Lyhyet
Miksi pädet Twitterissä, Ville Blåfield?
Kymmenessä vuodessa Ville Blåfield on julkaissut yli 18 000 viestiä Twitterissä. Mutta hän on huomannut ikävän jutun: yhä useammin nasevasta postauksesta seuraakin jälkikäteen morkkis. Tuoreessa LP-jutussaan ”Besserwisser” hän selvittää, miksi siellä somessa pitää päteä.
Ville, kirjoitat twiittimorkkiksesta. Millaisista postauksista se tulee?
”Sellasista, jotka ovat selvästi huomion tai hyväksynnän hakemista. Ja sellaisista, joissa olen ollut turhan ilkeä. Haluaisin olla sellainen tyyppi, jonka ei tarvitse postata näppäriä twiittejä kokeakseen hyväksyntää.”
”Twiittimorkkis on tunteena hyvin lähellä selfiemorkkista. Kumpikaan ei ehkä ole tunne, jossa tasapainoisen 41-vuotiaan kannattaisi hirveästi kieriskellä.”
Mistä tämä idea lähti?
”Ihan itsehavainnosta: miksi muutun somessa erilaiseksi kuin tavallisesti? Tunnistin itsessäni impulssin, josta en pidä. Ajattelin, että ehkä sama impulssi on myös muilla somepätijöillä.”
”Twitteristä puhutaan paljon, mutta pimentoon jäävät primitiiviset syyt sille, miksi me toimitaan siellä niin kuin toimitaan. Somealustoja kehittäessä on haluttu luoda palveluita, joista on vaikea päästää irti. Ja kaikkein voimakkaimmin reagoimme tutkijoiden mukaan suuttumukseen ja pelkoon. Tunnistan sen itsessäni: arkielämän ihmiskontaktit eivät tosiaan aiheuta lainkaan samassa määrin suuttumusta ja pöyristystä kuin Twitterin selaaminen.”
”Yksi tätä juttua tehdessä syntyneistä oivalluksista kuitenkin oli, etteivät nämä piirteet tai tunteet ole somessa syntyneitä. Algoritmit vain vahvistavat meissä ja sosiaalisissa suhteissamme jo olevia tendenssejä. Emme ehkä vain etukäteen osanneet arvata, mihin niiden voimistaminen voi johtaa.”
Miksi tällä on väliä?
”Twitterillä on väliä, koska diskurssi siellä vaikuttaa niin voimakkaasti yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja senkin puhetapaan. Jos keskustelu polarisoituu tai jos somessa toisten hiljentäminen tai maalittaminen muuttavat sitä tapaa, miten asioista ylipäätään keskustellaan, se on tosi huolestuttavaa."
”Kirjoitin kuusi vuotta sitten yhdessä Reetta Rädyn kanssa kirjan Kuka hullu haluaa poliitikoksi? ja tämä liittyy siihenkin. Tuntuu, että kuudessa vuodessa somekeskustelu ja julkinen debatti ylipäätään on käynyt vain kärttyisämmäksi. On ihan oikea huolenaihe, jos jengi ei enää halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska sitä hallitsevat ilkeät öyhöt narsistit. Ja on se myös poiskääntyjien häviö. Kyllä somealustoilla edelleen myös jotain puhevaltaa jaetaan.”
”Ennen tätä juttuprosessia en ollut miettinyt paljon sitä, miten Twitterissä spleinaajat pätemisellään vievät happea ja äänen muilta. Keitä siinä vaientaa kun taas avaa oman suunsa? Vähän hävettää myöntää, mutta tämä oli minulle uusi tajuaminen. Aihe muuttui apeammaksi. ”
”Huomaan tarkkailevani itseäni somessa tämän jutun jälkeen vähän eri tavalla. Toivoisin, että juttu herättäisi pohtimaan, ketkä esimerkiksi Twitterin yhteiskunnallisissa debateissa ovat hiljaa.”
Mitä voitaisiin tehdä, että some olisi inhimillisempi paikka?
”Alustojen kehittyminen audion ja videon suuntaan voisi ehkä osaltaan tukea tätä. Aivotutkija Katri Saarikivi sanoi haastattelussa, että empatiamekanismit on helppo ohittaa silloin kun kommunikaatio ei tapahdu kasvotusten. Esimerkiksi viime talven pikku hitti Clubhouse oli jo liveläsnäoloon perustuva some, ja Twitterkin kokeilee nyt äänitwiittejä. Instaliveissä nähdään molempien keskustelijoiden kasvot reaaliajassa. Ehkä alustat kehittyvät siihen suuntaan, että ollaan lähempänä aitoa vuorovaikutustilannetta?”
”Mutta kyllä somealustojen pitäisi myös olla aktiivisempia ja rohkeampia väkivaltaisen, rasistisen ja valheellisen sisällön merkkaamisessa ja poistamisessa. Donald Trumpin Twitter-bänni on hyvä esimerkki siitä, että niillä todella on valtaa siihen diskurssiin halutessaan, yhdellä napinpainalluksella.”