Dominoiva klitoriskeskeisyys ja normaali seksi

Miten ihmiset harrastavat seksiä? Miten muut sen tekevät?

Muutaman vuoden välein Suomessa julkaistaan tutkimus, joka pyrkii vastaamaan tuohon kaikkia kiinnostavaan kysymykseen. Viimeisimmän Finsex-tutkimuksen tuloksista kerrottiin taas marraskuun alussa, kun Väestöliitto julkaisi Perhebarometrinsa. Tutkija Osmo Kontula kertoi Helsingin Sanomissa, että ihmiset ovat suhteissaan onnettomampia ja ”yhdyntämäärät” ovat vähentyneet. Jo alkuvuodesta Finsex-tutkimus sai paljon näkyvyyttä. Muun muassa MTV:n uutiset kirjoitti aiheesta otsikolla ”Näin monta yhdyntää suomalaiset todella haluaisivat viikoittain – toiveet eivät vastaa todellisuutta”.

Väestöliiton sivuilla julkaistusta tutkimusraportista käy ilmi muutakin huolestuttavaa etenkin naisista. Alle 40-vuotiaat naiset saavat yhä vähemmän orgasmeja. Itsetyydytys on lisääntynyt mutta se ei ole lisännyt orgasmien määrää – tutkimuksen mukaan tämä kumoaa oletuksen, että seksuaalineuvonta ja omaan kehoon tutustuminen auttaisivat naisia kokemaan orgasmeja.

Lisäksi: ”Pelkästään emätintä kiihottamalla on tavallisesti saanut orgasmeja kuusi prosenttia naisista. He ovat kokeneet orgasmeja hieman muita naisia useammin. Näiden tietojen perusteella klitoris ei ole naisten orgasmeissa niin hallitseva asia kuin aihepiirin keskusteluissa on esitetty.”

Hetkinen, mitä?

Jos 94 prosenttia naisista ei ilmoita saavansa pelkästä penetraatiosta, miten se kertoo, että klitoris ei ole hallitseva? Ja mihin perustuu tieto, että nuo naiset saavat vähemmän orgasmeja?

Tutustumme tutkimuksen kyselylomakkeeseen.

Siitä jää kummallinen olo – ikään kuin olisimme joutuneet aikamatkalle 1950-luvulle. Tuntuu, että tuntemamme seksi on jotain muuta kuin se, mistä tässä kysytään. Siinä esimerkiksi on muutakin kuin yhdyntää, ja sitä harrastavat muutkin kuin heterot. Välillä lomakkeessa toki kysytään myös sukupuoliyhteydestä, joka tarkoittaa seksiä yleisemmin, siis ”sukupuolista vuorovaikutusta joko yhdynnässä, suuseksissä tai käsin toista kiihottamalla”. Seksikertojen ja orgasmien määrää koskevien kysymyksissä kuitenkin kysytään yksinomaan yhdyntäkerroista ja yhdyntäorgasmeista.

Kun luemme tutkimusraporttia Väestöliiton sivuilta, huomaamme myös että siinä seksiä koskevat vastaukset ovat muuttuneet yhdyntää koskeviksi väitteiksi. Jos suomalainen on vastannut, että haluaa seksiä kaksi kertaa viikossa, raportoidaan, että hän haluaa kaksi kertaa viikossa yhdyntää. Perhebarometrissa taas puhutaan sekaisin ”rakastelun” kestosta ja yhdynnän kestosta, vaikka kenelle tahansa seksiä joskus harrastaneelle lienee selvää, että nämä eivät ole sama asia.

Finsex-tutkimus on aikansa tuote. Se tehtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1971. Onko järkevää tutkia nykyseksiä näin vanhalla sapluunalla?

Soitamme tutkija Osmo Kontulalle. Hän sanoo, että vuosien varrella osa kysymyksistä on pudonnut pois ja joitain uusia asioita on tullut mukaan: hiv 1990-luvulla, nettiporno 2000-luvulla. Homoseksuaalisuutta kysely ei juuri tunne, mutta Kontulan mukaan olennaista on, että kyselyssä ei ole väliä sillä, mikä kumppanin sukupuoli on. ”Jos katsotaan, kysytäänkö siinä kumppaneista ja mitä heidän kanssaan on tehty, niin siinähän ei sukupuolella ole väliä.”

On kyllä vaikea kuvitella, miten lesbo vastaa kysymykseen, onko hänen viime yhdynnässään mies ollut alla, päällä vai kyljessä.

Kontula sanoo, että ”tutkimusteknisessä mielessä” on vaikea ottaa huomioon kovin pieniä vähemmistöjä. ”Sisällön suhteen käyttäisin kyllä mielelläni käsitteitä ja muotoiluja, jotka paremmin sopisivat tähän nykypäivään. Siellä puhutaan esimerkiksi syrjähypyistä, mikä tuntuu nykyään vähän hassulta.”

Ei se itse asiassa ole niin hassua, mutta seksin määrittely heteroyhdynnäksi tuntuu kyllä vanhanaikaiselta.

”Se yhdyntä tulee vuodesta 1971, eikä sitä ole voinut muuttaa. Silloin vertailukelpoisuus ei toimisi”, Kontula vastaa. Hän sanoo, että vuonna 1992 kyselyyn lisättiin tuo joissain kysymyksissä esiintyvä ”sukupuoliyhteys”.

Seksikertojen ja orgasmien määrää koskevat kysymykset on kuitenkin rajattu yhdyntään. Ja miten voidaan sanoa, että klitoriksen merkitys on luultua vähäisempi, jos kuusi prosenttia naisista saa orgasmin helpoimmin emätinpenetraatiosta?

”Se varmaan liittyy siihen että pelkästään klitoriksella saadut orgasmit olivat vähemmistössä.”

Niin, suurin osa naisista sanoi saavansa orgasmin tavallisesti penetraation ja klitoriksen kiihottamisen yhdistelmällä.

”Se keskustelu, jota tästä aiheesta aina välillä näkee, lähtee hyvin dominoivasta klitoriskeskeisyydestä”, Kontula sanoo. ”Halusin tuoda esiin, että seksi on monille naisille kokonaisvaltainen asia eikä keskity vain klitorikseen.”

Missä tämä dominoiva klitoriskeskeisyys näkyy?

”Viittaan asiantuntijakeskusteluun siitä, millä tavalla nainen voi kiihottua rakastelun yhteydessä. Välillä tulee tämmöisiä puheenvuoroja sekä Suomessa että maailmalla. Kansainvälisestikin on hahmoja jotka sanovat, että klitoris on ainoa tapa kiihottua.”

Dominoiva klitoriskeskeisyys tuntuu kyllä aika kaukaiselta maailmassa, jossa elokuvien seksi on lähinnä panemista ja suuri suomalainen seksitutkimus laskee yhdyntöjä. Lisäksi sen on oltava aika uusi ilmiö. Tietämystä klitoriksen merkityksestä seksissä ohjasi alkuun Sigmund Freudin vuonna 1905 määrittelemä vagina- ja klitorisorgasmin ero. Lyhyesti: vaginaorgasmi on hyvä, klitorisorgasmi huono. Freudin mukaan klitoriksen kiihotuksesta laukeavat vain lapselliset, sukupuolisesti kylmät naiset.

Australialainen urologi Helen O’Connell julkisti ensimmäiset magneettikuvat klitoriksen rakenteesta vasta vuonna 1998. Ne yllättivät tiedeyhteisön: pieneksi luultu klitoris jatkuikin kummallisen muotoisena, munakoison kokoisena elimenä naisen alavatsaan. Vuonna 2009 ranskalaislääkärit Odile Buisson ja Pierre Foldès kuvasivat elimen ultraäänellä. Heidän tärkein löydöksensä oli, että kahden eri orgasmin eroa tuskin on olemassa ainakaan sellaisena kuin ennen luultiin. Klitoris on vain niin suuri, että sitä voi kiihottaa myös emättimen kautta. Nykytietämyksen valossa naisten välisissä eroissa orgasmin kokemisessa on kyse yhtäältä yksilön anatomiasta ja geeneistä, toisaalta tottumuksesta, fantasioista ja kumppanista.

Suomalainen seksitutkimus kuitenkin mittaa – vuosikymmenestä toiseen – yhdyntöjen määrää ja yhdynnän aikana saatujen orgasmien määrää. Sen perusteella ei voida sanoa, kuinka usein tai pitkään suomalaiset harrastavat seksiä tai saavat orgasmeja.

Kun tutkimuksessa sitten jaotellaan naiset sen mukaan, laukeavatko he helpoimmin vaginan (6 %) vai klitoriksen (34 %) vai molempien (54 %) kiihotuksesta ja vertaillaan heidän orgasmifrekvenssiään viimeisimmässä yhdynnässä, todistetuksi tulee yksi paradoksi ja yksi tautologia.

Tuloksena on taulukko otsikolla ”orgasmien kokeminen sen mukaan saako tavallisesti orgasmin yhdynnässä stimuloimalla klitorista vai emätintä”. (On epäselvää, miten ollaan yhdynnässä ilman, että emätintä kiihotetaan, ja miksi tässä puhutaan yhdynnästä, kun lomakkeessa kysyttiin siitä sukupuoliyhteydestä.) 

Ja ne kuusi prosenttia naisista, jotka ovat kertoneet laukeavansa ensisijaisesti emättimen penetraatiossa, ovat tosiaan raportoineet enemmän yhdyntäorgasmeja. Se ei yllätä, mutta ei siitä voi päätellä, että he saisivat orgasmeja muita useammin, kun sellaisesta ei ole kysytty.

Tämän perusteella tuntuu hiukan kaukaa haetulta väittää, että naisten yhdyntäorgasmien määrä kertoisi siitä, että itsetyydytys ja seksivalistus eivät johda parempaan seksiin. Sehän voisi viestiä myös siitä, että ihmiset tuntevat kehonsa paremmin ja tietävät, miten tarkalleen ottaen tulevat. Tai sitten suomalaiset harrastavat nykyään enemmän muunlaista seksiä. Ehkä. Sitä ei tiedetä, koska kysymykset jäävät kysymättä.

Vuonna 2014 toimittaja Maria Pettersson kysyi seksikysymyksiä Long Playn juttuun ”Vika kerta”. Hän haastatteli yli 20:tä suomalaista, jotka kertoivat viimeisimmästä seksikerrastaan. Mitä niissä tapahtui? Yhdyntää, kyllä, ja kaikenlaista muuta. Yksi haastateltavista teki sen ensimmäistä kertaa, toinen tiesi, että kokemus jäisi elämän viimeiseksi. Ja siinä missä eläkeläinen muisteli elämänsä ainutta, ihanaa kumppania, eräs sata miestä kellistänyt nuorukainen mietti vieraassa sängyssä: Onko tämä sittenkään Janne?

Petterssonin mukaan haastatteluissa oli yksi yhdistävä piirre: oletus, että on jokin asia nimeltä normaali, ja itse ei sitä tavoita. ”Surullista oli se, että ihmisillä on kaikenlaisia ongelmia ja kaikki ajattelevat, että ne ovat ainutlaatuisia. Haastateltavat saattoivat aloittaa sanomalla että ’mulla on tällainen tosi outo juttu’, ja siihen mennessä olin kuullut sen saman jutun monta kertaa.”

Jos oma kokemus seksistä ei vastaa elokuvien tai vuonna 1971 laaditun tutkimuksen todellisuutta, voi varsinkin nuoren ihmisen mieleen hiipiä epäilys siitä, että omat kuviot ovat pielessä. Idea seksistä heteroyhdyntänä, jonka päätteeksi mies ja nainen laukeavat, jättää ulkopuolelle – no, melkein kaiken.

Long Play tarjoaa Vika kerta -jutun ilmaiseksi. Lataa se täältä pdf-tiedostona ja täältä sähkökirjana.