina syytä olla tarkkana siitä, mistä puhutaan. Eri ihmisten suussa sellaiset sanat kuin verovälttely tai veronkierto voivat tarkoittaa eri asioita. Siksi aivan alkuun on hyvä avata käsitteitä.

Verovilppi tai veropetokset ovat lainvastaista toimintaa. Ne voivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että verottajalle annetaan vääriä tietoja.

Veron kiertäminen on harmaata aluetta: jos keinotekoinen järjestely on tehty vain veronmaksun välttämiseksi, verottaja ja tuomioistuin saattavat puuttua siihen.

Verosuunnittelu tai vero-optimointi on puolestaan laillista toimintaa. Se tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa yrityksen omistaja nostaa firmasta varallisuutta niin, että maksaa siitä mahdollisimman vähän veroja.

Turun kauppakorkeakoulun yritysjuridiikan professori Reijo Knuutinen on kirjoittanut kirjoja verosuunnittelusta ja sen rajoista. Hän kehottaa pitämään erillään kaksi rajaa: vero-oikeudellisen rajan, joka on korkealla, ja yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden rajan, joka on alemmalla tasolla.

”Lainmukaisuus on eri asia kuin vastuullisuus, jota yleisessä keskustelussa punnitaan”, Knuutinen sanoo.

Erityisen reilua tai vastuullista ei ole esimerkiksi se, jos yritys nostaa verovaroin kustannettua yritystukea ja kikkailee samanaikaisesti kaikin keinoin omat veronsa minimiin.

Knuutinen kokee, että yhteiskunnallinen ilmapiiri verosuunnittelua kohtaan alkoi muuttua vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

”Se oli jonkinlainen rajapyykki. Sen jälkeen verotusta ja verosuunnittelua alettiin katsoa yhä enemmän paitsi juridisen myös yhteiskunnallisen linssin läpi. Alettiin kysyä kriittisiä ja myös relevantteja kysymyksiä”, hän sanoo.

Yritykset ovat erilaisessa asemassa sen suhteen, kuinka herkästi keskustelu niihin kohdistuu.

”Jos puhutaan jostain Suomessa toimivasta sosiaali- ja terveysalan yrityksestä, herkkyys tällaiselle on suuri. Joku globaali digijätti taas voi harjoittaa hyvin pitkälle vietyä verosuunnittelua, ja vaikka tämä tiedetään hyvin, se ei tunnu kovin paljon asiakkaiden käyttäytymisessä.”

Monelle aiheesta tulee ensimmäisenä mieleen aggressiivinen verosuunnittelu. Se, miten jotkut yritykset tekevät pitkälle vietyjä järjestelyjä, jotta voivat hyödyntää eri maiden lainsäädännöstä löytyviä etuuksia
ja verojärjestelmän aukkoja. Kun puhutaan veropohjan tiivistämisestä, viitataan näiden erilaisten aukkojen tukkimiseen.

Aggressiivinen verosuunnittelu on joskus laitonta mutta useimmiten aivan laillista toimintaa. Ikävää se kuitenkin on, jos asiaa ajattelee valtiontalouden kannalta. Esimerkiksi Suomelle voitonsiirrosta – siis siitä että yritykset siirtävät tuottoja paikkoihin, joissa niistä tarvitsee maksaa vähemmän veroa – koituu vuosittain satojen miljoonien eurojen veromenetykset.

TÄMÄ MAAILMA Paavo Vallaksellakin oli mielessä, kun hän pohti yrityskauppaansa. Suosittelisikohan joku asiantuntija ehkä holdingyhtiön perustamista Luxemburgiin ja omaisuuden siirtämistä sinne?

Vero- ja sijoitusneuvoja antaa Suomessa laaja joukko toimijoita asianajotoimistoista pankkeihin ja tilintarkastus ja -konsulttiyhtiöihin. Verosuunnittelu on tuottoisaa bisnestä, mutta usein sitä tarjotaan muiden palveluiden ohessa.

Sen jälkeen kun Vallas otti yhteyttä Long Playn toimitukseen, lähetimme eri paikkoihin viestin ja pyysimme neuvonpitoa yrityskaupasta ja verojärjestelyistä.

Lopulta viisi konsultaatiota toteutui. Neuvojien joukkoon päätyi kaksi tunnettua tilintarkastus- ja konsulttiyhtiötä, kaksi sattumanvaraisesti valittua asianajotoimistoa ja yksi pankki. Long Play oli läsnä kahdessa neuvottelussa, mutta firmoille ei paljastettu, että paikalla oli myös toimittaja.

Tarkoitus oli selvittää, millaisia verokikkailukeinoja suomalaiselle yrittäjälle tarjotaan. Vallas on esimerkiksi startup-skenessä törmännyt ihmisiin, jotka ovat veroetujen vuoksi perustaneet yrityksen mieluummin Viroon kuin Suomeen. Häntä tällainen on aina vähän oudoksuttanut. Verotuloihin perustuu pohjoismainen hyvinvointi.

”Minulla on ollut turvallinen lapsuus, ja olen käynyt hyvän peruskoulun. Olen saanut hyvää terveydenhuoltoa ja ilmaisen yliopistokoulutuksen”, hän sanoo.

Vallas on itse yrittäjäperheestä ja kertoo äänestävänsä kokoomusta. Hän arvostaa yrittäjyyttä hyvin paljon.

”Rikastumisessa ei ole mitään väärää, mutta sääntöjen pitäisi olla samat kaikille. Veronmaksun ei pitäisi olla valintakysymys.”