”Kulttuurileikkauksissa näkyy halu näyttää pitkää nenää”

Millainen on taustasi kulttuurin parissa?

”Lapsuudessa vanhemmat veivät lasten elokuvakerhoon, lastenkonsertteihin, lastenteatteriin. Toisaalta olen käynyt kouluni kultaisella 1980-luvulla, jolloin kouluilla oli varaa tarjota lapsille ruokaa ja kulttuuria. Meillä kävi koulussa todella paljon erilaisia tanssiryhmiä ja teatteriryhmiä. Alppilassa meillä oli myös erittäin hyvä kuvataiteen opettaja Topi Heiskanen, joka haastoi meitä koko ajan. Hän sai seuraamaan Andy Warholia, Roy Lichtensteiniä ja poptaidetta ja innosti kuvataiteen pariin.”

Miten sinusta tuli kulttuuripoliitikko?

”En tiedä, olenko kulttuuripoliitikko, mutta kulttuuri on intohimoni. Olen aloittanut koulutuspoliitikan parissa Helsingissä. Ystävissäni ja kavereissani on paljon taiteilijoita, joita olen seurannut innokkaasti. Vuonna 2011 vasemmistoliitolla oli täysin yllättäen mahdollisuus saada kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävä. Sen halusin. Kaikki salkun osa-alueet olivat intohimojani: taide, kulttuuri, liikunta, urheilu ja nuorisoasiat. Nyt teen käytännössä samaa salkkua, mutta Helsingin tasolla.”

Kulttuuriministerikaudestasi revittiin monia otsikoita. Johtuiko se mielestäsi siitä, että jätit Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisjuhlavuoden väliin?

”Olin Savonlinnassa, mutta vain ensimmäisenä [ministeri]vuonna. Se ei riitä. Ajatukseni oli käydä mahdollisimman monissa eri paikoissa, mutta julkisuuden kannalta Sodankylän elokuvajuhlat, Ilmajoen musiikkijuhlat tai Kuopio Tanssii ja Soi eivät ole mitenkään kiinnostavia. Sodiksessa ne sanoivat, että kiva, kun kulttuuriministeri on täällä ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun. Meillä kulttuuriministereitä on määrittänyt näyttäytyminen tietyissä jutuissa ja se, kenen maalaus on työhuoneen seinällä.”

Oliko tuulinen vastaanotto nimenomaan niin sanottujen korkeampien taiteiden puolelta?

”Selkeästi niin, vaikka vastakkainasettelut korkean, matalan ja populaarin välillä ovat vanhentuneita. Varsinkin osa klassisen musiikin ihmisistä oli tottunut siihen, että heitä kumarrellaan enemmän kuin muita. Ovathan he meidän taiteen ykkösbrändi ulospäin ja siksi erityisasemassa. Sitten tuli ministeri, joka sanoi tekevänsä töitä kaiken taiteen ja kulttuurin eteen. Luulen, että heidän reaktiossaan oli myös pyrkimystä puolustaa omaa tonttia.”

Millainen suhteesi klassiseen musiikkiin ja oopperaan on nykyisin?

”Sihteerini ministeriössä sanoi, että kävin katsomassa oopperaa enemmän kuin yksikään kulttuuriministeri hänen aikanaan. Mutta se ei ollut vain Savonlinna, vaan Kekkos-ooppera Ilmajoella tai Jalkapallo-ooppera Kiasmassa. Sen jälkeen olen ollut myös oopperan ja baletin hallintoneuvoston jäsen. Viimeksi kävin katsomassa Kuolema Venetsiassa [Kansallisbaletissa], joka oli mielettömän hieno. Mutta ei suhtautumiseni ole samalla tavalla intohimoinen kuin se on kuvataiteeseen, teatteriin tai kirjallisuuteen.”

Miksi taidetta ja kulttuuria pitää tukea julkisesti?

”Ne tuovat meille tunteita, innostusta ja halua syventyä asioihin. Ilman niitä elämämme olisi hirveän tylsää. Sen vuoksi on tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus päästä taiteen pariin. Taide ja kulttuuri eivät voi koskaan toimia vain markkinavetoisesti. Sen vuoksi niitä tuetaan kaikkialla maailmassa. Jos vain raha olisi lähtökohta, taide olisi tosi kapeaa. Ei voisi tehdä mitään uutta kiinnostavaa, vaan jokainen taulu kannattaisi maalata aika kauniiksi ja sopivan kokoiseksi, jotta sen voi ostaa omaan kotiin. Meillä on paljon taidetta ja kulttuuria, jota ei voi mitenkään myydä. Lisäksi Suomi on pieni kielialue ja pieni kansa. Ihmettelen, miksi isänmaalliseksi itseään kutsuvat haluavat leikata taiteesta ja kulttuurista, vaikka koko suomalaisuus on luotu sen kautta.”

Taiteen ja kulttuurin arvoa on taideneuvoston kannanotossa perusteltu muun muassa taloudella, maanpuolustuksella ja hyvinvoinnilla. Mitä ajattelet tällaisista perusteista?

”Näitä laskelmia on loputtomasti. Milloin euro varhaiskasvatukseen tai liikuntaan tuottaa kahdeksan takaisin. Jos niihin uskoisi, me oltaisiin löydetty Sampo. Tämän tyyppiset perusteet ovat toissijaisia ja vähän banaalejakin. Taidetta ja kulttuuria pitää tukea itseisarvona.  Kulttuuriministerinä toimiessani pyysin kuitenkin Cuporelta laskelmia siksi, että myös kaltaiseni idealistin pitää pystyä perustelemaan asiansa kovilla taloudellisilla arvoilla. Näkyväksi kannattaisi tehdä se, etteivät taide ja kulttuuri ole vain hyväntekeväisyyttä, vaan synnyttävät ympärilleen muuta: ravintolakäyntejä, hotelliöitä ja turismia. Samoin monet avustukset menevät suoraan työllistämiseen.”

Onko Helsingin kaupunginteatterin tehtävä huolehtia siitä, että maakunnista tulevat bussilastilliset ihmisiä pääsevät katsomaan musikaaleja?

”Kenellä muulla olisi resursseja tehdä sitä? Toivon, että he innostuvat käymään teatterissa myös kotikaupungissaan sen jälkeen, kun ovat nähneet täällä musikaalin, jota helsinkiläiset veronmaksajat ovat aika paljon tukeneet.”

Onko taide ja kulttuuri eliitin hupia?

”Riikka Purra koettaa tehdä siitä eliitin hupia leikkaamalla niin, ettei muilla kuin eliitillä ole siihen varaa. Minun suurin kulttuuripoliittinen agendani on ollut, että kulttuuri olisi kaikkien saatavilla ja kynnys osallistua mahdollisimman matala. Valtionosuuksien kriteerinä pitäisi henkilötyövuosien lisäksi olla, tavoittaako taide sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten tulisi paikalle.”

Tavoittaako se?

”Kulttuuriosallistuminen on tosi jakautunutta. Helsingissä noin 40 prosenttia kantakaupungissa asuvista käy vähintään kerran kuussa kulttuuritapahtumissa, kehän varrella enää 10–20 prosenttia. Se ei ole maantieteellistä etäisyyttä vaan myös henkistä etäisyyttä. Toisilla Helsingin alueilla 40 prosenttia lapsista osallistuu taiteen perusopetukseen, toisilla neljä. Se on kaikkein segregoitunein kulttuuripalvelu.”

Miksi Purran luksustuoteajattelu osuu Suomessa niin otolliseen maaperään?

”Kyllähän meillä on herraviha syvässä, ja se kääntyy puheeksi siitä, kuinka paljon oopperalippua tuetaan. Kulttuuriministerinä osa klasariväestä, hannulinnut ja kumppanit kävivät kimppuuni korostaakseen itseään. Korostan, että kyse oli vain pienestä osasta klasariväkeä. Kun minusta oli tehty julkisuudessa oopperavastainen ja kiersin Suomea, joka torilla tultiin kiittelemään, kun kerrankin joku laittaa oopperan pellet kuriin. Lopulta olin maata kiertävä oopperan puolustaja. Selitin, kuinka paljon se työllistää ja kuinka paljon oopperoissa on työntekijöitä, soittajia, vaattureita ja puuseppiä.”

Olet teatteri-ihminen. Miten teatteri voisi vedota aiempaa paremmin massoihin?

”Tekemällä monipuolisesti. Olen ehkä teatterihipsteri ja nirppanokka, joka on tottunut liian hyvään, kun olen käynyt vuosikymmenet katsomassa Helsingissä teatteria. Mutta ajattelen, että tarvitaan myös isoja laitoksia ja Disney-hittejä.”

Onko kansan taideviha kulttuurikentän itse aiheuttamaa?

”Osin kyllä. Jos esiinnytään vähän muita parempina, moni voi ajatella, että ehkä ne sitten on, pitäköön paskansa. Savonlinnan oopperajuhlilla minulla oli jonkun mielestä vääränväriset kengät jalassa, mistä yritettiin tehdä statementiä. Mietin, että tämä on pahinta, mitä oopperalle ja klassiselle musiikille voi tehdä. Kuinka moni uskaltaa ja haluaa mennä ensimmäistä kertaa esitykseen, jos ministeriäkin haukutaan väärin pukeutuvaksi.”

Mitä ajattelet kulttuurileikkausten mittakaavasta?

”Kansantalouden näkökulmasta ne ovat marginaalisia, joten ne tuntuvat kostolta tai halulta näyttää pitkää nenää. Kävin kulttuuriministeriaikoinamme kaikki momentit tarkkaan läpi, joten tiedän, miten vähän siellä on leikattavaa. En ihan löytänyt logiikkaa, jonka perusteella leikkaukset on kohdennettu. Leikkaukset on vain lätkäisty sinne, heiluteltu saksia ja naureskeltu päälle.”

Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén sanoi haastattelussamme aiemmin syksyllä, että jos kulttuurikenttä koetaan vihervasemmistolaiseksi, siltä leikkaamisen voi nähdä poliittisesti järkevänä näpäytyksenä. Onko kulttuurikenttä vihervasemmistolainen?

”Kulttuurikenttä on hyvin moninainen, mutta se on haluttu maalata vihervasemmistolaiseksi. Ne, jotka käyvät keskustelua taiteesta ja kulttuurista poliittisesta näkökulmasta, elävät edelleen 1970-luvun maailmassa.”

Haastattelussamme ministeri Sari Multala (kok) vakuutteli, että leikkausten vaikutukset minimoidaan. Mistä olisit itse leikannut?

”Vanhasta kokemuksesta miettisin hankerahoja, vaikka ne on haravoitu jo kerran todella loppuun asti. Moni ajattelee, että hankerahoitus kannustaa tekemään uutta, mutta nimenomaan pysyvä rahoitus mahdollistaa kokeilemisen ja sen, ettei jokaisen jutun tarvitse olla onnistunut. Siksi instituutiot saavat tehtyä uutta, kiinnostavaa ja merkittävää. Jos mietitään näyttämötaidetta, ei Kansallisteatteri ole hirveän homehtunut ollut.”

Yrittääkö ministeriö ulkoistaa kunnille vastuun päättää kulttuurilaitostensa lakkauttamisista?

”Vos-rahoitus on ollut kannuste ja pakottanut kunnat tukemaan omia kulttuurilaitoksiaan ja toimijoitaan. Ja koska Suomi on iso maa, vos-järjestelmä on mahdollistanut ammattimaisen taiteen muuallakin kuin suurimmissa kaupungeissa. Sillä on ollut tosi iso arvo. Pelkään, että kaupungit ja kunnat huomaavat, että valtio vetäytyy ja päättävät vetäytyä itsekin.”

Kun valtio vetäytyy, ottaako Helsinki enemmän vastuuta helsinkiläisen taiteen rahoittamisesta?

”Emme missään tapauksessa pysty eikä meidän pidäkään kompensoida valtion leikkauksia. Mutta olemme pyrkineet koko ajan vahvistamaan kulttuurin rahoitusta sekä vapaalla kentällä että vos-toimijoilla. Tällä kaudella avustukset nousivat 24,5 prosenttia, mistä olin itsekin, että oho, näinkö paljon olen saanut lisää. Hyvä, että se selvisi vasta budjettineuvotteluiden jälkeen. Muuten joku olisi saattanut ajatella, että vähempikin riittää.”

Eikö leikkaukset voi toisaalta nähdä ohjauksena, että ihmiset alkaisivat itse käyttää enemmän rahaa kulttuuriin?

”Helsingissä vos-toimijat rahoittavat huomattavasti isomman osan lipputuloilla kuin muut, koska maakunnissa lipputuloja ei saa määräänsä enempää. Helposti voidaan päätyä pisteeseen, jossa lipun hintojen nostaminen vähentää myyntiä niin paljon, että tulotkin vähenevät.”

Helsingin keskustasta on kadonnut monia keikkapaikkoja viime vuosien kuluessa. Nosturin tilalle tuli asuntoja, Circuksen tilalle kuntosali ja Virgin Oilin tilalle hotelli. Näivettyykö ydinkeskustan kulttuurielämä?

”Ongelma on, että keskustan vuokrataso on liian korkea. Keskustan kiinteistöjä omistavat eläkevakuutusyhtiöt, kansainväliset sijoitusyhtiöt ja muut. Niille voi olla taloudellisesti kannattavampaa pitää tiloja tyhjänä kuin vuokrata niitä aiempaa halvemmalla, koska tasearvo on tärkeämpi kuin vuokratuotto nyt. Kun keskustassa ei ole sopivia tiloja eikä järkevää vuokratasoa, kulttuurielämän pienemmät toimijat siirtyvät kauemmas. Näinhän aika monissa isoissa kaupungeissa tapahtuu.”

Onko se ongelma?

”En näe sitä yhtä suurena ongelmana kuin moni muu. Helsingissä ei ole enää yhtä keskustaa, vaan aluekeskuksia. Jos meillä on elävä itäinen kantakaupunki, bändien tai teatteriryhmien ei tarvitse esiintyä Helsingin empire-keskustassa. Toisaalta olen puskenut Olympiaterminaalia HAM:lle, koska silloin se ja tuleva arkkitehtuuri- ja designmuseo syöttäisivät toisiaan, kuten Kiasma ja Amos Rex tekevät nyt. Idässä suunnittelemme Stoaan 700 ihmisen salia, joka kasvaisi tuhanteen, kun penkit vedetään pois.”

Olet puhunut paljon saavutettavuudesta. Löytävätkö lähiöiden teinit ja eri etnisten taustojen ihmiset kulttuuritapahtumat?

”Kyllä ja ei. Tarvitaan kulttuurituottajia, jotka tuntevat oman alueensa. Eikä lähiöissä kannata yrittää tehdä sitä, mitä kantakaupungissa tehdään. Alueellisissa kulttuurikeskuksissa on jo tapahtunut tosi paljon, ja kirjastot tekevät tosi hyvää duunia vieraskielisten lasten ja nuorten kanssa. Erityisen suuri merkitys kirjastoilla on vieraskielisten taustojen tytöille, joiden elämää ja harrastuksia tietyissä kulttuureissa valitettavasti rajoitetaan. Koska koulussa ja kirjastossa harrastaminen hyväksytään, he tulevat koulun jälkeen kirjastoon tekemään läksyjä ja oleskelemaan.”

Miten mahdollistatte, että kulttuuri lähtee yhteisöstä eikä eliitti tuo sitä kantakaupungista?

”Olemme antaneet kantakaupungin kulttuuri-instituutioille pitkäjänteistä kolmen vuoden rahoitusta, että he tekisivät taidetta lähiöissä. Helsinki-mallin lähtökohta on, että tehdään yhdessä ja esitykset ovat yhdessä tekemisen lopputulos. Malmilla esimerkiksi oli kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistyöprojekti, jossa käveltiin ympäri Malmia. Se oli vaikuttavimpia esityksiä, joita olen tänä vuonna nähnyt. Mutta lähiöiden kulttuurikeskuksiinkin tulemiseen voi olla vielä kynnys. Pitäisi mennä ostareille, vielä lähemmäs ihmisiä.”

Voiko segregaatiota ehkäistä kulttuuripolitiikalla?

”Helsinkihän on maailman näkökulmasta kokoluokassaan varmaan vähiten segregoitunut kaupunki, mutta täysin yksipuolisille ja segregoituneille asuinalueille kuten Paloheinälle, Pakilalle ja Munkkiniemelle on hirveän vähän tehtävissä. Kaupunkiuudistusalueet on valittu sosiaalisten kriteereiden mukaan. Tämän vuoden budjettiin tuli kirjastoille pysyvä määräraha alueille, joilla on enemmän tarvetta. Samoin kulttuuriavustuksissa painotetaan alueita, joilla on vähemmän sosiaalista pääomaa.”

Pormestari Juhana Vartiainen ehdotti painotettujen luokkien, kuten musiikki- ja kuvataideluokkien, lakkauttamista segregaation ehkäisynä. Seurasi suuri poru varsinkin Vartiaisen omassa puolueessa kokoomuksessa. Onko poliitikoilla konsensus siitä, mitä halutaan tehdä?

”Ei ole. Vartiainen oli kritiikissään oikeassa, mutta keskustelu lähti väärään suuntaan. Sen sijaan, että lakkautettaisiin painotetut luokat, niitä pitäisi viedä enemmän lähiöihin. Myös painotetuilla luokilla olevien oppilaiden pitäisi opiskella pääasiassa muiden kuin painotetusti opiskelevien kanssa. Peruskoulut ja kirjastot ovat lähiöiden sydämiä. Niiden pitää olla mahdollisimman houkuttelevia, etteivät aktiivisten vanhempien lapset hakeutuisi vanhempien aktiivisuuden vuoksi kohti keskustaa.”

Pitäisikö Helsinkiin saada jättiareena, jotta tänne saataisiin Taylor Swiftin kaltaisia tähtiä tuomaan turisteja ja rahaa kaupunkiin?

”En pidä sitä realistisena, meillä on Olympiastadion jo. Tukholmassa Strawberry-areenalla pelaa AIK, jonka yleisökeskiarvo oli tällä kaudella 28 500. Meidän pitäisi ensin saada jalkapallojoukkue, joka tuottaisi stadionille tuon mittakaavan pysyvän käytön.”

Tarvitsisiko Helsingin kulttuurielämä yömetroa?

”Idässä asuvana sanon, että ei. Ennen olin nuori ja radikaali ja vaadin yömetroa. Sitten minusta tuli keski-ikäinen ja aloin katsoa tilastoja. Yödösät ovat paljon joustavampia ja kätevämpiä, koska metro vaatisi syöttöliikenteen.”

Pitäisikö Helsingissä olla yöpormestari?

”Olen huomannut, että on alueita, jotka putoavat apulaispormestareiden toimialojen väliin. Jotkut niistä liittyvät yöelämään, turismiin ja ruokakulttuuriin. Olisi hyvä, että olisi viranhaltija, joka hoitaisi näitä, ja kauden alussa sovittaisiin selvästi, kenelle pormestareista ne kuuluvat.”

Mikä on sopiva hinta kotimaiselle kovakantiselle uudelle romaanille?

”20–30 euroa.”

Mikä on sopiva hinta Spotifylle tai vastaavalle palvelulle?

”Se maksaa nyt 12 euroa? Tulonmuodostus sisällöntuottajille on kohtuuttoman marginaalinen, mutta en osaa sanoa, paljon ihmiset niistä haluaisivat maksaa.”

Missä esittävän taiteen tapahtumassa olet viimeksi ollut vapaa-ajallasi?

”Kaikki on vähän työtä. Viimeksi maksoin itse lipun, kun katsoin Ylen vanhoissa tiloissa työttömyyteen liittyvää aikuisten nukketeatteria pari viikkoa sitten.”

Suosikkilaululyriikkasi ikinä?

”Don’t Look Back in Anger.”

Oletko lukenut jonkin kirjan useita kertoja elämässäsi?

”Moniakin. Tarun sormusten herrasta olen lukenut useita kertoja, mutta en varmaan viimeiseen 25 vuoteen. Arto Salmisen kirjoja olen lukenut myös. Jokainen Salmisen lause on taideteos. Monet niistä ovat tänä päivänä valitettavan osuvia. Hän näki tulevaisuuteen.”

Haastattelusarjan edelliset osat:
Kulttuuriministeri Sari Multala
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén
Nelosen musiikkijohtaja Mikko Koivusipilä