Lyhyet
Marja Honkakorpi vetämään Long Playn kehitystä ja kasvua
Marja Honkakorpi, 50, aloittaa Long Playn operatiivisena päällikkönä. Hänen tehtäviinsä kuuluvat mediayrityksen hallinto, kehitys ja kasvu.
”Long Play on minulle tuttu jo julkaisun alkuajoilta asti. Huippubrändi, hyvä porukka ja laadukasta journalismia – viehätti ajatus päästä mukaan kehittämään liiketoimintaa tällä yhdistelmällä. ”
Honkakorpi sanoo, että hänen tärkeimpänä tavoitteenaan on Long Playn lukijayhteisön kasvattaminen yhdessä toimituksen kanssa.
“Vaikka Lonkkari on arvostettu ja tunnettu, niin edelleen on paljon lukevia ihmisiä, jotka eivät ole sitä löytäneet. Tähtäimenä on, että saataisiin kasvatettua Lonkkarin yhteisöä merkittävästi ja vakiinnutettua julkaisua laajemmalla rintamalla.”
Honkakorvella on yli 20 vuoden kokemus media-alalta. Hän on aiemmin toiminut kehitystehtävissä Sanoma-konsernissa ja Yleisradiossa sekä toimitusjohtajana Kuntaliiton tytäryhtiössä KL-Kustannuksessa. Viime vuosina Honkakorpi on työskennellyt media- ja viestintäyrittäjänä sekä interim-johtajana esimerkiksi korkeakoulumaailmassa ja sote-alalla.
”Long Playssa hauskaa on se, että pääsen tekemään sekä sellaisia asioita joita olen tehnyt urani alkuaikoina, että myöhempien aikojen tehtäviä digistrategioiden ja kehitystyön parissa. Nyt pääsee oikeasti laittamaan kädet saveen!”
Honkakorpi aloittaa Long Playn kokopäiväisenä työntekijänä tammikuussa, mutta työskentelee jo loppuvuoden osa-aikaisena.
”On mahtavaa saada Marja mukaan. Hän tuo meille rutkasti talousosaamista ja kasvuhakuisuutta", sanoo päätoimittaja Ilkka Karisto. "Samalla Marjan mukaantulo vapauttaa toimituksen aikaa entistä enemmän itse journalismiin."