Mistä ruokakriisi johtuu, Hanna Nikkanen?

Long Playn uusin pitkä juttu, Hanna Nikkasen kirjoittama ”Ruoan hinta” käsittelee ruokakriisiä. Hanna, mistä sait idean tälle jutulle?

”Kun Venäjä hyökkäsi helmikuussa Ukrainaan, oli heti selvää, että ruoan hinnasta tulisi tänä vuonna valtava ongelma. Ukraina tuottaa todella paljon ruokaa vientiin. Olin tuolloin jo valmiiksi kaulaani myöten ruokajärjestelmäasioissa (teen asiaan liittyvää tutkimusta, se on ollut salainen korona-ajan harrastukseni) ja hyökkäys tuntui pommilta, jonka Putin heitti jo valmiiksi hyvin hauraan rakennelman sisään. Minua kiinnosti kaksi kysymystä: ensinnäkin se, miten on mahdollista, että Putinin kaltainen hahmo voi yhdellä hyökkäyksellä aiheuttaa niin paljon kaaosta ja kuolemaa eri puolilla maailmaa. Millaiset päätökset ovat johtaneet siihen? Toiseksi halusin seurata, miten tällainen kriisi etenisi ja miten se vaikuttaisi päätöksentekoon.”

Mitä asioita ruokakriisissä ei ole ymmärretty oikein?

”Paljon on puhuttu siitä, että maailmanmarkkinoille syntyi ruokapula, kun rahtilaivat eivät päässeet kulkemaan Ukrainan satamista. Mutta se on väärä selitys. Ei ole mitään globaalia ruokapulaa. Sen sijaan suursijoittajat rynnivät spekuloimaan ruoan hinnalla heti, kun Venäjä hyökkäsi. Se sai elintarvikkeiden pörssihinnan nousemaan todella korkealle muutaman kuukauden ajan. Hintojen nousu tuotti nälkää Afrikassa ja Lähi-idässä, ja se vaikeutti pienituloisten elämää myös Suomessa, vaikka Suomi on maailman ruokaturvallisin maa. Tässä ei ollut kyse mistään sodan oheistappioista, vaan ruokakriisin käynnistäminen näyttää olleen yksi Putinin keskeisistä tavoitteista.”

Mikä yllätti sinut juttua tehdessä?

”Ensin ajattelin naiivisti, että sota vihdoinkin loisi eurooppalaiselle maatalouden tilaisuuden uudistua, ja että juttuni voisi kertoa siitä. Tutkijat ovat jo pitkään varoitelleet, että teollinen, finanssilogiikan omaksunut ruoantuotanto perustuu sen verran kestämättömiin käytäntöihin, että mitkään pienet säädöt eivät riitä. Pitää tehdä täysremontti. Se oli aiemmin ollut vaikeaa, koska teollisen ruoantuotannon puolustajilla on yksinkertaisesti ollut liikaa valtaa. Ajattelin, että kriisin myötä löytyisi poliittista tahtoa tehdä suuria uudistuksia. Nythän huoltovarmuus ja ympäristötavoitteet kulkivat käsi kädessä! Esimerkiksi Suomen riippuvuus venäläisistä keinolannoitteista pitäisi ratkaista nopeasti. 
Mutta se ei sitten mennyt niin. Toukokuun paikkeilla aloin tajuta, että oli itse asiassa käymässä päinvastoin. Muutoksia vastustavat päättäjät kaikkialla Euroopassa käyttivät kriisiä verukkeena puskea omia tavoitteitaan: Ei nyt ole oikea aika puhua ympäristöstä, kun meillä on tämä Ukrainan sota…
 Ympäristönsuojeluun liittyviä lakeja ja säädöksiä haluttiin perua, uudistuksia pantiin jäihin ja eurooppalaista ruoantuotantoa teollistettiin entistä kovemmalla vimmalla. 
Tosi laajalti meni läpi vaatimus siitä, että ruokakriisin takia on saatava raivata lisää peltoa, ettei ruoka lopu – vaikka markkinoilla ei siis oikeasti missään vaiheessa ollut pulaa ruoasta. Suomessa näin tapahtui silloin, kun pääministeri Sanna Marin hyppäsi keskustapuolueen kelkkaan ja alkoi puolustaa suuripäästöisten turvepeltojen käyttöä. Se tarkoitti hallituksen maataloudelle asettamien päästötavoitteiden vetämistä vessasta alas. Ihmisten pelko ja huoli valjastettiin business-as-usualin puolustamiseen, vaikka juuri business-as-usual toi meidät tähän jamaan. Tämä käänne hyväksyttiin julkisessa keskustelussa hyvin vähin vastalausein.”

Miksi tällä kaikella on väliä?

”Ruoalla on tietenkin tosi paljon väliä, koska tarvitsemme sitä koko ajan. Mitään ruoantuotannon rakenteisiin liittyvää ei saisi mokata. Sitä paitsi ruoantuotanto joutuu ensimmäisenä kohtaamaan ilmastokriisin ja luontokadon seuraukset, joten sen pitää koko ajan sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, ja aina kun siinä epäonnistutaan, jengiä kuolee. 
Itselleni tämän vuoden kriisi tuntuu erityisen kohtalokkaalta siksi, että se on niin selvästi ensimakua tulevasta. Ruokakriisissä ympäristökriisit, talouden vahingolliset dynamiikat ja sodat sotkeutuvat toisiinsa niin että kukaan ei oikein erota, missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Ja semmoista tämä nyt on tämä meidän elinaikamme. Emme me tiedä, millainen seuraava kriisi on, mutta tiedämme, että se on tulossa. 
Tämä vuosi voi kertoa meille esimerkiksi siitä, pystyykö poliittinen järjestelmämme korjaamaan omia valuvirheitään samalla kun sen pitää selvitä akuutista kriisistä ja Putinin kaltainen hahmo tarkoituksella käyttää systeemin heikkouksia hyväkseen aiheuttaakseen mahdollisimman paljon kaaosta. Tähänastisen perusteella ei näytä mielestäni hyvältä.”

Lue LP117 ”Ruoan hinta” täältä!