Kestääkö rakkaus, Karoliina Paananen ja Anu Silfverberg?  

Long Playn uusin pitkä juttu ”Tavanomainen rakkaus” kertoo suhteista tilastojen ja väestötutkimuksen valossa. Karoliina Paananen ja Anu Silfverberg, miksi tästä piti kirjoittaa?
 
Karoliina: ”Tutkimuksista tiedetään, että parisuhde on jotain, mitä suurin osa ihmisistä toivoo elämäänsä, ja että se on monella tavalla kannattavaa: suhde esimerkiksi parhaassa tapauksessa pidentää ihmisen elinikää. Samaan aikaan tiedetään, että osa ihmistä ei toiveistaan huolimatta saa suhdetta, kun taas toiset saavat sen hyvin todennäköisesti. Minun mielestäni tämä tutkijoiden huomaama asetelma on aika painava yhteiskunnallinen kysymys. On tärkeää pohtia, miksi joillekin toive on saavutettavissa ja toisille ei.”
 
Anu: ”Olin kirjoittanut parisuhteista tilastojen valossa joskus vuosituhannen alussa. Olen ajatellut niitä tilastoja usein vuosien varrella ja miettinyt, miten suhteet ovat muuttuneet yhteiskunnan muuttuessa. Halusin palata rekistereiden äärelle ja katsoa, mitä siellä on tapahtunut.”
 
Mikä yllätti? 
 
Karoliina: ”Tajusin juttuprosessin aikana, että rakkaussuhteista viljellään valtavan paljon stereotypioita, jotka perustuvat joko vanhentuneisiin tietoihin tai silkkaan sepitteeseen. Esimerkki: Viime vuosina on kirjoitettu runsaasti juttuja matalasta syntyvyydestä. Vauvakatoa on selitetty paljon sillä, että nuoret naiset ’lykkäävät’ perheen perustamista opiskelemisen ja uran vuoksi. Lasten saaminen jotenkin ’jää’. Kun puhuin sitten sosiologian professori Marika Jalovaaran kanssa, selvisi, että päinvastoin korkeasti koulutettu ihminen – oli hän sitten nainen tai mies – saa perheen. Kaikkein todennäköisimmin juuri nämä ihmiset menevät naimisiin, saavat lapsia – usein tasan kaksi – ja näiden ihmisten avioliitotkin ovat vielä pitkäikäisiä. Siis varsin perinteistä menoa. Naisen korkea koulutus tai hyvä taloudellinen asema ei ole uhka perinteiselle perheinstituutiolle.”
 
Anu: ”Olin kuullut aiemmin, että naisparien eroprosentit ovat kovia. Niin ovat itse asiassa avioitumisprosentitkin. Tästä on sitten puhuttu usein jotenkin niin, että se on lesbojen ilmiö. Mutta kaikki haastattelemani tutkijat sanoivat, että se näyttää olevan sidoksissa sukupuoleen. Naiset ovat keskimäärin herkempiä parisuhteen laadulle, ja kärsivät sen ongelmista. Heterosuhteessa nainen on lähes aina se, joka tekee aloitteen erosta. Ja naistenvälisissä suhteissa – no, siinä on kaksi naista.”
 
Muuttiko tämä jotenkin omia näkemyksiäsi?
 
Anu: ”Huomasin miten paljon pitkän parisuhteen ideaali on vaikuttanut omaan ajatteluun. Aluksi kirjoitin tekstiin kuljetuksia, jotka perustuivat ajatukselle, että parisuhteen arvo mitattaisiin pituudessa. Että ’jos haluaa pysyvän suhteen, ei kannata lähteä ulkomaalaisen matkaan’. Mutta kannattaahan sitä lähteä ulkomaalaisen matkaan, olen itsekin lähtenyt ja kiitollinen siitä! Päätimme rakentaa kertojan aivan eri tavalla. Tilasto ei ota kantaa siihen, millainen suhde on oikein tai kannattaako siihen lähteä. Miksi mekään ottaisimme?” 
 
Miksi juttuun on piilotettu Jane Austenia?
 
Anu: ”Kun luimme paljon tutkimusta suhteiden lainalaisuuksista, Austen tuli väistämättä mieleen. Hänen katseensa ihmisten suuriin intohimoihin on etäännytetty, ilkikurinen ja silti lämmin: jokainen vuosisadan rakkaustarina on tyypillinen jollain tavalla. Parisuhdetutkimukset myös näyttävät, että rakkaus ja perhe ovat myös luokkakysymyksiä, ja siitähän Austen kirjoitti koko elämänsä. Keksimme siksi piilottaa tekstiin lainauksia ja mukaelmia. Ensimmäinen lukija, joka tunnistaa ne, saa ikuisen LP-tilauksen!”
 
Mikä tässä aiheessa oli vaikeinta tekijänä?
 
Anu: ”Sen ymmärtäminen, mitä tilastojen pohjalta voidaan sanoa ja mitä ei. Sen pähkiminen lähestulkoon sattui päähän. Onneksi saimme apua tutkijoilta. Aika usein tutkimuksia tankatessa meillä oli olo että olemme kuin Jane Austenin rouva Bennet: ’nainen jolla oli heikko ymmärrys, vähäiset tiedot ja arvaamaton temperamentti’.”
 
Haastattelitte juttuun lukuisia ihmisiä heidän suhteistaan. Jäikö jokin haastattelu tai kohtaaminen erityisesti mieleen?

Karoliina: ”Ihmissuhteet jättävät ihmisiin melkoisia jälkiä. Sekä haastatteluissa että tekemämme kyselyn vastauksissa ihmiset pohtivat paljon aiempia suhteitaan ja omaa toimintaansa niissä, vaikka eroista olisi kulunut jo pitkä aika ja elämässä menty eteenpäin. Ihmiset toivoivat, että kenellekään ei ollut eroissa jäänyt ’arpia’ ja katuivat, kun olivat särkeneet toisten sydämiä.”

Anu: ”Haastattelimme miestä, joka oli ollut puolisonsa kanssa puoli vuosisataa, ja myös miestä, joka oli eronnut elämänsä suuresta rakkaudesta ja romahtanut. Molempien kohtaamisten jälkeen ajattelin, että lähisuhteilla on kyllä aivan mieletön voima parantaa tai hajottaa. Vaikka rakastuminen on niin tavallista, yksilön kannalta se voi mullistaa elämän.”