Jokainen enkeli on peilikuva

TYÖSKENTELIN noin viisitoista vuotta sitten lentokentällä pokkarimyymälässä. Stieg Larssonin, Jo Nesbøn ja Lars Keplerin ohella myyvimpiä kirjailijoitamme oli irlantilainen Lorna Byrne. Hänen silloisten kahden teoksensa, vuonna 2009 ilmestyneen Enkeleitä hiuksissani ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistun Portaat taivaaseen mukaan lähti usein Eeva- tai Anna-lehti. Täydensin hailakoita Byrne-pinoja, kun kuorma tuotiin.

Näin on tehnyt moni muukin kirjakauppatyöläinen. Otavan tiedotteen mukaan Lorna Byrnen suomennettuja teoksia on alkuvuoteen 2024 mennessä myyty yhteensä yli 175 000 kappaletta. Lausu hitaasti fraasi ”käännöskirjallisuuden kriisi” – joku ostaa sillä aikaa Byrnen teoksen. Pokkaripinoikiliikkujan rinnalle on sitten myyjävuosieni tullut äänikirjaformaatti, johon Byrnen juuri sinua puhutteleva tyyli istuu vaivatta.

Kirjakaupan jätettyäni aloin kirjoittaa esseekokoelmia. Pinosin niitä pienkustantamon alasajon jälkeen kerrostalomme häkkivarastoon. Pop-musiikin, kirjallisuuden ja yleisen vihamielisyyden ohella kirjani ovat aina sisältäneet uskoa tai sen puutetta. Lukijoita löysin vahingossa, kun liitin jaakobinpaineihini henkilöhahmoja ja juonen. Suntion avaussanat eivät kuitenkaan ole keksimiäni vaan tulevat teologi Antti Alhonsaarelta:

Sille kapealle väylälle, joka johtaa tuonpuoleisesta Jumalasta minuun, mahtuu ”tuonpuoleisia” asioita hyvin vähän.

Uskossa, kuten kirjallisuudessa, ei ole varaa hämäryyteen. Pyhän Hengen ja lauseen on päästävä virtaamaan esteetöntä väylää pitkin.

LORNA BYRNEN väylällä on ollut ruuhkaa. Hän syntyi vuonna 1953 köyhään lähiöön Dublinissa ja alkoi jo pikkutyttönä nähdä enkeleitä. Byrnelle taivaalliset olennot ovat aina näyttäytyneet yhtä todellisina kuin fyysisen maailman asiat:

[S]illoin kun heillä on siivet, niiden muoto saattaa hämmästyttää minua. Toisinaan siivet voivat olla kuin tulenlieskat, ja silti ne ovat kiinteät ja niillä on selvät ääriviivat. Joidenkin enkeleiden siivet voivat olla höyhenpeitteisiä.

Enkeleitä hiuksissani muistuttaa omaelämäkertaa ja on Byrnen kuudesta suomennetusta teoksesta paras. 1960-70-luvun Irlannin räjähdysherkkä poliittinen tilanne piirtyy enkelikuvien taakse. Byrne kestää keskenmenon ja lähimmäisten kuolemien kaltaiset vastoinkäymiset, koska yliluonnollinen apu on ehtymätöntä. Hän muistelee lämmöllä nuoruutensa raamattupiirejä ja messuja. Enkelien lisäksi Byrne on päässyt kohtaamaan Jumalan ja Saatanan.

Suosion myötä Byrne häivyttää suhdettaan kirkkoon. Self-help-painotukset lisääntyvät. Nimetön enkeli vakuuttaa minulle, että joka kerta kun työstät mennyttä täysin tarkoituksellisesti, vapautat hiukan itseesi kohdistuvaa rakkautta, Byrne neuvoo vuonna 2014 ilmestyneessä teoksessaan Taivaallinen rakkaus.

Tarjonta vaikuttaa sopeutuvan kysyntään, uskontotieteen professori Terhi Utriainen diagnosoi kolme vuotta myöhemmin tutkimuspäiväkirjassaan Enkeleitä työpöydällä. Yhtenä 2010- ja -20-lukujen suurista länsimaisista uskontotrendeistä voi pitää new agea eli uushenkisyyttä. Löyhä käsite viittaa enkeliuskon ja -terapioiden ohella laajaan kirjoon luontouskontojen moderneja sovelluksia ja itämaisia vaikutteita.

Uushenkisyyden kertosäe kuuluu: uskon johonkin korkeampaan, mutta en niin kuin kirkko opettaa.

Utriainen puhuu uushenkisyyttä mieluummin ”kansanomaisesta uskonnosta tai uskonnollisesta aluskasvillisuudesta, joka leviää instituutioiden ja opillisten uskontojen kehikoiden ulkopuolelle”. Hän on kiinnostunut ennen muuta kotimaisesta enkeliuskosta, jonka oireita Enkeleitä hiuksissani -painokset ja Byrnen toistuvasti loppuunmyydyt Suomen-vierailut ovat.

Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan 43 prosenttia suomalaisista uskoo enkeleihin. Saatana jää 30 prosenttiin mutta voittaa kristinuskon Jumalan, johon kertoi uskovansa vain 25 prosenttia vastaajista. Tämä näkyy tilastoissa: Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli kahdellakymmenellä prosentilla vuosituhannen vaihteen 85:stä vuoden 2023 lopun 64:ään.

Utriainen havainnollistaa uushenkisyyden kasvupohjaa sosiologi Max Weberin käyttämällä ”lumon” käsitteellä. Katolisessa maailmassa tuonpuoleisen sanasto on läsnä arjessa pyhimyskulttien ja rituaalien kautta. Weberin mukaan uskonpuhdistus ja maallistuminen vähensivät keskisestä ja pohjoisesta Euroopasta lumoa muuttamalla elämää rationaalisempaan suuntaan. Utriainen katsoo enkelien tilkitsevän lumottoman luterilaisuuden jättämiä aukkoja.

Kenen enkelit? kysyy Helsingin yliopiston tutkimushanke, jota Utriainen johtaa ja Koneen Säätiö rahoittaa. Hanne Kiiverin valokuvanäyttely kiertää Helsinkiä osana hanketta vuonna 2024. Kuvien enkelit kampittavat lumottomuutta näyttämällä tatuointejaan ja olemalla yhtä kauniita kuin ihmiset, joita he suojelevat. Jos alaston wicca-tyttö soittaa mättäällä rumpua, rock-henkisen enkelin on viisainta toimia samoin.

Enkeli-ilmiö on laajemminkin sukupuolittunut. Samalla kun nuoret miehet ovat tutkitusti tiivistäneet kirkkosuhdettaan, uushenkisyyden viesti puhuttelee nimenomaan naisia. Enkeleitä hiuksissani -bestsellerin kuudennen painoksen takakannessa Byrneä kehuvat lukijat nimeltä Tuija, Riitta, Sirpa ja Pia. Terhi Utriainen teki kyselytutkimuksen Byrnen vuoden 2011 Suomen-vierailulla: yleisöstä 94 prosenttia oli naisia.

Useat Utriaisen tutkimuspäiväkirjan haastatelluista painottavat, että enkelien kanssa ei ole koskaan yksin. Suojelusenkelin valoenergiakilpi pehmentää individualismin ajan hätähuutoa. Kirkosta irrallaan leijuva mutta tuonpuoleinen taho on läsnä, kun aviomies katoaa läppärinsä taakse, lapset kasvavat ulos sylistä ja ystävättäret haihtuvat omiin paritalon puolikkaisiinsa. Psykoterapia maksaa, juttutuokio oman suojelusenkelin kanssa ei – ellei sijoita nettienkelikursseihin tai enkelihoitoihin.

Huomaan, että enkeleistä googlaaminen on tehnyt minustakin potentiaalisen asiakkaan. Taivas varjelkoon.
Varjelkoon se myös tulkinnalta, että kirkkomyönteiset nuoret miehet olisivat välttämättä löytäneet syvällisemmän ja kestävämmin perustellun hengellisen tien kuin enkeleihin orientoituneet naiset. Helsingin Sanomat pyysi minua viime joulun alla spekuloimaan, mistä miesten ”trendaava” kirkkomyönteisyys johtuu. Päädyin puhumaan tasa-arvokehityksen sykleistä ja sodasta. Rintamalle joutumista pelkäävien poikien kädet kouristuvat ristiin samalla kun tytöille jää liikkumavaraa sielullisen itsensä toteuttamiseen.

Ylen haastattelema väitöstutkija Elisa Mikkola muistuttaa, että myös 1900-luvun alun esoteerisissa virtauksissa kuten teosofiassa naiset olivat korostuneen aktiivisia. Nyt vastaavat lumoutumisen tarpeet kanavoituvat enkeleihin, joista etsitään tukea, turvaa, ystävyyttä, apua ja myönteisyyttä. Kuten Weber ja Utriainen, myös Mikkola pitää luterilaisuutta instituutiokeskeisenä uskonsuuntana. Enkelit kelpaavat lähinnä lasten kiiltokuviin.

Väylä tuon- ja tämänpuoleisen välille rakentuu olosuhteiden, realiteettien ja aikakausien sanelemin ehdoin. X-sukupolven ironisten ateisti-isien pojat saattavat kapinoida polvistumalla ehtoolliselle. Kirkon puoleen kääntyminen täydentää nykykonservatiivipojan identiteettiä siinä missä sopivan perussuomalaisen ehdokkaan löytäminen Tiktokista. Nuorten naisten arvomaailma ja poliittiset valinnat ovat tätä vastoin liberalisoituneet. Enkeleille juttelevat naiset nauttivat kansankirkkoidean rapistumisen sivutuotteena kasvaneista vapauksistaan. Hätähuudon ja rauhoittavan hyräilyn välinen raja häilyy.

MUISTAN LAPSUUDESTANI kaksi enkeliä. Ensimmäinen oli kuvattu isovanhempieni makuuhuoneen seinälle Suojelusenkeli-kanavatyöhön, 1900-luvun lopun mummoloiden klassikkoon. Heikkoa puusiltaa ylittäviä lapsia varjelevalla enkelillä ei ole katu-uskottavuutta eikä kasvonpiirteitä. Taulun kehyksetkin olivat protestanttisen vaatimattomat.

Toinen enkeli tuli korviini radiosta. Istuin takapenkillä niin pienenä, että näin vain puiden latvat. Gospel-taustainen Pekka Ruuska oli tehnyt kaupallisen läpimurtonsa vuonna 1990 singlellä Rafaelin enkeli. Pelkäsin hypnoottista kitarakuviota ja porttikongeista kuiskivia huoria. Miksi kengättömien lasten piti hinata lippuja salkoihin käärmeiden keskellä? Ruuskan hourekuvat herättivät viisivuotiaassa kauhua, jota säkeistöjen lopun hokema armahduksen antamisesta ei onnistunut kumoamaan.

Lapsen uskoa minulla ei ollut. Nykyään elän maksimaalisen turvan piirissä eli kristittynä. Enkeleille minulla on entistä vähemmän käyttöä. Ei sillä, etten joka ilta lausuisi sanaa ”enkeli”. Syytän uskonpuhdistaja Martti Lutheria ja hänen rukoustaan, jonka turvin raahaudun aamuun. Kiitän Jumalaa hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, että tänäänkin minua on suojeltu. Pyydän syntejäni anteeksi ja varjelua alkavalle yölle. Ilmoitan antavani ”ruumiini, sieluni ja kaiken” Jumalan käsiin ja jatkan: Pyhä enkelisi olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun.

Aamen. Ajatuksissani kylläkin vetoan Jumalaan ilman välikäsiä tai -siipiä. Je suis Lutheria lumottomampi luterilainen. Enkelit kannattaa pitää taitotasonsa mukaisissa tehtävissä, hoitamassa tiedotustilaisuutta tyhjän haudan edustalla: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.” (Matt. 28: 6)

Enkeli ei voi tulla lähemmäs kuin Jumala jo tuli. Vaikka siipi hipoisi hiuksia, poikkipuuhun naulittu käsi on silittänyt niitä ensin.

Olen kiinnostunut Jumalan rakkaudesta, en Hänen kasvonpiirteistään. Taivaassakaan en tahtoisi kohdata päähenkilöitä. Jos Byrnen inspiroimana yrittäisin kuvitella itselleni suojelusenkelin, määräisin senkin kasvot sumennettavaksi. Näky olisi liian järkyttävä.

Rainer Maria Rilke kirjoittaa Duinon elegioissa:

Kuuleeko kukaan, jos huutaisin, hierarkioissa / enkelien? Ja jos enkeli yllättäen / minut sydämeensä sulkisikin: raukeaisin / tuohon vahvaan olentoon. Eihän kaunis ole muuta / kuin kauhean alku. Sen vaivoin kestämme, / sitä hartaasti ihailemme, koska se tyyneydessään / ei alennu tuhoamaan meitä. Jokainen enkeli on kauhea.

Rilken synkkiä enkelirunoja on esseisti Juhani Rekolan mukaan toivotonta lukea ”ilman kirjallisia apuvälineitä”. Rekola tarjoaa niitä itse teoksessaan Jokainen enkeli on pelottava, joka ilmestyi vuonna 1970 ennen Duinon elegioiden ensimmäistä suomennosta. ”Rilken enkelit eivät välitä ihmisistä”, Rekola painottaa. Kauhistuttavuus syntyy siitä, että enkelit antavat hahmon tämän- ja tuonpuoleisen yhteydelle. Rilkellä ”on näkyvä jo muuttunut näkymättömäksi”. Enkelit paljastavat liikaa siitä, mihin ihmisen ei elämän puolella kuulu yltää.

Jeesuksen mukaan nimenomaan lasten ja muiden heikompien enkelit ”saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja” (Matt. 18: 10). 2000-lukulaisessa suojelusenkelikatsannossa asetelma on muuttunut siten, että enkeli saa joka hetki katsella varjeltavansa kasvoja ja kuiskia, että olet kaunis juuri tuollaisena.

300-luvulla eläneen Kirkkoisä Basileios Suuren mukaan enkeli on vastuussa jokaisesta uskovasta, ”kunhan emme itse karkota häntä synneillämme”. Ajatus oikukkaasta ja nöyryyttä edellyttävästä suojelijasta on self-help-logiikalle käsittämätön. Myös taidehistoriamme tunnetuin enkeli kääntyy hankalasti byrneläisiksi voimalauseiksi. Hugo Simbergin Haavoittuneen enkelin toinen kantajapoika katsoo syyllistävästi: ihana enkelikö kotihin vie?

Esoteriaan mieltynyt Simberg tunsi myös evankeliuminsa. Tässä maailmassa jumalallinen olento puhuttelee ihmistä olennoimalla kauneuden ja armollisuuden ohella kipua ja heikkoutta.

VALKEAKOSKEN LIIKUNTAHALLISSA jokaiselle istumapaikalle on asetettu höyhen ja Parantavien enkeltesi rukous. Lorna Byrnen maaliskuun 2024 Suomen-vierailun toinen ilta on alkamassa, ensimmäinen on järjestetty Järvenpäässä. Signeerausjonoa riittää, vaikka salissa kaikki vaikuttaa jo valmiilta. Koripallotelineet ja puolapuut rajataan hämärään kohdevaloilla. Keski-ikäisten naisten lisäksi ympärilläni istuu nuoria naisia urheilullisissa asusteissaan. Muutamalla on mukanaan puolisolta tai isoveljeltä näyttävä mies. Permannolle mielivien tulee riisua kengät.

Tulkin välityksellä tehty haastattelu kiertelee muutamassa minuutissa sielun, hengen ja toivon käsitteiden kautta viestiin, jonka Byrne tuo Euroopan reunalle: enkeli vartioi Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Meillä ei ole syytä huolestua. Suunnittelen tiedustelevani yleisökysymysosuudessa, mitä enkelit tekivät Ukrainassa toissa talvena. Myöntääkö Byrne muina juhanirekoloina, että elämme pimeydessä, jossa valonpilkahduksen olisi riitettävä? Ovatko enkelit tuhon edessä vielä avuttomampia kuin Jumala – johon on siksi, ei silti, luotettava?

Tilaisuuden edetessä luovun aikeistani pyytää mikrofonia. Rikkoisin turvallisen tilan periaatteita. Byrne luottaa toistoon ja valaa yleisöönsä toivoa, jota on, koska on enkeleitä. Jokaisen tulee olla itselleen armollinen ja hymyillä enemmän. Kun Byrne kehottaa halaamaan vieressä istuvaa ja sanomaan ”minä rakastan sinua”, moni tottelee.

Haastattelija Catarina Degerman kysyy, voiko Jumalalle puhua suoraan vai täytyykö välissä olla enkeli. Byrne vastaa ilman mutta-sanaa ja etenkin ilman syventäviä perusteluja: Jumalalle voi puhua suoraan. Suojelusenkeli on jokaiselle ehtymätön voimavara.

Byrneä luetaan kosmisen yksinäisyyden lievitykseksi. Joukkokokoontumisessa yhteyden tuntu voimistuu ja parhaassa tapauksessa säteilee Valkeakosken jälkeiseen arkeen. Entistä selväpiirteisempi suojelusenkeli auttaa kodin ja työelämän kovissa ratkaisuissa. Kyse on, Terhi Utriaisen sanoin, ”lumotusta toimijuudesta”. Yksilökeskeisen todellisuuden ratkaisuja ei tarvitsekaan tehdä yksin.

Käyn sunnuntaisin messussa, jotta saan kantaa syntini Luojan eteen ja mandaatin jatkaa maailmassa horjumistani. Toivon illasta 45 euroa maksavat naiset hakevat samansuuntaista vahvistusta. Ristinkuoleman kulmat ja kaikki muu opillinen vain on pyöristetty. Jäljelle jää hokemia vapaudesta ja ilosta, kylpylälomaa ja hierontaa sielulle.

Teoksistaan tuttuja detaljitason enkelihavaintokuvauksia Byrne antaa lavalla hyvin vähän. Maailman tunnetuin enkelinäkijä vaikuttaa ymmärtävän, että tämänpuoleiset kannustuslauseet vetoavat yleisömassoihin tehokkaammin kuin luonnehdinnat enkelien siipien koostumuksesta.

Valkeakosken viikonloppua olisi mahdollista jatkaa lauantaina 175 eurolla ”Lornan ja enkeleiden kanssa”. Hintaan sisältyy lounas ja kaksi kahvitaukoa. Protestanttisessa hengessä jätän myös ”Toivon illan” kliimaksin eli Byrnen henkilökohtaisen siunauksen väliin. Polvistun vain pääsymaksuttomille alttareille.

KIRJALLISUUS

Byrne, Lorna: Enkeleitä hiuksissani (Otava 2009, suom. Joel Kontro)
Byrne, Lorna: Taivaallinen rakkaus (Otava 2014, suom. Tarja Kontro)
Rekola, Juhani: Jokainen enkeli on pelottava (Kirjapaja 1970)
Rilke, Rainer Maria: Duinon elegioita (1923, suom. Arja Meski)
Seppälä, Serafim: Taivaalliset voimat: enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa (Kirjapaja 2016)
Utriainen, Terhi: Enkeleitä työpöydällä (SKS 2017)