Puutalo ei synny puhumalla

Poliitikot ovat edistäneet puurakentamista Suomessa jo 30 vuotta. Silti Euroopan metsäisin maa tekee kerrostalonsa yhä betonista. Miksi?

TAVOITTEENA OLI rikkoa Suomen ennätys. Se tehtiin selväksi heti, kun arkkitehtikilpailu huhtikuussa 2022 alkoi.

Tehtävänä oli suunnitella Oulun asuntomessujen vetonaulaksi 16-kerroksinen puukerrostalo. Siitä tulisi Suomen korkein puutalo, kaksi kerrosta korkeampi kuin ennätyksen aiempi haltija Joensuussa.

Rakennuksesta haluttiin maamerkki koko Tuiran alueelle . Se näyttäisi, mihin moderni puurakentaminen pystyy ja esittelisi ”innovatiivisia ja korkeatasoisia puuarkkitehtuurin ja -rakennetekniikan toteutusratkaisuja”.

Voittaja julkaistiin joulukuussa 2022. Suunnitelma oli nimeltään ”Puukruunu”.

Sen massiivipuuelementeistä rakennettu, kruunumainen yläosa kohoaisi 56 metrin korkeuteen. Monumentaalista vaikutelmaa korostettaisiin valaisemalla julkisivua 
kohdevaloilla.

Kun media hehkutti voittajaa, vähemmälle huomiolle jäi, että Puukruunu oli myös ainoa kilpailun ehdot täyttänyt suunnitelma. Sitä olisi voinut pitää huonona enteenä.

Marraskuussa 2023, alle vuosi voittajan julistamisesta, Puukruunun rakentajayritys Puurakentajat Group haettiin konkurssiin. Jo aiemmin oli käynyt ilmi, ettei talo valmistuisi kesäksi 2025, jolloin Oulun asuntomessut pidetään.

Puukruunua ei rakennettu. Sen tiedot on poistettu messujen verkkosivuilta.

Samanlaisia uutisia on viime vuosina kuultu myös muualta. Muissakin kaupungeissa puurakentamiselle kaavoitettuja tontteja on jäänyt tyhjilleen.

Tampereelle piti nousta 600 asunnon puutalokortteli, mutta lopulta kaksi kolmasosaa taloista tehtiin betonista. Puuelementtitoimittaja Elementti Sampo Oy oli mennyt konkurssiin.  

Porvoon jokirantaan kaavaillun puukerrostalokorttelin työt eivät päässeet edes alkuun ennen kuin rakennuttaja Tila Group haettiin konkurssiin.

Kolmen viime vuosikymmenen aikana Suomeen on noussut vain parisataa puurakenteista kerrostaloa. Se on murto-osa kaikista rakennetuista kerrostaloista.

SUOMEN LUULISI olevan puurakentamisen suurvalta. Kesämökkejä ja omakotitaloja rakennetaankin paljon puusta, mutta valtaosa suuremmista rakennuksista tehdään betonista.

Betonin valmistus aiheuttaa valtavasti ilmastopäästöjä –  globaalisti jopa enemmän kuin lentoliikenne. Puurunkoisen rakennuksen hiilijalanjälki on selvästi pienempi.

Puu myös sitoo rakennuksissa hiiltä vuosikymmenten ajan. Se on siis ilmastonäkökulmasta huomattavasti parempaa käyttöä puulle kuin paperi tai sellu, joista hiili vapautuu nopeasti takaisin ilmakehään.

Metsänomistajallekin puurakentaminen on tuottoisaa. Siihen  tarvitaan tukkipuuta, josta saa paremman hinnan kuin sellutehtaalle päätyvästä kuitupuusta.

Myös suomalaiset yrittäjät hyötyisivät, jos puusta rakennettaisiin enemmän. Puu voidaan sahata ja jatkojalostaa rakennuselementeiksi Suomessa. Ja toisin kuin painavista betonielementeistä, puuelementeistä on myös vientituotteeksi.

Sahateollisuuden ja puurakentajien etujärjestöt ovat arvioineet, että puurakentaminen voitaisiin kaksinkertaistaa ilman hakkuumäärien kasvattamista. Riittäisi, että 4–6 prosenttia nykyisestä sahatavaran tuotannosta ohjattaisiin viennin sijaan jalostukseen kotimaassa.

Puurakentamisen hyödyt on kyllä tiedetty pitkään. Puurakentamista on luvattu edistää jokaisessa hallitusohjelmassa 1990-luvun puolivälistä alkaen – laihoin tuloksin.

Valtio on aloittanut erilaisia hankkeita ja ohjelmia, esimerkiksi Puurakentamisen teknologiaohjelman (1995-98), Puun vuoden (1996), PuuSuomi -toimintaohjelman (1998-2005), Metsäalan strategisen ohjelman (2011-2015) ja Puurakentamisen ohjelman (2016-2023).

Ne eivät kuitenkaan ole johtaneet puurakentamisen kasvuun.

Yhdeksän vuotta sitten ympäristöministeriö asetti tavoitteeksi, että vuonna 2022 uusista asuinkerrostaloista 21 prosenttia rakennettaisiin puusta. Lopputulos: yksi prosentti.

Julkisissa rakennuksissa tavoiteltiin 31 prosentin osuutta. Toteutunut luku oli 17 prosenttia.

VAIKKA HALLITUS toisensa jälkeen on halunnut edistää puurakentamista, rahaa siihen on myönnetty kitsaasti. Kun Petri Heino aloitti ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman johdossa vuonna 2016, hän oli ohjelmansa ainoa työntekijä.

”Meillä oli rahat lähinnä minun palkkaani”, hän kertoo. ”Sanottiin, että olet nyt sellainen matkasaarnaaja. Käyt eri paikoissa puhumassa.”

Heino toimi tehtävässä vuoteen 2023 asti. Nyt hän työskentelee konsulttina.

Vuosien saatossa ohjelma sai lisää rahoitusta, mutta Heino koki, että pitkän aikavälin suunnitelma puuttui. Suurin yksittäinen potti, viisi miljoonaa euroa, tuli korona-elvytysrahoista. Niiden käytöstä piti päättää vauhdilla.

”Kriteerinä oli, että tarvitaan hankkeita, joissa raha tulee pian käytetyksi”, Heino sanoo. ”Melkein mitä vaan, kunhan raha saadaan liikkeelle.”

Vaikka mukaan laskisi kaikki ohjelman läpi kulkeneet rahat, saadaan Heinon arvion mukaan vain noin kaksi miljoonaa euroa vuotta kohden.

”Ei mikään iso panostus valtiolta koko ison toimialan muuttamiseen.”

Heino puhuu erilaisista ”kapeikoista”, jotka ovat hidastaneet puurakentamiseen siirtymistä.

Niistä yksi on sääntelykapeikko. Sillä Heino tarkoittaa rakentamismääräyksiä, jotka vaikeuttavat puun käyttöä. Esimerkiksi ääneneristysmääräykset ovat hänen mielestään tarpeettoman tiukat.

Toinen on osaamiskapeikko. Nykyisin puurakentamista kyllä opetetaan arkkitehdeille  ja rakennusinsinööreille. Sen sijaan rakennusalan yrityksiltä puuttuu osaamista hankkeiden toteuttamisesta.

Lisäksi puurakentamiseen liittyy ennakkoluuloja, Heino sanoo. Moni asiaan perehtymätön tuomitsee puurakentamisen kalliiksi, vaivalloiseksi ja riskialttiiksi.

Esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaren puukerrostalojen homeongelmasta uutisoitiin aikoinaan  laajalti. Ongelma aiheutui puun vääränlaisesta käsittelystä rakennusvaiheessa, ei puun käytöstä sinänsä.

"Mutta silti media aina vain kirjoitti yksistä homepilkuista, jotka oli siivottu ja korjattu aikaa sitten."

Puurakentamisen ohjelma päättyi vuonna 2023. Heinon mukaan rajalliset rahat käytettiin fiksusti ja tehokkaasti: rahoitettiin konkreettisia hankkeita, tuettiin kuntia. Myös ulkopuolisessa vaikutusarvioinnissa ohjelmaa pidettiin onnistuneena.

Suurempaan muutokseen olisi kuitenkin vaadittu enemmän resursseja – eikä pelkästään rahaa, vaan myös poliittista tahtoa.

Heino olisi halunnut siirtää puurakentamisen edistämisen ympäristöministeriöstä valtioneuvoston kanslian vastuulle. Niin muut ministeriöt olisi saatu paremmin sitoutettua mukaan.

”Meidän viesti oli koko ajan, että puurakentamiselle pitää luoda kysyntää, jotta teollisuutta syntyy. Tätä ei haluttu ymmärtää.”

POLIITIKOT INNOSTUIVAT teollisesta puurakentamisesta ensi kerran 1990-luvun puolivälissä. Laman jälkimainingeissa Suomeen kaivattiin kipeästi uutta yritystoimintaa, ja koska pientaloja ja kesämökkejä rakennettiin jo puusta, miksi ei muutakin?

Siihen aikaan Markku Karjalainen opetti tulevia arkkitehtejä Oulun yliopistolla. Nyt hän on rakennusopin professori Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä.

Karjalainen tunnetaan alalla nimellä Mr. Puukerrostalo. Hän on puhunut puurakentamisen puolesta jo kolmen vuosikymmenen ajan.

Kun Karjalainen aloitti, Suomessa ei voinut laillisesti rakentaa puukerrostaloa. Valtakunnalliset rakennusmääräykset oli luotu 1950–70-luvuilla ajan hengen mukaisesti. Käytännössä siis betonielementtirakentaminen määritteli kerrostalon rakentamisen säännöt.

Suurin ongelma olivat palomääräykset, jotka kielsivät yli kaksikerroksiset puurakennukset. Niissä näkyi historian trauma. Puusta rakennetuissa suomalaiskaupungeissa oli ollut säännöllisesti tuhoisia tulipaloja.

Palojen syynä ei tosin ollut  niinkään puu rakennusmateriaalina, vaan liian tiivis rakentaminen, tulenarat kattomateriaalit tai alkeellinen palosammutuskalusto. Puutaloille jäi silti maine erityisen tulenarkoina.

Kun puukerrostaloja ei kerran saanut rakentaa, eivät arkkitehdit ja rakennusinsinöörit myöskään opiskelleet asiaa.

Karjalainen ja muut aktiivit tarttuivat toimeen. Oppia haettiin muun muassa Pohjois-Amerikasta, jossa puukerrostalot ovat olleet yleisiä pitkään.

Karjalainen koulutti arkkitehtejä, kirjoitti heille oppikirjoja ja lobbasi muutoksia rakennusmääräyksiin.

Vuonna 1997 paloturvallisuusmääräyksiä muutettiin niin, että nelikerroksisen puukerrostalon rakentaminen tuli mahdolliseksi. Koerakennuksia valmistui Helsinkiin, Ylöjärvelle ja Ouluun.

NYKYISET RAKENNUSMÄÄRÄYKSET sallivat jopa yli 8-kerroksiset puutalot. Puukerrostalot läpäisevät samat paloturvallisuustestit kuin betonitalotkin.  

Puurakentamisesta ei silti ole tullut valtavirtaa. Mistä kiikastaa?

Markku Karjalainen huomauttaa, että betonilla on 60 vuoden etumatka. Sen aikana Suomeen on ehtinyt kehittyä erittäin laadukasta betonirakentamista. Alan standardit ovat yhtenäiset, toimintatavat selkeitä.

Betoni- ja rakennusteollisuuden yhteys on tiivis. Ihmiset tuntevat toisensa ja ovat tottuneet työskentelemään yhdessä. Verkostot ulottuvat myös kaavoituksesta vastaaviin kuntapäättäjiin.

Kun tehdään tavalla, joka on tuttu kaikille, yhteistyö on helppoa.

Karjalainen kehuu betonirakentajien osaamista ja työn laatua. Mutta hänellä on myös kysymys: ”Jos betoni kerran on niin ylivertainen materiaali, miksi pelkäätte puuta niin kovasti?”

Hän viittaa siihen, ettei betoniteollisuus ole tyytynyt puolustamaan asemaansa vain kehumalla omia tuotteitaan. Kun Helsingin kaupunki vuonna 2012 määräsi kaavassaan Honkasuon asuinlueen rakennettavaksi puusta, Betoniteollisuus ry haastoi kaupungin oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi asian lopulta kaupungin hyväksi. Kunnalla on oikeus määrittää kaavassa rakennusmateriaali, kunhan asialle on perusteet – esimerkiksi vähähiilisyys.

Betoniteollisuus on vääntänyt myös Karjalaisen kanssa. Joitain vuosia sitten se teki Karjalaisesta kantelun Tampereen yliopistolle ja väitti tämän suosivan opetuksessaan puurakentamista muiden materiaalien kustannuksella.

Sen Karjalainen kiistää. Hän kertoo opettavansa, että kaikille materiaaleille on paikkansa. Sitä paitsi puukerrostaloonkin tarvitaan useita materiaaleja, myös betonia.

Mutta toisaalta on niinkin, että puurakentamisen lisääntyminen tarkoittaisi betonin käytön vähenemistä. Se on pois betoniteollisuuden yrityksiltä.

Myös rakennusyritysten toiminta on jarruttanut puurakentamista. Niille uudet materiaalit ja uudet toimintatavat tarkoittavat usein riskiä. Sellainen ei houkuttele suhdanneherkällä ja tiukasti kilpailulla alalla.

Rakennusliikkeet mittaavat asioita ennen kaikkea rahassa. Suomalaiset eivät ole osoittaneet intoa maksaa lisähintaa puukerrostalossa asumisesta, joten sellaisia ei ole rakennettu.

Markku Karjalainen sanoo, että puukerrostalo pystyy kyllä kilpailemaan betonisen kanssa myös hinnalla, mutta se vaatisi tuotantomäärien kasvattamista, siirtymää kokeiluista sarjatuotantoon. Esimerkiksi Ruotsissa tässä on onnistuttu.

Mutta puukerrostalojen sarjatuotanto ei ala ilman kysyntää. Lisäksi tarvitaan rahaa, poliittista tahtoa, riittävän isoja toimijoita.

Karjalainen heittää kiinnostavan ajatuksen. Ehkä Suomessa olisi nyt suuren mittakaavan puurakentamista, jos metsäteollisuuden suuryritykset olisivat valinneet toisin.

Jos ne olisivat 1990-luvulla lähteneet kehittämään teollisten puuelementtien valmistusta, muutoksen takana olisi ollut valtavasti enemmän rahaa ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Puurakentamisen myötä metsäyritykset olisivat voineet saada usein haikailtuja, niin sanottuja korkeamman jalostusasteen tuotteita. Siis jotakin, jonka voi myydä kovemmalla hinnalla.

Toisaalta siihen aikaan ei vielä tiedetty, että internet romahduttaisi painopaperin kysynnän. Ja suomalaisten metsäyritysten voitot olivat jo vuosikymmeniä syntyneet jalostamalla puukuidusta sellua ja paperia.

Mikä siis olisi saanut ne yhtäkkiä kiinnostumaan aivan toisenlaisesta puunjalostuksesta?

Entä nyt?

Paperin kysyntä on romahtanut 2000-luvun aikana. Lukuisia paperitehtaita on jouduttu sulkemaan. Metsäteollisuusyritysten jalostusaste on laskenut. Nykyinen päävientituote on sellu, käytännössä pahvilaatikon raaka-aine.

UPM:n ja Metsä Groupin kaltaisiin konserneihin kuuluu sahoja ja vaneritehtaita. Ehkei hyppy puuelementtien valmistukseen olisi sittenkään ylivoimaisen pitkä.

JUURI NYT puurakentamisen näkymät ovat ankeat. Inflaatio ja korkojen nousu ovat hyydyttäneet uudisrakentamisen. Yrityksiä on mennyt nurin sellaisella tahdilla, että tällä hetkellä puukerrostaloa ei välttämättä saa, vaikka haluaisi.

Mutta jossain vaiheessa talous kääntyy nousuun. Ennusteiden mukaan väestö keskittyy Suomessa jatkossakin kaupunkeihin. Muuttajille tarvitaan asuntoja – käytännössä kerrostaloja.

Rakennetaanko ne yhä betonielementeistä?

Ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää päästövähennyksiä myös rakentamisessa. Vaikka rakennuksen hiilijalanjäljestä iso osa muodostuu energian käytöstä, myös rakentamisen ja rakennusmateriaalien päästöillä on suuri merkitys. Ja siinä puulla on betoniin verrattuna selkeä etu.

Puurakentamisen edistäminen on kirjattu Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan. Mitään erillistä hanketta hallitus ei kuitenkaan ole aloittanut.

Muutos voi tulla lainsäädännön kautta. Tämän vuoden alussa tuli voimaan uusi rakentamislaki. Sen mukaan rakennuksen hiilijalanjälki on arvioitava jo rakennuslupavaiheessa.

Sääntö astuu voimaan vuoden siirtymäajan jälkeen tammikuussa 2026. Se voi avata uusia mahdollisuuksia puurakentamiselle, professori Markku Karjalainen uskoo.

Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, miten suuri hiilijalanjälki saa jatkossa olla, jotta rakennuslupa heltiää. Lakia täydennetään valtioneuvoston asetuksella, jossa päätetään rakennuksen hiilijalajäljen niin sanotuista raja-arvoista.

Jos raja-arvo ei ole riittävän tiukka, uusi laki ei ohjaa rakentamista vähähiilisemmäksi. Hiilijalanjäljen laskeminen ei itsessään ole vielä mikään ilmastotoimi.

Valtioneuvoston asetus on parhaillaan lausuntokierroksella. Puurakentajien etujärjestö on jo haukkunut esityksen kunnianhimon puutteesta. Sen mukaan ehdotetut raja-arvot eivät vaikuta rakentamiseen juuri mitenkään.

Koneen säätiö tukee Long Playn metsätoimitusta.