Näin muodostuvat kirjallisuuden Nobel-suosikit

KIRJALLISUUDEN ystävänä olen taipuvainen ajattelemaan, että Nobel-ennakkopohdinta on tärkeämpi kuin itse Nobelin kirjallisuuspalkinto. Todellisia voittajia on vuosittain yksi, kun taas spekulaatioissa pyörii kymmeniä, satoja, jopa tuhansia nimiä – riippuen siitä, kuinka syvälle kirjalliseen kaninkoloon ehtii kaivautua. Nimiä yhdistää vain se, että yhden tai useamman ahkeran lukijan mielestä juuri tämä kirjailija ansaitsisi maailman tunnetuimman kirjallisuuspalkinnon. Siksi uudet suosikkitekijät löytää helpommin spekulatiivisten kuin todellisten voittajien listoilta.

Nimiä on paljon myös siksi, että viralliset Nobel-ehdokkaat ovat valtionsalaisuuteen verrattavan sinetin alla. Ei toki ole tavatonta, että asiantuntija huutelee ehdottaneensa tiettyä kirjailijaa nobelistiksi, mutta Ruotsin Akatemia on ehdotuslomakkeissaan visusti kieltänyt moisen toiminnan eikä huutelu liene viisasta, jos haluaa kandidaattinsa menestyvän.

Nykyisten sääntöjen mukaan erilaisten arvovaltaisten kirjallisuustahojen ehdotukset nobelistiksi julkistetaan 50 vuoden jälkeen, joten nyt tiedämme vuoden 1973 ehdokkaat.

Heistä ei ole iloa tämän vuoden spekulaatioihin, koska kaikki paitsi kaksi ovat edesmenneitä. Toinen elossa oleva vuoden 1973 ehdokas on Suomen oma Hannu Salama, mutta häneen en enää rahojani sijoittaisi.

VUOSI 2021 oli Nobel-vuosi parasta laatua. Ruotsin Akatemia yllätti ja palkitsi tansanialais-brittiläisen Abdulrazak Gurnahin, joka ei ollut noussut spekulaatioissa esiin ollenkaan. Samalla Akatemia nosti uuden nimen suoraan maailmankirjallisuuteen. Tällaista valtaa ei kirjallisuusmaailmassa käytä yksikään toinen tekijä.

Yllätykset ovat mahdollisia, koska Nobel-entusiastien nettifoorumeiden ennakkokeskusteluista puuttuu yleensä Ruotsin kulttuurin ja kielen erityistuntemus, kertoo kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist. Vuonna 2019 hän julkaisi kirjallisuuden Nobel-historiasta tietokirjan Räjähdemiehen perintö.

Ruotsin tuntemuksellaan eivät hurmaa myöskään englanninkielisen median tunnetuimpiin Nobel-spekulantit, kirjallisuusbloggari Morose Mary (Antti Tuuri mainittu!) ja The New Republic -lehden toimittaja Alex Shephard, jonka humoristiset Nobel-katsaukset ovat jo vuosia olleet keitaita pitkällä palkinto-odotuksen marssilla. 

Paras tapa alkaa Nobel-tietäjäksi on seurata ruotsalaista kirjallisuuskritiikkiä, mihin on Suomesta käsin kelpo valmiudet. Osa kansainvälistä kirjallisuusdiplomatiaa on koettaa vaikuttaa ruotsalaiseen kulttuurikeskusteluun, Nyqvist sanoo. Isoja pelureitakin kiinnostaa, mitä käännöskirjoista Ruotsissa sanotaan.

”Ruotsiin on erityisen helppo saada kansainvälisiä kirjailijavieraita esiintymään, mikä epäilemättä johtuu osin Ruotsin Akatemian asemapaikasta Tukholmassa.”

KIRJALLISUUDEN Nobel on siitä poikkeuksellinen taidepalkinto, että ennakkoasetelmat määrittyvät jopa hämmentävissä määrin vedonlyöntitoimistojen johdolla. Jos palkinnossa olisi ehdokaslista, kuten monissa eturivin kirjallisuuspalkinnoissa on, olisi tämä vähän ymmärrettävämpää, mutta miten asettaa kertoimia käytännössä rajattomalle joukolle kirjailijoita?

Tulkintani on, että ratkaisevassa asemassa on nimenomaan kirjailijoiden ruotsinkielisten käännösten määrä ja niiden vastaanotto. Kertoimet tietysti määräytyvät vedonlyönnin perusteella. Kahtena edellisenä vuonna vedonlyöjät ovat haistaneet hyvin oikein. Molemmat voittajat olivat veikatuimpien kandidaattien kahden kärjessä.

Miten vuoden 2022 voittaja Annie Ernaux ja viime vuoden voittaja Jon Fosse sitten onnistuttiin seulomaan niin hyvin esiin?

Molemmat ovat pitkän, kansainvälisen uran tehneitä tekijöitä, jotka olivat palkintoa edeltävinä vuosina suuressa nosteessa. Ernaux’n vuoden 2008 teos Vuodet (Les Années) ja  Fossen vuosina 2019–2021 julkaistu massiivinen Septologien käännettiin ruotsiksi 2020-luvun alussa, ja molemmat saivat erinomaisen vastaanoton.

Hype Ruotsissa osui samaan aikaan englanninkielisen maailman kanssa. Ernaux oli jäänyt kansainvälisesti vähälle huomiolle, kunnes 2010-luvun autofiktiobuumin tekijät, eritoten 2040-luvun Nobel-kandidaatti Édouard Louis, alkoivat puhua hänestä esikuvanaan. 

Ernaux’n erottaa autofiktion valtavirrasta hänen suorastaan sosiologinen katseensa yhteiskuntaan ja sen muutoksiin – henkilökohtainen ja poliittinen harvoin todellisuudessa yhdistyvät yhtä luontevasti kuin hänen teoksissaan.

Fossen nousujohteinen myöhäisura proosakirjailijana sai puolestaan Septologienista niin selkeän kruunun, että ei ollut vaikea aavistaa Nobelin olevan lähellä – erityisesti kun samaa aavistivat tuhannet muut vedonlyöjät. Hänen voittoaan voi pitää myös merkkinä kristinuskon ja hengellisyyden uudesta noususta kirjallisuuden suosikkiteemaksi.

Sekin kannattaa huomata, että Fossea, Ernaux’ta kuin myös vuoden 2018 nobelistia Olga Tokarczukia ja vuonna 2015 palkinnon saanutta Svetlana Aleksijevitšiä on julkaissut englanniksi brittikustantamo Fitzcarraldo Editions, jonka listoja jokaisen itseään kunnioittavan Nobel-spekulantin kannattaa vilkuilla.

TÄMÄN SYKSYN veikkaussuosikki on kiinalainen avantgardisti Can Xue, jonka teokset on otettu Ruotsissa erinomaisesti vastaan: Dagens Nyheter spekuloi Nobelilla jopa hänen Rakkautta uudella vuosituhannella -teoksensa (Kärlek i det nya årtusendet, 新世纪爱情故事) -arvionsa ingressissä.

Sanna Nyqvistin mukaan Can Xuen kirjat oli myyty viime vuonna Tukholman kirjakaupoista loppuun jo Nobel-päivän aattona.

Can Xue on 71-vuotias, siis sopivan ikäinen. Lisäksi hän on nainen, mikä lisää sekin todennäköisyyksiä, sillä viime vuosina palkinto on jaettu vuorovuosin naiselle ja miehelle. (Sitä ennen pitkätkin miesputket olivat valitettavan tyypillisiä.) Hänen kaksi edellistä englanninnostaan on noteerattu Booker International -palkinnon – englanninkielisen maailman lähimmän Nobel-vastineen – pitkällä listalla. Monista tuon palkinnon ehdokkaista ja voittajista on myöhemmin tullut nobelisteja, Olga Tokarczukista jopa samana vuonna – tosin vuoden 2018 Nobel-palkinto jaettiin vasta vuonna 2019.

Nobel-spekulantin kannattaa silmäillä Booker-listoilta erityisesti pidemmän uran tehneitä kirjailijoita. Tämän vuoden käännös-Bookerin voitti Keltaisessa Kirjastossa julkaistu saksalainen Jenny Erpenbeck teoksellaan Kairos, joka ilmestyy suomeksi tulevana keväänä Jukka-Pekka Pajusen kääntämänä. Erpenbeck täytti maaliskuussa 57 vuotta, eli alkaa olla Nobel-kelpoinen.

Tarkkaa ikärajaa palkinnolle ei ole, mutta edellinen alle 55-vuotiaana palkittu oli 54-vuotias Orhan Pamuk vuonna 2006.

SANNA NYQVISTIN mielestä kansainvälisen Nobel-keskustelun merkittävä sokea piste on Ruotsin Akatemia.

Tällä hetkellä se koostuu seitsemästätoista kirjallisesti ja/tai akateemisesti ansioituneesta Ruotsin kansalaisesta ja yhdestä kirjallisesti ansioituneesta Suomen kansalaisesta. Jäsenmäärä on ollut vakio vuosisatojen ajan – alkujaan malli matkittiin Ranskasta. Dynamiitin keksijä Alfred Nobelin vanha raha ja Akatemian kuninkaallinen alkuperä tuottavat vaikeasti jäljiteltävän reseptin. Siihen pohjaa koko palkinnon arvovalta.

Siispä syvän päädyn Nobel-harrastajat haluavatkin seurata nimenomaan Akatemian tekemisiä. Yksi esoteerinen keino tähän on tutkia esimerkiksi Tukholmassa sijaitsevan Nobel-kirjaston julkisia valikoimia. Moni kirjallisuusintoilija kuitenkin luulee, että ne liittyvät kokonaisuudessaan Nobelin kirjallisuuspalkintoon.

”Ruotsin Akatemia jakaa valtavan määrän muitakin kirjallisuuspalkintoja lähinnä ruotsinkielisille kirjailijoille. Tästä johtuu se, että ruotsinkielistä kirjallisuutta on Nobel-kirjastossa paljon”, Nyqvist sanoo.

Ovelia arvauksia ja todellisia pikimustia hevosia etsivän kannattaa silti kansainvälisten palkintojen sijaan tutkia, millaisia teoksia on palkittu Ruotsissa.

Yhdysvaltalainen, sittemmin edesmennyt Louise Glück esimerkiksi palkittiin vuonna 2020 Västeråsin kunnan myöntämällä, 200 000 kruunun arvoisella palkinnolla, joka on nimetty nobelisti Tomas Tranströmerin mukaan. Myöhemmin samana vuonna hän sai Nobelin.

Tästä voi spekuloida, että vuonna 2016 Tranströmer-palkinnon saanutta Sirkka Turkkaa (1939-2021) on saatettu ainakin harkita nobelistiksi hänen elinaikanaan.

Kahdeksannellatoista tuolilla istuva runoilija Tua Forsström olisi oman arvioni mukaan Suomen suurin Nobel-toivo, ellei itse olisi Akatemian jäsen.

Palkintoromantiikkaan kuuluva ajatusvirhe on, että Akatemian sinänsä ansioituneet jäsenet osaisivat suunnistaa nimiviidakossa paremmin kuin muut. Heillä on varakas ja tunnettu instituutio, sen moniaalle kansainvälisessä kirjallisessa maailmassa ulottuvat lonkerot, mutta Akatemia on tehtäväänsä provinsiaalisempi. Vähän kuin Sysmän kirjakyläyhdistys ry jakaisi vuosittain Finlandiaa.

Globaalin kirjallisuusinstituution rakentaminen on erityisen vaikeaa siksi, että kirjallisuudet ovat niin tiukasti sidoksissa kieliin, joilla ne on kirjoitettu. Vain pieni murto-osa käännetään edes englannin tai ranskan kaltaisille valtakielille. Vuonna 2016 palkittu Bob Dylan oli poikkeus, kirjoittaja, jota ”luetaan” pääasiassa alkukielellä.

Silti Akatemian vahtaaminen meni lopulta koomisuuksiin asti, ja Nobel-kirjaston sivuilta poistettiin saatavuustiedot. Enää ei voi stalkata, kenen teokset ovat samanaikaisesti joukoittain lainassa.

Nyrkkisäännöksi kuitenkin riittää, että jos ruotsinkielisiä käännöksiä ei ole, valinta nobelistiksi on äärimmäisen epätodennäköinen.

PALKINNON SAAJA julkistetaan aina torstaipäivänä lokakuun alkupuolella. Itse H-hetkeä edeltävät viikot, päivät ja kuukaudet ovat kirjallisuudenystävän toistuva tilaisuus tutustua, edes pintapuolisesti, tärkeänä pidettyyn maailmankirjallisuuteen. Koska kaksi edellistä nobelistia olivat eurooppalaisia, on veikkailtu, että tänä vuonna voisi olla arabiankielisen maailman tai Latinalaisen Amerikan vuoro.

Oma arvioni on, että ainoastaan Skandinavian maat (mukaan lukien Suomi) ovat varmuudella pannassa vuonna 2024. Eurooppalaisen tekijän palkitseminen on kuitenkin epätodennäköistä.

Proosanörtin valinta!

Can Xue (s. 1953)

Kiinan Kafkaksikin kutsuttu Deng Xiaohua (邓小华) tunnetaan kirjoittajanimellään (残雪, viipyvä lumisade). Hänen teoksiaan ei ole suomennettu, joten Nobel-valinta tietäisi ilon päiviä suomalaisille kirjallisuudenystäville ja ikävyyksiä kustantamoille: olisi velvollisuus ottaa listoille uusi hankalahko, erityisen hankalasti käännettävä kirjailija, jonka myynti Nobel-merkittynäkään tuskin kattaa kustannuksia.

Can Xue kirjoittaa melko abstraktia kirjallisuutta, joka operoi vain rajoitetusti tuttujen metaforien, symbolien ja vastaavuuksien maailmassa. Niinpä esimerksi Frontier-romaanin (邊疆, 2008) yhteisö eläimineen ja yksinäisine hahmoineen ei vertaudu mihinkään tunnettuun kulttuuriin tai paikkaan vaan edustaa omalakista todellisuutta, jonka logiikka on osin eri kuin arjessa soveltamamme.

Vaikka myös edellisiä nobelisteja Annie Ernaux’ta ja Jon Fossea voi pitää tietyntyyppisten kirjallisten virtauksien synnyttäjinä ja edistäjinä, Can Xueen verrattuna he ovat varsin perinteisiä, kertovia tekijöitä. Siksi englanninkielisessä maailmassa Can Xueta on epäilty liian vaikeaksi kirjailijaksi Ruotsin Akatemian makuun.

Gerald Murnane  (s. 1939)

Jo pitkään spekulaatioissa on ollut nousussa australialainen intohimoinen raviharrastaja, joka ei ole koskaan poistunut kotimaansa kamaralta. Murnane on jäänyt Suomessa varsin vähälle huomiolle, vaikka Lurra Editions -kustantamo ja suomentaja Sami Pulliainen ovat tehneet kulttuuritekoja kääntäessään hänen teoksiaan suomeksi.

Erityisesti vuoden 1982 Tasangot (The Plains) on viime vuosisadan hienoimpia kirjallisia teoksia. Murnane palaa kaikissa kirjoissaan maiseman, muistin ja samojen voimakkaiden kuvien äärelle, tiettyihin usein taiteellisiin avainkokemuksiin, jotka muodostavat erilaisen jatkumon kuin kronologinen aika.

Murnanen tähti on jo vuosia ollut nousussa, vaikka hän on tiettävästi jo julkaissut viimeisen kirjansa. Verrattuna viime vuosien nobelisteihin Murnane olisi kenties valinta vallavirran ulkopuolelta, mutta australialaisuudesta hänelle ei ainakaan ole haittaa. Ainoastaan vuonna 1973 palkittu Patrick White on syntyjään australialainen kirjallisuuden nobelisti.

Mircea Cărtărescu (s. 1956)

Koska unkarilainen verrokki ja kesto-Nobel-suosikki László Krasznahorkai on jo esitelty tässä julkaisussa peräti haastattelun muodossa, on aika luoda katse romanialaiseen verrokkiin, yhtä lailla idiosynkraattista, maansa ja Euroopan historiaa luovasti kommentoivaa proosaa luovaan Cărtărescuun. Romanialainen on voittanut viime vuosina lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja on myös otettu erittäin hyvin vastaan Ruotsissa – hänen teoksiaan on käännetty ruotsiksi jopa enemmän kuin englanniksi.

Erityisesti hänen Solenoid-romaaninsa vuodelta 2015 on yksi tämän vuosituhannen tärkeimpiä – ja sellaisena noteerattu. Viime vuosien linjauksiin nähden on mahdollista, että Cărtărescu edustaa Akatemialle turhan postmodernistista kirjallisuuskäsitystä. Mutta helposti luettavien tekijöiden voittokulku tuskin jatkuu ikuisesti.

Jos Cărtărescu valittaisiin, suomen harvojen romaniantaitoisten kääntäjien, Cristina Sandun ja Tuukka Tuomasjukan, puhelin soisi varmasti välittömästi. Yhtäkään käännöstä ei vielä ole julkaistu.

Kansa vaatii: tuttuja nimiä!

Haruki Murakami (s. 1949)

Haruki Murakami on roikkunut spekulaatioissa ainakin vuosikymmenen, mutta viime vuodet hänen tähtensä on ollut selvässä laskussa. Tuotanto on jämähtänyt vanhoihin kaavoihin ja fanien miellyttämiseen. Se on harmi ainakin Murakamin suomalaisen kustantajan Tammen näkökulmasta, josta katsoen Murakamin Nobel-voitto olisi lupa painaa rahaa jo kertaalleen myydyllä katalogilla.

Murakamista on tehnyt tähtiehdokkaan hänen amerikkalaisten pop-kulttuuriviittausten vahvistama globaali kirjailijabrändinsä. Hän on spekulaatioihin lievästi seksistisen mammuttimiesproosan ystävien kestovalinta spekulaatioihin, koska John Irvingin tai Paul Austerin kaltaisia amerikkalaiskirjailijoita ei ole yleisesti pidetty Nobel-tasoisina.

Murakamin parhaissa teoksissa on korkeakirjallista arvaamattomuutta ja lukemaan pakottavaa mysteeriä, joka ei tunnu keinotekoisesti rakennetulta. Silti hänen edellinen merkkiteoksensa IQ84 on jo viidentoista vuoden takaa, ja tuntui vanhan kevyteksistentialismin lämmittelyltä. Jos Nobel olisi tulossa, Murakami olisi sen jo todennäköisesti saanut.

Salman Rushdie (s. 1947)

Vaikka ja koska ranskalainen filosofi ja sotakohdeturisti Bernard Henri-Levy julkaisi Rushdien puukotuksen jälkeen avoimen kirjeen, jossa toivoi Nobelia ystävälleen, Rushdien tuotanto on 1980-luvun jälkeen mennyt alamäkeä. Ruotsin Akatemian silmissä poliittiset syyt ovat harvemmin käyneet plus-merkistä. Vuonna 2019 kävi pikemmin päinvastoin, kun palkinnon sai serbinationalisteja sympatiseeranut Peter Handke.

Margaret Atwood (s. 1939)

Atwoodin uudesta noususta on kiittäminen pikemmin The Handmaid’s Tale -tv-sarjaa kuin hänen tuoretta tuotantoaan, joka häviää selvästi varhaisemmalle. Ei siis Nobel-kandidaattiaineista, vaikka ikä ja status olisivat muuten kohdallaan.

Runoilijoita!

Adonis (s. 1930)

Edesmenneen toimittaja Jukka Petäjän (1956–2021), rauha hänen muistolleen, legendaarisissa Helsingin Sanomien Nobel-spekulaatiojutuissa mainittiin vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen syyrialainen taiteilijanimi Adonis (أدونيس), jo silloin kun hänestä ei Suomessa tiedetty mitään. Vuonna 2007 saatiin sittemmin edesmenneen Jaakko Hämeen-Anttilan (1963–2023), rauha hänenkin muistolleen, suomentama valikoima Tomun taikuri, joka on edelleen ainoa kirjamuotoinen Adonis-suomennos ja mainio sellainen.

Adonis (tai Adunis) on ihme kyllä edelleen elossa. Helposti lähestyttävänä laaturunoilijana hän olisi erinomainen Nobel-kandidaatti, vaikka todettakoon myös, että 94-vuotiaana hän olisi selvästi kaikkien aikojen iäkkäin sellainen, seitsemän vuotta 87-vuotiaana palkittua Doris Lessingiä vanhempi. Voi siis olla, että arabiankielisessä maailmassa Akatemian katse on jo kääntynyt kohti tuoreempaa sukupolvea.

Anne Carson (s. 1950)

Carson on ainutlaatuinen runoilija ja antiikintutkija, joka luultavasti tulee olemaan Nobel-spekulaatioissa mukana niin kauan kuin elää. Hänen palkitsemisensa olisi Suomessa onnenpotku Poesia-kustantamolle (kuten edellinen runoilija Louise Glück oli yhtä lailla pienelle Enostonelle), joka on julkaissut viime vuosina useita Carsonin teoksia. Niiden lukijalle voi käydä niin, että antiikki alkaa tuntua nykyajalta – ja toisin päin.

Kim Hyesoon (s. 1955)

Oma ykkösveikkaukseni tämän vuoden nobelistiksi on tämä eteläkorealainen runoilija, joka on saanut viime vuosina huomattavaa kansainvälistä huomiota – esimerkiksi laajan henkilökuvan The New Yorker -lehdessä. Hän on voittanut lähes kaikki mahdolliset kansainväliset runouspalkinnot ja olisi kauan kaivattu ensimmäinen Etelä-Korean kirjallisuuden nobelisti.

Hyesoon on mestarillinen kuvien luoja ja paradoksien tekijä – hänen runoissaan suuret maisemat mahtuvat pieniin kuviin, kuten meren horisontti yhteen kyyneleeseen. Hän on kantaa ottava ja feministinen tekijä, mutta hänen runojaan voi lukea monella tavalla ja aina ne avaavat näkymiä.

Ennen kaikkea hänen tapauksessaan tähdet – ikä, sukupuoli, kansallisuus – vaikuttavat vuonna 2024 olevan kohdallaan. Ja on aina kivointa spekuloida tekijällä, joka ei ole aivan veikkauslistojen kärjessä.

Bonus: Kulttuuriteot! Nobel-toivot saatavilla suomeksi!

Jamaica Kincaid (s. 1949)

Yhdysvaltain suurin Nobel-toivo juuri tällä hetkellä saattaa olla antigualais-amerikkalainen Jamaica Kincaid, jonka tuotantoa S&S on julkaissut viime vuosina Kaijamari Sivillin erinomaisina suomennoksina.

Kincaid olisi Karibian saarten ensimmäinen nobelisti sitten runoilija Derek Walcottin (1930-2017, Nobel 1992) ja kirjallisesti oiva manttelinperijä Toni Morrisonille (1931-2019, Nobel 1993). Ruotsissa hänet on vastaanotettu todella hyvin.

César Aira (s. 1949)

Latinalaisen Amerikan keskeisin Nobel-kandidaatti lienee argentiinalainen, äärimmäisen tuottelias César Aira, jonka tuotantoa Siltala on julkaissut kahden niteen sarjoina jo kymmenen teosta (viimeisin suomennos Anu Partanen).

Aira kirjoittaa pienoisromaanejaan maanista tahtia eikä suunnittele tekemisiään etukäteen. Hän ei myöskään halua palata menneisiin teoksiinsa edes oikoluvun merkeissä. Massiiviseen määrään teoksia mahtuu paljon kummallisuuksia, mutta myös loistavia onnistumisia, joista mainittakoon uusimman suomennosparin toinen osa, peronistinen kasvutarina Lehmus.

Ljudmila Ulitskaja (s. 1943)

Siltalan julkaisemat seitsemän Arja Pikkupeuran suomennosta venäläisen Ljudmila Ulitskajan teoksista ovat ehkä suurin kulttuuriteko kaikista mainituista. Dissidenttikirjailijan teokset tarjoavat poikkeuksetta taiteellisesti korkeatasoisen kurkistusaukon unohdetulle Venäjälle. Lukemisen voi aloittaa mistä tahansa kirjasta.

Oma veikkaukseni on kuitenkin, että sotien osapuolia kuin ruttoa välttävä Ruotsin Akatemia ei tänä vuonna palkitse venäläistä kirjailijaa, vaikka tämä lahjoittaisi kaikki tekijänoikeusrahansa Ukrainaan, kuten Ulitskaja on maininnut tekevänsä.