Kääntäjän joutsenlaulu

Oli kulunut viikko siitä, kun norjalainen kirjailija Jon Fosse voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon lokakuussa 2023. Suomalaisille tuntemattoman ja vaikeana pidetyn kirjailijan kääntämistä tarjottiin Katriina Huttuselle. Hän kertoo suostuneensa heti, vaikka oli jo lupautunut toiseen työtehtävään. Tanskalainen viikinkiviihde sai luvan väistyä, koska kyse oli jokaisen kääntäjän unelmasta, Nobel-kirjailijan debyyttikäännöksestä.

Yhden asian Huttunen unohti mainita toimeksiantajalle ensimmäisessä puhelussa. Hän oli menossa seuraavana päivänä kaulan ultraääneen, koska imusolmukkeista oli löytynyt jotain epäilyttävää. Lisätutkimusten jälkeen diagnoosiksi varmistui pitkälle edennyt lymfaattinen leukemia.

”Unelma muuttui painajaiseksi, kun en tiennyt pystynkö tekemään tätä.”

Pohjoismaisen kirjallisuuden kääntäjä ja kirjailija Katriina Huttunen, 65, antaa haastattelua kotonaan Ruoholahdessa, jossa myös työskentelee. Asunnossa ei ole valtavia kirjahyllyjä täynnä holokaustikirjallisuutta, kuten voisi olettaa hänen viimeisimmän oman teoksensa Jälkikuoleman perusteella.

”Tein viime keväänä kuolinsiivouksen.”

Huttunen on noin 30 vuoden aikana suomentanut yli sata teosta. Joukossa on ollut järkäleitä, kuten Kjell Westön Helsinki-romaaneja ja Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja. Omassa kirjallisessa tuotannossaan ja osin myös suomennoksissaan Huttunen on keskittynyt viime vuosina kuolemansuruun. Näin on ollut siitä lähtien, kun hän kirjoitti tyttärensä itsemurhaa käsitelleen esikoisteoksensa Surun istukka (2019).

Nyt parantumattomaan syöpään sairastuttuaan Huttunen on joutunut kohtaamaan oman kuolemansa ja siihen liittyvät pelot sekä ammatillisen luopumisen. Hän ei aio enää kirjoittaa. ”Kirjoittamisesta luopuminen suoraan sanottuna vitutti, mutta syöpä vie niin paljon aikaa ja voimia etten enää jaksa etsiä uutta kustantajaa.” Hän sanoo kuitenkin tottuneensa menetyksiin. Viimeinen työ on tässä.

”Olen saman ikäinen kuin Fosse. Hänen uransa huipentuu tähän, ja minun kääntäjän urani loppuu tähän. Tämä on joutsenlauluni.”

POHJOISMAIDEN merkittävimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Jon Fosse on tuottelias. Hän on julkaissut kymmeniä proosateoksia, lastenkirjoja, esseitä ja näytelmiä. Ennen Nobel-palkintoa hän oli tutumpi kansainväliselle yleisölle teatterin kuin kirjallisuuden kautta. Fossen näytelmiä on käännetty yli 50 kielelle, ja niitä on esitetty tuhansilla näyttämöillä ympäri maailmaa.

Septologiaa on luonnehdittu Fossen kaunokirjalliseksi pääteokseksi. Ainakin sen on kuvailtu olevan teos, jossa kirjailijan minimalistinen ja meditatiivisen hidas tyyli on hioutunut täydelliseksi. Huttunen sanoo, että Septologia on erikoisin ja haastavin toimeksianto hänen kääntäjän urallaan. Alkukielinen teos sisältää 896 sivua sanojen virtaa ilman pisteitä. Sitä ei tule edes aivan lopuksi. Pilkkuja sen sijaan riittää.

”Olen joutunut luopumaan kaikesta, mitä olen tiennyt kieliopista, kielenhuollosta ja oikeakielisyydestä. Fossen teos rikkoo kielen rajat.”

Lukijalle Fossen kieli ei kuitenkaan ole vaikeaa, Huttunen sanoo. ”Kun sen outouteen pääsee sisään, se onkin ihanan helppoa. Korkean kynnyksen ylittämisen jälkeen vieraus ei enää häiritse vaan imaisee mukaansa vastustamattomasti.”

Huttusen mielestä WSOY teki viisaasti, kun se pyrki madaltamaan tuota kynnystä julkaisemalla Fosselta ensin pienen suuren kirjan, 120-sivuisen romaanin Aamu ja ilta. Se antoi myös esimakua myös kääntäjälle: ”Ensimmäinen piste tuli vasta sivulla 14.” 

WSOY julkaisee seitsemänosainen Septologian kolmena eri teoksena. Ensimmäinen teos Toinen nimi sisältää osat I–II, ja se julkaistaan kesäkuussa. Kaksi jälkimmäistä ilmestyvät talvella ja syksyllä 2026.

SEPTOLOGIA kertoo kahdesta Asle-nimisestä miehestä. He ovat molemmat ikääntyneitä,  Norjan lounaisrannikolla asuvia kuvataiteilijoita. Romaanin kertojana toimiva Asle on heistä menestyneempi. Hän on raitistunut katolilainen leski, jolla ei ole lapsia. Toisella Aslella on takanaan epäonnistuneita avioliittoja ja etääntyneitä lapsia. Hän ajattelee lähinnä seuraavaa alkoholiannosta tai elämänsä päättämistä.

Huttunen sanoo, että on vaikea olla ajattelematta sitä, että Fosse on kirjoittanut Asle-hahmoihin itsestään molemmat puolet. Vähän julkisuudessa viihtyvästä kirjailijasta tiedetään, että hän on tutustunut katolilaisuuteen itävaltalaissyntyisen vaimonsa kautta, tullut uskoon ja raitistunut. Fossella on kuusi lasta ja takanaan kaksi avioeroa.

”Luulen, että hän käsittelee sitä toista vaihtoehtoa, mikä hänen elämässään olisi voinut olla, jos hän ei olisi lopettanut juomista”, Huttunen sanoo.

Todellisen elämän yhtymäkohdista huolimatta Fosse sanoi Nobel-puheessaan, ettei kirjoita ilmaistakseen itseään vaan päästäkseen pois itsestään. Hän myös kuvaili, että ei millään tavalla suunnittele sitä, mitä aikoo kirjoittaa. ”Minulle tulee aina se tunne, että tekstit ovat jo valmiina tuolla jossain ja minun on vain saatava sanat ylös ennen kuin ne katoavat.”

Huttunen sanoo, että Fossen tekstistä todella syntyy vaikutelma, että se on kirjoitettu nopeasti kuin automaattikirjoituksena. Se on hämmentävää, koska samalla teksti on eheä kokonaisuus, jossa jokaisella yksityiskohdalla on paikkansa.

Aiheiden puolesta Septologia kertoo katolilaisuudesta, kuvataiteesta ja alkoholismista sekä uskon ja taiteen suhteesta. Ehkä kaikki hyvä taide on eräänlaista rukousta, toinen Fossen Asleista pohtii. Huttunen sanoo, ettei ole itse uskonnollinen, mutta Fossen lukeminen saa hänet toivomaan, että olisi. Teos sisältää useita pieniä keskusteluja Jumalasta, joita Asle käy itsensä kanssa. Huttunen kertoo käsitelleensä näitä ”sydämestä vuodatettuja kohtia itku kurkussa”. Asle esimerkiksi pohtii Jumalaa, joka samaan aikaan ei ole olemassa ja joka vain on. Hän on luomaton valkeus ja samalla pimeässä loistava olemattomuus. Samalla Asle ajattelee, että hyvä taide on sellaista, jota valaisee jonkinlainen sisäinen valo. Siksi hän tarkkailee kaikkia maalaamiaan teoksia pimeässä.

Huttunen sanoo, että uskoo samaan, eli siihen että hyvä taide on sisältä päin valaistua. Se syntyy ihmisen sisäisestä jumaluudesta, ei menestyksen tavoittelusta. Teoksessa Aslen ympärillä on muun muassa paljon ihmisiä, jotka toivovat että hän maalaisi helpommin sisäistettäviä kuvia, sellaisia kuin hän teki nuorena, valokuvan tarkkoja toisintoja tilaajien kotitaloista tai maatiloista.

Huttunen haluaakin kunnioittaa sitä, ettei Fosse kirjoita aina sujuvaa ja helposti sulavaa kieltä, vaan tekstissä on pysähdyksiä ja toistoa. ”Siinä on raamatullinen poljenta, pyrkimys johonkin pyhyyteen”. Fossen tyyli tekee mitättömistäkin asioista pyhiä, Huttunen sanoo, oli kyse sitten voileipien syömisestä, kahvin keittämisestä tai koiran kusettamisesta. Fosse itse on kuvaillut kirjoittamistaan ”mystiseksi realismiksi”.

Teknisesti pyhyyden tuominen suomen kieleen ei ole ollut yksinkertaista. Rytmiä on pitänyt sovittaa kielemme pidempiin sanoihin. Yksi Huttusen käyttämistä keinoista on minä-persoonapronominin tarpeeton käyttö persoonapäätteisen verbin edellä: ”minä menen, minä tunnen, minä katson ja minä ajattelen ja minä ajattelen…” Huttunen kuvailee. Se sopii Fossen messuavaan tyyliin, mutta kääntäjä ei ole vielä varma, mitä kustannustoimittaja ratkaisusta ajattelee.

Norjassa on myös paljon täytesanoja, joiden kääntämisessä ruotsinnos pääsee helpommalla. Eniten toistuvat og, så sekä ja. Esimerkiksi jokainen teoksen seitsemästä osasta alkaa samoilla sanoilla ”Og eg”, ”ja minä”. Täytesanat ja toisto tekevät tekstistä puheenomaisen, Huttunen kuvailee.

”Se ei ole ajatuksen virtaa vaan puheen virtaa. Se toistaa koko ajan samaa asiaa, puhuu itselleen, itsekseen. Yrittää saada itsensä vakuuttuneeksi asioista.”

TEOKSEN ALKU NORJAKSI

Og eg ser meg stå og sjå mot biletet med dei to strekane, ein lilla og ein brun, som kryssar einannan på midten, eit avlangt bilete, og eg sert at eg har måla strekane langsamt og med tjukk oljemåling, og ho har runne, og der den brune og den lilla linja kryssar einannan blandar fargen seg vakkert og renn nedetter og eg tenkjer at dette ikkje er noko bilete, men samstundes er biletet slik det skal vera – – 

TEOKSEN ALKU KÄÄNNETTYNÄ (editoimaton)

Ja minä näen itseni katsomassa kuvaa jossa kaksi viivaa, liila ja
ruskea, risteävät keskellä suorakaiteen muotoista kuvaa, ja minä
näen että minä olen maalannut viivat hitaasti ja paksulla
öljyvärillä, ja että se öljyväri on valunut, ja maali sekoittuu
kauniisti ja valuu alaspäin siinä kohtaa missä se ruskea ja se
liila viiva risteävät ja minä ajattelen ettei kuva ole valmis,
mutta toisaalta kuva on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, – –

WSOY EI AIO teettää Septologiasta äänikirjaa. Se on Huttusen mielestä harmillista, koska hänen mielestään teos toimisi ääneen luettuna loistavasti.

Fosse kirjoittaa uusnorjaksi (nynorsk), joka on toinen maan virallisista kielimuodoista ja selvästi vähemmän käytetty kuin kirjanorja (bokmål). Huttusen mielestä uusnorjan ei pitäisi vaikuttaa käännökseen sinänsä, koska suomen kielessä ei ole vastaavaa muotoa, jolle sitä kääntää.

Huttusen on pitänyt tehdä Septologian kohdalla monia vaikeita käännösteknisiä valintoja. Hän ei ole kuitenkaan ollut yhteydessä itse kirjailijaan, vaikka yhteystiedot on luvattu toimittaa. Se, miten paljon kääntäjä ja kirjailija pitävät yhteyttä, vaihtelee paljon. Huttunen pitää kunnia-asiana sitä, ettei kirjailijalta kysellä ylimääräisiä. Esimerkiksi sitaattien alkuperä selvitetään itse.

Haastavinta yhteistyö on ollut suomenruotsalaisten kirjailijoiden kanssa.

”Kirjailijoilla, jotka eivät osaa kieltä, jolle teksti käännetään, ei ole usein muuta vaihtoehtoa kuin luottaa kääntäjiinsä. Suomenruotsalaiset kirjailijat eivät kokemukseni mukaan lähtökohtaisesti luota kääntäjiin.”

Esimerkiksi Kjell Westön suomentamisesta hän sanoo luopuneensa ihan mielellään.

”Suomennokseni eivät kelvanneet hänelle, eivätkä hänen ehdotuksensa minulle, joten niitä veivattiin yhdessä niin kauan, että molemmat olivat tyytyväisiä. Se oli nöyryyttävää, mutta myös opettavaista. Hirveän raskasta ainakin.”

Pääasiassa kääntäjä on valintojensa kanssa yksin – niin hyvässä kuin pahassa. Septologian kohdalla Huttunen on luottanut omaan kielentajuunsa niissäkin tapauksissa, kun ruotsin- ja englanninkielinen käännös ovat poikenneet linjasta.

Ruotsintaja on esimerkiksi päättänyt viedä Fossen kieltä puhekieliseen, murteelliseen suuntaan. Huttusen mielestä puhekielisyys on aina riski kirjoitetussa tekstissä. Hän itse suosii mieluummin yleiskielisyyttä.

Englanninkielinen käännös on palkittu, kehuttu ja vaikutusvaltainen. Yhdysvaltalainen Harvardin kasvatti ja lukuisia Fossen teoksia kääntänyt Damion Searls opetteli aikoinaan norjaa, jotta voisi lukea ja kääntää Fossea englanniksi. Huttusen mielestä Searls on suhtautunut ylimalkaisesti erityisesti paikannimiin.

Fossen Septologiassa liikutaan Bjørgvinissa, joka on Huttusen tulkinnan mukaan eräänlainen Bergenin fantasiaversio, jossa on sekaisin oikeita ja kuvitteellisia paikannimiä. Searls on päättänyt kääntää Bergenissä olevat todelliset paikat, hotellit, ravintolat ja esimerkiksi Bryggenin vanhan Hansa-sataman epämääräisillä yleisnimityksillä kuten ”The Old Country Inn”, ”The Alehouse” ja ”The Wharf”.

”Ehkä olen tosikko, mutta Bergen on minulle tärkeä kaupunki, ja jos joku haluaisi tämän käännöksen perusteella mennä etsimään kartan kanssa teoksen tapahtumapaikkoja, niin se ei löytäisi niitä eikä koko kaupunkia”, Huttunen sanoo ja lisää:

”Eri käännösten välinen vertailu ei välttämättä ole edes kovin terveellistä ja pyrin pitämään niihin tiettyä etäisyyttä. En voi imitoida muita, koska he eivät välttämättä ole edes oikeassa.”

Huttunen huomauttaa, ettei kuitenkaan pidä omaa käännöstään parempana. Hän ei ole varma, onko se ylipäätään edes hyvä. Hän sanoo olevansa usein epävarma ja jopa pelokas käännettävän tekstin äärellä. ”En halua asennoitua niin, että mikään olisi liian helppoa minulle.” Tällainen nöyryys on osoittautunut hedelmälliseksi, kunhan ei anna pelon lamauttaa, hän sanoo.

VIIME KEVÄÄNÄ Huttunen ehdotti kustantamolle, että Septologian käännöksen voisi antaa jollekin nuoremmalle, terveemmälle ja siinä mielessä luotettavammalle kääntäjälle. Hän ei ollut varma, kestääkö keho pysyvää, loppuelämän syöpähoitoa. ”En tiedä, onko heillä ollut mitään vaihtoehtoista suunnitelmaa”, Huttunen sanoo.

Kustannustoimittaja Anna Kokko kertoo, ettei WSOY:lla harkittu rooliin ketään muuta.

”Katriinaa kysyttiin heti, kun oikeudet selvisivät. Hänen toiveestaan odotimme muutaman kuukauden, että hän saa selvyyden terveydentilastaan.”

Kustannustoimittajan mukaan tärkeintä on löytää käännökselle sopiva tekijä, sellainen joka nauttii teoksen suomentamisesta. ”Katriina ehdottomasti rakastaa Fossen tekstejä, mikä näkyy erinomaisena suomennoksena”, Kokko sanoo.

Huttunen sanoo, että hänen tilanteensa on nyt vakaa. Uusilla lääkkeillä on saatu aikaan ”suotuisa hoitovaste”.

Lymfaattinen leukemia on b-valkosolujen eli lymfosyyttien syöpä. B-lymfosyytit huolehtivat Huttusen sanoin ihmisen “verenkierron immunologisesta muistista”. Jos se pettää, immuunijärjestelmä tuhoutuu.

”En todennäköisesti kuole tähän syöpään. Kuolen johonkin infektioon.”

Useimmille ihmisille saattaisi olla liikaa kääntää vaikeaa mestariteosta ja käsitellä samanaikaisesti omaa vakavaa sairautta. Huttunen sanoo, että hänen työnsä tukee hyvää surua ja kuolemanpelkoa.

”Minä en pääse niistä hetkeksikään eroon, koska en halua päästä niistä eroon. En tee tätä työtä huolimatta surusta vaan sen ansiosta ja sen voimalla.”

Paljon on silti muuttunut.

”Brändini on ollut se, että olen nopea, halpa ja kaikkiruokainen. Kaikki on kelvannut.”

Fosse on hidastuttanut vauhtia. Aiemmin Huttunen on pystynyt tuottamaan käännettyä tekstiä jopa kaksikymmentä sivua päivässä. Nyt tahti on hitaimmillaan kaksi sivua päivässä.

”En pysty tekemään tätä nopeasti, koska Fossen ajattelu ja lauserakenteet ovat niin erikoisia.” Enää ei voi sanoa myöskään, että Huttunen olisi kaikkiruokainen eikä kovin halpakaan. ”En ainakaan halvimmasta päästä.”

Kääntäjän työssä tärkeintä on keskittyä luomaan lukijalle illuusio siitä, ettei mitään käännöstä edes ole. Hyvä kääntäjä tekee työnsä näkymättömäksi, Huttunen sanoo. Alkukieli ei saa paistaa läpi.

”Sellaisten seikkojen kuin kääntäjän iän, sukupuolen tai elämäntilanteen ei pitäisi vaikuttaa käännökseen, mutta kyllä ne vaikuttavat”, Huttunen sanoo. Fossen osuminen viimeiseksi työksi tuntuu Huttusesta jonkinlaiselta johdatukselta, ainakin kohtalokkaalta.

Teoksen toisessa osassa Asle pohtii maalaamisen lopettamista, taiteesta ja taiteilijuudesta luopumista. 

”Sen luettuani ajattelin, että tämä teksti on löytänyt oikean kodin luotani."

Oikaisu 29.1. kello 10.10: Septologian alun norjankielisessä versiossa oli kirjoitusvirhe. Samstundes oli kirjoitettu virheellisesti muodossa samstrundes.