”Joskus taideleffat ovat niin paskoja, että niitä ei jaksa edes katsoa, mutta niin ovat kaupallisetkin leffat”

Markus Selin, tarvitseeko kulttuuriala aina valtion rahaa niin paljon, kuin jatkuvalta tuntuva kitinä antaisi ymmärtää?

”Ainakaan Suomessa se kitinä ei ole ollut kauhean tuloksellista. Mutta onhan sitten maita, missä on menty oikeissa asioissa eteenpäin. Suuri osa Euroopan maista on ottanut käyttöön lain, jonka mukaan digijakelijat maksavat tietyn osan liikevaihdostaan paikallisille tuotannoille. Mutta Suomi on tietenkin hitain tällaisessa asiassa. Sen sijaan Suomi oli nopein päättämään, että täällä ei Jussi-gaalassa jaeta erikseen palkintoa parhaasta mies- ja naispääosasta. Palkintoja jaetaan alalla muutenkin niin vähän, että on vähän outoa vähentää palkintojen määrää entisestään. Tai keksitään tilalle joku Vuoden valopilkku -sarja. Sillähän on sitten hyvä mennä ulkomaille että ’I won the Year's Light and Shine Jussi-patsas’.”

Kuinka hyvä elokuva-ala on lobbaamaan omia etujaan ja hankkimaan sille valtion eri rahoitusjärjestelmien kautta rahoitusta?

”No todella huono. Alalta puuttuu osaaminen powerhouse-lobbaamisesta. Joku sanoi, että kun meidän ala hakee vaikka Business Finlandilta rahaa, niin ne hakemukset näyttävät lapsen tekemiltä – jos vertaa vaikka laivanrakennusfirmaan, niin he tulevat paikalle koko arsenaalilla. Ei ole ihme, että rahat menevät muualle. Ja kun pitäisi pyytää sata miljoonaa, me pyydämme miljoonan. Elokuvat leviävät kuitenkin toistaiseksi ympäri Suomen. Kun vertaa vaikka sitä rahamäärää, minkä paikalliset laitosteatterit saavat – ja onko niitä Suomessa seitsemän tai kahdeksan – niin se on suuri summa verrattuna koko elokuva-alaan.”

Miksi se on niin?

”Ei minulla ole siihen oikein vastausta. Meillähän ei ole oikeastaan sellaista järjestöä – tai on väkeä alalla töissä ja järjestöissäkin, mutta ei sillä ainakaan tuloksia synny. Pelko on se, että rahat sen sijaan vähenevät joka vuosi niin kuin nyt. Viime vuonna lähti puolitoista miljoonaa euroa pois siitä potista. Ja kuitenkin samaan aikaan kulut ovat nousseet varmaan parikymmentä prosenttia. Se on nurinkurinen tilanne.”

Mikä muu on syynä siihen, että elokuva-alan tai kulttuurialan tuet voivat laskea niin paljon?

”Kulttuuriministeri on politiikassa sellainen heittopussivirka, että siinä on kahden vuoden kausia. Juuri kun joku pääsee sisään siihen hommaan, sitten hänet siirretäänkin toisaalle, että puolueet pystyvät kierrättämään näitä ihmisiä, että niistä saa vahvempia ehdokkaita myöhemmin. Jos siihen paikalle tulee jostain ihan eri taustasta, eikä tunne taidekenttää ollenkaan, niin se kaksi vuotta on aika lyhyt aika oppia alan primus motoriksi. Eikä kulttuuri ole koskaan kiinnostanut poliitikkoja, ei edes niin paljon, että he ymmärtäisivät, että se tuki luo työpaikkoja ja palautuu moninkertaisena valtiolle takaisin. Kulttuuriasiat ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissituloksia, joista on helppo leikata.

Miten ala voisi puhua paremmin omasta puolestaan?

”Olen ennenkin sanonut, että meillä on hyviä ja äänekkäitä näyttelijöitä, mutta he puhuvat näistä väärissä paikoissa.”

Mitä tarkoitat väärillä paikoilla?

”Ravintoloita ja televisio-ohjelmia. Pitäisi mennä puhumaan sinne missä oikeasti tehdään päätöksiä. Ja siellä pitäisi olla hyvin perusteltuja puheenvuoroja.”

Mitä pitäisi tehdä, että Suomesta voisi tulla kansainvälinen tv- ja elokuva-alan vientimaa?

”Pitäisi mennä aika syvälle rakenteisiin ja lähteä liikkeelle käsikirjoittamisesta. Niin kuin aina. Sieltähän se elokuva sitten lähtee nousuun, jos se jostain lähtee. Esimerkiksi nyt tänä vuonna Jussi-palkintogaalassa meidän tuottamamme Myrskyluodon Maija sai kyllä ehdokkuuksia, mutta ei käsikirjoituksestaan päässyt edes ehdolle. Tiina Lymi teki käsikirjoitusta kuluneesti sanottuna kuin Iisakin kirkkoa, ja käsikirjoitus on kuitenkin suurimpia lähtökohtia siinä, miksi elokuvasta ja tässä tapauksessa Myrskyluodon Maijasta tuli hyvä elokuva. Siihen panostettiin merkittävästi enemmän kuin normaaliin käsikirjoitukseen. Etenkin Tanskalla ja Ruotsilla on niin pitkät perinteet siitä, että siellä rahoitetaan kirjoittamista järkevillä budjeteilla ja erilaisilla työryhmillä. Niillä on paremmat luontaiset edellytykset lähteä tekemään sitä. Suomessa on sellainen hauska asia, että paitsi että me olemme maailman onnellisin, myös maailman kateellisin maa. Kyllä silläkin on vaikutus tuohon asiaan.”

Mikä on pielessä Suomen elokuvien tuotantotukirakenteessa?

”No siinä on pielessä se, että elokuvasäätiössä on pari tuotantoneuvojaa tietyt toimikaudet. Heidän kanssaan ei saa kehittää ja keskustella hankkeista kuin tiettyinä aikoina vuodessa. Se on mielestäni aika kummallista. En tiedä mikä on parempi tai huonompi systeemi kuin nykyinen, mutta läpinäkyvämpi sen pitäisi olla.”

Niin että se on aika kapea suppilo, jossa pari tyyppiä päättää millaisia elokuvia Suomessa tehdään?

”Mutta ei se ole mikään helppo paikka olla hommissa. Hakemuksia tulee omista ja ikkunoista. Ja niistä pitäisi pystyä valikoimaan sitten mitkä menevät kaupallisesti hyvin, mitkä kelpaavat kansainväliseen levitykseen, sitten pitää huomioida uudet tekijät, pitkään haussa olleet projektit ja muuta.”

Solar Films täytti vastikään 30 vuotta. Mistä kaikki lähti liikkeelle?

”Aikoinaan totesimme, että Harlin–Selin Productions -firman aika oli ja meni, ja piti perustaa uusi firma. Meillä oli silloin koripallojoukkue nimeltä Tapiolan Honka, johon tuli pelaamaan pelaaja nimeltä Antti Jokinen. Muistan, kuinka tapasin hänet ensimmäistä kertaa Kaivohuoneen yläkerrassa. Kävi ilmi, että hänellä oli sillä tavalla hämärä tausta, että hän oli käynyt elokuvakoulua. Tulimme hyvin juttuun ja siitä aika nopeasti perustettiin elokuvatuotantoyritys. Alun perin yksi nimiehdotus oli Sunset Studios, mutta sitten keksittiin Solar Films – kun olimme ensin saaneet joltain kaihdinvalmistajafirmalta luvan nimelle, ettei se oli liian lähellä heidän yrityksensä nimeä. Sovittiin Antin kanssa, että tehdään niin kauan hommia yhdessä kuin tuntuu mukavalta, ja sitten kun ei enää tunnu, niin pannaan läppärit kiinni ja lähdetään eri suuntiin. Mutta ei sellaista tilannetta koskaan tullut.”

Olisitko uskonut, että yhtiö pysyy näin kauan elossa?

”Eihän kukaan olisi. Antti halusi suuntautua Amerikkaan, teki siellä elokuvia ja ohjasi musiikkivideoita ja tuli loppujen lopuksi takaisin Suomeen onnellisesti. Ja minä, no, minä olen istunut periaatteessa tällä samalla jakkaralla 30 vuotta. On se aika pitkä aika, mutta toisaalta olen ainakin itse päättänyt, että istun tässä niin kauan kuin saan istua ja pysyn hengissä.”

Mikä sinua kiinnostaa elokuvissa?

”Minua on aina kiinnostanut ihmisten viihdyttäminen. Olen tehnyt ihan kaikkea, mikä jollain tasolla liittyy siihen. Olen ollut tiskijukkana, minulla on ollut huvipuisto, kavereiden kanssa tuonut maahan Nintendon ja myynyt maksalaatikkoa sekä yksin että yhdessä. Toisekseen minua ovat aina kiinnostaneet isot tarinat. Se liittyy ehkä siihen, että jo isovanhempani omistivat leffateattereita. Se on ehkä huono kasvualusta, mutta se on joka tapauksessa antanut sellaisen kipinän, että tämä on se oikea juttu.”

Mikä ihmisiä viihdyttää?

”Se on mielenkiintoinen kysymys. Katsoin juuri vähän matkaa kansankomediaa Kyllä isä osaa. En pidä sitä ehkä elokuvan merkkiteoksena, mutta helvetisti sillä oli katsojia. Sitten taas toisaalta on Pulp Fiction, jossa on paljon väkivaltaa, ja sekin viihdyttää ihmisiä. Ja laitetaan siihen väliin joku Anora – tai no se ei itse asiassa mennyt hyvin Suomessa.” 

Onko Suomessa elokuva-alalla tuotantoyhtiöiden tai levittäjien porras, joka yrittää varmistaa menestystä ja kahlitsee taiteilijoiden näkemystä?

”No kyllähän mekin joskus kuullaan, että meidän leffat on aina samanlaisia. No ihan varmaan ne osin näyttääkin. Etenkin jos on löytynyt sopivien ihmisten yhteistyön tapa. Mutta eihän kukaan lopulta tiedä, miten tehdään hitti. No okei, britit tekivät näitä romanttisia komedioita monta peräkkäin, Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Love Actually ja Notting Hill – kunnes ne törmäsivät siihen Pirate Radiosta kertovaan juttuun. Tai Marvel teki parikymmentä jättihittiä putkeen ja sitten nekään eivät enää osuneet maaliin. M. Night Shyamalan on sanonut, että vain hänellä ja Steven Spielbergillä on sellainen kaava, jolla leffasta tulee aina hyvä. No, sillä Shyamalanilla on kuitenkin niin paljon floppeja välissä, että hän on kai välillä unohtanut, että mihin hän on sen kaavan laittanut.

Solar Films on tehnyt elokuvia, jotka ovat keränneet varsin hyvin yleisöä kotimaassa. Paljonko kaikkiaan?

”Jos nyt oikein muistan, meidän leffojen katsojamäärien keskiarvo 160 000 suunnilleen, ja se kertaa noin 70… Kyllä se yli 10 miljoonaan menee suurin piirtein.”

Eikö sinua ole koskaan kiinnostanut tehdä enemmän taide-elokuvaa ja saada prestiisiä ulkomailla?

”Ei kukaan voi sanoa, että ei kiinnostaisi, että tekemäsi taide leviäisi mahdollisimman laajalle. Mutta meitä kiinnostaa ensisijaisesti kotimainen yleisö, koska täältä me saamme pääosan rahoituksestakin. Ja kyllähän nyt on ainakin seitsemän maata, joihin Myrskyluodon Maija on tulossa elokuvateattereihin lähiaikoina. Mutta tästä taiteen ja kaupallisen rajasta… Eiköhän se ole jossain siellä Aki Kaurismäen kohdalla. Sehän sai yli 200 000 katsojaa. Se on tosi hienoa, että se menee paremmin kuin niin sanotut kaupalliset leffat. Se osoittaa, että genrerajat ovat tosi hämäriä ja hölmöä niitä edes yrittää piirtää. Joskus taideleffat ovat niin paskoja, että niitä ei jaksa edes katsoa, mutta niin ovat kaupallisetkin leffat.”

Tänä vuonna Berliinin elokuvafestivaaleilla ei ole yhtään suomalaista elokuvaa, eikä Cannesissa, ja Pirjo Honkasalon uusinkin kelpasi Rotterdamin festivaaleille aika pieneen sarjaan… Pitääkö olla huolissaan suomalaisen elokuvan laadun tilasta?

”Miksi meidän pitäisi olla huolissaan? Jos joku voittaa yleisön suosikin pystin jossain Zagrebissa, niin ketä se auttaa? Ei siitä ole mitään hyötyä kenellekään muulle, kun tekijä pääsee sinne festivaaleille ja saa jonkun ruman pystin mukaansa. Ei suomalaisen elokuvan laatu ole yhdestä vuodesta kiinni millään tavalla. Sitä minäkin kyllä hämmästelin, että Honkasalon leffa ei kelvannut muualle.”

Mitä mieltä olet Yleisradion leikkauksista?

”Poliitikot väittävät, että Yleisradiolla on liikaa rahaa. Mistä he sen muka tietävät? Ylehän tekee helvetisti alueellisia juttuja. Ne tekee radiot, ne tekee luotettavasti uutiset ja on ulkomaanverkostossa toimittajia ja muuta. Niin kuka osaa suhteuttaa tuosta, että mikä on liikaa? Musta on ihan naurettavaa poliitikoilta oikeasti. Kaupalliset kanavat ovat helisemässä, ja nämä rikkovat sen yhden systeemin, joka meillä on kunnossa.”

Ovatko elokuva- ja tv-alan tämänhetkiset vaikeudet normaalia suhdannevaihtelua?

”Koskaan ei ole ollut urani aikana elokuvan rahoittaminen niin vaikeaa kuin on tällä hetkellä. En itku silmässä valita, mutta tuet ja muu rahoitus vähenevät tai eivät ainakaan pysy millään tavalla samassa indeksissä kuin hinnat ja palkat nousevat.”

Onko toivoa näkyvissä?

”Se on hyvä, että Suomessa on nyt jo yksityisen rahan rahastoja, jotka keräävät rahaa ja rahoittavat elokuvia. Ja sitten on Business Finland, joka jollain tasolla on mukana. Mutta tämä on alana niin uusi heille, että sinne ei ole kertynyt ihan kauheasti ammattitaitoa kaikille.”

Mikä on elokuvatuottamisen suuri vaikeus?

”Rahoittaminen ja hyvän käsikirjoituksen tekeminen. Siinä on ne kaksi Akilleen kantapäätä. Näyttelijöitä löytyy, ohjaajiakin löytyy.”

Pitäisikö Suomessa olla käsikirjoittamiseen jokin uusi rakenne, tapa tehdä ja kehittää?

”Enemmän rahaa ja sitä kautta aikaa. Niitä pitäisi saada kehittää rauhassa ja mahdollisesti käyttää monta käsikirjoittajaa yhdessä leffassa ja mahdollisesti ulkomaalaisia dramaturgeja. Sen pitäisi olla enemmän yhteisöllistä, tietyllä tavalla ainakin jossain vaiheessa. Käsikirjoittaja on selkeästi aina se käsikirjoittaja, mutta en mä usko, että sitä apua on koskaan liikaa.”

Mikä on suurin epäonnistumisesi tuottajana?

”Mannerheim. Itsestään selvästi.”

Kuinka paljon vielä vituttaa, että se ei toteutunut?

”Ei yhtään. Se on vanha juttu jo. Siitä pitää vaan päästä yli. Niin taloudellisesti kuin henkisesti.”

Televisioalalla on mennyt viime vuodet huonosti. Yle roikkui löysässä hirressä ja kaupalliset kanavat eivät tilanneet kuin murto-osan niistä määristä draamaa tai muita ohjelmia kuin aiempina vuosina. Nyt oli jo työtaistelunkin alkua.

”No ei se mikään työtaistelu oikein ollut. Ihmiset valittavat, että he rasittuvat. Meillä on ihan selvät sävelet siinä, että tehdään se verran työtä kuin laki antaa myöden. Ja kun me teemme usein nelipäiväistä viikkoa juuri siksi, että tulisi ylirasitusta, niin sitten ihmiset ottavat lisää hommia sinne vapaapäiville… Ja se on yksi syy siihen, että me olemme olemassa 30 vuoden jälkeen. Me noudatamme työehtoja ja yleissopimuksia ja muita. Kun mennään lakikirjan mukaan, niin aika harvalla alalla selviää niin pienillä tuntimäärillä kuin meidän alallamme.”

Olet ollut elokuva-alalla mukana vuodesta 1982 lähtien. Mikä on muuttunut eniten?

”Varmaan ammattilaisuus. Ennenhän elokuvan teko oli rillumarei-touhua. Kuvattiin samperin pitkiä päiviä ja dokattiin yöt. Sitä ei ole nykyään ollenkaan. Ja se on hyvä tietenkin elokuvan kannalta. Toisekseen alan ihmiset kiinnittävät nykyään enemmän huomiota käsikirjoituksiin, mutta se ei välttämättä näy valkokankaalla niin hyvin kuin se voisi näkyä. Kolmanneksi omarahoitteisia leffoja on tullut nyt markkinoille enemmän ja enemmän. Se on kaksipiippuinen juttu – niiden tekemisessä ihmiset tekevät usein käytännössä ilmaiseksi töitä eikä lakeja ja sääntöjä välttämättä noudateta.”

Kuulostaa samanlaiselta murrokselta kuin musiikkibisneksessä?

”Niin, syntyy uusia pieniä yhtiöitä, joista parhaat sitten isot ostavat pois. Mutta sitten saman tien syntyy aina uusia levy-yhtiöitä. Leffa-alalla ongelma on se, että levyn tekee muutamalla tonnilla, mutta leffa maksaa miljoonan joka tapauksessa, jos lakeja ei rikota.”

Mikä on lempielokuvasi?

”Se voi olla American Graffiti tänään. Se voi olla Delta-jengi huomenna. Se voi olla Ilmestyskirja. Nyt. Se vähän riippuu, millä mielellä olen milloinkin. Mutta jos joku yksi pitäisi sanoa… niin, no, siellä Kummisedän ja Ilmestyskirjan välissä. Ne kertovat tietystä ajasta, mutta kestävät samalla aikaa. Kumpikaan ei ole vanhentunut millään tavalla.

Kertooko se jotain sinusta, että pidät juuri niistä kahdesta viimemainitusta elokuvasta?

”Ei. En minä ole ollut Vietnamin sodassa. Enkä ole ollut mafiassa. Ne on vaan hienosti tehtyjä leffoja.”

Minkälaiset terveiset haluaisit lähettää Suomen eduskunnalle tässä kohtaa?

”Arvostakaa kulttuuria, arvostakaa elokuvakulttuuria, koska se on halpaa kansanhuvia. Se leviää laajalti, ja jos meillä ei kohta enää ole elokuvateatterien verkostoa, niin mitä ihmiset sitten tekevät, kun ei ole ajankulua? Rikoksia! Vakavasti puhuen: elokuvat ovat valtiolle täysin riskitön bisnes, koska valtion tuet palautuvat eri maksujen muodossa 6–8-kertaisina takaisin.”