Mitä Ukrainassa nyt ajatellaan, Ilkka Karisto?

Long Playn uusin pitkä juttu ”Ukraina!” kertoo ihmisistä, jotka jäivät Venäjän hyökkäyksen jalkoihin. Kun sota alkoi, toimittaja Ilkka Karisto hankkiutui kirjeenvaihtoon neljän ukrainalaisen kanssa. Ilkka, miksi halusit tehdä tällaisen jutun?
”Oli selvää, että meidänkin oli kirjoitettava Ukrainasta. Tuntui oudolta ajatella, että seuraava LP-juttu olisi käsitellyt jotain muuta. Heti sodan alettua päätin etsiä Ukrainasta ’kirjekavereita’, koska Long Playn resursseilla ei olisi ollut mitään järkeä eikä oikein mahdollisuuttakaan lähteä paikan päälle kilpailemaan isojen uutiskoneistojen kanssa. Enkä sitä paitsi olisi edes halunnut mennä Ukrainaan. Arvostan toimittajia, jotka sinne menevät, mutta en tunne itse mitään vetoa työskentelyyn sota-alueilla.” 

Minkälaista kirjekaveriesi arki Ukrainassa oli?
”Heidän tilanteensa olivat aika erilaisia. Irina ja Aleksandr olivat Odessassa, jossa tilanne oli verrattain rauhallinen. Venäjän isompaa hyökkäystä odoteltiin koko ajan. 
Irina oli muuttanut sodan alettua huvilalleen kaupungin laidalle ja näki ikkunoistaan venäläisiä sotalaivoja. Hän työskenteli rauhan aikana tukkukaupan johtotehtävissä ja nyt hän teki hulluna töitä organisoidakseen apua ukrainalaisille sotilaille ja siviileille. Minulle hän kirjoitti öisin. Historiantutkija Aleksandr taas vaikutti olevan tietokoneellaan aivan koko ajan. Hän oli ryhtynyt käymään informaatiosotaa ja yritti saada ukrainalaisten näkökulmaa läpi Venäjällä. 
Kiovassa tv-toimittaja Nataša joutui pelkäämään, kun venäläisjoukot etenivät vain parinkymmenen kilometrin päähän kaupungista. Hän menetti ruokahalunsa ja kykynsä nukkua. Sodan jatkuessa hän alkoi tehdä vapaaehtoistöitä ja kierteli ympäri Kiovaa tekemässä ihmisistä videohaastatteluja.
Kaikkein raastavin oli ehkä kosmetologi Natalian tilanne. Hän pakeni heti sodan ensimmäisenä aamuna Harkovasta turvaan maaseudulle, mutta kaupunkiin jäi paljon hänen sukulaisiaan. Venäjä pommitti Harkovaa monta viikkoa lähes tauotta, ja Natalia oli jatkuvassa yhteydessä sukulaisiinsa, jotka lymysivät kellareissaan.” 

Mikä yllätti sinut juttua tehdessä?
”Ukrainalaisten asenne. Vaikka kaikki olivat järkyttyneitä ja poissa tolaltaan, heitä yhdisti jonkinlainen optimismi siitä, että sota tulee vielä päättymään Ukrainan kannalta hyvin. 
Yllättävää oli myös heidän intonsa olla mukana tässä juttuprojektissa. Viestejä tuli valtava määrä, ja monet kirjoittivat arjestaan ja ajatuksistaan hyvinkin pitkästi. 
Teknisenä yllätyksenä tuli se, kuinka hyvin Google Translate nykyisin toimii. En osaa venäjää saati sitten ukrainaa, joten jouduin viestittelemään käännösohjelman avulla. Se sujui melko hyvin, kun malttoi kirjoittaa selkeitä ja lyhyitä virkkeitä. Ukrainasta saamieni viestien englanninkieliset käännökset olivat ihan ymmärrettäviä, ja ne harvat epäselvyydet selvisivät tarkentavilla kysymyksillä. Lopuksi juttuun valikoituneet tekstilainat käytiin läpi venäjäntaitoisen kääntäjän kanssa.”
 
Jutussa käsitellään myös sodan taustatekijöitä ja kuvataan niitä reaktioita, joita Venäjän hyökkäys aiheutti suomalaisissa. Miksi halusit kirjoittaa näistä asioista?
”Melko nopeasti ymmärsin, että juttuun tarvittiin muitakin tasoja kuin ukrainalaisten päähenkilöiden kokemukset. Ensinnäkin tuli pieni rimakauhu, kun tajusin että maailman suurimmat ja parhaimmat mediat ovat kaikki nyt Ukrainassa ja raportoivat  ukrainalaisten hädästä ja itse olen pelkän chat-viestittelyn varassa.  
Lisäksi tuntui, että Venäjän hyökkäys pisti maailman ja ihmiset niin monella tavalla sekaisin, että myös sitä puolta oli syytä käsitellä jotenkin. 
Kun ryhdyin kirjoittamaan, ajattelin, että jutusta voisi tulla jonkinlainen yritys ymmärtää sekä Ukrainassa olevien ihmisten asemaa että koko tilannetta. Korostan sanaa yritys – tuntui vaikealta sanoa mistään mitään varmaa, koska tilanteet muuttuivat koko ajan ja asiantuntijoiden tulkinnat olivat usein täysin vastakkaisia.”

Lue tai kuuntele Ilkka Kariston LP 111: "Ukraina!" täältä.