Lyhyet
Uschanov: Vartiainen on voitto, jota vasemmisto ei tajua saaneensa
Onko minulla, Long Playn taannoisen Juhana Vartiais -esseen kirjoittajana, mitään sanottavaa Vartiaisen lähdöstä politiikkaan? Lausun nyt aiheesta jotain, kun erikseen pyydettiin.
Näkemykseni mukaan kyseessä on voitto vasemmistolle ja samalla voitto, jota vasemmisto ei tajua edes saaneensa. Ei voitto siksi, että vasemmisto pääsee eroon Vartiaisesta, vaan siinä mielessä, että se on nyt soluttanut agenttinsa näkyvälle paikalle Suomen oikeistolaisimpaan puolueeseen. Alexander Stubbin puheenjohtajuuden myötä kokoomus on siirtynyt niin kauas oikealle, että sen kannatuksesta on vain yhdeksässä kuukaudessa ehtinyt sulaa neljäsosa pois. Niinpä kokoomus joutui tekemään paniikinomaisen korjausliikkeen jyrkästi vasemmalle, koska muuten koko puolueesta olisi ollut kohta jäljellä vain savuavat rauniot.
On kuin kokoomuksessa olisi luettu, mitä Britannian entinen pääministeri Harold Macmillan kirjoitti 40 vuotta sitten: "Menestyvän oikeistopuolueen on jatkuvasti vahvistettava itseään rekrytoimalla ihmisiä keskustasta ja jopa keskustavasemmistosta. Jos puolue alkaa käpertyä itseensä kuin etana, se on saman tien tuomittu tuhoon."
Sekä vasemmistossa että oikeistossa kuitenkin riittää ihmisiä, joiden mielestä kokoomus ei nyt siirtynyt vasemmalle vaan lähinnä entistä kauemmas oikealle. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Se on täynnä vasemmistolaisten riemunkiljahduksia siitä, että SDP pääsi eroon hyvinvointivaltiota vihaavasta, talouspoliittisesti oikeistoradikaalista ihmishirviöstä. Niiden seassa vuorottelevat oikeistolaisten riemunkiljahdukset siitä, että kokoomus on saanut riveihinsä hyvinvointivaltiota vihaavan, talouspoliittisesti oikeistoradikaalin pelastuksen enkelin.
Kun kirjoitin esseeni Vartiaisesta, selasin läpi hänen Twitter-syötteensä lopusta alkuun. Nyt selasin vuorostani Twitteriä hakusanalla "Vartiainen" ajatellen, että lainaan tähän pari näytettä kummastakin kiljahduksesta kaikkein typerimmillään. Jouduin kuitenkin pian lopettamaan, koska yksinkertaisesti masennuin liikaa. Mutta selvisi sieltä sellainenkin täysin uusi tieto, että minä itse olen "virallinen demarifilosofi". (Olen äänestänyt SDP:tä viimeksi vuonna 2006.)
Puheessa, jonka Vartiainen piti ehdokkuutensa julkistamistilaisuudessa, on eräs piirre, joka on hyvin merkittävä. Asioille, joiden puolustajaksi ja turvaajaksi Vartiainen ilmoittautui, hän antoi peräti kolmesti määreen laaja: "laaja julkinen talous", "laaja hyvinvointivaltio", "laaja pohjoismainen hyvinvointivaltio". Suomessa hyvinvointivaltiota ympäröi puhetapa, jossa sille annetaan sinänsä olemassaolon oikeutus, mutta vain abstraktin ajatuksen tasolla. Tällöin puhe jää täysin lepsuksi ja epävakuuttavaksi: ikään kuin vakuutteluksi, ettei tässä nyt sentään mitään anarkokapitalisteja olla. Puhetapa, joka erikseen täsmentää puolustavansa kvantitatiivisesti suurta hyvinvointivaltiota, on sen sijaan paljon harvinaisempi jopa vasemmiston keskuudessa. Mutta Vartiainen käytti nimenomaan sitä. Hän meni tällöin vasemmalle ei vain Suomen oikeiston pääosasta, vaan samalla osasta vasemmistoakin.
Väitän jopa, että jos Vartiainen olisi ollut SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana ja pitänyt sisällöltään samanlaisen puheen, monet kokoomuslaiset olisivat estoitta hyökänneet häntä vastaan. Laaja julkinen sektori muka "meidän jokaisen paras turva"? Heh heh, niin vain kuoriutui Vartiaisestakin tiukan tullen vanha haihatteleva demarijäärä, joka on jämähtänyt ties minne Kekkosen aikaan...
Niissä kommenteissa, joita Vartiainen on herättänyt vasemmistossa, taas on kaikkein kummallisinta Ruotsin saama rooli. Koska Vartiaisen ihailu Ruotsia kohtaan henkilöityy kokoomuslaiseen Anders Borgiin, Ruotsi on noussut Suomen vasemmiston retoriikassa nopeasti kauhukuvaksi rappeutuneesta oikeistolaisesta yhteiskunnasta, joka on Suomelle varoittava esimerkki. Tilastoluvut osoittavat, että näkemys on täydellisen nurinkurinen. Onpa mittana tulonjaon tasaisuus, köyhien määrä, elinajanodote, julkisen sektorin työntekijöiden määrä, sote-palvelujen saatavuus, veroaste, työllisyysaste tai talouskasvu, on Ruotsi johdonmukaisesti Suomea onnistuneempi, tasa-arvoisempi ja vasemmistolaisempien periaatteiden mukaan järjestetty yhteiskunta. Siitäkin huolimatta, että Suomen vasemmisto saa jopa tasoitusta: 1990-luvun laman jälkeen Ruotsissa on ollut porvarihallitus kahdeksan vuotta, mutta Suomessa vain neljä vuotta.
Jos vasemmisto on sitä mieltä, että Suomea korkeammat verot, paremmat julkiset palvelut ja tasaisempi tulonjako kertovat Suomea oikeistolaisemmasta politiikasta, niin onko kovin ihmeellistä, ettei vasemmisto nouse kunnolla kannatuskuopastaan edes silloin, kun kokoomus on syöksynyt sinne sen seuraksi?
Julkisen keskustelun puhetapoihin liittyvät ongelmat, joiden esitin esseessäni olevan vaaraksi Vartiaisen tavoitteiden toteutumiselle, eivät hänen politiikkaan lähtönsä myötä ole kadonneet mihinkään. Ne ovat pikemminkin muuttuneet yhä vaikeammiksi.
Suomalaista talouspoliittista keskustelua hallitsee yksi ainoa hahmo: "keski-ikäinen mies, [joka] kuvittelee tietävänsä taloudesta sitä enemmän mitä oikeistolaisempia hänen mielipiteensä ovat", kuten Putte Wilhelmsson on muotoillut. Esseeni kärkevin kritiikki Vartiaista kohtaan oli, että hän on epähuomiossa antanut esittää itsensä tällaiseksi keski-ikäiseksi mieheksi, vaikka ei ole sellainen. Epäilin, ettei Vartiainen ole tajunnut, miten voimakkaita ja jopa räikeitä symbolisia eleitä tarvittaisiin siihen, että häntä ympäröivät mielleyhtymät alkavat siirtyä poispäin oikeistomiehen hahmosta. Siirtyminen kokoomukseen tekee ongelman entistäkin vaikeammaksi ja kiireellisemmin ratkaistavaksi, koska kokoomuslaisuus tuo Vartiaisesta jo ennestään vallitsevan kuvan päälle vielä yhden sinisen filtterin lisää.
Sosiologi Veikko Eranti kirjoittaa omassa Vartiais-kritiikissään: "Kun kokoomuslainen sanoo, että tärkeintä on puolustaa hyvinvointivaltiota, kaikki tietävät, että oikeasti tämä ei ole puhujan mielestä tärkeintä, vaan usein puhuja jopa tarkoittaa, että hyvinvointivaltiota pitää pyrkiä romuttamaan niin paljon kuin kehdataan ja nopeasti." Tämä pointti on lähes sanasta sanaan sama, jonka itsekin tein esseessäni. Merkittävälle määrälle ihmisiä pelkkä vakuuttelu, että on hyvinvointivaltion puolella, ei riitä, koska he ovat tottuneet rutiininomaisesti tulkitsemaan huonoksi enteeksi itse tämän vakuuttelun. He mieltävät sen salamyhkäiseksi koodikieleksi, joka tarkoittaa oikeasti täysin päinvastaista asiaa.
Hyvä alku hyökkäykselle tätä vastaan on Vartiaisen ehdokkuuspuheeseensa mahduttama muistutus, ettei kokoomus "menesty, jos se on kansalaisten mielissä vain EK:n äänitorvi". Parhaassa tapauksessa puolueenvaihdos avaa Vartiaiselle muitakin uusia tapoja pyristellä eroon oikeistomiehen maineesta. Hän totesi esseeni julkaisun yhteydessä, että on kritisoinut demareita niin kärkevästi kuin on, koska kyseessä on hänen oma puolueensa ja hänellä on siten suurempi oikeus haukkua sitä kuin muita puolueita. Jäänkin innolla odottamaan, kuinka Vartiaisen Twitter-syötteeseen alkaa nyt ilmestyä entisen tyylisiä makeita sivalluksia, joiden kohteena on esimerkiksi Kimmo Sasi, Wille Rydman, Eero Lehti tai Ben Zyskowicz. Ja ehdottomasti myös Alex Stubb.
Kirjoitin nimittäin esseeni lopussa "julmasta optimismista", joka ei aja ihmisiä optimismiin vaan pessimismiin. Sanoin, että se tulisi saada tuhotuksi yhteiskunnallisesta keskustelusta, ja että Vartiaisella on tässäkin tärkeä tehtävä edessään. Voin nyt kertoa mielenkiintoisen salaisuuden: kirjoittaessani tuota tekstikohtaa näin sieluni silmillä Stubbin, ja vielä tarkemmin sanoen Stubbin Twitter-profiilikuvan.
Pahimmassa tapauksessa taas häijyn oikeistolaisen imago takertuu nyt Vartiaiseen täysin peruuttamattomasti. Eihän esimerkiksi eduskunnassa voi erikoistua talouspolitiikkaan siinä mielessä, että äänestäisi tyhjää tai saisi ryhmältään vapaat kädet kaikissa niissä asioissa, jotka eivät liity talouteen. Jos Vartiainen todella nousisi kokoomuksen kansanedustajaksi, hän joutuisi monissa näistä asioista tukemaan mustinta taantumusta, koska kokoomuksen ryhmäkuri vaatisi sitä häneltä. Tämä kuluttaisi Vartiaiselta nopeasti poliittis-moraalista pääomaa, jota hänellä ei ole todellakaan tuhlattavaksi asti, koska se on vähän väliä loppumassa häneltä tiukasti säännöstellenkin.
Millaista tulevaisuudenkuvaa itse pidän Vartiaisen ja kokoomuksen kohdalla kaikkein todennäköisimpänä? En yhtään minkäänlaista. Kuten aina, ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Ken elää, se näkee.