Holvi

HELMIKUUSSA 2023 kaksikymmentä yhdeksäsluokkalaista värjötteli soran ja lumen keskellä loivassa vuorenrinteessä Huippuvuorten pääkaupungin Longyearbyenin kupeessa. Heidän vieressään oli parikymmentä metriä korkea betonibrutalistinen  laatikkorakennus, joka muistutti hieman Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan monoliittejä. Pienen matkan päähän oli pysäköity grillimakkarakoju.
Juuri sillä hetkellä he olivat todennäköisesti koko maailman pohjoisimmat teinit. Huippuvuorten saaristo on maailman pohjoisin asuttu kolkka. Pohjoisnavalle on matkaa 1 300 kilometriä. Avoimelta mereltä puhalsi hyytävä arktinen tuuli, mutta koska teinit ovat teinejä, osalla heistä ei tietenkään ollut käsineitä. Muutamalla oli paljaat nilkat. 
Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen laatikkorakennuksen ovi avautui. Se oli poikkeuksellista, sillä ovea on tapana käyttää vain muutaman kerran vuodessa. 
Oven takana toimii Huippuvuorten kansainvälinen siemenholvi, ja nyt vietettiin sen 15-vuotispäivää.
Olin matkustanut paikalle, koska siemenholvista oli muodostunut minulle jonkinlainen pakkomielle. Koko idea vaikutti niin paljon tieteiskirjallisuudelta, että jollain tasolla kai halusin varmistaa omin silmin, että paikka todella oli olemassa. (En ole ainoa, jota konsepti hämmästyttää: kun haen tietoa siemenholvista, Google ehdottaa, että kysyisin ”is the Svalbard Seed Vault real”.)
Holviin on varastoitu yli miljoona näytepussillista viljelykasvien siemeniä 76 eri maasta. Jokaisessa näytepussissa on viitisensataa siementä. Siemenet on talletettu maan alle yli sadan metrin syvyyteen kammioihin, joissa lämpötila pysyy aina kahdeksassatoista pakkasasteessa. Kylmyys pitää siemenet talvilevossa.
Huippuvuorten siemenholvin ideana on säilyttää varmuuskopioita tunnetuista viljelykasveista ja niiden luonnonvaraisista sukulaisista. Eri puolilla maailmaa toimii satoja pienempiä geenipankkeja, ja ne tuovat säännöllisesti siemeniä omista kokoelmistaan Huippuvuorille.
Holvia tarvitaan, koska paikalliset geenipankit ovat haavoittuvia. Sähkökatko, tulva, tulipalo tai pommi voi tuhota yhdessä hujauksessa kymmenten sukupolvien aikana jalostetut ja säilytetyt lajikkeet. Jos paikallinen siemenkokoelma syystä tai toisesta tuhoutuu, tallettaja voi noutaa siemenensä kotiin Huippuvuorilta – ja luoda kokoelmansa alusta. 
Tavallisesti holviin ei päästetä ulkopuolisia. Juhlan kunniaksi turvallisuusmääräyksistä oli kuitenkin päätetty joustaa, ja siksi teinit olivat paikalla. Heidät oli kutsuttu kantamaan uusia siementalletuksia holviin. Kutsu oli lähetetty kaikille Huippuvuorten asukkaille, jotka olivat sattuneet syntymään vuonna 2008, jolloin holvi perustettiin. 
Oven vierustalle oli pinottu muovisia ja pahvisia laatikoita. Ne kätkivät sisäänsä noin 20 000 siemennäytettä, joita oli tuotu Huippuvuorille esimerkiksi Malediiveiltä, Islannista ja Belizestä. Suomesta mukana oli 47 näytepussia, muun muassa nurmilauhaa ja muita heinäkasveja. 
Lisäksi paikalle oli lentänyt lukuisia arvovieraita, esimerkiksi Norjan maatalousministeri Sandra Borch ja Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri, tanskalainen Karen Ellemann. Kun vieraat olivat pitäneet lyhyet puheensa, nuoret tarttuivat laatikoihin. Pakkaslumi narskui tennareiden ja maihareiden alla, kun he kantoivat laatikot vuoren sisään johtavaan yhdystunneliin. Nyt siemenet olisivat turvassa maailman vaaroilta. Tarpeen tullen niistä kasvatettaisiin esimerkiksi malilaisia vesimeloneita ja erään luulajalaisen Björkin perheen omaa hernelajiketta. 
Seremonia oli lopulta varsin arkinen. Holvista ei esimerkiksi kajahtanut mahtipontinen musiikki, eikä oven yläpuolella tuikkivaa valokuitutaideteosta oikein erottanut pohjoisen kevään sinisessä valossa. Aplodit kuulostivat vaimeilta, koska meillä taputtajilla oli lapaset kädessä.

SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAN kaukaisin vieras oli tullut Beninistä. Biodiversiteettitutkija Innocent Dossou-Aminon toi holviin sikäläisen Grigadeb-järjestön ylläpitämän geenipankin siementalletuksen, joka sisälsi runsaat neljäsataa näytettä, esimerkiksi maapähkinöitä, soijapapuja, kirjodurraa ja helmisulkahirssiä.
Järjestön työntekijät kiertävät Beninissä pienviljelijöiden luona keräämässä perinteisten viljelylajikkeiden siemeniä geenipankin kokoelmiin. Sähkökatkot kuitenkin vaivaavat aluetta. Toisinaan pakastimet sulavat ja työntekijöiden on aloitettava urakkansa alusta. 
Beniniläiset siemenet olivat taittaneet 5 000 kilometrin matkan nahkaisissa matkalaukuissa ja tukevissa muovisissa ostoskasseissa. Ennen holviin viemistä ne oli pitänyt läpivalaista. Siemenholvilla ei ole omaa läpivalaisulaitetta, joten tehtävä oli hoidettu jo ennen vuosipäivän seremoniaa Longyearbyenin lentokentällä saapuvien ja lähtevien lentojen väliin jäävinä rauhallisina hetkinä. Läpivalaisua valvoi lentokentän täytetty jääkarhu. Dossou-Aminonin ei olisi ollut välttämätöntä matkustaa itse Huippuvuorille. Suurin osa tallettajista lähettää siemenensä postissa. Syy hänen läsnäoloonsa oli minussa ja ammattitovereissani. Siemenholvin talletuspäivät nimittäin kiinnostavat aina toimittajia, mutta käytännössä niistä on vaikea kirjoittaa montakaan hyvää lausetta reportaasiin: holvin ovi aukeaa, siemenet kannetaan sisään, ovi sulkeutuu, loppu. Siksi toimittajien iloksi paikalle pyritään kutsumaan ainakin yksi uusi tallettaja. 
Dossou-Aminonin päivät täyttyivät edustustehtävistä: haastatteluista, cocktail-vastaanotoista, valokuvissa poseeraamisesta, tapaamisista paikallisten päättäjien kanssa. Hän kulki tilaisuudesta toiseen pohjoismaisen geenipankkiorganisaatio NordGenin logolla kirjailluissa mustissa toppavaatteissa ja vastaili kärsivällisesti kysymyksiin säästä: kyllä, on paljon kylmempää kuin Beninissä! 
Vierailu oli siis seremoniallinen, mutta yhdentekevä se ei ollut. Dossou-Aminon toivoi, että kansainvälinen näkyvyys kohottaisi geenipankin arvostusta kotimaan viranomaisten ja rahoittajien silmissä. Kuten monet paikalliset geenipankit, myös Grigadeb kamppailee budjettikysymysten kanssa. Samalla sen työtä tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Vuodenajat ovat muuttuneet Beninissä nopeasti, Dossou-Aminon kertoi. Sateet tulevat toistuvasti väärään aikaan, vettä on liikaa tai liian vähän. Viljelijöille se on arpapeliä: kannattaako istuttaa lajikkeita jotka kestävät kuivuutta vai tulvia? Jos viljelijä istuttaa vain yhtä lajiketta, laittaa hän kaikki munat yhteen koriin. Hyvällä tuurilla voi tulla hyvä sato, huonolla tuurilla hän menettää kaiken. 
Dossou-Aminon puhui ”geeniaineksesta”: kaikista niistä erilaisista näkyvistä ja piilevistä ominaisuuksista, joita eri kasvilajikkeilla on. Silloin kun sääolosuhteet olivat vielä tasaiset, ajateltiin, että on viisasta optimoida käytössä oleva geeniaines tuottamaan mahdollisimman suuria satoja. Kuka tarvitsisi hitaasti kasvavia lajikkeita, kun nopeitakin on? Niinpä Beninissä, kuten muuallakin maailmassa, viljelijät alkoivat suosia muutamia suurisatoisia viljelykasveja. Niitä he pääasiassa suosivat edelleen, vaikka sadekaudet tulevat miten sattuu ja satoja tuhoutuu usein.
”Nykyisissä olosuhteissa on valtavan tärkeää, että käytössä olisi mahdollisimman paljon geeniainesta”, Dossou-Aminon sanoi. 
Geenipankit ovat yrittäneet huolehtia siitä, että syrjäytetyt sitkeät perinnelajikkeet säilyvät, ja niiden yhteydessä säilyisi myös tieto siitä, miten lajikkeita kuuluu viljellä tai miten niitä käytetään esimerkiksi lääkintään. 
Ja koska osa siemenistä säilyy varastossa vain muutaman vuoden, geenipankin työntekijöiden on täytynyt yhä uudelleen ja uudelleen kylvää ja kasvattaa kasveja ja korjata niistä uusia siemeniä talteen. Samalla he ovat välittäneet kriisinkestäviä lajikkeita maanviljelijöille. 
”Tarkoitus ei ole museoida lajikkeita, vaan huolehtia siitä, että niitä käytetään.”

LEHDISTÖ ON antanut Huippuvuorten siemenholville mahtipontisia lempinimiä. Se tunnetaan esimerkiksi ”tuomiopäivän holvina” ja ”maailman tärkeimpänä huoneena”. 
Viljelykasvien geneettisen kirjon turvaamisen tärkeydestä puhuttiin jo 1970-luvulla, mutta konkreettisia ratkaisuehdotuksia tuli vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla.  
Vaatimukset siementen turvapaikasta saivat tuulta alleen vuonna 2003, kun Yhdysvaltain pommitukset tuhosivat Irakin geenipankin. Koko joukko vanhoja viljelylajikkeita kuoli sukupuuttoon.
Oli siis löydettävä paikka, jossa siemenet olisivat hyvässä turvassa mahdollisimman pitkään ja hyvin erilaisissa tulevaisuusskenaarioissa. Se olikin jännittävä harjoitus turvallisuuden käsitteen määrittelyssä. Mikä kaikki on pysyvää, mikä maailmassa voi muuttua?
Tuntuu oikeastaan itsestäänselvältä, että tällainen paikka rakennettiin juuri Huippuvuorille. 
”Muita vaihtoehtoja tutkittiin yhden syksyn aikana, Suomen Lapissakin käytiin”, sanoi Grethe Ejven, Norjan maatalousministeriön johtava asiantuntija, joka oli mukana siemenholvin perustamisprosessissa. Tapasin hänet ennen 15-vuotisjuhlaseremoniaa hotellin aulassa Longyearbyenissa.
”Oli kuitenkin nopeasti selvää, että Huippuvuoret oli paras vaihtoehto.“
Huippuvuorilla oli puolellaan kolme etua.
Ensinnäkin ikirouta: kokoelma säilyisi kylmänä käytännössä itsestään. 
Toiseksi Huippuvuoria puolsi isäntämaan hyvä maine. Norja koettiin vakaaksi ja harmittomaksi maaksi. Ja vaikka se on Nato-maa, mikä olisi voinut ärsyttää esimerkiksi Venäjää, juuri Huippuvuorten maaperä on poikkeuksellisen neutraali: saariryhmää hallinnoi Norja, mutta vuonna 1920 solmittu Huippuvuorten sopimus kieltää alueen