Miten ilmastotavoitteet muuttavat arkkitehtuuria?

SUOMI ON SITOUTUNUT olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Rakennusalalle tavoite on erityisen tiukka, koska rakentamisen ja rakennusten ylläpitämisen osuus kaikista Suomen päästöistä on tällä hetkellä 30 prosenttia. Jotta rakentamisesta tulisi kestävää, sen on muututtava radikaalisti. Keskeisessä roolissa ovat arkkitehdit, jotka suunnittelevat rakennuksia, asuinalueita ja kaupunkeja.

Arkkitehdit ovat huomioineet suunnittelussa eri aikojen ongelmia ennenkin, oli kyse sitten öljykriiseistä tai lamoista. llmastokriisin kohdalla dilemma on kuitenkin erityisen hankala. Ilman materiaaleja ei voi rakentaa, ja niiden valmistamiseen kuluu paljon luonnonvaroja. Alan sääntely on toistaiseksi suhteellisen löysää, materiaalien kierrätystä vasta kehitetään ja kaupungit seuraavat rakennushankkeiden ilmastovaikutuksia vaihtelevasti. Samaan aikaan Suomeen nousee jatkuvasti uusia asuinalueita, toimistokortteleita ja kauppakeskuksia, ja vanhoja rakennuksia puretaan uusien tieltä niin paljon, että monet puhuvat ”purkubuumista”.

Mitä arkkitehtien keskuudessa ongelmasta ajatellaan? Entä miten ilmastotavoitteet muuttavat sitä, miltä asunnot ja kaupungit tulevaisuudessa näyttävät? Long Play kysyi asiasta kaupunkisuunnittelun, korjausrakentamisen ja uudisrakentamisen parissa työskenteleviltä arkkitehdeilta.

Arkkitehti ja Helsingin asemakaavapäällikkö Marja Piimies: Kestävätkö tekniset ratkaisut aikaa?
    
MERKITTÄVÄ OSA uudisrakentamisesta tapahtuu tällä hetkellä suurissa kaupungeissa. Väestö valuu isoimpiin keskittymiin, ja esimerkiksi Helsingin väkiluku kasvoi viime vuonna noin 11 000 ihmisellä. Vaikka poikkeuksellinen taloustilanne on jarruttanut rakentamista, asuntoja tarvitaan lähivuosina edelleen runsaasti lisää.

Helsingin asemakaavapäällikkö Marja Piimies kertoo, että rakentamisen päästöjen vähentämisestä on tullut kaupunkisuunnittelussa ”ykkösprioriteetti”, mutta pikareittejä nollapäästöihin ei ole. Asuntojen rakentamista ei voi noin vain vähentää. Muuten syntyy asuntopula.

”Jos kaupunkiin ei saada työvoimaa, palvelut kärsivät eikä talous pysy kasassa”, Piimies sanoo. 

Asuntopula taas synnyttää sosiaalisia ongelmia kuten asunnottomuutta. ”Kasvu pitää pystyä ottamaan vastaan.”

Helsinki suitsii rakentamisen päästöjä muilla keinoin. Piimiehen mukaan keskeistä on esimerkiksi kaavoittaa asuinalueita siten, että ihmiset pääsevät palvelujen pariin kävellen ja julkisten liikennevälineiden avulla, jolloin yksityisautoilu vähenee. Hän itse ajattelee, että niin syntyy myös viihtyisiä alueita. ”Kaupungin pitää olla sellainen, että perusasiat ovat saavutettavissa kävelemällä.”

Kaupungit voivat puuttua myös yksittäisten rakennushankkeiden hiilijalanjälkeen suoraan, esimerkiksi antamalla ehtoja rakennusluvan saamiseksi. Vuosi sitten alalla herättivät huomiota uudet vaatimukset, joita Helsinki asetti asuntorakentamiselle. Asuinrakennuksille on voimassa raja, jota enempää niistä ei saisi syntyä hiilidioksidipäästöjä 50 vuoden ajanjaksolla. Laskelmissa hyödynnetään ympäristöministeriön laatimaa laskentatapaa. ”Rakennuttaja voi itse valita, millä konstilla pääsee raja-arvoon, kunhan pääsee.”

Piimiehen mukaan käytäntöä on tarkoitus laajentaa muihinkin rakennuksiin, mutta hän pitää sitä myös jo nykyisellään merkittävänä. Asuinrakennusten osuus uudisrakennuksista on Helsingissä selvästi suurin. Helsinki on myös ainut kaupunki Suomessa, joka on puuttunut päästöihin asemakaavatasolla.

Suunta on hyvä, mutta Piimies sanoo miettineensä, osataanko kaikkia rakentamisen päästöjä arvioida vielä riittävän hyvin, kun otetaan huomioon rakennuksen koko elinkaari.

Hän nostaa esiin purkukeskustelun. Helsinkiä on kritisoitu sellaisten rakennusten purkamisesta, joilla on ikää vain muutama vuosikymmen. Moni on ihmetellyt, miksei rakennuksia korjata. Piimies pitää puheita purkubuumista liioiteltuna. Hän sanoo, että purkaminen on viimeinen vaihtoehto, johon tartutaan vain, jos mikään muu ei ole enää mahdollista. Ensin pitää selvittää, voiko rakennusta korjata tai säästää edes osittain.

”Helsingissä on vain juuri tällä hetkellä purettu keskeisiltä paikoilta. Keskustelu on noussut varmaankin sen takia.”

Hän itsekin toivoo, että korjaaminen olisi useammin vaihtoehto. Usein se tyssää hänen mukaansa kuitenkin vanhentuneiden rakenteiden tai talotekniikan ongelmiin. Talotekniikka tarkoittaa esimerkiksi ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä. Piimies on kiinnittänyt huomiota siihen, että uusissa rakennuksissa erilaiset tekniset ratkaisut ovat viime vuosikymmeninä vain lisääntyneet. Hän huomauttaa, ettei vielä ole kokemusta siitä, kuinka hyvin ne tulevat kestämään. Jos lyhyen ajan päästä tarvitaan mittavia korjauksia, yksittäisen rakennuksen hiilijalanjälki paisuu järjettömäksi.

”Onko meillä viisautta miettiä, kuinka pitkälle kaikki tekniikka oikeasti kestää?”

Arkkitehti ja Avarrus arkkitehtien osakas Pauli Siponen: Olemassa olevia rakennuksia pitäisi arvostaa enemmän
    
OSASSA ARKKITEHTITOIMISTOJA talotekniikan ongelmiin on jo havahduttu. Arkkitehtitoimisto Avarrus Arkkitehdit suunnitteli Helsingin Oulunkylään hiljattain asuinkerrostalon, Muurarimestarin talon, joka toimii painovoimaisella ilmanvaihdolla. Se on vanha menetelmä, jossa ilma vaihtuu tuuletusaukkoja pitkin ilman sähköä.

”Muurarimestari tehtiin yhtenä vastaiskuna”, sanoo toimiston osakas Pauli Siponen.

Hänen mukaansa talotekniikkaa käytetään rakentamisessa usein perusteetta. ”Olen miettinyt, onko tekniikasta tullut vakio vain lobbauksen ja myyntityön seurauksena.”

Esimerkiksi punavuorelaisessa tai kalliolaisessa vanhassa kerrostalossa kukaan ei odota, että ulkoseinän tai tuuletusparvekkeen luona olisi ympäri vuoden tasaisesti 21 astetta. Silti ihmiset viihtyvät asunnoissa. Uudisrakennukselta sellaista vaaditaan automaattisesti.

”Asumisen kontrollointi on mennyt mielestäni liiallisuuksiin.”

Vaikka Avarruksella suunnitellaan uudisrakennuksia, sen erikoisalaa on korjausrakentaminen, jossa entisiä toimistoja, tehtaita tai hevostalleja on muutettu asunnoiksi. Yleisesti tällaiset hankkeet ovat melko harvinaisia, vaikka vanhan korjaaminen on aina kestävin vaihtoehto. Siposen mukaan ongelmana on raha. Korjausurakkaa varten ei tarvitse hankkia suurta määrää rakennusmateriaaleja, mutta suunnittelu- ja rakennustöihin uppoaa työtunteja.

”Se on käsityötä.”

Purkamiseen päädytään Siposen mukaan usein myös, koska silloin projektien kulku on helpommin ennakoitavissa. Asiakkaita ja rakennuttajia saattaa huolestuttaa, voiko korjausurakan aikana ilmetä yllätyksiä, jotka vaikuttavat budjettiin. Maankäyttö- ja rakennuslain ehdot purkuluvan saamiselle ovat myös suhteellisen laveat, eikä ilmasto- ja ympäristövaikutuksista puhuta niissä mitään. Laki on uudistumassa ensi vuonna, mutta näyttää siltä, ettei luvassa ole radikaaleja kiristyksiä.

Uudisrakentamisesta on Siposen mukaan kehkeytynyt Suomessa normi. Edes arkkitehtien piirissä ei aina ole ymmärretty, että vanhaa korjaamalla voi syntyä jopa kiinnostavampaa arkkitehtuuria kuin uutta tekemällä. Monet rakennuttajat haluavat rakentaa esimerkiksi asuinkerrostaloja samalla kustannustehokkaalla sapluunalla, jolloin suunnittelussa voi käyttää rajallisesti luovuutta. Korjausrakentamisessa kaikki on pakko ratkoa alusta asti tapauskohtaisesti.

”Se vaatii täydellistä uudelleenajattelua”, Siponen sanoo. ”Tilallinen oivaltavuus ja kiksien saaminen on siinä, että mahdottomasta tekee mahdollisen tai edes kelvollisen.”

Korjausrakentamisen lisääntyminen painaisi rakentamisen päästöjä alas, mutta Siposen mielestä rakennusalalla pitäisi keskustella myös siitä, onko vanhoille rakennuksille aina pakko tehdä mitään. ”Liian harvoin kysytään, miksi rakennuksia puretaan tai korjataan ja miksi niitä ei käytetä alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.”

Esimerkiksi monille 1960-luvun toimistotaloille ei löydy käyttäjiä, koska ilmanvaihto ei taivu avokonttoreiden vaatimuksiin. Sinänsä hyväkuntoiset rakennukset jäävät tyhjilleen, rapistuvat ja päätyvät purku-uhan alle. ”Jos toimistohuone on suunniteltu alun perin kolmelle hengelle, onko siellä pakko olla yksitoista ihmistä”, Siponen kysyy.

”Rakennus on ollut siinä kauemmin kuin me. Kyllä ihminen joustaa.”

Anttinen-Oiva arkkitehtien osakas ja arkkitehti Selina Anttinen: Tiukempi sääntely kirittäisi muutosta
    
YKSI MERKITTÄVIMPIÄ KEINOJA rakennuksen käyttöiän pidentämisessä on, että niistä suunnitellaan muuntojoustavia, kertoo Anttinen Oiva Arkkitehtien osakas Selina Anttinen. Rakennukset suunnitellaan siten, että ne ovat helposti muunneltavissa. Tiloista tehdään esimerkiksi avaria ja valoisia ja niissä käytetään materiaaleja, joita on saatavilla myöhemminkin.

”Loppujen lopuksi nämä ovat aika perushyveitä”, Anttinen sanoo.

Anttinen Oiva on suunnitellut Helsinkiin monia näyttäviä rakennuksia, joissa muuntojoustavuuden periaate näkyy. Tällaisia ovat Helsingin yliopiston Kaisa-kirjasto Kaisaniemessä, joka sovitettiin aikoinaan tiiviiseen ympäristöön olemassa olevien rakenteiden varaan, ja Helsingin Katajanokalle noussut uudisrakennus Katajanokan laituri, jossa on muun muassa Stora Enson pääkonttori ja hotelli.

Anttinen sanoo, että muuntojoustavassa suunnittelussa arkkitehdille kiinnostavaa on sen miettiminen, kuinka luoda joustavalle rakennukselle myös identiteetti.

”Jos tehdään vain hyvin yleispätevää ja geneeristä, rakennukset alkavat muodostaa ympäristöä, joka ei viehätä ihmisiä ja he eivät koe sitä omakseen.”

Näkökulma on keskeinen, mutta Anttinen ei pidä sitä erityisen mullistavana. Hän arvioi, että ilmastotavoitteet tulevat muuttamaan arkkitehtuuria ja uudisrakentamista paljon näkyvämminkin. Esimerkiksi ihmisten esteettiset mieltymykset muuttuvat, hän uskoo. Tulevaisuudessa kulutuskulttuuria henkiviä rakennuksia enemmän saattavat viehättää rakennukset, joissa säästeliäisyys materiaalien käytössä näkyy.

”Alamme arvostaa ehkä tietynlaista kollaasinomaisuutta ja pirstaleisuutta.”

Kolmas iso muutos tulee näkymään viheralueissa. Anttinen pitää tärkeänä, että viherympäristöjen merkitys myös kaupungeissa ymmärretään. Ilmaston lämmetessä kaduille ja pihoille tarvitaan esimerkiksi puita varjostamaan ympäristöä, ja viheralueet parantavat myös luonnon monimuotoisuutta.

Jotta muutos tapahtuu, arkkitehtien täytyy olla tietoisia tulevaisuuden skenaarioista. Anttisen havaintojen mukaan viime vuosina monet asiakkaat ovat itsekin alkaneet toivoa kestävämpiä ratkaisuja. On tosin epävarmaa, jatkuuko kehitys.

Pandemia ja sota Ukrainassa ovat nostaneet energian ja materiaalien hintoja ja rakentamisesta on tullut kalliimpaa. Kun rahaa on niukemmin, säästöt kohdistuvat herkästi uudistuksiin. Anttinen on huolissaan, onko siirtymä ottamassa takapakkia. Hän toivoo rakennusalalle kunnianhimoa ympäristötavoitteissa, mutta myös tiukempaa sääntelyä.

”Pallo on myös lainsäätäjällä, koska he määrittävät raamit ja sen, minkälaista toimintaa suositaan.”