”Nykyinen unipuhe on historiatonta, ja se unohtaa yhteiskunnan kokonaan”

Unettomuudesta puhutaan nyt epidemiana, ja harva se päivä saamme lehdistä lukea, millaisia kansanterveydellisiä ja taloudellisia seuraamuksia unihäiriöistä tulee. Toimittaja Anu Silfverberg kirjoittaa jutussaan ”Yön sankarit”, että unesta on tullut suorite.

Anu Silfverberg, mistä juttu sai alkunsa?

Olen kärsinyt pitkään unettomuudesta ja päättänyt jo vuosia sitten selättää ongelman hankkimalla mahdollisimman paljon tietoa. Olen lukenut kymmeniä tutkimuksia ja lehtijuttuja ja lukuisia kirjoja. Aluksi minun pitikin kirjoittaa juttu siitä, miksi uni menee rikki ja miten se korjataan. Juttua tehdessä aihe muuttui melkoisesti. Tajusin, että uneen on kautta aikojen liitetty kaikenlaisia pelkoja ja vaatimuksia. Myös unitavat ovat muuttuneet. Se, mikä tänä päivänä on ”luonnollista” ja tavoiteltavaa, oli ihan toisin vaikkapa ennen teollista vallankumousta. Nykyinen unipuhe on historiatonta, ja se unohtaa yhteiskunnan kokonaan. Kun luin unen historiasta ja unettomuuden taustoista, tajusin, ettei tämä kaikki ole mitenkään uutta. Unta on yritetty hallita aiemminkin. Se tottelee huonosti.

Oletko huolissasi unesta?

Ennen tätä juttua olin hyvin huolissani: ajattelin lähes päivittäin, että saan verenpainetaudin ja Alzheimerin ja hulluuden, koska en nuku. Samanlaisia ajatuksia  kuvailivat unettomat, jotka vastasivat tekemääni nettikyselyyn.

Mutta puhe ”epidemiasta” on alkanut arveluttaa minua. Usein siitä puhuvat julkisuudessa dramaattisimpaan sävyyn ihmiset, joilla on jotain myytävänä: univälineitä, hoitoja, laboratoriopalveluita, omaa tarinaa. En tarkoita vähätellä unettomuutta – tiedän itse millainen painajainen se on – mutta  toisaalta jatkuva huoli ja itsetarkkailu eivät varmasti auta ketään nukkumaan. Syytän ihan suoraan ”viisi vinkkiä” -unijournalismia omasta unettomuudestani. Se on kehitystä, koska aiemmin syytin siitä vain itseäni!

Oletko vuosien varrella keksinyt, mikä sinua auttaa parhaiten nukkumaan?

Olen kokeillut kaikkea, ja kaikki auttaa joskus, mutta mikään ei aina. Jatkuva tavoitettavuus ja työ vaikuttavat tutkimusten mukaan uneen tosi paljon. Itse nukun parhaiten, kun olen kokonaan lomalla enkä ajattele mitään – mutta se ei tietysti ole realistinen parannuskeino, enkä minä voi elää niin.

Nyt olen alkanut ajatella, että paras apu itselleni on, jos vältän pelottelujuttuja ja tarkkoja ohjeita ja annan itselleni luvan olla. On tutkimuksistakin selvää, että unen suorittaminen on tehokas tapa kehittää itselleen unihäiriö. Yritän ajatella, että jos en nuku yöllä, se ei ole maailmanloppu. Voin nukkua vaikka työpäivän päätteeksi. Jos menee oikein pahaksi, voin turvautua lääkkeeseen. Mutta ei minulla mitään lopullista ratkaisua ole.

Mitä juttua tehdessä olet oivaltanut?

Keskittyminen yksilön valintoihin mietityttää: jos kerran kyse on laajasta epidemiasta,  miksi kriittinen katse kohdistuu nukkujaan eikä maailmaan? Tutkimusten mukaan yksi eniten uneen vaikuttavista asioista on työ, varsinkin vuorotyö. Tästä huolimatta vuorotyötä vain lisätään, samalla kun lehdet täyttyvät jutuista, joissa yksilöä neuvotaan muuttamaan itseään ja nukkumaan oikeina aikoina.

Kroonisesta unettomuudesta kärsivien määrä on muuten itse asiassa hiukan vähentynyt, kun taas tilapäisistä unihäiriöistä kärsivien määrä on lisääntynyt selvästi varsinkin nuorten ja työväestön keskuudessa. Ei tämäkään kasvu silti ole missään mittasuhteessa siihen, että unesta julkaistaan mediassa lähes päivittäin juttuja, joissa uni ratkaisee kaiken ja unettomuus tuhoaa. Viime viikolla uni oli yhtenä päivänä molempien iltapäivälehtien lööpissä.

Unta halutaan nyt kiihkeästi tuotteistaa ja hallita. Ei ihme, koska se on viimeisiä omia alueitamme. Ja tieteelle se on yhä arvoitus: Emme tiedä, miksi kaikki eläimet nukkuvat, mutta selvää on, että se on välttämätöntä. Unitutkimus on uskomattoman kiinnostava ala, koska siellä ollaan elämän suurten mysteerien äärellä.

Näitkö unta unijutusta?

En, mutta jutunteon loppuvaiheessa näin elämäni ensimmäisen selkounen. Se oli todella jännittävää! Olin lukenut aiheesta hieman aiemmin, ja sen vuoksi onnistuin unessa tunnistamaan sen uneksi. Se oli ihmeellisintä, mitä minulle on tapahtunut vähään aikaan. Kaikki tuntui täysin todelliselta, mutta samalla tiesin, ettei se ole.

Mitä haluaisit vielä selvittää?

Minua jäi kiinnostamaan se, että tutkimusten mukaan unettoman aivojen kaikki alueet eivät nukkuessakaan ole täysin unessa. Tietoisuudesta vastaavat alueet jurnuttavat menemään. Se voi selittää sitä, miksi unettomat usein arvioivat untaan väärin: luulevat esimerkiksi olleensa hereillä, kun ovat unitutkimuksen mukaan nukkuneet. Tuo oli tieto, joka oli helppo yhdistää omaan kokemukseen: juuri tuolta minusta tuntuu! Noista mekanismeista voisin lukea loputtomasti. Tutkijat ovat hieman erimielisiä siitä, miten unettomien kokemuksia pitäisi tulkita. Monet katsovat nyt, että uni ja valve ovat ennemminkin jatkumo kuin joko tai. Uskon, että se on tosi hedelmällinen näkökohta niin unitutkijoille kuin unettomillekin.

Lue Anu Silfverbergin juttu "Yön sankarit" täällä: https://www.longplay.fi/jutut/yon-sankarit