Satu Hassi: ”Missään en ole kokenut yhtä tympeää ilmapiiriä”

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa viihtyvät ne, jotka ovat asioista samaa mieltä, kirjoittaa Lotta Närhi kommenttikirjoituksessaan.

”KAMALIN VALIOKUNTA, missä olen ollut.”

Näin eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntaa luonnehtii Satu Hassi, joka toimi vihreiden kansanedustajana yli kaksikymmentä vuotta. Hän istui maa- ja metsätalousvaliokunnassa viime vaalikaudella ja ehti uransa aikana olla kahdeksan eri valiokunnan jäsen.

”Missään niistä en ole kokenut yhtä tympeää ilmapiiriä kuin maa- ja metsätalousvaliokunnassa.”

Long Play haastatteli Hassia valiokunnan kuulemiskäytäntöjä käsittelevään juttuun. Hassi kuvaili valiokunnan ilmapiiriä syyllistäväksi niitä kohtaan, jotka kritisoivat maa- ja metsätalouden vallitsevia menettelytapoja. Hassin mukaan viime kauden valiokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) puhui epäkohteliaasti ja epäkunnioittavasti läsnäolevista asiantuntijoista ja myös muista valiokunnan jäsenistä.

Muista viime kaudella valiokunnassa istuneista kansanedustajista vain yksi yhtyi Hassin kritiikkiin. (Hän ei halunnut puhua nimellään.) Muut pikemminkin ylistivät valiokunnan ilmapiiriä. He kertoivat muun muassa, että maa- ja metsätalousvaliokunta on ollut ”mieluisa valiokunta” ja ”valiokunta, johon on kaikkein mukavin mennä”. Siellä henki on ”hyvä” ja ”huumoripitoinenkin”, ja ”asiat joskus riitelevät mutta ihmiset eivät”. Osa suorastaan hämmentyi kysymyksistä. (Long Play haastatteli tätä juttua varten kahdeksaa kansanedustajaa kuudesta eri eduskuntaryhmästä. Heistä kuusi edustajaa istui maa- ja metsätalousvaliokunnassa viime kaudella.)

Valiokunnan entinen puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja Anne Kalmari kertoi olevansa surullinen, jos joku on kokenut ilmapiirin valiokunnassa ikäväksi. Hänestä parempaa ja huumorintajuisempaa henkeä tuskin voisi edes olla.

”Ihan jokaisen edellisen valiokunnan jäsenen kanssa voisin vaikkapa lähteä sienimetsään.”

Myös Long Playn tavoittamat valiokunnan nykyiset jäsenet kuvasivat ilmapiiriä hyväksi. 

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta vaikuttaa siis porukalta, jossa melkein kaikilla on kivaa. Kuinka paljon sillä on väliä, jos joku kokee toisin? 

RIIPPUU SIITÄ, mistä kokemus johtuu. 

Johtuuko se siitä, että Hassilla on maa- ja metsätalouspolitiikasta erilaisia näkemyksiä kuin valiokunnan enemmistöllä?

Siihen viittaisi ainakin se, että samanlaisia kokemuksia on myös joillakin tutkijoilla, jotka ovat käyneet valiokunnan kuultavana. 

Meteorologian akatemiaprofessori Timo Vesala vieraili valiokunnan kuultavana Ilmastopaneelin edustajana vuonna 2019. Hänen esityksensä koski metsien hiilinieluja. Vesala koki, että osa maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenistä kyseenalaisti esityksen totuudellisuuden. Kysymysten esittämisen sijaan he kommentoivat esitystä ja suhtautuivat siihen ”mielipiteenä muiden joukossa”.

Osa Long Playn haastattelemista kansanedustajista tunnisti Vesalan kuvaaman ilmiön. He puhuivat esimerkiksi asiantuntijoita vastaan inttämisestä ja valiokuntajäsenten “paatoksellisista monologeista” asiantuntijakuulemisissa.

Toisten mielestä kyse oli vain tiukoista tai kansanedustajien omien asenteiden värittämistä kysymyksistä, ei tutkijan osaamisen kyseenalaistamisesta.

Hassilla ja Vesalalla ei tainnut olla kivaa siksi, että he edustavat kupruja siinä konsensuksessa, joka maa- ja metsätalousvaliokunnassa tietyistä periaatteista vallitsee. Periaatteet ovat seuraavanlaisia. Kotimainen ruoantuotanto sekä metsätalous ja -teollisuus ovat kansallisesti hyvin tärkeitä asioita ja niitä pitää vaalia. Vaaliminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että näitä elinkeinoja on suojeltava liiallisilta rajoituksilta, eli useimmiten joko liian rajoittavalta ympäristösääntelyltä tai EU:n sanelulta (jotka ovat usein yksi ja sama asia). Jos siis ympäristön tilan parantaminen on jonkinlaisessa ristiriidassa metsänomistajien ja maanviljelijöiden omaisuudensuojan tai toimeentulon kanssa, jälkimmäiset arvot voittavat. 

Jakolinjat ja sovun siemenet valiokunnassa syntyvät pitkälti tämän asetelman pohjalta, ja ne ohittavat jopa hallitus-oppositio -jaon. 

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa oppositiopuolueetkin ovat usein suhteellisen tyytyväisiä siihen, miten työskentely sujuu ja miten asioita viedään eteenpäin. Keskustelua kuvataan hyväksi ja rakentavaksi. Oppositionkin mielipiteitä otetaan huomioon, eri mielipiteitä saadaan sovitettua yhteen. Se lienee suhteellisen helppoa, kun niin suuri osa valiokunnasta allekirjoittaa maa- ja metsätalouspolitiikassa samat perusperiaatteet. Tälläkin vaalikaudella valiokunnan valtavirta tuntuu pitkälti kannattavan maa- ja metsätalouskysymyksissä hallitusohjelman henkeä.

Mutta mistä tällainen sopusointu on saatu kaivettua? Yleinen trendihän on, että politiikka muuttuu aina vain repivämmäksi.

Puolueiden näkemyserot ovat maa- ja metsätalouspolitiikassa kenties vähäisempiä kuin joillain muilla aloilla, mutta se ei täysin selitä maa- ja metsätalousvaliokunnassa vallitsevaa yhteisymmärrystä. Taustalla vaikuttaa myös se, miten valiokunnan jäsenet valikoituvat. 

Valiokuntien kokoonpano vastaa aina eduskunnan puolueiden välisiä voimasuhteita, mutta puolueet eivät lähetä maa- ja metsätalousvaliokuntaan keitä tahansa, vaan kansanedustajia, jotka usein ovat itse maanviljelijöitä, metsänomistajia tai metsästäjiä. 

Helsingin vaalipiiristä valitut kansanedustajat ovat olleet valiokunnan historiassa harvinaisuus. 

Ja sitten on tietysti puheenjohtajuus. Maa- ja metsätalousvaliokunnan nykyinen puheenjohtaja Jenna Simula (ps.) on sen ensimmäinen ei-keskustalainen puheenjohtaja sataan vuoteen.

Ei tietenkään ole tavatonta, että kussakin eduskunnan erikoisvaliokunnassa on puolueista sellaisia poliitikkoja, joita valiokunnan erikoisala kiinnostaa. Yleensä kiinnostus valiokunnan erikoisalaa kohtaan ei kuitenkaan vielä tee heistä samanmielisiä. 

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on toisin. On puolueita, joiden julkilausutut linjat solahtavat melko vaivattomasti yhteen valiokunnan eetoksen kanssa, ja sitten on puolueita, joiden linjat jossain määrin poikkeavat siitä. Niilläkin on silti ollut tapana lähettää valiokuntaan sellaisia kansanedustajia, jotka eivät kovin jyrkästi arvostele vallitsevaa linjaa.

VIIME KUUKAUSINA julkisuudessa on puhuttu sosiaali- ja terveysvaliokunnan riitaisuudesta ja huonosta ilmapiiristä. Pitäisikö siellä katsoa mallia maa- ja metsätalousvaliokunnasta, jonka ilmapiiriä jäsenten valtaenemmistö ylistää?

Ei välttämättä. 

Valiokunnan tehtävä on käsitellä lakiesityksiä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää sitä, että työssä otetaan huomioon kaikki olennaiset näkökulmat. Valiokuntien työhön kuuluu esimerkiksi asiantuntijoiden kuuleminen, ja valiokunnissa poliitikot päättävät, keitä kuultavaksi kutsutaan. Se pitäisi pystyä tekemään niin, että tiedonhankinta on monipuolista ja tasapuolista. Jos liian moni on liian samaa mieltä, on riski, että osa relevanteista näkökulmista jää pimentoon. 

Vaikka puolueiden maa- ja metsätalouspoliittiset linjat näyttävät päällepäin melko samankaltaisilta, maa- ja metsätalouteen vaikuttavan ympäristöpolitiikan linjoissa on jo paljon enemmän hajontaa. Kaiken järjen mukaan sen tulisi näkyä ”täysimääräisesti” kaikissa valiokunnissakin. 

Ei sillä, että riitely itsessään olisi mikään tavoite. Mutta jos sopu ja mukava ilmapiiri saavutetaan sillä, että erimielisyydet on jo valmiiksi siivottu minimiin, ei se ole demokratian kannalta hyvä asia. Niin voi käydä, jos eri puolueiden edustajat ovat valiokunnassa toistensa kanssa enemmän samaa mieltä kuin puolueiden virallisista linjauksista voisi päätellä.

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa istuvat poliitikot vakuuttivat haastatteluissa, että erimielisyydelle on valiokunnassa tilaa.

Onko kuitenkin niin, että erilaiset mielipiteet ovat sallittuja vain tiettyjen rajojen sisällä?

Juttua päivitetty 5.12.2024 kello 10.04. Tarkennettu, että Long Play haastatteli tätä juttua varten yhteensä kahdeksaa kansanedustajaa, jotka ovat istuneet maa- ja metsätalousvaliokunnassa tämän tai edellisen vaalikauden aikana.