Lyhyet
Mistä tiedevastaisuudessa on kysymys?
VUONNA 1998 englantilainen lääkäri Andrew Wakefield julkaisi arvostetussa The Lancet -nimisessä lääketieteellisessä julkaisussa artikkelin, jossa hän väitti lapsille suunnatun kolmiosaisen tuhkarokko, -sikotauti ja vihurirokkorokotteen aiheuttavan autismia. Ihmiset järkyttyivät, ja kauhistuneita vanhempia haastateltiin suurissa medioissa. Tapaus näytti pahalta: uhreja olivat avuttomat lapset ja pahis rokotteista hyötyvä lääketeollisuus.
Rokotefirmoja vastaan nostettiin ryhmäkanteita, ja osa vanhemmista eväsi lapsiltaan rokotukset. Rokotekattavuus laski vuosien mittaan yli 90 prosentista 80 prosentin hujakoille. Se ei kuitenkaan näkynyt Britannian autismiluvuissa: tautiin sairastui yhä enemmän lapsia kuin ennen, ja myös tuhkarokko yleistyi.
Useat tutkijat eri maissa arvostelivat Wakefieldin tutkimusta. Britannian lääketieteellinen tutkimusneuvosto totesi, että rokotteen ja autismin yhteydestä ei ole todisteita. Vuonna 2005 brittiläinen tutkiva toimittaja Brian Deer paljasti, että Wakefieldin tutkimusten rahoittajina oli lakimiehiä, jotka auttoivat vanhempia haastamaan rokotefirmoja oikeudessa. Lisäksi Wakefield oli itse patentoinut tuhkarokkorokotteen, jolla voisi tehdä voittoa, jos kolmoisrokote poistuisi käytöstä.
The Lancet tutki artikkelin sisällön uudestaan. Väitteet siitä, että rokotteet aiheuttaisivat lapsille autismia, kumottiin. Artikkeli vedettiin pois lehden sivuilta, ja lääkäreiden ammattiliitto ryhtyi kurinpitotoimiin Wakefieldiä kohtaan. Mediassa korjattiin vääriä väitteitä. Rokotekattavuus lähti taas nousuun.
Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Osa ihmisistä ajatteli ja ajattelee edelleen, että lääketeollisuus – salaliittotermein big pharma – halusi piilottaa totuuden pystyäkseen jatkamaan rokotteilla rahastamista. Rokotevastaiset ihmiset viittaavat edelleen kyseiseen artikkeliin nettikeskusteluissa, joissa ollaan huolissaan rokotteiden vaikutuksista.
”Se, että tiede korjaa itseään, näyttäytyy heille epärehellisenä salailuna. Tapaus on täydellinen esimerkki siitä, kuinka tiedemaailman omat sisäiset prosessit käännetään tiedevastaisten väitteiden tueksi”, sanoo budapestiläisen Corvinuksen yliopiston politiikan tohtori Krisztián Szabados, joka on tutkinut tiedevastaisuutta. ”Rokotevastaisuudessa on tyypillistä tukea omia argumentteja esimerkiksi vanhentuneilla tai myöhemmin korjatuilla tutkimuksilla, ja syyttää uusia tutkimuksia voitontavoittelusta ja lääketeollisuuden tuesta. ”
SOSIAALINEN MEDIA on tehnyt tiedevastaisuudesta entistä näkyvämpää ja yleisempää. Rokotevastaisuuden lisäksi netissä leviävät salaliittoteoriat koronaviruksesta ja väitteet siitä, että ilmastonmuutos ei ole totta. Tiedevastaisten ihmisten sosiaalista taustaa on tutkittu viime vuosina ahkerasti. Keitä he oikein ovat?
Szabados nostaa esiin kolme piirrettä, jotka todennäköisimmin ennakoivat tiedevastasuutta. Ensimmäinen niistä on huono pohjatieto: jos ihminen ei pääse tiedon äärelle tai hänen ymmärryksensä tieteellisestä tutkimuksesta on valmiiksi kehno, on todennäköisempää, että hän epäilee tutkimustuloksia. Mutta tämäkään ei ole yksiselitteistä.
”Kyse ei ole vain kouluttamattomista ihmisistä. Etenkin rokotevastaisissa löytyy hyvin koulutettua porukkaa”, Szabados sanoo.
Toinen pseudotieteelle altistava tekijä on uskonto. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oli pitkään niin, että suurin osa kansalaisista ei täysin uskonut evoluutioteoriaan. Vasta viime vuosina yli 50 prosenttia yhdysvaltalaisista on kertonut mielipidekyselyissä uskovansa evoluutioon täysin.
”Tämä ei tarkoita, etteivätkö uskonnolliset ihmiset luottaisi tieteeseen ylipäätään”, Szabados sanoo.”Tiedevastaisuus on nimittäin usein kovin valikoivaa: ollaan tiedemyönteisiä useimmissa asioissa, mutta ei kaikissa. Saatetaan esimerkiksi ajatella, että ne, jotka eivät usko evoluutioteoriaan, ovat idiootteja, ja samaan aikaan vastustetaan itse lasten rokottamista.”
Uskonnollisten ryhmien välillä on myös eroja: esimerkiksi katoliset uskovat todennäköisemmin ilmastonmuutokseen kuin herätyskristilliset, sillä Vatikaani on ilmaissut selvästi, että se uskoo ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.
Kolmas ja merkittävin tiedevastaisuutta ennakoiva tekijä liittyy Szabadosin mukaan politiikkaan.
”Kaikki merkittävät uudet tutkimukset viittavat selkeästi siihen, että poliittinen vakaumus ennakoi tiedevastaisuutta parhaiten. Tämä on uusi ilmiö, joka näkyy Yhdysvalloissa ja Euroopassa.”
Yhdysvalloissa demokraattien äänestäjät uskovat ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen todennäköisemmin kuin republikaanien äänestäjät. Italiassa oikeistopopulistista Lega Nordia tai vasemmistopopulistista Viiden tähden liikettä äänestävä on todennäköisemmin epäileväinen rokotteita kohtaan kuin muiden puolueiden äänestäjät. Samankaltainen havainto on tehty Ranskassa.
”Italiassa ja Ranskassa populistit huomasivat markkinaraon. Molemmissa maissa hälyttävän suuri osa ihmisistä kääntyi rokotevastaisiksi, ja seuraukset kansanterveydelle olivat järkyttävät.”
TIEDEVASTAISUUS JA populismi on helppo linkittää yhteen: populismi saa polttovoimansa epävarmuudesta, sillä se ei perustu faktoille vaan tunteille, kuten vihalle ja pelolle. Ja epävarmuus kuvaa hyvin myös tiedevastaisuutta. Tieteessä asiat ovat harvoin yksiselitteisen mustavalkoisia, ja tiedevastaiset korostavatkin usein tieteen epävarmuutta. On helppo puhua ”vaihtoehtoisista faktoista”, jos tiedekään ei voi luvata absoluuttista totuutta.
Vaikka ilmiöt kytkeytyvät historiallisesti toisiinsa, ei tiedevastaisuus kuitenkaan ole yksiselitteisesti lähtöisin populismista tai toisin päin. Krisztián Szabados kertoo, että tiedevastaisuuden voittokulun voidaan katsoa alkaneen sosialismin romahduksen jälkeen. Vielä kylmän sodan aikana tiede nautti arvostettua asemaa sekä lännessä että idässä. Suurvallat kamppailivat paremmuudesta myös tieteellisissä saavutuksissa. Itäblokin romahduksen jälkeen tiede menetti merkitystään politiikassa.
”Populistit tarttuivat tilaisuuteen. He julistivat, että eksperttejä on nyt kuultu tarpeeksi, ja että on aika kääntyä tavallisen kansan maalaisjärjen puoleen”, Szabados sanoo.
Samoihin aikoihin ilmastonmuutos nousi otsikoihin. Asiasta uutisoitiin usein niin, että asetettiin vastakkain ne, jotka uskoivat ihmisen aiheuttavan ilmaston lämpenemistä ja ne, jotka eivät siihen uskoneet. Tätä mediatutkijat kutsuvat tasapainoharhaksi: annetaan objektiivisuuden nimissä ääni molemmille puolille, vaikka tutkittu tieto puoltaa vain toista näkemystä. Poliittiset lobbarit tekivät työnsä tehokkaasti ja saivat ylläpidettyä näkemystä, ettei ihmisen rooli ilmastonmuutoksessa ole vielä varmaa.
”Se oli suuri virhe medialta, joka on sittemmin korjattu. Nykyään ilmastonmuutoksesta uutisoidaan paremmin ja tutkimukseen pohjaten.”
KRISTIÁN SZABADOSIN kotimaa Unkari on ääriesimerkki maasta, jossa populismi ja tiedevastaisuus ovat kietoutuneet toisiinsa. Valtaapitävän oikeistopopulistisen Fidesz-puolueen suhtautuminen ilmastonmuutokseen on vaihdellut kiinnostavalla tavalla. Vielä joitakin vuosia sitten puolueen aktiivit toitottivat, että ilmastonmuutos on liberaalin vasemmiston juoni pääästä takaisin valtaan pelottelemalla kansaa.
”Fideszin mukaan ilmastonmuutosta pelkäävät olivat hulluja ja kaikki EU:n ilmastotoimet oli estettävä”, Szabados kertoo.
Mutta ilmastonmuutoksen kieltäminen ei mennyt läpi. Niinpä sanoma muuttui: ilmastonmuutoksen torjuminen olikin huono asia Unkarin kansantaloudelle, ja esimerkkinä mainittiin autoteollisuus.
Tämäkään ei herättänyt kansalaisissa innostusta, ja niinpä Fidesz-puolue teki vielä yhden U-käännöksen retoriikassaan. Nyt puolue uskoo ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja investoi esimerkiksi aurinkoenergiaan. Ilmastotoimien takana on huoli siitä, että ekokriisi ajaa ihmisiä pakoon Afrikasta ja Lähi-idän muslimimaista.
”[pääministeri Viktor] Orbánin ja hänen puolueensa retoriikka pohjaa nyt avoimen rasistisille argumenteille maahanmuuttajista. He haluavat kristityn Euroopan ilman maahanmuuttajia.”
UNKARISSA TIEDEVASTAISUUS on näyttäytynyt viime vuosina ikävällä tavalla myös suorana hyökkäyksenä tutkijoita kohtaan. Heti valtaan päästyään vuonna 2010 Fidesz aloitti lokakampanjan filosofeja vastaan väittäen näiden varastaneen rahaa julkisista tutkimusvaroista. Sen jälkeen kohteeksi joutui sukupuolentutkimus. Orbánin puolue väitti sukupuolentutkimuksen olevan pelkkää poliittista ideologiaa, sillä puolue kannattaa itse perinteisiä perhearvoja.
”Orbánin hallituksessa ei ollut aluksi yhtä ainoaa naisministeriä. Se johtuu siitä, että heidän näkemyksensä mukaan naisen paikka on keittiössä.”
Populisteilla on tapana käyttää tieteellisen kuuloista kieltä aseenaan tutkimusta vastaan, kuten tässä viime vuoden joulukuussa kirjoittamassamme jutussa kerrotaan. Retoriikka on tarkkaan harkittua ja kuulostaa akateemiselta.
Szabadoksen mukaan se osoittaa tieteen voiman: jopa ne, jotka ovat tiedettä vastaan, yrittävät käyttää tieteellistä tutkimusta argumenttiensa tukemiseen.
”Se on itse asiassa aika hassua, kun alkaa miettiä asiaa”, Szabados sanoo. ”Mutta ei se tietenkään hauskaa ole sukupuolentutkijoiden näkökulmasta, tai vaikkapa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, jotka niin ikään ovat joutuneet tiedevastustajien ja populistien hampaisiin.”
Szabados huomauttaa, että tieteen ja populismin välillä on yksi ratkaiseva ero: tutkijoiden argumentit perustuvat tosiasioihin, populistien retoriikka taas mutu-argumentteihin ja löysiin heittoihin, joita he väittävät yleismaailmallisiksi totuuksiksi.
”Ja tästä syystä populismi ja tiede ovat toistensa vihollisia.”
Long Play julkaisee syksyn aikana useita juttuja tieteestä ja sen kipupisteistä. Lue lisää aiheesta:
Anu Silfverberg: "Niin totta kuin osaamme"
Sivuääni: Miten tiede pelastetaan, Anu Silfverberg?
Sivuääni: Jussi Valtonen: ”Ei aivokuvasta näy, miten sinun pitäisi kasvattaa lapsesi”
Perjantaikirje: Tutkimuksen hyötyä ei voida mitata Twitterin huutoäänestyksessä
Oskari Onninen: "Aurajoen Darwin"
Sivuääni: Mitä Markus J. Rantalasta pitäisi ajatella, Oskari Onninen?
Perjantaikirje: Tutkimustiedotteisiin pitäisi suhtautua yhtä kriittisesti kuin muuhunkin viestintään
Sivuääni: Mistä tiedevastaisuudessa on kysymys?