Kehitysyhteistyö ja evaluaation evaluaatio

Jos vahvimmilla veikkauksissa oleva porvarihallitus syntyy, luvassa on rajuja leikkauksia kehitysyhteistyörahoihin. Kokoomus olisi valmis leikkaamaan kehitysavusta 300 miljoonaa, tuleva pääministeripuolue keskustakin 200 miljoonaa. Perussuomalaisten ehdotus viime syksyltä on äärimmäisin: valtaosa kehitysyhteistyörahoista pitäisi kerätä kansalaisilta suorina lahjoituksina.

Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyövaroja on leikattu noin 455 miljoonaa euroa. Sama hallitus on kuitenkin sitoutunut myös kansainväliseen tavoitteeseen, jonka mukaan kehitysyhteistyöhön käytetään 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nyt Suomen osuus on noin 0,5 prosenttia.

Yhtä mieltä puolueet ovat siitä, että kahdenvälistä kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä sitoutuneesti ja pitkäjänteisesti. Käytännössä linjaukset muuttuvat kuitenkin vaaleissa neljän vuoden välein, ja suurinta valtaa käyttää tietysti ministeri. Kehitysministerin salkku taas ei ole koskaan ollut hallituksen tavoitelluin, ja vain harvalla sitä kantaneella on ylipäänsä ollut minkäänlaista kehy-taustaa.

Tämä onkin tuottanut jännittäviä tilanteita.

Esimerkiksi Paavo Väyrynen herätti ministeriössä suuria tunteita omalla ministerikaudellaan. Tuolloin Suomi keskittyi muun muassa metsäsektoriin ja turvallisuuteen, mutta myös kauppapolitiikkaan. Yksi Väyrysen aloittamista hankkeista oli ProPemce, malliesimerkki siitä, miten kehitysyhteistyötä ei pitäisi tehdä. ProPemcen taustoja pengotaan Long Playn jutussa Kehittyvien maakuntien Nicaragua.

Hanke on poikkeuksellisen surullinen luku suomalaisen kehitysyhteistyön historiassa. Mutta ongelmia on monissa muissakin kehitysyhteistyöhankkeissa, koska hankkeet ovat jo perusluonteeltaan poikkeuksellisen hankalia: työtä tehdään jo lähtökohtaisesti hankalissa olosuhteissa, vieraassa kulttuurissa. Tästä ei juurikaan puhuta. Ja se on harmi kehitysyhteistyön itsensä vuoksi. Vaikka debattia kehy-rahoista on käyty viime aikoina tavallista vilkkaammin, keskustelu kulkee usein samoja latuja: sitä hallitsevat kriitikot, jotka vaativat joko mittavia leikkauksia tai koko systeemiin muuttamista.

Niin kauan kuin keskustelu alkaa siitä, kuinka paljon rahaa kehitysyhteistyölle annetaan ja montako vaippaa samalla rahalla saataisiin vanhainkoteihin, kaikki jää hyödyttömäksi juupas-eipäs-väittelyksi.

Asiapohjaista keskustelua suitsii myös se, että ymmärrettävissä olevaa tietoa on varsin hankala saada. Ulkoministeriön sivuilta löytyy kyllä asiakirjoja, raportteja ja selvityksiä, mutta ulkopuolinen tarvitsee tulkin ymmärtääkseen niitä. Asiantuntijat puhuvat kieltä, joka ei avaudu asiaan vihkiytymättömälle. Samaa jargonia ovat myös hankkeiden evaluaatiot (suomeksi arvioinnit). Tämä vuosi on itse asiassa "evaluoinnin teemavuosi", ja hiljattain ulkoministeriö julkaisi todellisen evaluaatioiden evaluaation: siinä arvioidaan kehitysyhteystyöhankkeiden arviointien onnistumista. Ei ihme, että homma näyttää ulkopuoliseen silmiin välillä vähän kafkamaiselta.

Kehitysyhteistyön asiantuntijoiden pitäisi alkaa itse johtaa puhetta, ja suomen kielellä. Vaikka kysymykset ovat vaikeita, niistä pitäisi pystyä puhumaan niin kuin muistakin vaikeista aiheista: ihan arkisesti.