Mitä Kiina oikein tahtoo? ”On vain ollut hyvää tuuria, ettei Suomi ole joutunut Kiinan hampaisiin”

Kiina pyrkii vaikuttamaan monella rintamalla ja myös hämärin keinoin saamaansa arvosteluun ihmisoikeuksien polkemisesta.

Elokuun puolivälissä Ruotsin julkisrahoitteisen  Sveriges Radion Konflikt-ohjelmassa käsiteltiin Kiinan vaikuttamisyrityksiä. Ohjelmassa ei käsitelty tavallisia diplomaattisia vaikutuskeinoja tai Kiinan harrastamaa niin sanottua pehmeää vaikuttamista, jossa se tuo eri tavoin esiin kiinalaista kulttuuria. Sen sijaan ohjelma keskittyi hämäräperäisiin operaatioihin, joita Kiinan kommunistisen puolueen on väitetty harjoittavan myös maansa rajojen ulkopuolella ja joihin liittyy ulkomailla asuvien kiinalaisten valvontaa, ulkomaalaisten lahjontaa ja mielipiteisiin vaikuttamista. 

Kiinan Tukholman-suurlähetystö reagoi nopeasti: sen mukaan Konfliktin jakso oli panettelua, joka perustui ennakkoluuloihin ja kylmän sodan aikaiseen ajattelutapaan. Viime aikoina lähetystöstä on otettu säännöllisesti kantaa myös esimerkiksi siihen, miten ruotsalaiset tiedotusvälineet ovat käsitelleet Hongkongin mielenosoituksia.

Ruotsin ja Kiinan välit ovat huonossa jamassa neljä vuotta sitten siepatun ruotsinkiinalaisen kirjankustantajan Gui Minhain tapauksen vuoksi. Tapausta ja Kiinan lähetystön propagandakampanjaa käsiteltiin myös Long Playn elokuussa ilmestyneessä pitkässä jutussa ”Oppi tulee idästä”. 

Kampanja ei siis suinkaan ole päättynyt. Long Playn jutussa Ruotsin ulkopoliittisen instituutin Aasia-ohjelman johtaja Björn Jerdén arvioi, että kampanjan taustalla vaikuttaa mahdollisesti Gui Minhain tapaus. Hän piti myös mahdollisena, että Kiina käyttää Ruotsia eräänlaisena kansainvälisen vaikuttamisen testialustana.

Mutta Ruotsin tapahtumissa ei välttämättä ole kyse Kiinan hallinnon järjestelmällisistä pyrkimyksistä. Yhtä hyvin asialla saattaa olla vain yksittäinen innokas suurlähettiläs, joka pyrkii miellyttämään ylempiään. Joka tapauksessa tapahtumat ovat yksi esimerkki huolesta, joka länsimaissa on parin viime vuoden aikana virinnyt Kiinan hämärämmistä vaikuttamispyrkimyksistä. Tutkijat ovat puhuneet niin sanotusta terävästä voimankäytöstä, joka voi tarkoittaa esimerkiksi yleisen mielipiteen muokkaamista tietoja vääristelemällä tai itsesensuuriin kannustamalla.

Kiinasta tietokirjoja kirjoittanut toimittaja Mari Manninen arvioi pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien analyysissa, että Suomi on ainakin toistaiseksi päässyt vähällä tällaisten vaikutusyritysten suhteen. ”Rajanveto hyvän ja pahan vaikuttamisen välille on usein vaikeaa”, hän kirjoitti.

Toisaalta tiedetään, että Suomi kiinnostaa Kiinaa ja että Kiina kohdistaa Suomeen aktiivista tiedustelutoimintaa. Suojelupoliisista kerrotaan Long Playlle, että tiedustelutoiminnan ohella se seuraa eri maiden valtiollista vaikuttamistoimintaa. Siinä keinovalikoima on Suojelupoliisin mukaan tyypillisesti laaja, eikä se ole aina avointa. Toimijat voivat olla samoja kuin tiedustelutoiminnassa.

Kiinan kommunistinen puolue haluaa Kiinan olevan yksi maailman johtavista valtioista. Puolue myös haluaa pysyä vallassa. Siksi sille on tärkeää ohjata Kiinasta käytävää keskustelua sen omien päämäärien mukaiseen suuntaan. Se ei halua juttuja toisinajattelijoiden vangitsemisesta tai uiguurien kohtelusta – mieluiten se haluaisi kokonaan estää epäedullisten sisältöjen julkaisemisen.

Puolue pyrkii muuttamaan tapaa, jolla ihmisoikeuksista puhutaan, myös virallisissa yhteyksissä. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katja Creutz on tarkastellut sitä, millä tavoin Kiina pyrkii vaikuttamaan ihmisoikeuskäsityksiin YK:ssa. 

Creutzin mukaan Kiina vaikuttaa YK:ssa muun muassa budjettivallan kautta: se on esimerkiksi pyrkinyt estämään ihmisoikeustarkkailijoiden läsnäoloa rauhanturvaoperaatioissa. (Kiina on YK:n rauhanturvaoperaatioiden toiseksi suurin taloudellinen tukija.) Kiina yrittää vaikuttaa myös lanseeraamansa kielen avulla: se on tuonut YK:n ihmisoikeusneuvostoon termejä kuten community of shared future tai mutually beneficial cooperation, joiden viattomalta vaikuttavan ulkokuoren alle piiloutuvat raadollisemmat tarkoitusperät. 

”Termeissä korostuu ajatus, ettei toisia valtioita voi kritisoida ja että rakennamme yhdessä parempaa maailmaa. Kiina pyrkii ajamaan kieltä, joka peittää alleen sen, että ihmisoikeudet ovat oikeudellisesti sitovia velvoitteita”, Creutz sanoo.

Kiinan on myös raportoitu yrittäneen painostaa ihmisoikeussopimusten valvontaelimien jäseniä sekä estäneen uiguureita saapumasta ihmisoikeuksia käsitteleviin tilaisuuksiin ulkomailla. 

Kiina ei jätä reagoimatta kritiikkiin. Kun viime heinäkuussa 22 valtion suurlähettiläät toimittivat YK:n ihmisoikeusneuvoston johdolle kirjeen, jossa esitettiin huoli uiguurien kohtelusta ja toivottiin Kiinan noudattavan kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, Kiina vastasi keräämällä yhteen 37 valtiota, jotka omassa kirjeessään puolustivat Kiinan toimia Xinjiangin maakunnassa. Mukana oli maita etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä, mutta myös esimerkiksi Venäjä ja Valko-Venäjä.

”Kyse ei ole vain siitä, että Kiina voittaisi näitä maita puolelleen yhteistyöllä ja investoinneilla. Monet valtiot oikeasti kokevat, että Kiinan yhteiskuntamalli on hyvä ja toimiva”, Creutz sanoo.

”Ehkä meillä on ylipäänsä ollut liian ruusuinen näkemys siitä, kuinka juurtuneita yleismaailmalliset ihmisoikeudet ovat alun perin olleet. Trumpin aikana ihmisoikeuksien puolustaminen on jäänyt aika lailla EU:n kontolle.”

On merkkejä siitä, että Kiinan kärsivällisyys arvostelulle on loppumassa. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio on tarkastellut Kiinan hallinnon EU-linjapapereita ja pannut merkille koventuneen kielenkäytön. Uusin linjapaperi vuodelta 2018 sisältää tuttuja vaatimuksia mutta aiempaa jyrkemmin muotoiluin: EU:n pitäisi selvästi vastustaa Taiwanin itsenäistymistä, EU:n jäsenvaltiot eivät saisi päästää dalai-lamaa vierailulle, eikä EU:n myöskään pitäisi sekaantua Kiinan sisäisiin asioihin ihmisoikeuksista puhumalla.

”Siinä missä Kiina on aikaisemmin hyväksynyt sen, että Euroopan valtiot käyvät sen kanssa dialogia ihmisoikeuksista, linjapaperin muotoiluista käy ilmi, että Kiina alkaa olla kyllästynyt olemaan jatkuvasti kritiikin vastaanottavana osapuolena”, Kallio sanoo.

”Kiina tuo entistä voimallisemmin esille omia näkemyksiään, joiden mukaan mitään kritikoitavaa sen ihmisoikeustilanteessa ei ole, koska se perustuu erilaiseen ihmisoikeuskäsitykseen kuin mitä länsimaat edustavat.” 

Tällä vuosikymmenellä Kiina on lanseerannut massiivisen Vyö ja tie -kehityshankkeen (Belt and Road Initiative), jossa Kiina investoi infrastruktuuriin kymmenissä eri maissa, myös EU:n alueella. Hankkeen yksi tavoite on tuoda Kiina ja Eurooppa lähemmäs toisiaan, minkä vuoksi Kiina on lämmitellyt suhteitaan monien itäeurooppalaisten valtioiden kanssa.

Investoinneilla on ollut vaikutusta myös EU-maiden poliittiseen käyttäytymiseen. Pian sen jälkeen kun Kiina vuonna 2017 oli ostanut enemmistön Pireuksen satamasta, Kreikka esti EU:n yhteisen julkilausuman Kiinan ihmisoikeusloukkauksista. 

Jyrki Kallio ei kuitenkaan usko siihen, että Kreikka tai Unkari olisivat Kiinan talutusnuorassa.

”Pikemminkin näkisin, että näiden valtioiden EU-kriittisyys on löytänyt yhden uuden kanavan. Ne asettuvat vastahankaan muun EU:n kanssa erilaisista Kiina-linjauksista.”

Kallio ei myöskään usko, että Kiina tarkoituksella pyrkii hajottamaan EU:n yhteisrintamaa.

”Epäyhtenäinen EU ei ole Kiinan intresseissä. Kiinan kannalta on tärkeää, että EU on olemassa niin voimakkaana, että se pystyy muodostamaan vastavoiman Yhdysvalloille.”

Suomella on perinteisesti ollut Kiinaan pragmaattinen, lähinnä  kaupankäyntiin keskittynyt suhde. 

Kiinalaiset investoinnit ovat nousseet puheenaiheiksi lähinnä Tallinna-tunnelin ja Jäämeren radan kaltaisten suurten hankkeiden kohdalla. Ne ovat myös herättäneet kysymyksiä kiinalaisten tarkoitusperistä.

”Jos tällaiset suuret hankkeet näyttävät liiketaloudellisesti kyseenalaisilta, on ihan hyväkin miettiä, mikä idea niissä on sitten takana”, Jyrki Kallio sanoo. ”Ja toisaalta: ei ole syytä suhtautua kiinalaisiin investointeihin liian kriittisesti, jos ne ovat liiketaloudellisesti kannattavia ja palvelevat Suomen omia intressejä, eivätkä ne kohdistu strategisesti tärkeille alueille.”

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kiina on ärähdellyt muille Pohjoismaille, kun nämä ovat tehneet jotain, mikä ei ole sen hallintoa miellyttänyt. Ovatko muut Pohjoismaat kenties valmiimpia arvostelemaan Kiinaa?

”On vain ollut hyvää tuuria, ettei Suomi ole joutunut Kiinan hampaisiin”, Kallio sanoo. ”Ei meillä ole niin erityistä suhdetta Kiinaan, etteikö sellaista voisi tapahtua myös Kiinan ja Suomen suhteissa. Erityisesti nyt kun Suomi on EU-puheenjohtajana, on ihan mahdollista, että Suomi joutuu puuttumaan vaikkapa Hongkongin tai Xinjiangin tilanteeseen.”

Joskus on hankala arvioida, kuinka perusteltuja Kiinan vaikuttamiseen tai investointeihin liittyvät huolet ovat. Ei varmastikaan ole sattumaa, että esimerkiksi kiinalaiseen teknologiajättiin Huaweihin liittyvät huolet saivat alkunsa juuri Yhdysvalloissa, jossa Kiina nähdään strategisena kilpailijana. Epäluuloa Kiinan vaikuttamisyrityksiä kohtaan ovat lietsoneet myös maailman johtavat Kiina-kriitikot.

”Tiedotusvälineissä on paljon alarmistista kirjoittelua. Tietenkään kaikki kiinalaiset toimijat eivät aja jotain yhtä agendaa eikä maailmassa kaikki tapahdu valtapoliittisten intressien pohjalta”, sanoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori ja johtaja Timo Koivurova.

Hän johti viime vuonna valtioneuvoston selvitystä, joka koski Kiinan aikeita arktisella alueella. Selvityksestä ilmestyi helmikuussa raportti, jossa kartoitettiin yhteistyön mahdollisuuksia ja siihen liittyviä huolia.

Koivurovan mielestä Kiinan vaikutusvalta Suomessa ei toistaiseksi ole kovin suurta. Vaikka monet suomalaiset kunnat ja firmat kyllä haikailevat kiinalaisten investointien perään, niitä on toistaiseksi tullut vähänlaisesti.

”Voi varmaan syystäkin kysyä, että kun pääomia tarvitaan, eikä niitä tahdo nykypäivänä oikein saada muualta kuin Kiinasta, niin ollaanko me tavallaan pakotettuja olemaan sinisilmäisiä.” 

Aina silloin tällöin kuulee väitettävän, että Kiina pyrkii muuttamaan maailmaa entistä kiinalaisemmaksi. Maan kommunistisella puolueella tuskin on tällaista linjausta, mutta Koivurova ymmärtää, miksi mahdollisuus voi tuntua sen johdon mielestä houkuttelevalta.

”Kylmän sodan jälkeen lännessä ehdittiin jo tuudittautua siihen ajatukseen, että liberaalidemokraattinen malli pikkuhiljaa läpäisee koko maailman, oikeusvaltiot vahvistuvat ja demokraattiset järjestelmät lisääntyvät. Tällä hetkellä se näyttää menevän juuri toiseen suuntaan: valtiojohtoinen markkinatalous ja autoritäärinen johto näyttävät tekevän tulosta.”

Lue Antti Järven pitkä juttu "Oppi tulee idästä" täällä.