Miksi 80-luvun homosurmat jäivät selvittämättä?

Raimo Liukkonen oli töissä lihatiskillä, mutta iltaisin hänestä kuoriutui kaikkien rakastama drag-tähti Mummo. Sitten hänet surmattiin. Antti Järven juttu ”Mummo on murhattu” kertoo Suomen ensimmäisen drag-ryhmän tarinan, joka päättyy tähtensä väkivaltaiseen kuolemaan.

Antti Järvi, miksi tästä piti kirjoittaa?

Suomessa on tapahtunut monta sellaista henkirikosta, jossa uhrina on ollut homomies ja jossa tekijää ei ole saatu kiinni. Helsingistä näitä tapauksia löytyy vuosilta 1987–1990 peräti kolme. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että pääsääntöisesti henkirikokset Suomessa ratkeavat.

Alun perin ajattelin tarkastella sitä, miksi homosurmia tapahtui paljon 1980-luvulla ja mitkä eri tekijät selittävät sitä, ettei osaa niistä ole ratkaistu. Vähän yllättäen jutusta tuli myös tarina Suomen ensimmäisestä dragryhmästä ja sen kommelluksista ennen Raimo Liukkosen eli Mummon surmaa.

Minulla oli myös omaa kiinnostusta aiheeseen sen kautta, että opiskelin Tampereella, kun tarjoilija Pasi Aaltonen surmattiin kaupungissa elokuussa 2002. Sekin surma on vielä selvittämättä. Muistan hyvin, kuinka henkirikoksesta kohistiin ravintola Mixeissä Otavalankadulla.

Kun sitä ja muita samankaltaisia surmia on myöhemmin käsitelty tiedotusvälineissä, jutuissa on korostunut puhe homokulttuurista, jossa harrastetaan anonyymia seksiä tai jossa vanhemmat miehet houkuttelevat nuorempia miehiä kotiinsa. Ikään kuin täysin samaa ei tapahtuisi silloin, kun heterot viettävät ravintolailtaa. Halusin kirjoittaa aiheesta jutun, jossa seksiseuran etsiminen ei ole selitys tapahtumille ja jossa homofobian sijaan puhutaan siitä, mistä on kyse: vihasta.

Millaisista lähteistä ja miten kokosit tämän tarinan?

Jutun tekemisessä oli kaksi suurta haastetta. Toinen oli se, että selvittämättömien henkirikosten aineistot eivät ole julkisia. Poliisin papereihin ei pääse tutustumaan, eikä poliisi ole kertonut julkisuuteen kuin pienen osan siitä, mitä se tietää. Toinen haaste liittyi siihen, että tapahtumista on jo yli 30 vuotta. Muisti tekee tepposia helposti: ihmiset muistavat asioita omalla tavallaan, ja muistikuviin sekoittuu itse sepittämiä ja muiden kertomia tarinoita.

Juttu on koottu hyvin monista lähteistä. Kävin läpi lehtikirjoittelua ja kaikki 1980-luvulla julkaistut Alibit. Tutustuin ratkaistujen tapausten asiakirjoihin oikeudessa. Tein kymmeniä haastatteluja. Ihmisten ja ihmisten kohtaloiden jäljittämiseen meni paljon aikaa. Käytin apuna mm. vanhoja puhelinluetteloita ja soitin läpi samannimisiä ihmisiä ympäri Suomen.

Dragryhmästä löytyi onneksi materiaalia: ryhmän vetäjä Reijo Paukku on tallettanut sitä Teatterimuseoon, ja Mummon ystävällä ”Jolandalla”, joka on yksi jutun päähenkilöistä, oli oma kotiarkisto, josta oli valtavan paljon apua. Ryhmästä kirjoitetaan myös jonkin verran tutkija Tiia Aarnipuun tietokirjassa Sinivalkoisissa höyhenissä, jota suosittelen lämpimästi kaikille suomalaisen dragin historiasta kiinnostuneille.

Mikä yllätti?

Sellaisten henkirikosten määrä, joissa uhrina on ollut homomies tai homoksi oletettu mies. Näitä rikoksia ei ole tilastoitu tai kerätty käsittääkseni mihinkään rekisteriin, mutta pelkästään 1980-luvun Alibeista tapauksia löytyi toistakymmentä. Joukossa on hyvin monenlaisia tapauksia ja osassa tekijänä on toinen homomies. Havahduin myös siihen, miten eri tavalla osaa näistä tapauksista arvioitaisiin tänä päivänä. Nyt osaa niistä pidettäisiin viharikoksina.

Mitä ajattelet 80-luvun homosurmista nyt? Miksi niitä sattui, mikseivät ne selvinneet?

Vastaavia henkirikoksia on tietysti tapahtunut jo ennen 1980-lukua, mutta uhrin seksuaalinen suuntautuminen on voinut jäädä enemmän piiloon. Joka tapauksessa 1980-luvulla homoihin kohdistuvaa väkivaltaa oli paljon, eikä pelkästään Suomessa vaan myös kansainvälisesti. Mitään tyhjentäviä vastauksia ei varmaan ole, mutta luultavasti tämä liittyy siihen, että tuolloin seksuaalivähemmistöt tulivat näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa ja toisaalta aids-uutisointi yhdistettiin vahvasti homomiehiin. Samalla kielteisiä asenteita, ennakkoluuloja ja ymmärtämättömyyttä oli vielä paljon, eikä ollut kauan siitäkään, kun homoseksuaaliset teot oli poistettu rikoslaista.

Homomiehet eivät luottaneet poliisiin, ja osa heistä pelkäsi homoutensa paljastumista. Poliisi puolestaan ei ehkä osannut lähestyä ihmisiä niin, että se olisi päässyt rikosten selvittämisessä parhaaseen lopputulokseen. Voi olla, että molemmat olivat ajan ja asenteiden vankeja.

 

 

Lue "Mummo on murhattu" täällä.

TUE JOURNALISMIA, TILAA LONG PLAY LAHJAKSI ITSELLE TAI LÄHEISILLE! Joulukauppamme on auennut ja vuositilauksen saa sieltä kampanjahintaan! Klikkaa itsesi ostoksille tästä: