Suomen terveydenhuolto suosii heitä, jotka ovat valmiiksi terveempiä kuin muut – näin arki on muuttunut terveyskeskuksessa

Kaksi vuotta sitten Lääkäriliitto selvitti gallupkyselyllä suomalaisten luottamusta terveydenhuoltoon. Parhaiten pärjäsi erikoissairaanhoito. Se onkin perinteisesti ollut se sirpaleisen terveydenhuoltojärjestelmämme osa-alue, jota kaikki rakastavat.

Seuraavaksi eniten suomalaiset luottivat työterveyshuoltoon. Tämäkään ei ole ihme, sillä valtaosa palkansaajista voi nauttia huikeasta edusta: ilmaisesta perusterveydenhuollosta, josta saa ajan lääkärille vaikka samana päivänä (terveyskeskuksessa siihen voi mennä kolme kuukautta).

Kolmanneksi eniten liiton kyselyyn vastanneet luottivat yksityisiin lääkäriasemiin, jotka kylläkin usein toimivat myös työterveyshuollon tuottajina (ja joita valtio tukee runsaasti Kela-korvausten muodossa).

Ja vähiten luotettiin, kyllä vain, julkiseen perusterveydenhuoltoon sekä siihen, että suomalainen terveydenhuolto toimisi tasa-arvoisesti.

Lukuisat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että järjestelmä suosii työssäkäyviä, koulutettuja ja heitä, jotka ovat valmiiksi terveempiä kuin muut. Siis kaikkia muita kuin vaikkapa eläkeläisiä, pätkätyöläisiä ja työttömiä. Terveydenhuollon eriarvoisuudella lienee oma roolinsa myös siinä, miksi Suomessa alimman tuloluokan terveys ei ole kohentunut kuten muun väestön.

 

Helmikuun ajan olen tehnyt yhdessä toimittaja Adile Sevimlin kanssa juttua terveyseroista Suomessa. Haastattelimme siihen useita tutkijoita ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja yritimme ymmärtää, miksi terveyserot Suomessa kasvavat, vaikka samalla iso osa ihmisistä voi paremmin kuin koskaan.

Yksi jutun taustahaastateltavista oli Raija Järvenpää, joka on työskennellyt yleislääkärinä noin 35 vuotta ja siitä valtaosan Nokian terveyskeskuksessa. Hän on pitänyt työstään valtavasti: se on ollut monipuolista ja ympärillä on aina ollut ammattitaitoisia kollegoita. Kiireistä työ kyllä on. Viime vuosina on tuntunut välillä siltä, ettei aika aina riitä potilaan kohtaamiseen ja työssä kertyvien tietojen kirjaamiseen.

Puolitoista vuotta sitten hänen työssään tapahtui suuri muutos, kun Nokialla luovuttiin omalääkärijärjestelmästä. Monessa kunnassa ei enää edes muisteta, että sellainen joskus oli. Siitä on luovuttu vähitellen pitkälti lääkäripulan vuoksi.

”Siinä heitettiin hukkaan paljon”, Järvenpää sanoi haastattelussa.

”Jos potilas on käynyt luonasi kymmenen vuoden ajan, tunnet hänen taustansa ja voimavaransa. Nyt kun omia potilaita ei enää ole, potilas kohtaa aina uuden lääkärin ja tutustuminen alkaa aina uudestaan a:sta. Käytännössä sellaista hoidon jatkuvuutta ei enää ole.” 

Hänen oli vaikea uskoa, että muutoksesta syntyi edes säästöjä, koska nyt niin paljon aikaa menee siihen, että lääkäri pääsee perille uuden potilaan asioista. Kun esimerkiksi potilas uusii reseptin, eri lääkärin pitää joka kerta perehtyä siihen, mihin potilas lääkkeitä käyttää.

Muutos hankaloitti myös lääkäriajan varaamista. Ennen ajanvaraus onnistui yleensä aamupäivän aikana. Nyt käytössä on hoidon tarpeen arviointi, josta luvataan soittaa takaisin kolmen päivän sisällä.

Muutos oli siis ikävä potilaalle, joka kohtaa aina uuden lääkärin, mutta myös lääkärille, joka kohtaa aina uuden potilaan.

”En pysty hyödyntämään sitä, mikä minun työssäni on ollut aiemmin vahvuus”, Järvenpää sanoi.

 

Jo vuosikausia on puhuttu terveyskeskusten jonoista, lääkäripulasta ja työn mielekkyydestä. Tästä on toistuvasti puhuttu myös soteuudistuksen yhteydessä ja nyt viimeksi hoitotakuun kiristämisen yhteydessä.

Helsingin Sanomat julkaisi helmikuun lopussa jutun, jossa ihmeteltiin, milloin terveyskeskukset saadaan kuntoon niin kuin hallitus on luvannut. Hallituksen tavoite on kunnianhimoinen: lyhentää kiireettömän hoidon aikarajaa kolmesta kuukaudesta yhteen viikkoon, minkä on arvioitu vaativan tuhatta uutta lääkäriä terveyskeskuksiin. Kunnes toisin todistetaan, moni epäilee, onnistuuko tämä.

”Jos terveyskeskuksia ei viimeistään nyt laiteta kuntoon, Suomi on hetken päästä jenkkisysteemissä”, sanoi Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki jutussa. Hän tarkoitti kehitystä, jossa yksityiset sairaanhoitovakuutukset alkavat yleistyä. ”Terveyskeskuksiin pitäisi päästä yhtä sujuvasti kuin työterveyshuoltoon.”

Kunnissa kaavaillaan, että jatkossa potilasta hoidettaisiin entistä enemmän tiimeissä. Myös Raija Järvenpää toivoi puhelimessa, että poistunutta omalääkärijärjestelmää päivitettäisiin vaikkapa tiimimallilla, jossa olisi esimerkiksi kaksi lääkäriä, 1–2 sairaanhoitajaa ja osa-aikaisesti fysioterapeutti.

 

Tällainen vaatii tietysti varoja. Niitä onkin kipeästi toivottu terveyskeskuksiin läpi 2000-luvun. Niitä ei ole toimitettu osittain siksi, että ne, jotka käyvät työterveydessä, ovat tilanteeseensa hiljaisen tyytyväisiä, eivätkä terveyskeskuksen käyttäjät keskimäärin ole ihmisiä, joiden ääni kuuluu yhteiskunnassa.

Kaikki rahatkaan eivät tosin auta, jos hoidon jatkuvuudesta ei pidetä kiinni. Sen myönteisistä vaikutuksista potilaalle on runsaasti tutkittua tietoa – ja se myös tekee lääkärin työstä mielekästä. ”Jatkumo on ihan oleellinen osa yleislääkärin työtä”, Järvenpää sanoi. Hän pelkäsi, ettei terveyskeskuksiin pystytä houkuttelemaan lääkäreitä, jos sitä ei ole.

Häntä kuunnellessa muutos alkoi (hieman kärjistetysti) tuntua tältä: aiemmin hän hoiti tuttua puutarhaa, nyt hän työskentelee nakkikioskilla, josta aina uusi asiakas käy hakemassa hotdogin, porilaisen tai jotakin muuta.

Lue Long Playn juttu "Vähän huonommat kortit" täällä.