”USA:n vankilajärjestelmää on verrattu jopa apartheidiin”

Toimittajat Hanna Artman ja Reetta Kemppi, uusi Long Play -juttunne ”Yksi miljoonista” kertoo Yhdysvaltojen kriminaalipolitiikan kummallisuuksista ja suurista käänteistä. Miten kiinnostuitte aiheesta? 

Hanna: Yhdysvalloissa on lähes  neljännes maailman vangeista. Kun kyseessä on nimenomaan vapauden ja tasa-arvon nimeen vannova oikeusvaltio, jotain on mennyt pahasti pieleen. Minua kiinnosti tietää, millaisten poliittisten siirtojen seurauksena lähes prosentti amerikkalaisista aikuisista istuu tälläkin hetkellä vankilassa. 

Sitten tapasin hyväntekeväisyystyön kautta Miguel Quezadan, entisen jenginuoren, joka oli tuomittu murhasta 1990-luvun lopulla. Hänen tarinansa, kriminaalipoliittisten muutosten keikuttama matka rikollisjengistä Kalifornian vankiloihin ja sieltä ulos, tuntui kertomisen arvoiselta. 

Olette kumpikin asuneet vuosia Yhdysvalloissa. Miten sikäläinen ajattelu rikollisuudesta ja sen torjunnasta eroaa suomalaisesta?

Reetta: Ihmisten lähtökohtia ei välttämättä oteta huomioon. On tavallista ajatella, että ”jos teet rikoksen, ansaitset rangaistuksesi”. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneesta tuntuu myös oudolta, että ihmisen oletetaan pystyvän luomaan kunniallinen elämä, vaikka hänellä ei olisi mahdollisuuksia kunnon terveydenhoitoon, koulutukseen tai toimeentuloon. Jos on jo joutunut vankilaan, työnsaanti voi olla todella vaikeaa, kun työnantajalla on oikeus tietää rikoshistoriasta. Rikolliseen kierteeseen on siis helppo joutua. 

Moni tutkija pitää massavankilajärjestelmää sosiaalisen kontrollin välineenä. Joidenkin mielestä se on vastareaktio rodullisen tasa-arvon kehitykseen, ja sitä on verrattu jopa apartheidiin.

Hanna: Yhdysvalloissa rikoslain päämäärä ei tunnu olevan yksiselitteisesti oikeudenmukaisuus vaan pikemminkin turvallisuuden tunteen maksimoiminen. Siksi tiettyjen yhteisöjen rikoksista on rangaistu hyvinkin ankarasti ja toisten taas hellämielisesti. Tämä näkyy erityisesti huumerikoslainsäädännössä.

Lisäksi suomalaisena on  vaikea ymmärtää, että  rikollisuutta halutaan vähentää, mutta aseiden saatavuutta ei haluta rajoittaa. Aseiden määrän rajoittamisella olisi suora vaikutus väkivaltarikollisuuteen. 

Juttunne päähenkilö Miguel Quezada pääsi viime kesänä pois vankilasta ja auttaa nyt syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Millaisia muutoksia hän toivoo Yhdysvaltain kriminaalipolitiikkaan?

Hanna: Hänen mielestään määrärahoja pitäisi lisätä erityisesti koulutukseen ja mielenterveyden hoitoon. Mielenterveysongelmat ovat vankien keskuudessa  tavallisia, ja usein oireet vain pahenevat vankilassa. Rangaistuksessa ei ole järkeä, jos sen kärsittyään on vielä alttiimpi rikoksen teolle kuin oli vankilaan mennessään. Miguelista vankilat ja nuorisovankilat toimivat yhä juuri näin: jos menet sisään autovarkaana, tulet isompana varkaana ulos. 

Koulutusmahdollisuudet tuovat vangeille toivoa. Osa vangeista ei osaa kunnolla lukea. Miguelista koulutusta pitäisi vahvistaa kaikilla asteilla aina maisterin tutkintoon saakka.

Entä itse? Mitä pitäisi muuttaa?

Reetta: Lisää kuntoutusta. Totaalisen rankaisevasta mallista on vaikea kuvitella olevan kenellekään hyötyä.

Hanna: Yhdysvalloissa pitäisi huomioida nykyistä paremmin ne olosuhteet, joissa rikollisuus syntyy, ja pyrkiä parantamaan niitä. Tutkitusti tulonsiirrot, hyvä  sosiaaliturva, koulutusmahdollisuudet ja terveydenhuolto vähentävät rikollisuutta. Tämän sijaan moni amerikkalainen haluaa uskoa, että esimerkiksi ylipitkät tuomiot ehkäisevät rikollisuutta, koska ne toimivat pelotteena. Yhdysvalloissa kriminaalipolitiikka on ajanut sosiaalipolitiikan roolia liian pitkään ja huonoin tuloksin.

Lue juttu "Yksi miljoonista" täällä: https://www.longplay.fi/jutut/yksi-miljoonista