”Jos kulttuurikupla on punavihreä, siltä leikkaamisen voi nähdä poliittisesti järkevänä”

Milloin olet tajunnut, että haluat tehdä urasi taiteen parissa?

”Se oli vaiheittainen prosessi. Sibelius-lukiossa sai verkostoa ympärille ja näki ihmisiä, jotka tekivät kaikenlaista erilaista. Sitten pääsin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikinteoriaa ja musiikkikasvatusta. Vaihtaminen akateemisesta tehtävästä johtamispositioon oli aikalailla sattumaa. Satuin olemaan oikeassa paikassa sopivalla hetkellä.”

Miksi Suomessa taide mielletään kevyemmäksi yhteiskunnalliseksi osa-alueeksi kuin talous?

”Pidemmässä historiallisessa jatkumossa koulutuksella ja taiteella on ollut tavattoman vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Koko valtion ja kansakunnan idea liittyy kulttuuriin, taiteeseen ja identiteetin määrittämiseen. Mutta ehkä siitä on tullut osa apparaattia, joka ei välttämättä ole kaikille kauhean tuttu.”

Mitä tarkoitat apparaatilla? Onhan meillä esimerkiksi taiteen perusopetuksen järjestelmä, joka on luotu tuomaan taidetta hyvin lähelle kansaa.

”Lainsäädännön, rahoitusmallien ja instituutioiden kehittäminen on ollut pitkään päämäärä, mutta enää meillä ei ehkä ole sellaista draivia, jonka koin itsekin vahvasti aloittaessani musiikkiopistossa 1970-luvulla. Asenne on vähän se, että tällaisia täällä on ja joku niitä varmaan rahoittaa. Ei ole samanlaista jaettua kulttuuripoliittista näkemystä. Mutta nyt minusta tuntuu, että se on heräämässä.” 

Miksi ajattelet näin?

”Siksi, että kulttuurin asema on kyseenalaistunut. Korona oli yksi herätys, ja nämä leikkaukset ovat toinen.

Taiken johtaja Kaisa Rönkkö sanoi vastikään Politiikkaradiossa, että hänestä Riikka Purran avaus kulttuurista luksustuotteena oli siitä hyvä, että viimein ykköskategorian poliitikko koetti herätellä edes jonkinlaista kulttuurikeskustelua. Mitä ajattelet tästä? 

”Se on juuri näin. Ennen oli pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, millainen kulttuurimaa Suomen pitäisi olla. Nyt olemme olleet jopa 20 vuotta ilman suuntaa siitä, mihin pitäisi mennä. Kulttuuripoliittisessa keskustelussa on vallinnut suuri hiljaisuus.” 

Onko keskiarvosuomalaisen kulttuurisuhde siis hälvennyt? Miksi?

”Meillä on haasteena, että olemme kauhean konkreettisia. Suomessa ymmärretään insinööritiedettä, joka tuottaa kouraantuntuvia, konkreettisia innovaatioita. Se on monella tapaa arvokasta, mutta johtaa myös siihen, ettei abstraktimpi elinkeinotoiminta saa samanlaista statusta. Sivistyksen laajempi merkitys on laimentunut. Ehkä lamat vaikuttavat siihen. 1990-luvun lama oli paluuta realismiin: nyt ei haihatella, vaan tehdään jotakin oikeasti tuottavaa. Sitten oli vuoden 2008 finanssikriisi, ja nyt tätä tuottavuusongelmaa. Ehkä ei tajuta, että vaihe, jolloin materiaalisen kulutuksen kasvulla pystyttiin kasvattamaan tehokkuutta, alkaa olla passé. Kasvu pitäisi löytää muualta, emmekä me ole Suomessa siinä kauhean hyviä. Kun lisäarvo syntyy tuotannon tehostamisen sijaan nostamalla jalostusastetta, tuottavuus on ennen kaikkea ajattelu- ja kuvittelukyvystä kiinni. Siinä meillä lyö ehkä tyhjää.” 

Mistä tämä ajattelutapa kumpuaa? Suomessa teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on laskenut 1970-luvulta lähtien, mutta silti täällä halutaan tarrautua sellukattilaan.

”Ehkä me haluamme epävarmuuden aikana tarttua johonkin, minkä tiedämme ja tunnemme. Se on ymmärrettävää, mutta siitä seuraa myös riskinottokyvyn puutetta ja näkemyksettömyyttä.” 

Ollaanko taidealoilla liian kiinnostuneita alan omista asioista ja ongelmista sen sijaan, että mietittäisiin yleisöä, jolle taidetta tehdään?

”Kulttuurialoilla on rajanvetoa viihteeksi luokiteltavan taiteen ja ”oikean taiteen” välillä. Itse en näe sitä järkevänä, vaan ne limittyvät toisiinsa täysin luontevasti. Kun tuo raja on tarpeettoman kategorinen, se voi luoda kupla-ajattelua. Minusta ei ole luonteva ajatus, että taiteen parissa voisi työskennellä ajattelematta yleisösuhdetta, mutta järjestelmä saattaa vähän ohjata sellaiseen.”

Kulttuuri ja sen rahoittaminen on alkanut Suomessa politisoitua, mistä kertoo esimerkiksi se, että Riikka Purra halusi kohdentaa taiteeseen ja kulttuuriin enemmän leikkauksia kuin ministeriö. Miksi ajattelet hänen toimineen näin?

”Jos ajatellaan, että kulttuurikupla voisi olla punavihreä, ja varmasti joissain paikoin Suomea voi olla, niin sehän on silloin politisoitunut. Siltä leikkaamisen voi ajatella poliittisesti järkevänä. Ehkä täytyisi myös miettiä, millä tavalla me taideinstituutiot olemme politiikassa mukana. On viisas kysymys, miten navigoida maastossa, jossa kenttä on hyvin politisoitunut mutta tukea täytyisi saada vähän joka paikasta.”

Mitä ajattelet, voiko ja pitääkö polarisaatiota estää?

”Eriävät näkemykset ovat tarpeellisia, mutta dynamiikka syntyy siitä, että niiden välissä on jonkunnäköinen dialogi. Polarisaation iso ongelma on, ettei haluta edes keskustella toisesta näkökulmasta. Suomalainen konsensushakuisuus on ollut sitä, että puolueiden on ollut pakko käydä dialogia. Nyt on ehkä nähty, että politiikassa voi voittaa myös käymättä sitä.” 

Olet mukana kulttuuripoliittisen selonteon työryhmässä. Selontekoluonnoksessa sanotaan, että kulttuurin roolia yhteiskunnassa halutaan vahvistaa. Mitä ajattelet hallituksen leikkauksista selonteon näkökulmasta?

”Kyllähän tilanne on tosi absurdi siinä mielessä, että leikkauksia ei tehdä osana laajempaa kulttuuripoliittista visiota, jolla pyrittäisiin jonkinlaiseen toivottuun murrokseen tai muutokseen, vaan se tapahtuu ihan puhtaasti taloudellisiin periaattein. Vahinkoa pyritään varmasti minimoimaan, mutta se ei ole riittävä tulevaisuusvisio. Pelkään, että tästä seuraa ketjureaktio. Prosentuaalisesti melko pienten leikkausten kerrannaisvaikutukset voivat olla fataalit, koska kuntakentällä tapahtuu muutenkin vahvaa eriytymiskehitystä. Minusta tuntuu, että ei ole ihan ymmärretty, minkälaista prosessia tai ketjureaktiota tässä ollaan käynnistämässä. Se voi olla täysin vastakkainen kulttuuripoliittisen selonteon visioiden kanssa.” 

Painotit Taideyliopiston blogissa, että hallituksen pitää pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksista liittyen kulttuuriin. Onko hallitus nyt pettänyt lupauksensa?

”Hallituskausi ei ole loppu vielä. Hallituksella on mahdollisuus osoittaa vuonna 2026, mikä se linja on. Mutta ristiriita on ihan selkeä hallitusohjelman kirjausten ja esitettyjen päätösten välillä. En kiistä sitä, etteikö Suomi olisi taloudellisesti huonossa tilanteessa ja etteikö kulttuurilta voisi leikata, mutta mittasuhde ei tunnu perustellulta samalla, kun leikkausten ulkopuolelle jätetään paljon suurempia, uudistusta kaipaavia sektoreita. Tuntuu, että tässä ei ole nyt pelkästään taloudelliset faktat kyseessä, vaan ehkä siellä on myös näköalattomuutta ja poliittisen uskalluksen puutetta.” 

Taideyliopisto on yliopisto, eli noudattaa yliopistolakia. Taideopetuksessa on kuitenkin aika merkittäviä eroja suhteessa akateemiseen maailmaan, mitä tulee esimerkiksi opetuksen luonteeseen ja urapolkuihin. Miten hyvin tämä laki vastaa taideopetuksen erityispiirteisiin?

”Yliopistolaissa, työehtosopimuksissa ja monissa muissakin paikoissa on sellaista haastetta, että on välillä vähän vaikea tietää, mitä ne tarkoittavat taidealalla. Suurin osa meidän taiteellisista julkaisuistamme ei näy indikaattoreissa, joiden perusteella yliopistoja rahoitetaan. Työehtosopimuksissa ei puhuta erikseen taiteen opetuksesta, joka koostuu perinteisen ryhmämuotoisen opetuksen lisäksi henkilökohtaisesta opetuksesta, mentoroinnista ja taiteellisen prosessin seuraamisesta. Kyllä sieltä tahtoo se taide aina unohtua.” 

Onko järkevää, että taidekoulut ovat yliopistoja? Pitäisikö niiden olla omia laitoksiaan, joilla on oma lainsäädäntö

”Varmaan kummallekin on perusteita. Jos mallia lähdettäisiin ihan kokonaan muuttamaan, saatettaisiin helposti luoda taas yksi kupla, joka ei olisi meille eduksi. Läpinäkyvyyden, laadunarvioinnin ja muiden prosessien kannalta meille on iso etu olla osa tällaista järjestelmää. On hyvä muistaa, että Taideyliopiston tekemä tieteellinen tutkimus kuuluu selvästi yliopistoon. Samalla meidän pitäisi kommunikoida varsinkin taiteellisen tutkimuksen tuottama arvo, vaikka se onkin vaikeaa.”

Taideyliopisto kohtaa myös kritiikkiä siitä, että näillä tutkimuksellisilla meriiteillä ei rekrytointiprosesseissa ole hirveästi väliä. Esimerkiksi dosentti Taina Saarikivi on kritisoinut Särö-lehdessä, ettei tohtorintutkinnoilla vaikuta olevan merkitystä professuureja täyttäessä.

”Taiteellisten professuurien rekrytointiperiaatteet eroavat vahvasti tieteellisistä professuureista. Olemme pohtineet tätä palautetta ja kritiikkiä paljon. Meidän täytyy kommunikoida vielä selkeämmin, minkälainen avoinna oleva professorin tehtävä on ja millaista meritoitumista se vaatii Meillä on professoreina hyvinkin paljon meritoituneita taiteilijoita, joilla ei ole tohtorin tutkintoa.”

Eli onko niin, ettei taideprofessuureissa akateeminen pätevöityminen ole ensisijainen arviointikriteeri?

”Se on juuri näin. Jos on syntynyt väärä mielikuva, sitä täytyy pystyä korjaamaan.” 

Työtuomioistuin päätti pari vuotta sitten, että määräaikaiset professuurit ovat laittomia, mikä johti joidenkin määräaikaisten professorien vakinaistamiseen. Mitä ajattelet tästä taideopetuksen kannalta? Onko opiskelijoiden oikeusturvan mukaista, että täällä saattaa olla sama taideprofessori vaikkapa 30 vuotta?

”En usko, että absoluuttisesti täydellistä mallia olisi olemassa. Viiden vuoden määräajoissa oli omat ongelmansa. Oppialan suuntaan saattoi tulla tavattoman voimakkaita käännöksiä. Kun tiedeprofessorit tekevät tutkimuksensa usein pääosin yliopiston sisällä, taide tehdään pääosin kentällä. Harva taideprofessori voi ajatella, että hän jättää kaiken ja keskittyy vain tähän. Pysyvä työsuhde muuttaa koko tehtävän luonnetta siten, ettei varsinkaan pienissä koulutusohjelmissa näkemys taiteesta voi enää henkilöityä yhteen ihmiseen. Professorit tiedostavat vahvasti sen, että meidän täytyy huolehtia opettajakunnan riittävästä diversiteetistä, tuntiopettajista, vierailijoista ja muista.”

Viime aikoina taidekorkeakoulujen kohut ovat liittyneet #metoo-tematiikkoihin ja seksuaaliseen häirintään. Vuonna 2020 ollessasi vielä dekaanina Sibelius-Akatemiassa kirjoitit, että olet henkilökohtaisesti sitoutunut tekemään kaiken voitavasi vauhdittaaksesi positiivista kulttuurinmuutosta. Mikä tilanne on tällä hetkellä Taideyliopistossa?

”Tämä on osa-alue, josta ei pidä koskaan ajatella, että jokin olisi valmista. Häirintätapauksista fokus on siirtynyt siihen, mitä ylipäänsä on vastuullinen pedagogiikka. Riskinä voi olla liiallinenkin varovaisuus: jotkut voivat kokea, että he eivät enää saa riittävän suoraa ja vaativaa palautetta.”

Pelätäänkö opettajakunnassa kohuja ja annetaan siksi periksi opiskelijoiden vaatimuksille?

”Varmasti joudumme yhä enemmän miettimään, mitä sanomme, ja se on hyvä asia. Huonoa on, jos emme pysty puhumaan sensitiivisistä asioista. Ehkä sanoisin, että tietynlainen ankaruus, kärjekkyys ja fokus oikeassa olemiseen on tullut tähän mukaan. Se kaventaa keskustelua helposti. Siitä olisin huolissani.” 

Eli keskustelun puute on oikea ilmiö Taideyliopistossa?

”Kyllä sellaista on. Näemme kaikissa Gaza-konflikteissa ja muissa, että keskustelu on välillä todella vaikeaa.” 

Taideyliopisto oli julkisuudessa alkuvuodesta, kun Irene Kajon esikoisteos Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta ilmestyi. Vaikka teos on määritelty fiktioksi, siinä mainitaan suoraan Taideyliopisto ja Taideyliopiston prosessit. Onko kirjaa käsitelty Taideyliopistossa?

”Tiedän, että kirjaa on käsitelty, mutta en tiedä yksityiskohtia käsittelystä. Yleisesti voin sanoa, että henkilön kokemus on aina tosi. Samoista tilanteista voi kuitenkin olla kokemuksia, jotka eivät ole keskenään yhteensopivia eikä ulkopuolinen välttämättä pysty sanomaan, mikä niistä on toista oikeampi. Kannustamme rohkeuteen taiteen vapauden nimissä, mutta siihen sisältyy aina riskejä. Me emme saa tulla varovaisiksi, mutta meidän täytyy olla tosi herkkinä, missä kohtaa yhden vapaus on toisen vapauden loukkaus.” 

Taideneuvosto julkaisi keväällä leikkauksia vastustavan kannanoton, jossa taiteen arvoa perusteltiin taloudella, maanpuolustuksella ja hyvinvoinnilla. Mitä ajattelet näistä perusteista?

”Nämä ovat teemoja, jotka resonoivat tässä hetkessä, joten niitä käytetään alalla kuin alalla. En näe siinä sinänsä mitään älyllistä epärehellisyyttä. Taiteella ja kulttuurilla on tällaisia ulottuvuuksia. Mutta ehkä kertoo ajastamme, että perusteluissa joudutaan turvautumaan vaikutuksiin, jotka ovat ytimen laitamilla. Jos tehdään taidetta pelkästään maanpuolustuksellisia tavoitteita silmällä pitäen, se tuskin täyttää sitäkään funktiota kauhean hyvin.” 

Miksi taidetta pitää mielestäsi tukea julkisesti?

”Jotta se olisi saavutettavaa kaikille. Sitä voi verrata perustutkimukseen tieteessä. Perustutkimuksesta syntyy kaikki soveltava tutkimus ja sen kautta saatava välinearvo. Samalla tavalla meillä täytyy olla ei-suoraan taloudellisiin päämääriin pyrkivää, itseään kannattelevaa taidetta, josta kumpuaa kaikki se taloudellisestikin ehkä hyödyllinen.” 

Millaiset esteettiset arvot mielestäsi kukoistavat tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnassa ja mistä se kertoo?

”Nuivan ja niukkuuden ajatus vallitsee, esasaarismaisesta kukoistuksen ilmapiiristä ollaan kaukana. Ehkä se näkyy myös estetiikassa. Tehdään isoja ja komeita asioita, joiden vaikuttavuus on ilmeinen, mutta arjen pienten asioiden estetiikka puuttuu. Oli kyse sitten tavaroista, visuaalisuudesta tai akustisesta ympäristöstä. Siksi meidän on vaikea myös tuottaa niihin perustuvia innovaatioita tai tuotteita.” 

Entä Taideyliopistossa? Onko sen ja muun yhteiskunnan välillä kuilu?

”On tämä tietty paratiisi. Kun meillä kaikilla on pitkä taidetausta, vaatii vaivannäköä nähdä maailmaa vähän toisestakin näkökulmasta. Itse olen kriittinen tässä. Meidän pitää pystyä parempaan. Vaikka kosketuspintamme yhteiskuntaan on laaja, opiskelijoilla pitäisi olla nykyistä parempi mahdollisuus tehdä taidetta erilaisissa paikoissa erilaisille ihmisille.” 

Miltä suomalaiset keskustelut taiteen vapaudesta ja itseisarvosta näyttävät yliopiston näkökulmasta?

”Olemme vähän puolustuskannalla, mikä on valitettavaa. Arvostus ei synny vaatimalla sitä vaan vastavuoroisuudella. On tavattoman tärkeä perusarvo, ettei taidetta tai kulttuuria voi alistaa välillisille tavoitteille, mutta samaan aikaan itseisarvopuhe voi kasvattaa kuilua entisestään.”

Mikä on mielestäsi sopiva hinta painetulle kotimaiselle romaanille?

”Minusta olisi hienoa, että meillä olisi mahdollisuus ostaa kirjoja vaikka 15 eurolla, mutta nythän tämä tilanne menee koko ajan vaikeammaksi. Kyllä se kipukynnys varmaan siellä kolmekymppisessä on.”

Mikä on mielestäsi paras laululyriikka ikinä?

”Paras laululyriikka ikinä? Rakastan kyllä sellaista tilanteessa syntyvää taidetta. Että joku laulu voi syntyä jonkun nikkarin toimesta siihen tilanteeseen, joka tekee siitä täysin ainutlaatuisen.”

Oletko lukenut jonkin kirjan elämässäsi useamman kuin yhden kerran? 

”Olen lukenut. On ihmeellistä, miten erilainen lukukokemus on. Tosin Karamazovin veljekset jäi toisella kertaa kesken. Olen Waltarin Sinuheakin lukenut pariin kertaan. Ja Rikoksen ja rangaistuksen varmaan kolmesti.”

Mikä on sopiva hinta Spotifyn tyyppiselle musiikin suoratoistopalvelulle?

”Itse käytän sillä lailla paljon, että henkilökohtaisesti voisin ihan hyvin maksaa 20 euroa kuukaudessa. Ja olen maksanutkin Tidalista ja tämmöisistä palveluista sen verran.” 

Haastattelua on editoitu ja tiivistetty luettavuuden vuoksi. 

Juttua muutettu 25.9. kello 11.45. Päivitetty otsikkoa ja korjattu ingressistä "kulttuurikenttä” muotoon ”taideinstituutiot”.   

Oikaisu 30.9. kello 19.15. Toisin kuin jutussa alun perin luki, päätöksen määräaikaisten professuurien laittomuudesta antoi työtuomioistuin eikä hallinto-oikeus.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa haastattelimme tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalaa.