Ammutaanhan kirahvejakin

OGADEN, ETIOPIA, KESÄKUU 2011

Kaikki on mennyt kammottavalla tavalla pieleen. Toimittaja Martin Schibbye ja valokuvaaja Johan Persson ovat matkustaneet Etiopiassa sijaitsevaan Ogadeniin tekemään juttua alueella tapahtuvista ihmisoikeusrikoksista.

Nyt heistä itsestään on tulossa todistusaineistoa. Ogadenin aluehallinnon varapresidentti Abdullahi Werar taluttaa Martin Schibbyetä teloitettavaksi Etiopian armeijan kameraryhmän silmien alla.

MARTIN: Askellan eteenpäin. En halua paeta. En halua taistella. Tämä on kaunis päivä kuolla.


– Pysähdy!


Seison liikkumatta ja kuulen, miten aseista poistetaan varmistimet. Jos minut nyt ammutaan, niin olkoon se kohtaloni. Käännyn ympäri. Haluan katsoa silmiin sitä, joka painaa liipaisinta.

– Minä lasken kolmeen, sanoo Abdullahi Werar. – Sinun on aloitettava puhuminen ennen kolmosta. Yksi!

– Mutta mitä sinä haluat minun sanovan? minä pyydän. – Mehän teemme yhteistyötä sinun kanssasi.

– Kaksi!

Hän nostaa kättään. Ei tapahdu mitään. Käsi nousee korkeammalle. Ei mitään.

– Kolme! 


Laukaus kajahtaa.


”No niin. Näin siinä sitten kävi”, ehdin ajatella ennen kuin lyyhistyn maahan.

Laukauksen ääni soi korvissa. Olenko elossa? Sivusilmällä näen, miten musta tv-kamera nostetaan olalle.

– Ja nyt kerrot kaiken, Abdullahi Werar sanoo.


En ehdi edes vetää henkeä, kun alan jo puhua:


– Tulin tänne kirjoittamaan tilanteesta tällä alueella ja haastattelemaan konfliktin eri osapuolia, me haastattelimme... siis olimme menossa haastattelemaan Ogadenin kansalliseen vapautusrintamaan kuuluvia kapinallisia, ihmisiä Addis Abebassa ja siviilejä saadaksemme kokonaiskuvan tilanteesta…

JÄÄKAAPPI ON tyhjä, Martin Schibbye pahoittelee. Sekä hän että Johan Persson ovat jättäneet lounaan väliin. Fan. Olemme hetken neuvottomia.

Sitten Schibbye keksii tarjota vadelmapiirakkaa, jonka hän on leiponut vaimonsa kanssa. Linnea on juuri nyt työpaikallaan automarketissa, mutta eiköhän hän ymmärrä.

Kolmio tukholmalaislähiössä on niukasti sisustettu. Katseenvangitsijoina toimivat diskopallo, pari mallinukkea ja ilmoitustaululle kiinnitetty H&M:n tarjouskuponki.

Keittiöstä kaikuvat kahvikoneen surahdukset. Persson täydentää kattauksen laskemalla nuuskapurkkinsa pöydän kulmalle.

On helmikuu 2014, Tukholmassa on jo kevät. Kaduilla ihmiset pysähtyvät talojen seinustoille paistattelemaan auringossa. Kummallinen päivä puhua ihmisoikeusrikoksista tai afrikkalaisista vankilaolosuhteista.

Toimittaja Martin Schibbye, 33, on kohtelias ja avoimen oloinen. Suuret silmät ja Zlatan-mallin nenä tekevät hänestä hieman surumielisen näköisen. Hänestä pitää heti. Se on hyvä piirre hänen ammatissaan. Kriisialueilla työskentelevälle journalistille vilpitön ensivaikutelma on paras henkivakuutus.

Valokuvaaja Johan Persson, 32, vaikuttaa hihattomassa t-paidassaan hieman uhkaavalta. Karvainen olemus tuo mieleen sekä Johnny Deppin eksentrisimmät roolit että Pikku Kakkosen Ransun. Kun Persson avaa suunsa, sieltä soljuu göteborskaa, konetuliaseen nopeudella ja korkealla nuotilla.

Ruotsissa kukaan ei puhu Johan Perssonista ja Martin Schibbyestä. He ovat Johan ja Martin – yksikkö tai parivaljakko, kuten Pekka ja Pätkä, Fränti ja Vahanen tai Mikki Hiiri ja Hessu Hopo.

Ehkä siksi tuntuu luontevalta käyttää etunimiä nytkin. Kesällä 2011 Johan ja Martin matkustivat Etiopiaan tekemään juttua Ogadenin alueesta. He halusivat selvittää, oliko siellä käynnissä kansanmurha, ja jos oli, mikä oli ruotsalaisen öljy-yhtiön Lundin Petroleumin vastuu tilanteesta.

Juttu meni kiville, ja enemmänkin. Miehet pidätettiin ja heidät tuomittiin terrorismin tukemisesta vankilaan 11 vuodeksi.

Kun heidät 438 päivän jälkeen vapautettiin, Aftonbladet uutisoi asian etusivullaan.

Etiopien-svenskarna: Johans och Martins FÖRSTA NATT I FRIHET. Firade med pilsner och muffins.

Pilsneriä ja muffineja. Jättegott! Aftonbladetissa jos jossain tiedetään, mikä myy. Ostaisiko medelsvensson lehden, jonka kannessa kirjoitettaisiin Etiopian kriisistä? Hitto vie, ostaisinko minä sellaisen lehden?

Mutta juuri sellaista juttua Johan ja Martin lähtivät tekemään kesäkuussa 2011. Heitä kiinnosti Etiopian Somalian-vastaisella rajalla pitkään jatkunut konflikti, jonka osapuolia ovat Ogadenin kansallinen vapautusrintama ONLF ja Etiopian armeija.

Ogaden on pinta-alaltaan lähes Saksan kokoinen alue Itä-Etiopiassa. Sen asukkaista suurin osa on somaleja.

Aavikkoisen alueen hallinnasta käytiin sota Etiopian ja Somalian kesken 1977–78. Ogaden jäi Etiopialle, mutta ONLF:n sissit ovat jatkaneet taistelua Etiopian hallintoa vastaan.

Ogaden on maailman alikehittyneimpiä kolkkia, mutta siellä on paljon öljyä. Sissien mukaan öljy kuuluu Ogadenin asukkaille eikä Etiopialla ole oikeutta myydä porauslupia kansainvälisille yhtiöille.

Huhtikuussa 2007 ONLF hyökkäsi öljy-yhtiö Petronasin tuotantolaitokseen. Ainakin 74 työntekijää kuoli. Öljy-yhtiö vaati Etiopialta vahvempaa suojaa, ja taistelu sissejä vastaan koveni. Vuonna 2008 julkaistu Human Right Watchin raportti Collective Punishment kertoo Etiopian armeijan syyllistyneen kylien polttamiseen, siviilien vangitsemiseen ja tuhansien ihmisten karkotukseen.

ALUN PERIN valokuvaaja Johan Perssonin piti lähteä Etiopiaan tukholmalaisen toimittajan Anna Roxvallin kanssa.

Idea jutusta alkoi itää 2009, kun Roxvall ja Persson olivat Kenian Dadaabissa tekemässä reportaasia maailman suurimmasta pakolaisleiristä. Silloin leiri oli 300 000 pakolaisen koti ja lisää tuli koko ajan, lähinnä kuivuuden ja sodan runtelemasta Somaliasta. Joka aamu sadat epätoivoiset ihmiset jonottivat aitauksiin, joissa heidät rekisteröitiin. Anna Roxvall haastatteli tulijoita, Johan Persson kuvasi.

Journalistien yllätykseksi moni pakolainen kertoikin tulleensa Etiopiasta, Ogadenin alueelta. Heidän kertomuksensa olivat poikkeuksellisen yksityiskohtaisia ja todistivat järjestelmällisestä sorrosta.

Haastattelujen perusteella käynnissä oli kansanmurha.

Aihe ei jättänyt Perssonia ja Roxvallia rauhaan, vaan he jatkoivat sen penkomista palattuaan Tukholmaan. Selvisi, että Ogadenilla oli yhteys Ruotsiin: Lundin Petroleum. Ruotsalaisyhtiö suunnitteli öljynporauksen aloittamista alueella.

Vuonna 1981 perustettu Lundin-yritysrypäs ei ollut aiemminkaan empinyt toimia kriisialueilla. 1980-luvulla se kaivoi kultaa rotuerottelua harjoittaneessa Etelä-Afrikassa YK:n boikotista huolimatta, ja vuosituhannen vaihteessa yhtiö joutui maailmanjärjestön mustalle listalle, koska sen katsottiin ryöstäneen Kongon kuparia ja kobolttia. Lisäksi Lundinilla on ollut hankkeita Libyassa, Eritreassa, Syyriassa ja Sudanissa.

Vuonna 2009 Lundin Petroleum myi Afrikan sarven liiketoimintansa Africa Oil -yritykselle. Lundinin perhe omistaa kummankin yrityksen osakkeita. Anna Roxvall ja Johan Persson pitivät yrityskauppaa keinona peitellä yhtiön todellista omistuspohjaa.

Lundin Petroleumista oli kirjoitettu Ruotsissa paljon – eikä vähiten siksi, että vuosina 2000–2006 yhtiön hallituksessa istui entinen pääministeri Carl Bildt. Vuonna 2006 Bildt palasi politiikan huipulle, ulkoministeriksi.

Kevättalvella 2010 ilmestyi taloustoimittaja Kerstin Lundellin kirja Affärer i blod och olja. Lundin Petroleum i Afrika. Lundellin mukaan Sudanin hallituksen joukot raivasivat yli sata kylää öljyntuotantolaitokseen vievän tien alta. Kansalaisjärjestöt ovat syyttäneet yhtiötä osallisuudesta 12 000 sudanilaisen tappoon ja 160 000:n pakolaisuuteen.

Ruotsin syyttäjäviranomaisten tutkinta asiasta on yhä kesken.

Roxvall ja Persson halusivat jatkaa siitä, mihin Kerstin Lundell oli jäänyt: selvittää, millaisissa rotankoloissa Lundin bisneksiään harjoitti. Mutta toisin kuin Kerstin Lundell he menisivät itse paikalle, eivätkä tyytyisi vain pakolaisten kertomuksiin tai muihin toisen käden lähteisiin.

Sitten suunnitelmiin tuli muutos: Anna Roxvall alkoi odottaa lasta.

Valokuvaaja Johan Persson joutui etsimään jutulle toisen kirjoittajan. Se löytyi läheltä. Perssonin ja Roxvallin yhteisessä kellaritoimistossa työskenteli myös toimittaja Martin Schibbye.

Persson ei ollut tehnyt hänen kanssaan aiemmin töitä, eivätkä miehet olleet läheisiä ystäviä.

Hän päätti kuitenkin soittaa Martinille.

”Minulla on helvetin iso keikka tiedossa ja tarvitsen siihen kirjoittajan.”