Kommentti: Maksa mitä haluat -liput ovat usein hölmö idea

VIIKONLOPPUNA Helsingin Sanomien teatteritoimittaja Sanna Kangasniemi kirjoitti innoissaan Göteborgin kaupunginteatterin tulevasta kokeilusta. Dario Fon Ei makseta, ei makseta -klassikon kaikki liput myydään tulevana syksynä 0–500 kruunun hintaan.

Göteborgissa kyse on ennen muuta taiteellisesta valinnasta, mutta Kangasniemi kannusti suomalaisia teatteritaloja kokeilemaan samaa. Tai vähintään seuraamaan Ruotsista saatavia tuloksia.

Toinen vaihtoehto olisi ollut soittaa taloustieteilijälle ja kysyä hinnanmuodostuksen perusteista.

HELSINGIN YLIOPISTON taloustieteen professori Niku Määttänen vastaa puhelimeen. Hän ymmärtää mallin kauniit pyrkimykset, mutta pohtii, onko lopputulos halutunlainen.

”Tasa-arvonäkökulmasta mikään ei erityisesti takaa sitä, että halvat liput menevät niitä oikeasti tarvitseville. Hyvätuloisena voisin kuvitella, että maksaisin, mutta en tiedä, miten ihmiset käyttäytyvät.”

Hinnoittelukysymystä voi lähestyä tehokkuusargumentilla. Aina, kun esitys myy loppuun, lipun ostajien joukossa on todennäköisesti paljon heitä, jotka olisivat olleet valmiit maksamaan siitä vielä listahintaa enemmän.

Jos tarjolla on ilmaisia tai huippuhalpoja lippuja, voi käydä niin, että esitys jää väliin ihmiseltä, joka olisi halunnut maksaa siitä täyden hinnan.

Tappiot kärsii aina järjestäjä – usein rahapulaansa harmitteleva taiteilijaryhmä.

”Lipputuloja menetetään, joten jatkossa on resursseja vähemmän. Ei se paranna saavutettavuutta isossa kuvassa”, Määttänen sanoo.

Pahimmassa tapauksessa muuten täyteen saliin voi jäädä tyhjä paikka, kun ilmaislippulainen ei vaivaudukaan paikalle.

“Silloin esitys ei lopulta ollut lipun haltijalle arvokkaampi kuin vaihtoehtoinen tekeminen.”

JOS HALUAA maksimoida lipputulonsa – kuten yleensä kannattaa – tehokkain malli on sellainen, jossa halvin lippu on mahdollisimman halpa ja kallein mahdollisimman kallis.

Ja mitä kalliimpia kalleimmat liput ovat, sitä halvempia halvimmista voidaan tehdä. Hintahaarukan venyttäminen on saavutettavuusteko siinä missä koululaisnäytökset ja opiskelija- ja eläkeläisalennukset.

”Saavutettavuus on hyvä perustelu julkiselle tuelle”, Määttänen sanoo.

Jos huippuhalpoja tai jopa ilmaisia lippuja halutaan tarjota, ne kannattaa laittaa myyntiin vasta mahdollisimman lähellä esitystä. Ajatus on, että viimeisten tyhjien paikkojen täyttäminen ei maksa järjestäjälle juuri mitään. Sitä kutsutaan hintadiskriminaatioksi.

”Jos RSO:ssa ei ole kuuluisaa solistia, saattaa jäädä paikkoja myymättä. Kun ne tarjottaisiin edullisesti juuri ennen konserttia, joku hyötyisi ainakin vähän. Taidelaitokset voisivat tehdä sitä  vähän enemmän”, Määttänen sanoo.

Toisaalta häntä, RSO:n torstaikorttilaista, on usein askarruttanut, miksi maailmantähtien konserttivierailut myydään niin halvalla. Ylin hintakategoria on alle 50 euroa. Kalliit paikat saatetaan myydä halpoja nopeammin.

”En tajua sitä. Salit täyttyisivät satasen lipuillakin”, Määttänen sanoo.

Voisiko olla järkevää, että esityksiin tarjottaisiin vapaaehtoista mahdollisuutta maksaa yli listahinnan – eikä siis ali?

”Saattaisi se toimia joissain tapauksissa paremmin kuin nykyinen staattinen hinnoittelu.”
 

SUOMESSA maksa mitä haluat -liput ja valitse mitä maksat -liput ovat varsinkin esittävän taiteen vapaan kentän suosiossa.

Sopivaa hintaa pääsee määrittelemään itse esimerkiksi Mad House Helsingissä, Uuden tanssin keskus Zodiakilla ja ajoittain Tanssin talossa.

Malliin liittyy eräänlainen hyveellisyyden aura. Ne ovat toimijoille myöskin tapa viestiä arvoistaan.

Ironia on siinä, että kun äänikirjapalvelut yrittivät täsmälleen samaa – ilmaisia kokeilujaksoja saavutettavuuden ja uusien yleisöjen houkuttelun nimissä – kirjailijat kivahtivat: järkyttävä viesti, kirjallisuusko muka ilmaista!