”Olemme tämmöisiä apinoita, jotka tykkäävät, kun lajitoveri paijaa”

Ihmiset koskettelevat toisiaan koko ajan, silloinkin kun se ei ole välttämätöntä. Miksi he niin tekevät? Long Playn uusi juttu ”Hellät apinat” kertoo kosketuksen merkityksestä ja kulttuurihistoriasta.

Anu, mistä idea juttuusi lähti?

”Tein havainnon, joka on varmaan kaikille tässä ajassa tuttu: yhtäkkiä kaikki koronaa edeltävää ihmiselämää kuvaava visuaalinen kulttuuri alkoi vaikuttaa todella oudolta. Elokuvissa, sarjoissa ja musiikkivideoissa ihmiset ovat käytännössä koko ajan toistensa iholla. Itsestäänselvä asia tuli ikään kuin näkyväksi. Aloin lukea kosketustutkimusta ja kosketuksen kulttuurihistoriaa kiinnostuksesta. Vähitellen tajusin, että tämähän on todella iso aihe, ja määrittää meitä lajina ja yhteiskuntana enemmän kuin saatoin kuvitella.”

Miksi halusit tehdä tämän jutun?

”Aihe on tärkeä, koska kosketus on niin keskeinen osa ihmisyksilöiden ja ihmisyhteisöjen hyvinvointia. Halusin selvittää, että jos kosketus on jotain, millä pidämme yhteisöjämme toiminnassa, mitä tarkoittaa, kun se otetaan pois. Olin huomannut ihmisten käytöksessä – omassani myös – muutoksia, jotka olin pistänyt ihan vain taudin pelon, etätyön ja muun kurjan piikkiin. Mutta mitä enemmän asiaan perehdyin, sitä enemmän vaikutti, että me ehkä voimme huonosti, koska meiltä on poistettu hyvin olennainen osa yhdessäolemistamme. Tämä on asia, joka pitäisi ottaa huomioon: emme voi esimerkiksi eristää kaikkia 70-vuotiaita lähikontakteistaan pitkiksi ajoiksi ilman minkäänlaista yhteiskunnallista keskustelua suojatoimien seurauksista ihmisten terveydelle. Toisaalta asian tiedostaminen jo voi auttaa vähän: olen saanut sellaista palautetta, että ihmisistä oli huojentavaa tajuta, etteivät ”olekaan itse tulossa hulluksi” ja ymmärtää, että ihmiselle on todellakin ihan normaalia voida pahoin, jos ei ole koskenut toista ihmistä yli kuukauteen.”

Mitä juttuprosessin aikana selvisi?

”Että aivan arkisillakin pienillä kosketuksilla palvelutilanteissa ja tuntemattoman kohtaamisessa on hämmästyttävän paljon väliä meidän hyvinvoinnillemme ja myös sen kannalta, miten tulkitsemme arjen tilanteita. Että ihmisen ihossa on erillisiä hermosyitä, jotka reagoivat nimenomaan hellään kosketukseen, mikä puolestaan tarkoittaa, että lajitovereiden lämmin hipaisu ei ole systeemillemme yhdentekevä juttu.

Että ihmiset ovat kaiken kaikkiaan rauhallisempia, sopuisampia ja myötämielisempiä, kun heitä koskettaa. Tämän lajin tutkimukset olivat tosi hauskaa luettavaa. Koehenkilöt tykkäävät enemmän kirjastosta, jos kirjastonhoitaja koskettaa käsivartta; oppilaat osallistuvat tunnilla paremmin, kun opettaja taputtaa olalle; lääkärin vastaanotolla potilaat arvioivat ajan pidemmäksi, jos lääkäri koskettaa empaattisesti, ja niin edelleen. Se jotenkin liikutti minua: olemme tämmöisiä apinoita, jotka tykkäävät, kun lajitoveri paijaa – ja sitten selitämme sen itsellemme niin, että lääkäri antoi enemmän aikaa tai kirjasto on hieno paikka.”

Muuttiko juttu omia näkemyksiäsi?

”Olin ehkä ajatellut koskettamisen intiiminä asiana ja liittänyt sen nimenomaan lähisuhteisiin. Tajusin jutun kautta, että se on yhteiskunnallista: tapakulttuurimme ja kaikki täällä perustuu sille, että eri tavoin koskemme toisiamme ja siten osoitamme olevamme hyvillä aikein liikkeellä. 

Tutkija Juulia Suvilehdon kommentti seksuaalisesta häirinnästä puolestaan vahvisti jotain, mitä olen uumoillut: ei ihmisillä oikeasti ole mitään kovin suuria väärinymmärryksiä siitä, miten toisia saa koskea. Rajat ymmärretään varsin yleisesti samalla tavalla. Joku voi väittää, että nyt muka kukaan ei enää saa koskea kehenkään, mutta se ei ole totta. Koskemme toisiamme koko ajan ja tiedämme myös, missä ne rajat menevät.”

Ketä haluat koskettaa taas, kun nämä rajoitukset ovat ohi, ja miten?

”Itse asiassa iso toiveeni koskee oikeastaan lapseni yhteisöjä: toivon että hän voisi koskea ystäviään ja isovanhempiaan. Nuo kosketusrajat tuntuvat eniten minunkin arjessani. Mitä itseeni tulee, niin haluan tervehtiä ystäviä ja puolituttujakin halaamalla. Tajuan nyt sen arvon. Jos saan sen takaisin, lupaan etten koskaan enää väheksy sitä!”

Lue Anu Silfverbergin juttu ”Hellät apinat” täällä tai kuuntele se äänikirjana.