Lyhyet

Viron ilmastoliikkeen suuri voitto toi ilmastotieteen oikeussaliin

13.10.2023

Tuomioistuimen mukaan lainsäätäjien pitäisi laatia suunnitelma ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Valitusprosessiin osallistunut aktivisti pitää oikeuden kirjausta merkittävänä. 

Long Play uutisoi tällä viikolla Viron korkeimman oikeuden ratkaisusta, joka koski ilmastoliike Fridays for Futuren aktivistien valitusta Itä-Virumaalle suunnitellun öljytehtaan rakennusluvasta. Vuonna 2020 Koillis-Virossa sijaitseva Narva-Jõesuun kaupunki oli myöntänyt valtionyhtiö Eesti Energialle luvan tehtaan rakentamiselle, ja rakennustyöt alkoivat. Nyt korkein oikeus määräsi ne keskeytettäväksi.

”Olemme onnellisia siitä, että oikeus hyväksyi valituksemme ja pysäytti rakentamisen, koska siksihän me alun perin menimmekin oikeuteen”, liikkeen aktivisti, oikeustieteen opiskelija Kertu Birgit Anton sanoo videopuhelussa.

Hän on yksi valituksen tekijöistä. (Long Play haastatteli häntä prosessista ensimmäisen kerran vuonna 2022 juttuun ”Lain nimessä pysähtykää”. Juttu käsittelee ilmastokanteita, joita aktivistit nostavat ympäri maailmaa kirittääkseen ilmastotoimia.)

Anton sanoo, että ratkaisun odottaminen jännitti työryhmäläisiä, vaikka kaikenlaisiin lopputuloksiin oli ehditty valmistautua.

”Olimme kuitenkin hävinneet kahdessa alemmassa oikeusasteessa, joten olimme varautuneita myös negatiiviseen lopputulokseen.”

Oikeusprosessin parissa työskennelleet aktivistit ja juristit olivat sopineet kokoontuvansa yhdessä Tarton kirjaston työskentelytilaan odottamaan tuloksia, mutta Anton ei päässyt paikalle sairastumisen vuoksi. Hän seurasi tapahtumia kuitenkin videoyhteydellä.

Anton sanoo, että korkeimman oikeuden ratkaisu sisälsi monia yllätyksiä. Valituksessaan aktivistit olivat alun perin vedonneet pitkälti tehdashankkeen ilmastovaikutuksiin, esimerkiksi siihen, että päätös olisi ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Korkein oikeus ei kuitenkaan peruuttanut rakennuslupaa ilmastosyistä, vaan kiinnitti huomion muihin ympäristökysymyksiin. Se toteaa ratkaisussaan, että merkittävin virhe oli se, että hankkeen vaikutus läheiselle, Natura-verkostoon kuuluvalle lintualueelle oli aliarvioitu.

”Se on voitto, vaikka se ei ole sellainen voitto mitä kuvittelimme”, Anton sanoo.

Ratkaisussaan korkein oikeus otti kantaa myös ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviin vastuukysymyksiin. Se viittasi ilmastotieteelliseen tutkimukseen ja totesi, että ilmaston lämpeneminen olisi pysäytettävä selvästi alle kahteen asteeseen, mutta mieluummin 1,5 asteeseen.

”Minusta se oli todella merkittävää”, Anton sanoo. ”Tietääksemme tämä oli ensimmäinen kerta, että oikeus on käsitellyt asiaa näin yksityiskohtaisesti.”

Korkein oikeus sälytti vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnassa suoraan Viron valtion harteille. Ratkaisuasiakirjassa sanotaan, että Viron perustuslaki velvoittaa maata hoitamaan osuutensa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tuomioistuimen mukaan lainsäätäjien pitäisi laatia jonkinlainen suunnitelma ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

”Tällaisen suunnitelman puuttuminen aiheuttaisi yksilöille suurta epävarmuutta monien toimintojen sallittavuuden suhteen tulevina vuosina”, oikeus toteaa.

Anton pitää kirjausta kiinnostavana, koska Virossa valmistellaan parhaillaan maan ensimmäistä ilmastolakia. On mahdollista, että korkeimman oikeuden tuore ratkaisu otetaan myös siinä huomioon.

EESTI ENERGIAN tehtaan rakennusurakka ehti edetä jo pitkälle. Nyt työmaa pitää saattaa sellaiseen kuntoon, että sen voi jättää seisomaan turvallisesti keskeneräisenä. Korkein oikeus velvoittaa Narva-Jõesuun kaupungin käsittelemään lupahakemuksen uudelleen. Kun ympäristövaikutusten arvionnissa tehdyt virheet on korjattu, sen on katsottava, onko luvan myöntämiselle edellytyksiä ja päätettävä asiasta.

Anton sanoo, että liike seuraa asian etenemistä ja harkitsee myöhemmin omia askeliaan. Hän on joka tapauksessa tyytyväinen siihen, että valitusprosessi käytiin läpi. Yleensä ilmastoaktivismissa pettymykset seuraavat toisiaan: asiat eivät etene, ja kriisi vain syvenee.

”Ja kun ei sitten tarvitsekaan olla pettynyt, ainakaan täysin, se tuntuu hyvin odottamattomalta.”