Miksi takavuosien huumepomo on nyt ajankohtainen, Panu Hietaneva ja Oskari Onninen?

Long Playn uusin pitkä juttu, Panu Hietanevan ja Oskari Onnisen kirjoittama ”Sisko ja sen veli” kertoo takavuosien legendaarisesta huumesalakuljettajasta Miika Kortekalliosta ja hänen pikkusiskostaan. Kumpikin Kortekekallion sisaruksista toimi Jari Aarnion tietolähteenä. Mistä juttuidea sai alkunsa?

Panu Hietaneva: ” Olen itse kotoisin Itä-Suomesta ja 1990-luvulla siellä liikkui villejä huhuja Miika Kortekalliosta. Hänen väitettiin lomailevan pakomatkoillaan Savonlinnan Oopperajuhlilla ja ajavan Ferrarilla. Hän oli kuin peräkylän Pablo Escobar, joka onnistui naruttamaan poliisia älykkyytensä ansiosta. Kortekallio kuoli vuonna 2000, eikä hänen elämästään loppujen lopuksi hirveästi tiedetä. Nyt saimme hänen siskonsa Seija Kortekallio-Lammen ensimmäisen kerran puhumaan veljestään julkisuuteen.  

Miika Kortekallio on ollut viime vuosina ajankohtainen, koska hänen nimensä nousi esiin Jari Aarnion oikeudenkäynnissä. Syyttäjän mukaan Aarnio oli kopioinut liigansa toimintatavat Kortekalliolta. 

Aarniosta ja hänen rikoksistaan on kirjoitettu tietysti jo lähes kaikki mahdollinen, mutta Miika Kortekallion elämäntarina tuo tuohonkin aiheeseen vielä yhden, tuoreen näkökulman.  

Oskari Onninen: Kävimme haastattelemassa Seija Kortekallio-Lampea pienessä Paukarlahden kylässä Savossa. Myös Miika kasvoi aikoinaan samalla maatilalla. Alun perin aikomuksemme oli kirjoittaa pienen kylän erityislaatuisuudesta, sillä olimme ymmärtäneet koko kylän olleen kannabismyönteinen jo vuosikymmenten ajan. Se ei pitänyt paikkaansa. Hyvin pian ymmärsimme, että kyse on enemmän yksittäisestä henkilöstä eli Miika Kortekalliosta kuin mistään yhteisönlaajuisesta toiminnasta. Samalla juttumme kertoo myös suomalaisen huumepolitiikan historiasta ja muutoksista. 

Mikä teidät yllätti juttua tehdessä?

OO: Taas kerran pääsi yllättämään, millainen takapajula Suomi on ollut oikeusvaltiomielessä vielä pitkälti 1980-luvulle. Tutkimukset poliisin pidätyskäytännöistä olivat kylmäävää luettavaa. Tilanne ei tietenkään muuttunut yhdessä yössä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioinnin myötä – mistä saamme yhä lehdistä säännöllisesti lukea. Minusta on tärkeää ymmärtää, miten lyhyt historia suomalaisella oikeusvaltiolla on. Suomalaisen yhteiskunnan kehitystä koskevissa narratiiveissa painottuu usein itsetyytyväisyys, johon ei todellakaan olisi varaa. 

PH: Kortekallion henkilöhahmossa yllätti se, kuinka paljon hänen toiminnassaan oli vilpittömältä vaikuttavaa idealismia. Hän uskoi, että kannabis tulisi laillistaa ja että siitä olisi yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Nyt hänen ajatuksensa vaikuttavat ajankohtaisilta ja monissa maissa ne ovat jo toteutuneet.

Muuttiko jutun tekeminen omia näkemyksiänne huumepolitiikasta?

PH: Ainakin se tarjosi mahdollisuuden mielenkiintoiseen ajatusleikkiin. Suomessa on ollut länsimaisittain varsin tiukka linja kannabiksen suhteen. Entä jos nuoria ei olisikaan tuomittu käyttörikoksista vaan ongelmakäyttäjille olisi tarjottu ensisijaisesti hoitoa? Olisiko kannabiksesta ja muista huumeista syntynyt vähemmän sosiaalisia ongelmia, jos suhtautuminen esimerkiksi kannabikseen olisi alunperinkin ollut erilainen? Olen itse varttunut 1990-luvulla Savonlinnassa ja nähnyt siellä mielestäni epärationaalista suhtautumista kannabikseen ja sen käyttäjiin. Kun poliisit onnistuivat narauttamaan teini-ikäisen taideopiskelijan pienestä määrästä kannabista, seurauksena oli sakkoja, putkaöitä ja kaiken päälle vielä maineen menetys. Uskallan väittää, että pikkukaupungissa eläneelle nuorelle kannabiskokeiluja haitallisempaa oli pidätyksen aiheuttama sosiaalinen stigma, joka sulki olemassaolonsa kanssa kipuilevan teinin pois yhteisöstä. Saman voi sanoa koituneen myös Miika Kortekallion kohtaloksi.